Ylläksen valloitus

Palataanpa taas ruskan lumoihin Ylläkselle. Pitihän sinne huipullekin päästä jollain konstilla. Ja kun nilkkavaivainen ei oikein kiipeämäänkään pysty, niin ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin gondolihissi. Sekin hiukan kuumotteli korkean paikan kammoista, mutta olikin yllättävän helppo nakki ja gondolista oli mukava katsella maisemia. 

Tällainen hauska näky oli tunturin juurella, Napapiirin sankareista tuttu. Herätti hilpeyttä ja selfieitä.

 Tuuli huipulla yllättää aina, ja hyytävä se oli nytkin vaikka syksyä elettiin. Onneksi oli varavaatteita repussa, kaikki piti pukea päälle. 

Mutta mikäs näissä maisemissa oli värjötellessä. 

Huipulla kulki pieni reitti, jonka varrella kerrottiin laskettelun historiasta Ylläksellä. Siellä oli myös pieni kahvila, jossa kävimme kaakaolla. Omat eväätkin oli mukana, kahvit ja teet termospullossa. Ne nautimme tuulensuojaisella penkillä. 

Illalla halusimme vielä ajella Ylläksen maisemareitin. Pimeää sai odotella aika kauan, mutta valaistut puut kyllä palkitsivat odotuksen. 

Tässä on liikenneympyrä koristettu kauniisti valaistulla keloilla. Reitin varrella oli muitakin puita valaistu, ja ruskan keskellä ne näyttivät sykähdyttäviltä. Kaiken kruunasi valtava punainen puolikuu, jollaista en ennen ole nähnyt.

Sellainen päivä, sitten taas kohti uusia seikkailuja!

Hei me muutetaan!

Kun rakensimme tämän talon, meillä asui neljä lasta ja viides vieraili. Talo sijaitsee Hollolan Hämeenkoskellä.  Emme halunneet tinkiä tilasta ja avaruudesta. Nyt asumme Timpan kanssa kahdestaan yli kahdensadan neliön talossa, missä on kuusi makuuhuonetta. Pihakin on iso. Pitkään jo olemme miettineet, että meille riittäisi vähempikin, varsinkin kun meillä on mökkimme Lehmis, missä saamme puuhastella riittämiin. Kotona ei ole enää oikein riittänyt paukkuja pihanhoitoon ja remonttiakin yli 20 vuotta vanha talo alkaisi tarvitsemaan. 

Talo ei ole koskaan ollut aktiivisessa myynnissä, puskaradion kautta kylläkin. Nyt sitten ostaja löytyikin ihan perhepiiristä, ja taloon muuttaa viisi veljestä, vanhemmat ja yksi kissa. Eli juuri passelin kokoinen asumus heille. Timppa on talon rakentanut pitkälti omin käsin, joten on mukavaa että se säilyy suvussa. Toivottavasti perhe saa viettää ihania hetkiä talossa, missä lapsilla on tilaa temmeltää.

Asiat loksahtivat paikoilleen nopeasti, ja meidän oli kääräistävä hihamme ja ryhdyttävä tositoimiin. 22 vuoden aikana nurkkiin kertyy yhtä sun toista tarpeellista ja tarpeetonta. Roskiin on mennyt kymmeniä jätesäkillisiä tavaraa, kierrätykseen neljä tai viisi autokuormallista, lisäksi metalli- ja sähköromua omiin kierrätyspisteisiinsä. Suurin homma on ollut päättää, mitä säilytetään ja mitä hävitetään. Meillä on kuitenkin ollut reilusti säilytystilaa, ja uudessa kodissa sitä tulee olemaan huomattavasti vähemmän. 

No mihinkäs me sitten lähdemme? Pitkään ei tarvinnut miettiä, että Hollolassa pysymme, mutta halusimme lähemmäs palveluita, jotka Hämeenkoskella on karsittu aika minimiin. Onneksi ala-aste ja päiväkoti vielä löytyvät poikakatraalle, mutta yläasteelle onkin sitten lähdettävä lähemmäs keskustaa linja-automatkan päähän. 

Toisella näytöllä löytyi asunto, joka vastasi toiveitamme. Se sijaitsee Hollolan Työtjärven alueella, rehevällä maalaismaisella alueella, lähellä Työtjärven uimarantaa. Olemme tottuneet, että tilaa on ympärillä, joten emme halunneet ihan pikku asuntoon muuttaa, emmekä muutenkaan tinkiä liikaa avaruudesta. Tämä aiheutti sen, että asunnon oli oltava kahdessa kerroksessa, jotta huoneet eivät olisi ihan pikku kopperoita. Rivitaloasunnossa alakerrassa on avara olohuone ja kunnon keittiö sekä ruokailutila. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, sauna ja pesutilat sekä lasitettu parveke. 

Olemme hyvin tyytyväisiä pohjaratkaisuun. Meillä on Timpan kanssa hyvin erilainen päivärytmi, jota helpottaa asuminen kahdessa kerroksessa. Minä herään aikaisin aamulla, ja voin puuhastella alakerrassa häiritsemättä yläkerran nukkujaa. Ja illanvirkku saa rauhassa katsoa televisiota kun minä vetäydyn hyvinkin ajoissa yöpuulle. 

Esittelykuvissa minua hiukan hirvitti, että asunnossa oli paljon mustaa ja tummia tehosteseiniä. Mutta kun pääsi paikan päälle katsomaan, olohuone oli niin valoisa ja avara, että musta seinä tuntui pelkästään eksoottiselta lisältä. Mutta annetaanpa kuvien kertoa. Kuvat on minulle lähettänyt Kiinteistömaailma, ja ne on räpsitty kännykällä tietokoneen ruudulta, mikä tietenkin vaikuttaa niiden laatuun. 

Olohuone

Olohuone

Eteinen

Alakerran wc

Takka (musta!)

Olohuone

Yläkerran makuuhuone, minun huoneeni

 

"Miesluola"

 

Makuuhuone. Kaappeja on tulossa lisää.

Kylppäri ja kodinhoitotila

Sauna

 Yläkerran aula

 

Yläkerran wc

Piha. Ei niin kamalan pieni kuitenkaan. 

Keittiö

Keittiö

Tosiaan pahoittelut noista ylimääräisistä näyttöteksteistä ja logoista. Ehkä näistä jonkinlaisen kuvan saa kuitenkin. Uskon, että meille tulee kiva koti.

 

Nyt ovat tunnelmat hiukan sekavat. Tietenkin on haikeaa jättää koti, jossa lapset ovat kasvaneet ja itse viettänyt ruuhkavuotensa sekä nyt muutaman vuoden kahdenkeskeistä aikaa. Toisaalta olen innoissani ja onnellinen ja malttamaton, haluaisin jo uuteen kotiin. Mielessä pulppuilee ilo.  Muutto on tietenkin iso stressi. Hiljalleen on  alettu pakata niitä tavaroita joita huolitaan mukaan. Aikaa on vielä muutama viikko, mutta tekemistäkin paljon. 

 

Mutta palaillaan tähän asiaan, kun olemme saaneet asunnon itsemme näköiseksi. Seuraavassa päivityksessä olisi tarkoitus jatkaa Lapin matkan tarinaa. 

 

Mukavaa päivää!

Ruskaretkellä

Tänä syksynä ei ole Espanjaan asiaa, mutta johonkin mieli paloi. Niinpä päätimme kannattaa suomalaista matkailua, ja lähdimme ruskaretkelle Ylläkselle. Tällä kertaa säästelimme vanhaa Lyyliä ja varasimme majoituksen paikan päältä. Asumuksena oli Lost in Lapland -ketjun pieni saunallinen kaksio. Edullinen ja juuri sopivan kokoinen kahdelle ihmiselle. 

Äkäslompolon kylässä olemme viettäneet yhden uudenvuoden tienoon joskun kymmenisen vuotta sitten, joten kylä oli meille hämärästi tuttu. Matka sinne etelästä oli aika tuskainen, vaikka meitä olikin kaksi kuskia. Tietöitä oli pitkät matkat, ja matka taittui niiltä osin 30 kilometrin tuntivauhtia. Perillä olimme kuitenkin suht ajoissa illalla, mutta koska matkaan oli lähdetty kuuden aikaan aamulla, ei illalla jaksanut muuta kuin syödä vähän iltapalaa  ja painua unten maille. 

Ensimmäisenä Ylläs-päivänä ajelimme vähän ympäriinsä ja tutustuimme paikkoihin. Apuna meillä oli Esteetön retkeily Ylläksellä

-nettisivusto. Tämä siksi, että kipeä nilkkani rajoitti patikoimista ja näkemisen arvoiset paikat piti etsiä lyhyiden kävelymatkojen päästä. 

Iltapäivällä ehdimme vielä tutustumaan Pakasaivoon, joka on Muonion puolella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitseva rotkojärvi. Autolla pääsi lähelle ja nilkka säästyi vielä ensimmäisenä päivänä.

 

 Pakasaivo on Pohjois-Suomen toiseksi syvin vesistö Inarijärven jälkeen. Saivojen on uskottu olevan kaksipohjaisia, ja kalojen välillä katoavan alempiin vesiin. Tiedä häntä, mutta paikka oli mystisen kiehtova. 

Järven pohjoispää on hämmästyttävän pyöreä ja säännöllinen - sitä onkin pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna.

 

Pakasaivon takana kankaalla sijaitsee seitapahta, iso kivi joka on nimetty Kirkkopahdaksi. Se on muinainen palvontapaikka.  Ensin se näytti todella vain isolta kiveltä. 

Mutta kun kiersimme kiveä ympäri, näkyviin tulikin tällaista:

Nämä luurangot tuskin ovat vuosisataisia, ja paikalta löytyi myös poltettuja kynttilöitä. Ehkä joku käy täällä vieläkin uhraamassa ja toivomassa vaikkapa hyvää kalaonnea. 

Reitin varrella, tien vieressä olisi vielä ollut Valkeajärven leimauskämppä, missä kävimme myös tutkailemassa. Ovet ja ikkunat oli kuitenkin naulattu umpeen, joten eipä tuosta tullut hullua hurskaammaksi. Paikalla oli kyltti, jossa varoitettiin juomasta lähteestä korkean radonpitoisuuden vuoksi. Emme löytäneet koko lähdettä, joten ei tullut kiusausta juodakaan.

Siinähän sitä ohjelmaa oli riittämiin ensimmäiselle päivälle. Koska kylälle ei ollut majoituspaikastamme matkaa kuin muutama kilometri, jaksoimme vielä pubiinkin käväisemään. 

Jatkoa seuraa myöhemmin, nyt heipat!