Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Toimintakertomus ja osavuosikatsaus, elokuu 2019

Huomasin, että olen aloittanut täällä Bloggerissa vuonna 2012, joten ehkä olisi syytä päivittää perheyrityksemme tietoja ajan tasalle. Monta muutosta on kuitenkin tapahtunut matkan varrella. 

Minä olen Maija. Työskentelen osa-aikaisesti myös yrityksemme ulkopuolisissa tehtävissä kirjastovirkailijana. Olen yrityksemme strateginen johtaja, sekä suunnittelu- ja viestintäpäällikkö. Vastaan toimintamme suurista linjoista. Muotoseikkojen vuoksi hyväksytän suunnitelmani talousosastolla, mutta se on yleensä läpihuutojuttu. Toimenkuvaani kuuluu myös yrityksen työntekijöiden sekä välillä myös sidosryhmien catering-palvelu, työvaatteiden sekä toimipaikkojen siisteys, ja huolehdin osaltani ulkoalueista. 

Mieheni ja yhtiökumppanini Timppa siirtyi puolisen vuotta sitten pelastustoimen tehtävistä täysiaikaiseksi työntekijäksi. Hän on yrityksemme talouspäällikkö sekä tekninen johtaja. Hän huolehtii kiinteistöjen ja kuljetus- ym. kaluston huolloista ja korjauksista käyttäen harkintansa mukaan myös alihankkijoita. 





Tällä hetkellä pyöritämme toimintaamme pääosin kahdestaan. Lapsia meillä on molemmilla kolme, yhteensä siis viisi. He ovat kaikki jo siirtyneet omien projektiensa pariin ja koonneet ympärilleen loistavia tiimejä. Nuorimmat tiimien jäsenet toimivat myös emoyhtiön huvitoimikunnassa, mutta ovat selvästi aikanaan siirtymässä johtotehtäviin. 

Nuorin lapsistamme, yrityksemme entinen  riskienhallinta- ja ATK-päällikkö siirtyi reilu vuosi sitten muihin tehtäviin. Hänen poissaolonsa on näkynyt toiminnassamme hieman hallitsemattomana riskien ottamisena. Onneksi tukipalvelut ovat kuitenkin käytettävissämme etänä. Lapset tiimeineen osallistuvat usein yhteisiin  strategiapalavereihimme, jotta saisimme toiminnallemme laajempaa näkemystä ja osaisimme välttää pahimmat sudenkuopat. 

Allaolevassa kuvassa on pääasiallinen toimipaikkamme. 


Täältä käsin huolehditaan lähes kaikki käytännön toimintaan ja talouteen liittyvät asiat. 

Epävirallisempi toimipaikkamme on lähinnä virkistystoimintaa varten hankittu mökkimme Lehmis. 


Isäntäväen virkistystoiminta Lehmiksellä on usein hyötyliikuntapainotteista, mutta myös rentoutumista rantasaunan löylyissä, joista on hyvä pulahtaa Lehmäjärveen uimaan. Myös yrityksemme suhdetoiminta hoituu pitkälti täällä, ja tapaamme mökillä mielellämme sidosryhmiämme epävirallisemmissa merkeissä. Kesäisin myös strategiapalaverit pidetään täällä.

Kuljetuskalustomme on osittain vanhentunutta ja vaatii välillä tekniseltä johtajaltamme melkoisia satsauksia. Yrityksemme syrjäisen sijainnin vuoksi kaksi henkilöautoa on kuitenkin lähes välttämättömyys, jotta toimintaa pystytään hoitamaan täysipainoisesti. Matkailuautomme Lyyli on jo vuosia sitten eläköitynyt, mutta pystyy vielä pienimuotoisesti toimimaan tukikohtanamme ja kulkuneuvonamme kotimaahan ja välillä myös ulkomaille suuntautuvilla liikematkoillamme.  Ensi kesälle on suunnitteilla Lyylin 30-vuotis -juhlakiertue.


Kun haluamme kunnolla lomalle ja täysin irti yrityskuvioista, matkaamme punavalkoisin siivin Espanjan Costa Blancalle Torreviejaan. Kohde on valikoitunut pitkälti ilmastosyistä, subtrooppien ilmasto lisättynä suolajärvien terveysvaikutuksilla on ihanteellinen ikääntyvälle henkilökunnallemme. Sen lisäksi Torrevieja houkuttaa edullisella hintatasollaan ja rennolla ilmapiirillään. 

Emme ole pörssiyhtiö, vaan voittoa tavoittelematon yritys. Koska strateginen johtajamme on huikentelevainen ja talousjohtajan ote välillä lipsuu, tilinpäätöksemme loppusumma on usein pyöreä nolla, joskus jopa miinusmerkkinen. Tämä suuntaus on näkynyt erityisesti riskienhallintapäällikön siirryttyä muihin tehtäviin. Toistaiseksi olemme kuitenkin välttäneet täydellisen konkurssin, vaikka kuljemmekin välillä heikoilla jäillä. 

Yrityksemme huvi- ja hyötytoimikuntaan kuului takavuosina myös useita koirakansalaisia. Lukuisten muiden tehtävien ohella he huolehtivat johtoportaan fyysisen kunnon ylläpitämisestä.  He ovat kuitenkin luonnollisen poistuman myötä siirtyneet johonkin parempaan paikkaan, missä he toivon mukaan saavat kirmata vapaana talutushihnoista ja muista velvoitteista. Tämän osaston puuttuminen on jättänyt ison aukon yritystoimintaamme, ja johtoportaan fyysinen kunto on pitkään ollut laskusuhdanteinen. Olemme käyneet useita neuvotteluja aiheesta ja tulleet siihen tulokseen, että meillä ei ole resursseja laajentaa tähän suuntaan. Yrityksemme toiminta on usein impulsiivista ja häilyy riskirajoilla, joten emme pystyisi tarpeeksi hyvin huolehtimaan tämän osaston hyvinvoinnista. 

Tulevaisuudessa ei ole suunnitteilla radikaaleja muutoksia suuriin linjauksiin. Emme pyri laajentamaan toimintaamme. Tärkeimpiä tavoitteitamme on johtoportaan fyysisen kunnon rapistumisen pysäyttäminen. Haluamme panostaa yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa. Näistä tärkeimpänä lapsemme tiimeineen ja erityisesti nuo pikku huvitoimikuntalaiset. Unohtamatta ystäviä ja muuta lähipiiriä. Näillä toimenpiteillä pyrimme pitämään yrityksemme kilpailukykyisenä vielä pitkään.

perjantai 23. elokuuta 2019

Vielä kerran - Saariston Rengastie - Tien päällä 2019

Heippa! Ihan ensimmäiseksi, tämän samoin kun Lukulampun valossa -blogini, löydät nyt blogit.fi -sivustolta. Seuraamaan pääset kuvalinkkiä klikkaamalla.

Viimeinen lomaviikko ja aurinkoista luvassa. Lyyli parka luuli jo päässeensä talviteloille, ja mekin ajattelimme, että reissut on tältä kesältä heitetty. Muutama päivä mökillä, ja alkoikin tuntua, että miksikä ei. Lyyli virkistyi, kun sai tankin täyteen ja niin alkoi matka kohti Saariston rengastietä.

SFC Mussalo, Taivassalo

Olemme kulkeneet rengastien aikaisemmin kahteen kertaan, kerran molempiin suuntiin. Tällä kertaa lähdimme matkaan Taivassalon suunnasta. Ensimmäisen yön vietimme Taivassalossa Camping Mussalossa (SFC). Alue toimii myös yleisenä leirintäalueena 1.6.-31.8.välisenä aikana.




Huomasi, että koulut olivat jo alkaneet, sillä lapsiperheitä ei enää paikalla näkynyt. Mussalossa tuuli kovaa, vaikka ilta oli muuten kaunis. Saunassa ollessamme tuuli tyyntyi ja ilma muuttui leppoisaksi. Elokuun ilta parhaimmillaan! Merivesi oli vielä 19-asteista, ja uimassakin pulahdin.




Kustavi-Iniö-Houtskär

Hyvä ohjeistus Saariston rengastien reitille löytyy täältä. Ohjeistus on tehty pyöräilijöitä ajatellen, ja siinä on myös vaihtoehtoisia reittejä ja jotain nähtävyyksiä. Pyöräilijöitä oli vielä paljon liikkeellä, samoin motoristeja, meitä karavaanareita vähemmän.

Aamupäivällä lähdimme liikkeelle Kustavista kohti Iniötä. Lauttajonossa tapaa monenlaista kulkijaa ja juttu luistaa. Ensimmäisellä lauttamatkalla minulle kävi pieni tapaturma. Olin menossa portaita kannelle maisemia ihailemaan, enkä huomannut, että portaikko oli suljettu rautatangolla. Keltainen tanko sulautui keltaisiin portaisiin niin hyvin, että kävelin suoraan tankoa päin ja sain aikamoisen tällin nenääni. Ihme kyllä, silmälasit säilyivät ehjänä. No, reissussa aina sattuu ja tapahtuu, joten Buranaa nassuun ja matka jatkui.

Iniön (Dalen) ja Houtskärin (Mossala) väliä liikennöi m/s Antonia. Tämä on ainoa maksullinen lauttayhteys rengastiellä, ja kestää 45 minuuttia. Matkailuauton lauttamatkan hinta oli 75 euroa, mikä tuntui aika suolaiselta. Tämä ei tullut yllätyksenä, mutta kirpaisi silti. Mutta ainahan voi uida, tai kääntyä takaisin, jos hinta ei miellytä. Henkilöautoilijat joutuivat pulittamaan 40 euroa, motoristit 20, pyöräilijät 12 ja linja-autot 150 €!



Me maksoimme kiltisti ja nautimme lauttamatkasta ja kauniista ilmasta koko rahalla. Joimme munkkikahvit ja jutustelimme tapaamamme mukavan motoristipariskunnan kanssa. 
Olemme aikaisemmalla reissullamme yöpyneet Houtskärissa Saariston lomakeskus Mossalassa. Paikka on uudistunut ja karavaanarialue siisti, mutta se on sivussa eikä merinäköalaa ole, joten jatkoimme matkaa. Hiukan taas jo nälkäkin alkoi vaivata. Olin kuullut, että Houtskärin vierasvenesatamassa Grill Café Skagen
on hyvä hampurilaispaikka, joten sinne suuntasimme. Tarjolla oli myös vegaaninen ja kasvisvaihtoehto kohtuulliseen hintaan. Hampurilaiset olivat ok, ei mikään järisyttävä makunautinto, mutta paikka oli kaunis.




Nauvo - aivotärähdys?

Matka jatkui monen pienen lauttamatkan kautta Houtskärista Nauvon kautta kohti manteretta. Hiukan mietimme yöpymistä Nauvossa
Grännes Homesteadin pihaleirintäpaikassa, jossa olemme joskus leiriytyneet. Päätimme kuitenkin tällä kertaa ajella mantereelle yöpymään. 

Nauvon sataman ravintolalaivojen pizzat ovat hyviksi todettuja, mutta me tyydyimme hampurilaisaterian jälkeen juomaan kahvit ja katselemaan sataman menoa. Kovasti oli jo hiljaista verrattuna siihen, kun viimeksi täällä poikkesimme. Silloin taisi olla heinäkuu. Koulujen alkaminen näkyi selvästi myös hiljentyneenä veneliikenteenä.

Alkumatkan tärskyn jälkeen minulla alkoi olla hiukan aivotärähdyksen oireita, päätä särki, nukutti ja oli huono olo. Hiukan jo mietimme lääkärille näyttäytymistä. Eniten hirvitti, minkälaiset mustelmat silmien ympärille muodostuu, kun työt kutsuivat seuraavalla viikolla. Onneksi naama pysyi siedettävän näköisenä, ja oireetkin helpottivat hiljalleen.

Kuusisto - Rairanta


 Yöpaikaksi valitsimme kauniin ja rauhallisen SFC Kuusiston Kaarinassa. Siellä on myös tullut joskus rengastien reissulla yövyttyä. Usein SFC-alueilla on naisten saunavuoro alkuillasta ja miesten sen jälkeen. Itse en halua kovin aikaisin illalla saunoa, ja aina ei naisten vuorolle ehdikään, jos tulee illansuussa alueelle. Kuusistossa oli kuitenkin fiksut saunavuorot: naiset 18-19, miehet 19-20, naiset 20-21, miehet 21-22. Saunoa sai rauhassa. Mereenkin teki mieli, mutta miinuksena Kuusistolle saunasta mereen oli kohtalaisen pitkä matka, joten matkaväsymys voitti meren kutsun.

Aamulla oli vielä vähän hatara olo, joten mietimme kotiin ajamista, mutta päädyimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi SFC Vakka-Suomen kauniiseen
Rairantaan.
 Alue oli laajentunut kovasti viime käynnin jälkeen ja oli jo aikamoinen city. Palveluita oli myös lisätty, uusia huoltorakennuksia tehty. Alueella oli myös kioski ja siellä kävi paikallisia yrittäjiä myymässä leivonnaisia ja vihanneksia.


Seuraavana aamuna olikin sitten aika siirtyä merellisistä maisemista kotia kohti. Rengastie on kiva vaihtoehto pikku reissuksi, jos viihtyy meren äärellä.

Nyt on sitten lomat pidetty ja olen palannut töihin hyvillä mielin. Näihin kuviin ja tunnelmiin on sitten mukava talven mittaan palailla. Kiva kun olet ollut mukana! Kesä vielä viipyilee, ja tänään suunnistan kohti Lehmistä ihan yksin, Timpalla on muita kiireitä.

Hyvää alkavaa viikonloppua ja aurinkoa!





sunnuntai 18. elokuuta 2019

Sipulitietä Tallinnaan - tien päällä 2019

Paluumatkaahan emme olleet varanneet, vaan luotimme siihen, että saamme paluulipun meille ja Lyylille sitten kun siltä tuntuu. Hiukan alkoi jo matkaväsymys painaa, ja illalla leirintäalueella aloimme katsella laiva-aikatauluja. Alkumatkasta tapaamamme pariskunta antoi meille vinkin uudesta Muuga-Vuosaari -reitistä, jota Tallink-Silja ajaa Sea Wind -rahtialuksella. Myös Eckerö kulkee tuota reittiä M/S Finbo Cargo -rahtialuksella. Reitti on huomattavasti halvempi kuin Tallinna-Helsinki, ja Vuosaaresta pääsee helposti kehäkolmoselle ilman että pitää ajaa kaupungin läpi. Mutta eipä tuolle reitille ollut enää paikkoja lähipäiville, ja päädyimme varaamaan liput Silja Europalle Tallinnasta Helsinkiin vähän kalliimmalla hinnalla.

Peipsjärven rantatie

Olimme kuulleet, että Itä-Virossa Peipsjärven rannalla on hienoja hiekkarantoja, ja niinpä lähdimme ajamaan rantaa pitkin ylöspäin. Täytyy myöntää, että reitti oli pienoinen pettymys. Peipsjärvi vähän pilkotti sieltä täältä, enimmäkseen reitti oli pusikkotaivalta. Ilma oli vähän kolea ja sateinen, hyvällä ilmalla olisi voinut olla ihan toisenlainen fiilis, kun olisi voinut poikkeilla rannalla. Nyt ei tullut edes kuvia otettua. 

Sipulitie

Ihmettelimme tien varressa sipulia ja muita vihanneksia myyviä 100-vuotiaan näköisiä mummoja ja pappoja. Myös "suitsukala"-kojuja oli tien varressa paljon, joten Peipsjärvi taitaa olla varsin kalaisa järvi. Vasta illalla leirintäalueella netissä surffaillessani tajusin, että olimme ajaneet kuuluisaa Sipulitietä. Peipsjärven rannalla pienissä kylissä elää ortodoksiperinteitä hartaasti kunnioittavia Viron vanhauskoisia. Vanhauskoiset ovat yli 300 vuotta sitten Venäjältä kirkkouudistuksen myötä vainoja paenneita ortodokseja - tai siis heidän jälkeläisiään. He ovat tunnettuja rehellisyydestään ja ahkeruudestaan, sekä varsinkin sipulinviljelytaidoistaan! Peipsjärven rantojen maaperä on otollinen ryvässipulin kasvattamiseen, ja järven muta oivaa lannoitetta. Nämä sipulit ovat kuuluisia pehmeästä ja hienosta maustaan. Sipulin viljely ja myynti ovat merkittävää tuloa köyhän maankolkan asukkaille. 

Ja me ajelimme vaan ohi! Emme pysähtyneet valokuvaamaan, emme ostamaan sipuleita emmekä savukalaa! Kulttuurikohteitakin tien varrella olisi ollut. Mitä tästä opimme: kannattaa perehtyä vähän paremmin siihen missä kulkee, niin saa reissustaan enemmän irti. Jos vielä joskus kuljen Sipulitietä, lupaan ostaa sipulia joka mummolta ja kalaa joka kojusta.

Toila Camping

Päädyimme yöpymään Toila Camping -leirintäalueelle. Alueella oli joku saksalaisten matkailuautokokoontuminen, ja meitä ja Lyyliä katseltiin vähän ihmetellen, mutta emme antaneet sen häiritä. 


Suomen leirintäalueilla ollaan tarkkoja neljän metrin turvaetäisyydestä, mutta Virossa ei olla niin turhan tarkkoja... leirintäalueen vieressä oli hieno Toila Spa -kylpylä, mitä kävimme illalla vähän ihmettelemässä.

Tallinnaan

Matkaähky alkoi vaivata yhä pahemmin. Mietimme, poikkeaisimmeko vielä Narvassa, mutta päädyimme sittenkin seuraavaksi illaksi ja yöksi tuttuun ja turvalliseen Tallinnaan. Näin olisimme lähellä satamaa seuraavan aamun paluumatkaa varten. Ihmettelimme vähän yöpymispaikan kanssa, ja kävimme tsekkaamassa Pirita Harbour Camping -leirintäalueen tai oikeastaan matkaparkin Piritan satamassa. Alueella autot ja vaunut olivat niin kiinni toisissaan, että hyvä jos oven olisi saanut avattua, ja suihkustakin olisi joutunut maksamaan eri hinnan. Päädyimme yöksi Tallinna City Camping -alueelle, joka oli oikeastaan vain parkkipaikka, mutta vältti yhden yön majoitukseen. Hinta oli kyllä suolainen, mutta olipa sijaintikin suotuisa, ja suihkuunkin pääsi samaan hintaan. 

Ilta oli lämmin ja kaunis, ja niinpä hurautimme taksilla viettämään reissun viimeistä iltaa Tallinnan vanhaankaupunkiin. Väkeä oli paljon ja tunnelmaa riitti. 


Juhlimme pizzalla, ja juomiakin nautimme, kun Lyyli oli turvallisesti parkissa ja Timpan ei tarvinnut ajaa. 


Pizzat  olivat kohtuuhintaisia, mutta muuten hintataso yllätti. 




Olde Hansan terassilla lasi (pahaa) talon viiniä maksoi 9 euroa. Pitihän tuon legendaarisen ravintolan terassille kuitenkin mennä yhdet ottamaan. En tiedä johtuiko omasta väsymyksestäni, mutta olin pettynyt myös palveluun monessa paikassa. Toki väkeä oli paljon ja tarjoilijat kovilla. Yhdessä paikassa joutui odottamaan vartin, ennekuin tarjoilija tuli edes kysymään mitään. Toisessa paikassa emme saaneet vaihtorahoja ollenkaan. Tarjoilija pyöritteli vaan silmiään, kun niitä kyselimme. Kyse oli ainoastaan muutamasta eurosta, jotka olisimme luultavasti jättäneet pöytään juomarahaksi. Mutta olisimme halunneet tehdä päätöksen itse. 

Kaikesta huolimatta Tallinnan vanhakaupunki on ihana, ja oli mahtavaa vaan fiilistellä lämpimässä illassa.

Kotiin!

Aamulla olimme hyvissä ajoin odottamassa laivaa. Saimme seurata aika mielenkiintoista näytelmää, kun poliisi penkoi erään laivalta tulleen auton läpikotaisin. Jopa takakontin verhoilut purettiin. En tiedä mitä etsivät ja löytyikö mitään, mutta hiukan on käryä mistä oli kyse. 


Luulimme, että matka kestäisi sen pari tuntia, mutta kyseessä olikin risteilyalus ja matka kesti 3,5 tuntia. Aluksi harmitti, koska mieli paloi jo kotiin. Mutta matka meni kuitenkin mukavasti, söimme vähän ja kuuntelimme hassua virolaista tanssibändiä, joka yritti laulaa suomeksi. 


Reissussa on ihanaa, mutta aina nuo matkat uuvuttavat ja on ihana palata kotiin. Seuraavat päivät kuluivatkin sitten pyykkiä pesten ja naapureiden kanssa herkutellen. Ja kun vielä saimme viettää pari päivää mökillä rentoillen, niin kohta mieli paloikin taas uuteen reissuun. Mutta se onkin sitten ihan toinen stoori. 

Kiitos kun olet ollut matkalla mukana!

Pala taivasta - tien päällä 2019

Kun Latviassa ollaan, tulee mieleen tietenkin Riika. 
Matkaa ei olisi ollut pitkälti, mutta päätimme kuitenkin kääntää auton nokan takaisin kohti Viroa. Riikaan ja Vilnaan sitten ehkä joskus toisen kerran. Pärnussa riitti sulattelemista. Ei makeaa mahan täydeltä. Myös Tarto olisi ollut lähes matkan varrella, mutta sinnekään emme poikenneet. Emme ole niinkään kaupunkilomailijoita, vaan nautimme luontokohteista ja kauniista maisemista.

Iso ja pieni Taevaskoda

Taevaskoja on kylä Kaakkois-Virossa  Pölvamaan  maakunnassa Pölvan kunnassa. Siellä sijaitsevat iso ja pieni Taevaskoda, hiekkakivimuodostelmat Ahja-joen laakson luonnonsuojelualueella.
Taianomaiseen paikkaan liittyy monta myyttiä ja legendaa.

Pääskyset ovat tehneet pesiä pehmeään hiekkakivimuodostelmaan, ja Ahja-joki on kaivertanut sinne omia uomiaan ja lähdeluolia.


Ihmisiä katsellessa voi arvioida Ison Taevaskodan mittasuhteita. Sanotaan, että jokaisen virolaisen pitäisi käydä täällä kerran elämässään, ja ympärillä kuuluikin lähes pelkästään Viron kieltä. Väkeä oli kyllä paikalla paljon.

Virgin´s cave eli Neidonluola



Yllä oleva luola on Virgin´s Gave eli Neidonluola.  Legendan mukaan tässä luolassa asuu kultatukkainen neito, joka tulee luolastaan vain juhannusyönä. Onnellinen se mies, joka neidon näkee, sillä hän tulee myös kohtaamaan mielitiettynsä samana juhannuksena. Myytti kertoo, että neito odottaa prinssiä tuomaan hänelle juhannusyönä kukkivan sananjalan.


Pieneltä Taevaskodalta isolle Taevaskodalle kulkee luontopolku, joka kiertää yläkautta takaisin. Matkaa tulee muutama kilometri. Osa reitistä on esteetön, joten myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa pääsee ihailemaan maisemia. Pitkin Ahja-joen rantoja luonnonsuojelualueella voi vaeltaa pitempiäkin reittejä. 





Metsän vanhin

Yksi Taevaskodan legendoista kertoo Metsän Vanhimmasta, joka istuu valtaistuimellaan ja hallitsee kaikkia metsän olentoja. Hän koskettaa jokaista, joka kulkee Taevaskodan alueella. Jos kulkee hiljaa, voi kuulla hänen äänensä puiden huminassa ja puron solinassa. Kulkijan on muistettava, että mikään ei jää huomaamatta Metsän Vanhimmalta. Hän haluaa luonnon säilyvän puhtaana ja koskemattomana. Kulkijan tulisi myös kunnioittaa luontoa eikä turmella sitä. Hiljaa kävellessäni olin todella kuulevinani Metsän Vanhimman kuiskailevan puissa. Hän on hyväntahtoinen ja rauhaa rakastava olento.

Äiti Kevät



Tässä luolassa asuu Äiti Kevät. Luolan luo johtavalla polulla oli kulku kielletty sen vaarallisuuden vuoksi, ja sekös houkutteli kulkijoita. Me kunnioitimme kieltoa ja kuvasimme luolaa kauempaa.


 Äiti kevät lähettää luolastaan kevätpuroja ja kaikkia kevään merkkejä, kun luonnon on aika herätä talviunestaan.

Taevaskodalla voi nähdä kuningaskalastajan kalastamassa. Mekin yritimme lintua bongailla, mutta näimme vain sorsia.

Sanotaan, että Taevaskodat ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. Me kuljimme tuon lyhyen, parin kilometrin lenkin, ja fiilistelimme paikan mystistä tunnelmaa. Taevaskodat taitavat olla vähän huonosti tunnettuja, minä ainakin sain vinkin näistä ihan sattumalta. Jos arvostat kaunista ja ainutlaatuista luontoa, mene ihmeessä käymään paikalla jos tuolla päin kuljet.

Yöksi menimme läheiselle Taevaskoja Salamaa -leirintäalueelle. Ilta oli aurinkoinen mutta viileähkö, ja päivän reissaamisen jälkeen oli mukava taas levähtää.



lauantai 17. elokuuta 2019

Kaikenlaisia leirejä

Heippa!

En ehtinyt edellisen reissun matkakertomusta saada loppuun, kun tulikiin jo startattua seuraavalle. Koska: viimeinen lomaviikko, lämmintä luvassa, aurinkoistakin. Joten kuuntelimme meren kutsua ja kävimme ajelemassa kauniin Saariston rengastien. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin. 

Tänään illansuussa kotiuduimme. Huomenna vietän hengähdyspäivän ennen maanantaista töihin paluuta. Oli mahtavat neljä lomaviikkoa. Kävimme juhlissa, vieraitakin kävi. Mökkeilimme helteessä ja vesisateessa. Lyyli kuljetti meitä väsymättä 2500 km Suomessa, Virossa ja Latviassa. 

SFC Mussalo, Taivassalo


Leirintäalueilla yöpyessä tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Nuoria ja vanhoja, suomalaisia ja ulkomaalaisia. SF-Caravanin jäsenyhdistysten alueet eli SFC-alueet ovat edullisia, siistejä, rauhallisia ja turvallisia. Kausipaikkalaisia (joilla siis on vaunu vakituisesti alueella satunnaisia reissuja lukuunottamatta) on paljon, ja vaunujen ympärillä on hienoja terasseja ja kukkaistutuksia. Vieraisiin suhtaudutaan ystävällisesti. Isäntä esittelee vapaat paikat mistä valita. Hiljaisuus on yleensä klo 23-06, ja silloin on oikeasti hiljaista joten yönsä saa nukkua rauhassa. Jos joku porukka innostuu tämän jälkeen äänekkäästi juhlimaan, isäntä käy ystävällisesti hiljentämässä heidät. Lapset komennetaan vaunuihinsa.



Asuntovaunuaikoina, ennenkuin meistä tuli mökkihöperöitä, meilläkin oli hetken aikaa kausipaikka, mutta se ei ollut ihan meidän juttu. Kausipaikkalaiset hoitavat alueita talkoilla. Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, aluemaksuilla ja kausipaikkamaksuilla. Yleensä lapset on huomioitu hyvin. Viime yön vietimme SFC Vakka-Suomen alueella, Uudenkaupungin Rairannassa. Vierailijat voivat lahjoittaa pullonsa ja tölkkinsä yhdistykselle, ja monissa paikoissa, kuten Rairannassa panttirahat käytetään lasten ja nuorten hyväksi. Rairantaan oli hankittu panttirahoilla esim. leikkimökki, hämähäkkikeinu ja kiipeilytelineitä (karavaanaritko kosteaa porukkaa :)? ). SFC-alueilla saunat yleisillä vuoroilla - kesäaikaan joka ilta - sisältyvät leirintähintaan. Saunavuorot ovat erikseen miehille ja naisille, ja joillain alueilla on erilliset miesten ja naisten saunat. Halutessaan voi varata myös perhesaunan pientä maksua vastaan.  Usein ne parhaat keskustelut käydään juurikin saunan lauteilla. Naisten saunassa tosin käy välillä sellainen kälätys, että itse pakenen paikalta. Aiemmin alueille otettiiin vain SF-Caravanin eri jäsenyhdistysten jäseniä yöpymään, mutta nykyään useimmille alueille pääsevät myös satunnaiset yöpyjät, mikä on tuonut mielestäni kivaa säpinää alueille. Heille leirintämaksu on vähän korkeampi kuin jäsenille, mutta silti edullinen yleisiin leirintäalueisiin verrattuna.

Jokainen itseään kunnioittava SFC-alue järjestää myös treffejä. Treffien aiheet voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tanssitreffit, karaoketreffit, lasten treffit, venetsialaiset, unhoituksen yö....treffeillä ohjelmaa on monipuolisesti, väkeä paljon ja niistä peritään erillinen treffimaksu leirintämaksun lisäksi.

Ja sitten ne yleiset leirintäalueet. Tähtiluokitus antaa jonkinlaista kuvaa alueen tasosta, mutta ei välttämättä sen hoidosta ja siisteydestä. Tähtiluokituksiin vaaditaan tietyt palvelut, esim. ravintola tai erilaisia aktiviteetteja. Toiset alueet ovat todella siistejä, mutta joskus sesonkiaikaan voi varautua siihen että vessoissa ei ole paperia ja suihkun lattiat ovat niin likaisia, että suihkuun on mentävä Crocsit jalassa. Leirintämaksut ovat korkeammat kuin SFC-alueilla, ja usein perusmaksun lisäksi peritään vielä henkilömaksuja. 




Mutta välillä näilläkin alueilla olemme yöpyneet. Kesäaikaan näkee jos jonkinlaista yöpyjää ja kuulee montaa eri kieltä. On isoja perheitä teltoissa, ja joskus sateella tekisi mieli kutsua porukka autoon suojaan. Mutta retkeläiset ovat varautuneet joka säähän. Saksalaisilla on hyvin kekseliäitä tapoja majoittua autossa, esim katolle nouseva teltta tai farmariautoon rakennetut petipaikat. Olemme nähneet jopa kolmen henkilön yöpyvän farmariautossa. Jostain auton kätköistä sitten löytyy vielä grillit, keittimet, ruoat, ruokailuvälineet, pöydät ja tuolit jne...kaikki tarkassa järjestyksessä. 

Moskenes Camping, Lofootit

Moskenes Camping, Lofootit

Yleensä matkaajat tulevat alueille yöpymään ja käyttämään suihkuja ja keittiöitä. Mutta sitten on niitä jotka tulevat juhlimaan, ja juhlat saattavat jatkua kovaäänisinä pikkutunneille ilman että kukaan puuttuu asiaan. Nämä tilanteet ovat kyllä mielestäni vähentyneet ja yleensä saa nukkua yönsä rauhassa. 

Jokaisen leirintäalueen tekee omanlaisekseen miljöö: järvi, meri, vuoret, metsä...niistä ei tähtiä anneta, mutta tämä on ehkä tärkein kriteeri, ainakin minulle. 

Matkaparkki, Hailuoto, Marjaniemi

Matkaparkki, Stellplaz, Vesterålen

Matkaparkit ovat yöpymispaikkoja, mitkä eivät täytä leirintäalueen kriteerejä, mutta niissä on usein esim. wc, suihkut ja keittiöt. Ja sitten on tietenkin vielä puskaparkit, missä matkaaja on omillaan.

Tänäkin kesänä on nähty kaikenlaisia leirintäalueita ja paljon on ollut ihmettelemistä. Reissaaminen on kivaa, mutta aina on yhtä ihanaa tulla kotiin. On kiva hoidella kasvejaan, elellä vähän väljemmin, jopa pyykin pesu on kivaa. Töihin palailen hyvillä mielin. Ja matkapäivityksiä on vielä tulossa muutama. 

Edellisen reissun jälkeen kiittelimme ihania naapureitamme postien, kukkien ja siilien (kyllä!) hoitamisesta paellaillallisella.


Palaillaan, kaunista viikonlopun jatkoa!


maanantai 12. elokuuta 2019

"Pakollinen" Latvia - Tien päällä 2019






No miksi suomalaiset nyt Latviaan menevät? Monestakin syystä, mutta tämä on varmaan yksi.


Ainazin SuperAlko sijaitsee ihan Viron ja Latvian rajan pinnassa. Rajamuodollisuuksia ei ollut. Liikennettä oli paljon, iso osa autoista oli Suomen rekkareissa. Hartwallin rekat toivat juomia, joita suomalaiset sitten ostivat kuskatakseen takaisin Suomeen. Latvia oli parahiksi laskenut alkoholin veroprosenttia. 

Juhlajuomien ostajia näkyi paljon. Isot kärryt olivat täynnä kuohuviinipulloja, viinilaatikoita, olutta, siideriä, lonkeroa....halpaa oli. Meidän ostoksemme olivat maltillisia, olimmehan oikeastaan ohikulkumatkalla. Moni oli varmaan tullut päiväksi Tallinnaan auto mukanaan, ja hyvin ehti käydä Latvian puolella. Sen verran lyhyitä ovat välimatkat Baltiassa. Henkilöautojen takakontit ja jopa pakettiautojen tavaratilat täyttyivät juomista. 

Hetken harkitsimme ajelemista Riikaan asti, mutta emme halunneet ahnehtia liikaa samalla reissulla, joten tyydyimme ajelemaan kierroksen Latvian maaseudulla. Ihmettelimme tienvarsien haikaroita, joihin silmä oli tottunut jo Viron puolella. Puimureiden ympärillä pelloilla niitä parveili samalla lailla kun Suomessa kynnettävillä pelloilla lokkeja. Muutaman pesänkin näimme sähköpylvään nokassa. Meinasipa edellämme ajava bussi ajaa haikarakolarinkin,  kun parvi lähti lentoon viereiseltä pellolta. 

Ihmettelimme, kun ihan tavallisen maantien reunoille oli istutettu koivuja ja lehmuksia kauniiksi kujiksi. Pientareilla kasvoi kukkia, joita Suomessa on perennoina kukkapenkeissä. Monet pihat olivat pakahduttavan kauniita kukkameriä. Sen sijaan moni talo olisi kaivannut kipeästi maalia, ja muutenkin maaseudulla näkyi paljon köyhyyttä ja kurjuutta.

Nälkähän se alkoi taas muistutella, ja päätimme syödä Latvian puolella jossain pikkupaikassa, jossa ehkä saisimme tutustua paikallisiin herkkuihin. Valkan rajakaupungista löysimme lounaspaikan, missä ruoasta maksettiin painon mukaan. Ruoka oli tajunnan räjäyttävää.


Kyselin tuon keiton sisällöstä, baarityttö sanoi sen olevan "kind of spinach". Ehkä siinä oli pinaattiakin, sen lisäksi kaikkea muuta tunnistamatonta. Varsinkin sika-nauta -tyyliset lihasäikeet saivat kasvissyöjän vatsan vellomaan. Muutaman lusikallisen nieleskelin väkisin pahimpaan nälkään. Isäntä söi jonkinlaista liha-perunalaatikkoa jossa oli ihan rehellistä läskiä. Koko tämä ihanuus maksoin yhteensä kuutisen euroa, joten rahallinen tappio ei ollut suuri.

Baarin vieressä oli jonkinlainen vaate-kenkä-laukku-mikälie -kauppa, jossa poikkesimme. Vaatteista suurin osa oli tekokuituisia kamaluuksia, puntillisia mummoalkkareita ym., mutta kenkäosastolta löysin mieleisiäni bling-sandaaleita.


Hintaa näillä oli n. 13 euroa pari. Isäntä löysi parillakympillä nahkaiset juhlakengät itselleen. Tämä kompensoi vähän ruokapettymystä. 

Valka on jaettu kaupunki, jonka toinen puoli (Valka) kuuluu Latvialle ja toinen (Valga) Virolle. Taas ylitimme rajan lähes huomaamatta, joskin Valgan puoli oli selvästi vauraampaa aluetta kuin Latvian Valka. Kaupungin jako perustuu rajakiistan ratkaisuun vuonna 1920, jolloin Viro sai kaupungin ydinosan ja eteläinen osa jäi Latvialle. Tarina kertoo, että uusi rajalinja kulki Valgan asemapäällikön makuuhuoneen kohdalla, ja hän sai valita Viron ja Latvian kansalaisuuden välillä. Hän valitsi Viron, koska hänen nukkuessaan pääpuoli oli Viron puolella ja jalat Latviassa (lähde: Wikipedia).

Yöksi päädyimme Vaibla Puhkekeskukseen kauniin Vörsjärven rannalle. Näitä Puhkekeskuksien kylttejä näkyi tämän tästä ajellessa, ja pian ymmärsimme, että kyltti tarkoitti jonkin sortin majoituspaikkaa. Yöpyjiä ei taaskaan ollut montaa lisäksemme, muutama perhe telttailemassa, saksalainen vanhahko pariskunta pienen koiran kanssa matkailuautolla,  sekä aallonmurtajan takana retkeilijöitä. Paikka oli kaunis ja tunnelmallinen, varsinkin hämärän tullen. Telttailijat sytyttelivät taas ulkotulia teltan ympärille. 




Suihkut ja käymälät oli rakennettu jonkinlaiseen konttiin, joka oli iltasella varsin siisti ja uuden näköinen. Aamulla sitten viemäröinti oli pettänyt ja lattioilla lainehti vettä. Mutta meillä matka jatkui.



sunnuntai 11. elokuuta 2019

Miksi tänne lähdimme? - Tien päällä 2019



 Tämä on kylpyläkaupunki syksyllä
kastumme aina kun kävelemme keskustaan.
Nähtävyyksiä ei ole mutta
taloista katsoo pyöreät ikkunat.

Ihmiset kantavat leivoslaatikoita
kahviloita on paljon, tuolla uusi kohvik
muutaman päivän kuluttua myös meillä
on kantakohvik ja siellä kantapöytä. 

-Ultra Bra: Pärnu-

Mitä ajattelet, kun ajattelet Viroa? Varmaan ensimmäiseksi tulee mieleen Tallinna. Mutta ehkä heti sen jälkeen Pärnu. Tämä ehkä selittää sen, miksi olimme vähän kärsimättömiä Saarenmaalla. Koska seuraava kohde kangasteli mielessä. Ja sehän oli juurikin Pärnu. Ensimmäiseksi navigoimme kuitenkin varsin epäromanttisesti varaosaliikkeeseen. Osaa ei olisi saatu parin päivän varoitusajalla, mutta meille neuvottiin toinen liike, johon se saatiin tilattua seuraavaksi aamuksi. Ja huomattavasti halvemmalla kuin Suomessa. Jos rikot autosi, se kannattaa tehdä Virossa. 

Vanatoassa tapaamamme suomalaispariskunta neuvoi meille Konsa Motel Caravan -leirintäalueen parin kilometrin päässä Pärnun keskustasta, joten sinne suunnistimme. Respassa puhuttiin hyvää suomea ja suomalaisia oli paljon paikalla. Alue oli ihan Pärnujoen rannalla, ja alueelta johti päällystetty kävelytie keskustaan ja rannalle. Leiriydyttyämme suunnistimme kävellen kaupungille ihmettelemään ja fiilistelemään. 



Kukka-asetelmat tekivät vaikutuksen, ja alkoi todella tuntua siltä, että nyt ollaan ulkomailla. Suomessa on mielestäni nykyään palvelu kaupoissa ja ravintoloissa varsin ystävällistä. Espanjassa jopa ylipalvellaan, ja sisäänheittäjiä joutuu väistelemään. Virossa ja varsinkin Pärnussa olin kyllä pettynyt palveluun. Se oli välinpitämätöntä, usein jopa töykeää. Tosin poikkeuksiakin oli. Hintataso Pärnussa oli Suomen luokkaa, paljon oli myös kauppoja täynnä ylihinnoiteltua matkamuistokrääsää. Perusfiilis oli kuitenkin rento ja leppoisa, ja tuli tunne, että tänne pitää päästä uudestaan. 

Katusoittaja


Vaikka matka ei kaupungilta leirintäalueelle pitkä ollutkaan, kävi paluumatkalla väsymys matkamiesten käpälään. 

Seuraava päivä oli hääpäivämme, nro 22. Koska Pärnussa kaikki näyttivät pyöräilevän, mekin vuokrasimme fillarit leirintäalueelta. En ole vuosiin pyöräillyt, enkä muistanut miten hauskaa se on, ja miten nopeasti pääsee paikasta toiseen!

Aamulla ensimmäiseksi pyöräilimme varaosaliikkeeseen ja isäntä laittoi Lyylin kuntoon. 


Ilma suosi, ja pyörätie vei ihanalle hiekkarannalle, jota näytti jatkuvan silmänkantamattomiin. 


Auringonpalvojia oli paljon, ja mekin kahlailimme lämpimässä rantavedessä ja istuskelimme rantabaarissa. Rannalla oli pukukopit ja jopa WC:t ja suihkut, joita Espanjassa olen rannalla kaipaillut. 

Illalla pyöräilimme sitten kaupungille hääpäivän iltaa viettämään ja syömään. 


Koska meillä ei mitään varsinaista aikataulua ollut, ja Pärnu oli pääkohteemme, ajattelimme jäädä sinne vielä yhdeksi kokonaiseksi päiväksi. Mutta kulkurin mieli on levoton, ja säätiedotuskin näytti siltä, että pilviä on taivaalle tulossa, purimme leirin ja lähdimme tien päälle. Jäi kuitenkin vahva tunne, että Pärnuun tulemme vielä uudestaan.