Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma valokuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

perjantai 24. tammikuuta 2020

Fiiliksiä uudella vuosikymmenellä

Joulu ja vuodenvaihde eivät tänä vuonna päässeet blogiin ollenkaan, joten kerronpa niistä muutamalla kuvalla. 






Kattauksista näkyy, että jouluna meitä oli koolla viisi henkeä, vuodenvaihteen vietimme Timpan kanssa kahdestaan. Oli mukava olla joulu kotona, vaikka viime joulu Torreviejassa oli myös mahtava kokemus. Saapa nähdä mistä ensi jouluna itsensä löytää. 

Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista terveysrintamalla. Olen alkanut käydä kahdesti viikossa vertaistukiryhmässä, johon ensin lähdin vähän epäröiden ja peloissani, kun en tuntenut olevani ollenkaan valmis puhumaan asioista vieraiden ihmisten kanssa. Mutta ryhmässä on ollut yllättävän helppo olla. Ilmapiiri on luottamuksellinen. Joka viikko on eri aihe, ja pienten tehtävien kautta on oppinut hiukan lisää itsestään. 

Kirjaston tiskin takana minua ei tule näkymään ainakaan vuoteen.  Voi olla, että työurani siltä osin on ohi. Työ on monilla meistä iso osa elämää ja identiteettiä. Mutta se ei ole koko elämä. Välillä on tuntunut siltä, että kun terveys menee, menee kaikki. Kuitenkin pitkän sairasloman myötä muut roolit elämässäni ovat korostuneet: äiti, vaimo, ystävä, bonusmummi. Yhtenä tehtävänä ryhmässä oli miettiä, mitä toivoisin läheisteni sanovan minulle 80-vuotispäivänäni. Puolisoni, lasteni, ystävieni. Tuo tehtävä herätti hiukan ahdistusta, koska sairaus on myös nakertanut itsetuntoani. Aina en ole näitä rooleja pystynyt kunnialla hoitamaan. Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia tuo tehtävä siellä ruudun toisella puolella herättäisi. Aiheuttaisiko se itsesyytöksiä siitä, että on ollut ihan "paska mutsi/faija, vaimo/mies, ystävä..." vai ihan kyllin hyvä. Tässäkin suhteessa meillä kaikilla on varmaan hyviä ja huonoja aikoja elämässämme. 

No mutta mitä nyt sitten teen tällä kaikella ajalla? Lenkkeilen, jumppaan, joogaan, sivistän itseäni....juu ei. Lukeminenkaan ei ole sujunut viime aikoina. Olen jaksanut käydä Espanjan kielen tunneilla, joskin suurin ponnistuksin. Nuo ryhmäkäynnit ovat myös vieneet paljon energiaa, vaikka ovat antaneetkin paljon. Katselen Netflix-sarjoja ja neulon. Jonkin verran olen myös jaksanut tavata läheisiäni ja ystäviäni. Siskoltani sain ison korillisen lankoja, jotka ovat päässeet hyötykäyttöön.

Ystävä halusi väriä, ja kun oranssia lankaa oli reilusti, tein tällaiset. 


Lankakorissa oli pari kerää silkkivillalankaa, josta tuli ihanan pehmeät ja lämpimät lapaset. 


Viiden lehden tossut ovat hyviä välipaloja, kun ohje on tullut liiankin tutuksi. Pienen tytön polvisukat ovat mallia Lise-Lotte Kardemumman talo -blogista.




 Viime vuonna jäivät joulukortit lähettämättä, mutta nyt sitten tammikuussa innostuin askartelemaan kun jouluaskartelutarvikkeita sai puoleen hintaan. 30 korttia on valmiina! Ja ainakin ajoissa. 


Vegaanina olen jonkin aikaa ollut hunningolla, lähinnä lakto-ovo-pesco -linjalla eli ruokalistaltani puuttuvat kana ja punainen liha. Niinpä minut oli helppo houkutella ketogeeniselle ruokavaliolle, mikä tuntuu olevan iso trendi nykyään. Aikanaan olen hiilareita laskeskellut, mutta silloin ei ollut mitään sovelluksia apuna. Nyt ollaan siis ihan uudella levelillä.

Ruokavaliolla haen pientä kevennystä ja vähän energisempää oloa, ja tyttären kanssa riittää puhumista resepteistä, makroista ja elintarvikkeista. Vanhat vhh-reseptit ovat tallessa ja uusien ruokien ohessa olen näitäkin hyödyntänyt. 

Tästä lähdettiin liikkeelle


 Munakaskäärö, vuosien takainen herkku:




Mustikka-mascarpone-kermarahka. Varma jälkkäri ja viikonloppuherkku. Ketogeenisella marjojen syöntiäkin rajoitetaan, ja vihreät kasvikset ovat pääroolissa.


 Ja kun nyt tälle linjalle lähdettiin, niin tänään tein viikonloppuherkuksi vhh-kääretorttua.


Karppausaikoina proteiini oli isossa roolissa, ja rasvatkin ihan ok. Ketogeenisessa myös proteiineja tulisi rajoittaa, koska elimistö voi niitäkin muuttaa sokereiksi. Makrojen eli rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien suhde on muodostunut minulle hiukan haastavaksi. Kun yritän pitää hiilihydraattimäärän alhaisena, proteiineja tulee helposti liikaa ja rasvoja liian vähän. 





Kulutus näyttää nollaa, kun en ole sitä erikseen sovellukseen ohjelmoinut. Ja kalorit olen vetänyt aika alas, että se vaa´ankin viisari värähtäisi vähän alaspäin.  Aineenvaihdunta ei näillä kymmenillä enää pelaa samalla lailla kuin parikymmentä vuotta sitten, ja sen huomaa, ikävä kyllä. Mutta iltapäiväväsymys on vähentynyt, samoin mieliteot. Kun terveys on huono, on elämäntaparemontti monella tapaa haastavampi, mutta toisaalta myös palkitsevampi, kun huomaa jaksavansa vähän enemmän. Nuo marjarahkat ja kääretortut ovat tietysti makeannälkään vähän kuin bensaa hiillokselle, vaikka niissä ei liikoja hiilihydraatteja olekaan. Mutta kyllähän elämässä pitää olla myös niitä herkkuhetkiä, vai mitä?

Oikein ihanaa viikonloppua!

perjantai 3. tammikuuta 2020

Elämän pitkospuilla


Ajatuksia uuden vuosikymmenen kynnyksellä.

Kärsimys ei jalosta eikä tee paremmaksi ihmiseksi. Se tekee vihaiseksi ja katkeraksi. Sitä ei myöskään voi vertailla. Minun kipuni on niin kuin sen koen, ei enempää eikä vähempää kuin jonkun muun kipu. 

En jaksa lähteä lenkille ulos "piristymään". Kipuni syy ei poistu kalevalaisella jäsenkorjauksella, amalgaamien poistolla eikä tulisilla hiilillä kävelemällä. Kipuni on pääni sisällä. Psyykessä sekä keskushermoston välittäjäaineissa sekä ehkä vielä jossain muualla siellä. Se on myös mitokondrioissa eli solujen energia-aineenvaihdunnasta vastaavissa elimissä. Niitä on liian vähän ja/tai ne ovat vahingoittuneita.

Näillä näkymin nämä ruumiinkoit eivät tapa eikä vammauta. Ne eivät myöskään parane. Monta kertaa vuosien varrella olen joutunut pysähtymään niiden äärelle. Yrittänyt opetella ymmärtämään ja hyväksymään. Aina tuo työ on jäänyt kesken, ja olen jatkanut matkaa pysähdyksestä syyllistyneenä. 

Sitten tuli se hetki, kun kehoni alkoi viestittää suorastaan huutamalla. Pakotti polvilleen ja ilmoitti, että tästä ei nousta kuin kovalla työllä ja opiskelulla. Syyllisyyden on vaihduttava hyväksymiseksi. Suorittamisen loputtava. Tunnollisuuden häivyttävä. Kiltin tytön on opittava sanomaan ei. Opittava ymmärtämään, että tämä on se keho, jossa minun on vietettävä loppuelämäni. Pääni oikut opittava tiedostamaan. Opittava toimimaan niin, että ahdistus ei kiihdy nollasta sataan sekunnissa. Tämä vaatii joskus joidenkin tunteiden tukahduttamista, sekä sitä, että joku toinen pahoittaa mielensä. Sitä on siedettävä silloin, kun muulla tavalla toimiminen ei ole itsestään luopumatta mahdollista.

On myös otettava tyynesti ja valmistautuneena vastaan tieto siitä, että tässä ei ehkä vielä ole kaikki. Toisaalta ei kannata surra asioita, joita ei ehkä koskaan tapahdu. 

Minulla on hyvä puoliso, kiva koti, ystäviä, sukulaisia, aikuiset lapset joiden elämä on järjestyksessä ja joista on tullut hyviä ihmisiä. Heidän kauttaan elämääni on tullut uusia, hienoja ihmisiä. Minulla on kohtalainen toimeentulo, voin jopa joskus lähteä matkalle. Tällä hetkellä saan ammattiapua ja vertaistukea. En jaksa tehdä paljoa mutta jaksan joka päivä tehdä jotain. Minulla on ollut periaate, että jos joku ystävä tai läheinen haluaa tavata, eikä ole mitään pakollista estettä, suostun aina. Tästä periaatteesta on nyt ollut välillä pakko tinkiä. Olette silti tärkeitä ja rakkaita. Ilman teitä ei olisi minua. 


Kaikkea hyvää uudelle vuosikymmenelle!

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Hyvää joulua


Tämän minulle kovin rakkaan joulurunon myötä kiitos lukijoilleni tästä vuodesta, onnellista joulunaikaa ja hyvää uutta vuosikymmentä!

Joulu
se on kuusenneulasten 
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää rakkautta
ja lahjoja, ja unta
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä
nukkuu lapsi
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

-Mika Waltari-

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Syksystä lomalle


Lääkäri: Kirjoitan nyt sairalomaa marraskuun loppuun asti.

Minä: Mutta minulla alkaa loma.

Lääkäri: Loma sitten siirtyy.

Minä: Mutta kun on matkakin varattu.

Lääkäri: No sitten lähdet matkalle. Mikään laki ei velvoita sairastamaan Suomessa. 

Edellisessä postauksessa sukkien lomassa kerroinkin syksyn terveysongelmista. Mutta lääkärin luvalla reissuun lähdettiin. Ai mihin? No Torreviejaan, viidettä kertaa. Matka oli varattu jo kesällä. 

Torreviejasta olen kirjoittanut jo monen monta postausta, ja lähiympäristön nähtävyydetkin on koluttu aika tarkkaan. Kaupunkikohteista emme niin välitä, vaan olemme enemmän luonnonnähtävyyksien ystäviä. Auton vuokrasimme tälläkin reissulla pariksi päiväksi. Näkemättä oli vielä Fuentes del Algar eli Algarin vesiputoukset. 

Putoukset sijaitsevat Benidormin ja Altean puolessavälissä Callose d'en Sarrìan kyllässä. Algar-joki muodostaa tämän kylän kohdalla tähtimäisen muodostelman, mikä saa putoukset ryöppyämään vuolaasti eri kerroksissa. Putousten alla on lähteitä, joiden vesi on kristallinkirkasta ja jääkylmää. Alue on luonnonsuojelualuetta. 




Me olimme liikkeellä sesongin ulkopuolella, joten putouksilla oli rauhallista. Sesonkina, kesäaikaan siellä on paljon turisteja ja espanjalaisiakin vilvoittelemassa. Lähteissä voi uida ja harrastaa meikäläisen silmiin aika hurjankin näköisiä uimahyppyjä. Jos uiminen hirvittää, voi nauttia kävelystä luonnon helmassa tai vaikkapa  piknikistä. Alueella on myös ravintola. 



 Me tyydyimme kahlailemaan ja ihailemaan maisemia sen enempää itseämme kastelematta. Uimakenkiä suosittelisin tuolla kahlailemiseen, pohjassa on teräviä kiviä. Taianomainen paikka.

Toisen autoilupäivän vietimme ajelemalla Torreviejan ympäristössä. Jalkauduimme välillä ihailemaan flamingoja ja suolajärviä. Olemme aina majailleet keskustan tuntumassa, pari kertaa Cura Beachin tuntumassa, tällä kertaa lähempänä Los Locos -rantaa. Muutaman kerran olemme poikenneet La Matan kaupunginosassa, joka viehättää minua rauhallisuudellaan ja upeilla hiekkarannoillaan. Jos joskus olisi mahdollisuus viettää pitempi aika Torreviejassa, voisin harkita La Mataa. Parin viikon reissulla on kivaa kun kaikki on kävelymatkan päässä ja elämää ympärillä. 

 Mittari kipusi useana päivänä yli 25 asteen, ja rannallakin tuli vietettyä aikaa. Merivesikin oli vielä uimalämmintä. Espanjan juhlista on aiemmin nähty pääsiäinen ja joulu, ja nyt osui Halloween kohdalle. Sitä juhlimme asuntomme lähellä olevassa irkkubaarissa, jossa tuli vierailtua aika useana iltana. Siellä oli lähes joka ilta elävää musiikkia ja mukava meininki. Halloween-iltanan oli myös musiikkia ja toinen toistaan hurjempia koristeita ja tarjoilijatkin olivat kuin suoraan Dracula-leffasta. Kun bändi lähti tauolle, ilmoitettiin että buffet-pöytä on katettu. Me vähän ihmettelimme, koska mitään sisäänpääsymaksua ei ollut, ja nyt vielä ruokaa...no sinnehän mekin suuntasimme pikkusuolaisia maistelemaan. Tarkoituksesa tälläkin: suupalat olivat niin mausteisia ja suolaisia että porukalle taas juoma maistui. 

Ja kun nyt ruoka-asioihin päästiin, niin suunnataanpa taas Bella Mar Beach-ravintolaan. Isänpäivään oli viikko aikaa, joten aloitimme sen vieton jo Torreviejassa. Sydäntä lämmitti, kun Bella Marissa meidät muistettiin ja toivotettiin kädestä pitäen tervetulleiksi. Siellä olemme aina myös saaneet loistavaa palvelua. Nyt syötiin pitkän kaavan mukaan, myös kaikki tarjoilijan suosittelemat alkupalat. Hiukan nikottelimme kun pöytään alkoi tulla simpukoita joita olemme aina vähän vieroksuneet, mutta espanjassa ne osataan tehdä niin hyvin, että nirsommallekin suomalaiselle kelpaa. "Valkusipulileipä-alkupala" osoittautui pizzan kokoiseksi valkosipulihuuruiseksi lätyksi.


No näiden jälkeen oltiin jo aika ähkyssä, mutta hyvin upposi vielä pääruokakin, isännälle liharuokaa ja minulle kasvislasagnea. Emme heti muistaneet, että täällä iso olut tarkoitti litran tuoppia, ja minäkin tilasin "pequeno botella" eli pienen pullon punaviiniä, joka olikin sitten puoli litraa. 


Sitten vielä jälkkäriksi Irish Coffeet. 


Ja arvatkaas mitä tämä koko lysti maksoi. 88 euroa. No, onneksi Suomessa on syöminen ja juominen vähän kalliimpaa, niin pysyy ihminen ruodussa. Toissapäivänä tilasin pikkujouluissa lasin punaviiniä, hinta 10 euroa. 

Seuraavana aamuna olikin sitten totuuden hetki, lähtö lentokentälle klo 03.30. Ajatus oli, että matka katkaisee mukavasti syksyn pimeyttä, ja niinhän se tekikin. Ja kotiin on aina kiva palata. Mutta reissun jälkeen syksyn pimeys tuntui kyllä musertavalta. 

Facebook tarjoilee muistoja viime joululta, joka vietettiin Torreviejassa. Tuleva joulu vietetään kotona omien rakkaiden kanssa. Joulusta en ole sen kummempaa stressiä ottanut, enkä aio ottaa. Ruoka ei tule loppumaan ja siisteydellä ei niin väliä ole. Lahjojakaan ei osteta, paitsi kaikkein pienimmille. Aattoillan iloksi olen ostanut Alias-pelin. 

Tässä joulunalusviikon muistilistaan muutama katkelma kirjoituksesta, joka on löytynyt St Paulin Katedraalista Baltimoresta v. 1692.  Leppoisaa joulun odotusta!

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.
 
 
Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä.  He ovat piina sielulle.  Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse.
 
 
Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.
 
 

Olet universumien maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet.
Sinulla on oikeus olla täällä, ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kätkeytyy niin kuin sen tuleekin.
 
 

maanantai 2. joulukuuta 2019

Netflixiä ja neulomista

 Syksyn myötä fibromyalgiakivut heittäytyivät hankaliksi, niin kuin usein syksyisin on käynyt. Niiden lisäksi kehoon on hiipinyt kaikkia uudenlaisia vaivoja, ja lokakuun lopussa käännyin taas työterveyslääkärin puoleen. Olen häntä aikaisemminkin kehunut kirjoituksissani, ja taaskin hän otti tilanteeni tosissaan, ja laittoi lähetteet erikoissairaanhoitoon. Ja passitti saman tien sairaslomalle. En itse tajunnut, että tämän kaiken myötä kovalevy alkoi täyttyä, mutta viisas lääkärini huomasi senkin. Nyt hoidetaan mieltäni, ja tammikuussa on aika neurologille, ja ehkä saan selityksen moniin outoihin oireisiini. Sairaslomaa on tällä erää tammikuun loppuun asti. Jatkosta en tiedä, nyt elän päivän kerrallaan ja yritän olla kuormittamatta kovalevyä lisää. Lukeminen on jäänyt vähiin.

Olen katsonut Netflixsistä kaikki mahdolliset Nordic Noir -sarjat, ja nyt on kokeilussa myös Cmore, josta on löytynyt lisää katsottavaa. Katsoin esimerkiksi Roban kaikki neljä kautta peräkkäin. Nyt on Areenaan tullut uusi Sorjonen, jee! Neulominen on pitkän tauon jälkeen alkanut sujua, ja tässä vähän syksyn satoa. Osa taitaa olla keväältäkin, ja jotkut ovat jo lähteneet uusiin koteihin ilman että olen muistanut niitä kuvata.

Nämä tein JonSukkia mukaellen. Värit eivät ensin tuntuneet natsaavan ollenkaan, mutta valmiisiin sukkiin olin kuitenkin suht tyytyväinen.




Mielestäni kivemmat tuli kuitenkin kun käytin pelkkää roosaa ja harmaata. Näissä varret Olga-sukan mallilla ja teräosaan tein pitsiä Novitan sivujen ohjeella.



Nämä sitten ihan vaan tuota Novitan pitsiä. Toimii mielestäni paremmin vaaleissa väreissä, mutta kun nyt sattui olemaan kerä tätä tummaa lilaa.



Ja sitten miesten sukkia:



Kerrosrivinousua, terät yksiväristä sileää. Nämä jo käyttäjän jalassa.




Näistä harmaista tuli tosi suuret, mutta ehkä näihinkin jalka löytyy. Varsi Jules-sukan mallilla, terä taas sileää.


Ja sitten raitaa. Näihin tuli joku ihme väriero, joka näkyy sekä tässä kuvassa että livenä. No ehkä se ei haittaa kun ovat eri jaloissa.







Nämä ovat Novitan Korpi-lankaa. Lanka käyttäytyi ihan kummallisesti, ja jouduin ostamaan toisen kerän, että sain teristä edes jotenkin symmetriset. Siedän huonosti epäsymmetrisyyttä. 




Kolmen pienen neitokaisen toiveesta ylipolvensukkia. Lankana Nalle, malli Novitan pitsisukkaa ja noissa pienemmissä Lise-Lottea, alkuperäinen malli Kardemumman talo
-blogista.





Ja vielä parit viiden lehden tossut, lankana Novitan Nalle.




Joulukuu alkoi kauniin lumisena täällä Etelä-Suomessakin. Tosin tämä maisema taitaa olla ainoastaan parin päivän ilo, ja vesisateet tekevät taas tuloaan. Leipominen ei ole innostanut pitkään aikaan, mutta hiukan kaipailin joulun tuoksua taloon ja sain jotakin aikaiseksi.







Tortut tein valmistaikinasta. Aikanaan olen anopiltani saanut Paraisten piparkakut -taikinaohjeen, ja siitä lähtien olen jolupiparit tehnyt sillä ohjeella. Myös pullataikinaan olen käteni upottanut, ja viikonloppuvieraiden kunniaksi tein aika ihanan kinuskijuustokakun, josta ei sitten kuvaa ehditty ottaa.

Vähän jouluvaloja on viritelty ulos ja sisälle.







Ja Torreviejassakin ehdittiin taas poiketa loka-marraskuun vaihteessa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Oikein ihanaa alkavaa joulukuuta!

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Mitä kuuluu viidakkoon


Puolisentoista vuotta sitten minulla oli vain yksi huonekasvi, tämä kaikkien kultaköynnösten kantaäiti, ainakin 20 vuotta vanha yksilö. Takavuosina kasveja oli enemmänkin, mutta hiljalleen ne kuolivat joko hoidon puutteeseen tai liikaan hoitoon, eikä uusia tullut hankittua. Osasyynä koirat, joita oli välillä talossa kolmekin yhtaikaa. Riitti, kun siivosi lattialta levitettyjä roskiksia ym., enkä kaipaillut yhtään rikkonaisia ruukkuja ja multakasoja lattialla. Ja oliko niin että kasvit olivat jossain vaiheessa out? Nyt tuntuu olevan aikamoinen kasvibuumi menossa. 

No mitäpä tapahtui silloin puolitoista vuotta sitten? Kuopukseni, rakas tyttäreni muutti omaan kotiin kultansa kanssa ja innostui huonekasveista. Tämä oli äipälle pienoinen yllätys, kunnes tajusin, että vanhanajan kasvit, kuten peikonlehdet ja anopinkielet ovatkin kuuminta hottia. Facebookista löytyy monta huonekasviryhmää. Tehtiinpä sitten tyttären kanssa yhdessä retki Plantageniin, ja yllättäen minäkin aloin haaveilla urbaanista viidakosta. Ja nyt kasveja on - ööö - kolmisenkymmentä. Olen joutunut asettamaan itselleni rajoitteita ja kiertämään markettien kasviosastot vähän kauempaa. 

Viidakko näyttää nyt tältä:

Tässä kultaköynnöksen lapsonen, joka näyttää paljon äitiään hyvävoimaisemmalta. Johtuneeko paremmasta valosta tuossa ikkunan edessä amppelissa. 



 Tämä toinen amppelikasvini on minulle erityisen rakas. "Monkey mask", hiljattain aarnipeikonlehdeksi suomennettu. Peikonlehtien sukua, köynnöstävä.



 Kukkapöytä alkaa täyttyä. Eipä sitä tajua, kun kasvin ostaa, että hyvällä tuurilla se kasvaa pian paljon suuremmaksi. Tässä kirjovehka, tuoksutraakkipuu, kultapalmu ja viirivehka.



 Kiiltopiilea ja aurinkokissa viihtyvät toistensa seurassa.



 Alokasian bongasin Ikeasta, ihastuin sen erikoiseen ulkonäköön. Se ei ole kasvanut mutta ei kuollutkaan. Muutama lehti on kuihtunut eikä uusia ole tullut. Mutta terveen näköinen kuitenkin. 



 Alahyllyn pikkuiset. Kultaköynös neon ja siroliuska-aralian poikanen. Töistä olen tuonut kiinanruusun ja apostolinmiekan pistokkaat. Meillä töissä tapahtui keväällä sellainen ihme, että apostolinmiekka kukki. Kukin kukka kukki vaan päivän, ja tuoksu oli huumaava.


Tässä äiti aralia. Aikaisemmin olen näitä onnistunut tappamaan, mutta tämä yksilö kasvaa ja voi hyvin. Hiljalleen olen oppinut sen läksyn, että kukkien hoidossa vähemmän on enemmän ja liika kastelu tappaa varmemmin kuin kuivuus. 



No mutta, ketäpäs siinä. No se pakollinen peikonlehti, josta on tullut yksi lemppareistani. Jukkapalmun hankittuani tytär oli hiukan pöyristynyt. Näitä meillä oli aikanaan paljonkin, ja kärsiessään ne eivät ole mikään kaunis näky. Mutta tämä on pitänyt pintansa ja kauniin muotonsa ja päässyt jatkoon. 



Tillandsiat, ilmakukat, pikku symppikset ovat päässeet keittiöön ilostuttamaan. Haluaisin ripustaa nuo loputkin ikkunaan, mutta en ole löytänyt tuollaisia lasikelloja, joten ovat saaneet toistaiseksi olla pöydällä. Yhden aloen onnistuin jo tappamaan (liialla kastelulla), toista yritän pitää hengissä. 




Oletkos koskaan kasvattanut avokadoa? Tyttäreni on siinä ekspertti, ja tuon komeamman alun olen saanut häneltä. Oma kasvini oli pelkkä tikku, mutta innostui kasvattamaan lehtiä kun sai kumppanin. Taustalla värinokkonen, jonka pistokkaan sain pojaltani äitienpäivänä (kyllä, huonekasveista pitävät myös nuoret miehet).



  Huonekuusta hankkiessani luin netistä, että sitä on lähes mahdotonta saada kestämään talven yli. Mutta tuossa se koristaa lukunurkkaustani ja on jopa innostunut vähän kasvamaan. 



Palmuvehka kotiutui tänään mökiltä, missä se on ollut kesän lähes ilman hoitoa. Palmuvehkaa on kai lähes mahdotonta saada hengiltä. Sitä ei kannata siirtää kovin suureen ruukkuun, koska innostuu silloin kasvattamaan juuria eikä lehtiä. Kylmästä se ei pidä, joten toin sen talven alta kotiin. Mökillä pidetään lämpö talvella 5-7 asteessa, mikä on luullakseni palmuvehkalle liian kylmää. Kasvi hakee nyt vähän vielä paikkaansa täällä kotona, mutta eiköhän sille sijaa löydy. 


Siinäpä niitä. Yritän tosiaan nyt olla ostelematta lisää kasveja. Pistokkaita on kyllä juurtumassa. Niitä on eräs nimeltä mainitsematon toimittajan alku pöllinyt juttukeikaltaan Korkeasaaresta. Jos enkelinsiipeen törmään, niin sellaisen kyllä haluan. Lisäksi haaveissa olisi kultaköynnös Njoy.


Ja viimeisenä, "haaveissa vainko oot mun?", monstera variegata eli tuo kasviharrastajien unelma, värivirheellinen peikonlehti.  

Nyt kun kesäkukat alkavat olla muisto vain, on mukavaa paneutua taas näihin huonekasveihin, jotka tosiaan ovat kesän aikana kasvaneet ihan kohisten. Mutta pitäisikö olla huolissaan, kun kuihtunut lehti kasvissa huolettaa ja pitää heti tarkistaa onko ötököitä vai mikä on hätänä. Ehkä tämä kertoo siitä, että muita huolia ei ole liiaksi.

Tykkäätkö viherkasveista? Mistä erityisesti? Onko sinulla jokin inhokki? Itse en ole vielä lämmennyt uudelleen anopinkielelle. Entä jokin must have, mistä haaveilet?

Tulipa tässä mieleeni, että onhan talossa vielä toinen kerros vailla yhtäkään kasvia...pitäisiköhän lähteä vähän kauppoja kiertämään?