Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Blogi tauolle

 Hei!



Blogin päivittäminen on jo pitkään tuntunut työläältä. Aiheetkin ovat vähissä näin korona-aikana. Matkustaa ei voi, ja tuntuu että toistan itseäni. Lisäksi olen sekä henkisesti että fyysisesti huonossa kunnossa ja aika ja energia kuluu itseni hoitamiseen. Niinpä tulin siihen tulokseen, että on aika pitää taukoa ihan "virallisesti". En tiedä koska palaan blogin pariin, palaanko ollenkaan. Ehkä sitten kun taas pääsee matkustamaan. Tai edes mökille. 

Kiitos sinulle lukijani, kun olet kulkenut mukana matkallani. Toivottavasti kuitenkin tavataan taas pian!

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Käsitöitä viime vuodelta ja vähän joulunviettoakin

 Hei pitkästä aikaa! Joulu ja vuodenvaihde vilahtivat ohi nopeasti. Meillä joulu kului vähän koronan varjossa, mutta nyt on kaikki hyvin ja kaikki ovat terveitä. Joululahjoja ei meillä ostettu, mutta minun väkerryksiltäni ei tietenkään kukaan voinut välttyä.

Tämä ensimmäinen joulu uudessa kodissa piti viettää vähän matalammalla profiililla ilman hössötystä, ja niin tapahtuikin. Joulupöytä oli silti runsas. Kinkkukin paistettiin, mutta kohokohta taisi silti olla takapihalla itse savustetut lohifileet. Miniä huolehti muista kaloista, itse olen vähän huono silleissä ja graavilohissa. 

Enpä olisi uskonut, että kotiani jonain jouluna koristaa valkoinen muovikuusi, mutta mielestäni tämä sopi erinomaisesti mustaa seinää vasten. 


 

   Mutta mennäänpä sitten näihin käsitöihin, joita pitkin viime vuotta tein. Nuorempi poika ja miniä saivat aikanaan häälahjaksi isoäidinneliöistä tehdyn torkkupeiton. Keväällä sitten päätin tehdä samanlaiset tyttärelle ja vävylle sekä vanhemmalle pojalle. Ruutuja on mukava virkata reissun päällä, mökillä ja missä tahansa ja hiljalleen niistä valmistui peitot. 



                        Värit yritin valita sisutukseen sopiviksi, tiedä sitten onnistuinko. 

Sitten tietysti lapasia....



 Ja sukkia!








Koronan vuoksi ovat nyt uuden kodin seinät tulleet kovin tutuiksi. Koska olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, aikaa on ollut vähän liiaksikin. Käsitöiden parissa aika kuluu mukavasti. Vähän on sukkaa ja tossua syntynyt, ja uutena projektina olen tehnyt peittoja sairaalaan vastasyntyneille ja keskosille. Laitanpa taas kuvia kun olen saanut vähän enemmän aikaiseksi. Palaillaan!



sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Joulumieltä etsimässä

Istuskelen tässä "toimistoni" pöydän ääressä, ja katse hakeutuu ikkunasta ulos. Vastapäisen rivitalon katolla on pieni lumikerros. Meidän pienellä pihallamme on jouluvaloja, samoin parvekkeella. Talitintit pyrähtelevät tuijassa ja naapurin omenapuussa tähtäimenään talipallot, jotka virittelimme aitaan. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että olen kotiutunut. Meillä oli ennenkin kiva koti, mutta en silti vaihtaisi entiseen. Kahdelle hengelle tämä asunto on kompaktimmassa paketissa. 


Ensimmäinen adventti, kohta on joulukuu. Pimeys väistyy enää muutamaksi tunniksi päivän aikana, ja vielä ollaan menossa kohti pimeämpää. Välillä sataa muutama sentti lunta, joka valaisee, sitten sekin sulaa pois. Päivissä on pituutta, kun en ole työelämässä ja poistun asunnosta lähinnä vain pikaisille kauppareissuille. Onneksi kolmesta lapsesta kaksi ehti käydä kylässä kumppaneineen, ennen kuin ajat muuttuivat taas kummallisiksi ja pelottaviksi. 


Jouluverhot pääsivät uuden kodin keittiön ikkunaan, vanhassa kodissa ne olivat pari joulua laatikossa. Yritän viritellä joulutunnelmaa pienillä asioilla. En ole mikään jouluihminen, mutta tuntuu, että tänä vuonna se vähäinenkin joulumieli antaa odottaa itseään. Kynttilänvalosta nautin, ja tuikkuja polttelen mielelläni hämyisisten iltojen iloksi. Kuvasta huomaa, että kello viideltä on jo pilkkosen pimeää.


Joululahjat skipataan tänä vuonna, kuten jo muutamana jouluna ennen tätä. Olen silti heiluttanut puikkoja ja virkkuukoukkua ahkerasti. Väkerryksiltäni ei voi tänäkään vuonna lähipiiri välttyä. Niitä en laske lahjoiksi, ne ovat äidin lämmin kosketus ja ajatus lapselle, jo isoksi kasvaneelle. Niistä sitten lisää joulun jälkeen. Pikkuneidillä oli sukkapula ja tottahan bonusmummo sellaiset teki ensi hätään. 


Entisessä kodissamme takka oli tärkeä elementti, ja olemme olleet iloisia, että uudesta kodistakin sellainen löytyy. Lämpöä ja valoa kaivataan pimeään aikaan. 

Kukaan ei tiedä millainen joulu on tulossa. Varmaa on, että joku sen joutuu viettämään sairaalassa, ehkä jopa teho-osastolla, joku kotona sairastaen tai karanteenissa. Joku onnellinen ehkä saa olla terveenä, viettää pientä ja yksinkertaista joulua muutaman rakkaansa kanssa. Toivon, että itse kuulun noihin onnellisiin. Että kaikki läheiset pysyisivät terveenä, kukaan ei sairastuisi eikä altistuisi. Siinä kaikki, mitä tässä tilanteessa voi ja uskaltaa toivoa. Ja jos toisin käy, on sekin asia sitten hyväksyttävä, siihen on hyvä ehkä henkisesti valmistautua. 

Toivon voimia niille, joita tämä vitsaus on jollain lailla koskettanut. Ja meille, joita se pelottaa ja ahdistaa. Ehkä se joulumielikin löytyy, kun hiljalleen alkaa tehdä pieniä asioita joulun eteen. Niin juuri aion itse tehdä. En isosti. Pientä leipomista ja koristeita. Odottaa joulun ihmettä saapuvaksi.

 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Uudessa kodissa

 Muuttaminen on rajua touhua. Se näkyy kehossa naarmuina ja mustelmina, tuntuu särkynä ja uupumuksena. Varsinkin kun edellinen kokemus on 22 vuoden takaa. Vaikka tavaraa vähennettiin entisessä kodissa kovalla kädellä, sitä oli silti paljon - liikaa. Säilytystilaa on uudessa kodissa paljon vähemmän kuin vanhassa, ja luovuutta on saanut käyttää, että joka tavaralle on löytynyt oma paikka. Vanha matkailuautomme Lyyli oli meille isona apuna. Pakatut laatikot kannettiin sinne, Lyyli ajettiin uuden kodin pihaan ja laatikot purettiin sieltä yksi kerrallaan. 

Asunto on remontoitu muutama vuosi sitten, joten meidän tarvitsi vaan kantaa tavarat sisään. Itse muutto sujui jouhevasti ja siitä iso kiitos apujoukoille. Kun kaikki tavarat ovat saman katon alla, on hyvä alkaa rakentaa kotia. Tässä oli lähtökohta: 



 
Täytyy sanoa, että olo oli melkoisen toivoton tässä kohtaa. Samana iltana saimma kuitenkin sängyt koottua, ja sohvatkin siihen asentoon, että oli vähän mukavampaa. Parin päivän päästä meillä näytti jo tältä:

 Toinen tärkeä juttu on tietenkin keittiö, sitä ilman ei oikein hommat suju. Astiat sun muut vielä hiukan hakevat paikkaansa, mutta kummasti keittiön kaapit imaisivat sisuksiinsa astiavarastomme. Hiukan huolissani olin vitriinin astioista, joissa oli esim kahden hengen taloudessa tuikitarpeelliset 23 liköörilasia plus muuta tarpeellista ja tarpeetonta, jotka kuitenkin halusimme uuteen kotiin mukaan. 


Keittiö on osoittautunut toimivaksi ja ilmavaksi, sillä siitä on yhteys myös olohuoneeseen. 

Tässä ruokailemme, ja ruokapöydälle on löytänyt tiensä myös isännän läppäri aamulehden lukemista varten. Siitä on myös hyvä vilkaista pikapuoliin asioita, kun muut tietokoneet ovat yläkerrassa.


Vielä olkkaria. Mustaa seinää samoin kun mustaa takkaa vierastin aluksi, mutta kun olohuoneeseen tulvii valoa isosta ikkunoista, se ei näytä ollenkaan pahalta. Emme edes halunneet ripustaa tälle seinälle muuta kuin Ikean ison kellon. Ilmavuutta tilaan saatiin matalilla, valkoisilla tv-tasoilla joita on kaksi vierekkäin. 

Onko sinulla joku huonekalu, joka tekee kodista kodin? Meillä molemmilla on omat tuolit, joissa viihdymme, isännän tv-tuoli tuossa etualalla. 

Minun luku- ja käsityötuolini sijaitsee takan vieressä. Tämä tuoli oli rakas jo entisessä kodissamme, enkä siitä luopunut kun se on varsin hyväkuntoinenkin. Takkaakin olemme jo testanneet, tosin takan luukut kaipaavat hiukan fiksausta, mutta kaikki aikanaan. Musta takka herätti sekin aluksi hiukan kauhistusta mielessäni, mutta siihenkin olen tykästynyt kun olen sitä jonkin aikaa katsellut. Takan reunalle saa kivasti palamaan kynttilöitä silloin kun takassa ei ole tulta, mutta kaipaa tunnelmaa. Edelliset asukkaat jättivät meille hienon takkasetinkin.



Ja ikkunan takana komeilee mikäs muu kuin uusi grilli, joka sai heti paikkansa terassin kulmasta. 

Alakerrassa sijaitsevat vain keittiö ja olkkari. Yläkerrasta sitten löytyvät makuuhuoneet, sauna ja kylppäri. Portaiden yläpäässä on kohtalaisen kokoinen aula, josta on käynti muihin tiloihin. 

Vanha lipasto löysi paikkansa yläkerran aulasta. Tässä kuvassa kirjat vielä puuttuvat, mutta nyt nekin ovat jo paikallaan. Lipaston päällä sekä sen yläpuolella olevassa hyllyssä ovat valokuvat lapsista ja lapsenlapsista. 


Aulan nurkasta löysivät paikkansa myös aikanaan vanhempieni kellarista pelastamani Riihimäen Lasin keittiötölkit, joista en myöskään ollut valmis luopumaan. Sinne päätyi myös palmuvehka, jonka pitäisi pärjätä myös lähes ilman valoa. Saas nähdä kuinka vehkan käy, pitääkö sille antaa talven mittaan vähän valohoitoa. 


Omenankukkataulut päätyivät koristamaan portaikon yläpäätä. 


Aulasta on käynti pesutiloihin sekä kolmeen makuuhuoneeseen, joista kaksi on "toimistoina".

 Sänky on ostettu Ikeasta jo ennen muuttoa, kun vanha jekkisänky kävi liian pehmeäksi selälleni. Kaappeja makuuhuoneessa oli vähänlaisesti, joten ostimme vaatteille lisätilaksi tuon peilillisen irtokaapin. Kaappi oli pintaviallinen ja saimme sen halvalla. Isäntä sen kunnosti taitavasti niin että kolhuja ei juurikaan huomaa.

 
 Makuuhuoneeseen tulvii myös valoa isoista ikkunoista, ja parina päivänä taistelimme kaihtimet kaikkiin kolmeen makuuhuoneeseen. 


Rivitalo on rakennettu vuonna 1975, ja 70-luku näkyy esim. ikkunanpuitteissa. Luulimme ensin, että lämmityksenä on pelkästään sähköpatterit, mutta yllätykseksemme alakerrasta löytyy myös kattolämmitys. Kosteissa tiloissa sitten tietenkin lattialämmitys. 

Onni on oma soppi. Täällä voi vaikka bloggailla. Kaappitilaa on sen verran, että käsityö- ja askartelumateriaalini mahtuvat hyvin. 


Jyskistä ostettu pieni sohva avautuu vuodesohvaksi, joten siinä on vaikka lapsille kumppaneineen yöpymispaikka, kun toivottavasti tiiviisti meillä yökyläilevät. Olen tainnut jo aika hyvin kotiutua, kun olen malttanut langat ja puikotkin kaivaa esiin. 

Minun sopestani on käynti isolle, koko huoneiston mittaiselle lasitetulle parvekkeelle, jota ei ole vielä kalustettu mitenkään. Se on sitten ensi kesän heiniä. Valot tietenkin viritin parvekkeelle heti, kuten myös pienelle pihallemme. 


Minä saunon yleensä vain mökillä, mutta rivarisaunassa olen innostunut taas saunomaan. 

Kuvan on meille lähettänyt Kiinteistömaailma, ja se on kuvattu suoraan tietokoneen ruudulta kännykällä kuten näkyy. Mutta löylyt ovat hyvät ja se on pääasia.


Pihakuva on myös Kiinteistömaailman esittelukuva. Pihasta pidän erityisesti. Miksikö? Se on tarpeeksi pieni, eikä vaadi paljoa hoitamista. Hiukan kurinpalautusta sille on keväällä annettava, kun on vähän päässyt villiintymään. 

Hiukan jännitti etukäteen, miten sitä rivitaloelämään sopeutuu omakotiasumisen jälkeen. Ympäristö on kuitenkin hyvin maalaismainen, uimaranta melkein vieressä, lenkkipolulle pääsee suoraan talon edestä. Terveyspalvelut, kaupat ja uimahalli ovat muutaman kilometrin päässä. Naapureita ollaan moikattu, mutta ei muuten tutustuttu. Seinän takana on hyvin hiljaista. Portaissa kulkeminen kuuluu, varmaan samoin meiltä heille. Mutta mitään häiriötä ei ole ollut. 

Hiukan yli viikon olemme nyt harjoitelleet uutta elämänvaihetta. Olemme myös vierailleet vanhassa kodissa, se on täynnä elämää ja pienten jalkojen töminää. On sellainen olo, että näin asioiden kuuluukin mennä ja kaikki on loksahtanut ihanasti kohdalleen.





tiistai 6. lokakuuta 2020

Lämpimät lohileivät


 Heipsan! Kovasti on ollut matkakertomusta blogissa viime aikoina. Mutta kyllä meillä ruokaakin laitetaan, ei ole vaan tullut niitä tänne jaettua, kun enimmäkseen ollaan syöty tavallista kotiruokaa. Aina joutuu vähän miettimään näitä ruoka-asioita kun minulle ei uppoa liha, ei edes kana. Kala on kompromissi, mikä käy meille molemmille ja sitä syödäänkin sitten välillä monta kertaa viikossa. Kesän bravuurina on ollut savustaminen ja loimulohi mökillä, eli mökkivieraatkin saavat meillä usein kalaruokaa. Nyt kun mökillä on ollut pieni perunamaakin, on kalan kanssa nautiskeltu oman maan perunoita. 

Retroruoka lämppärit eli lämpimät voileivät ovat trendikkäitä taas, ja tässä muuttokiireiden keskellä inspiroiduin Yhteishyvän ohjeella tekemään meille lämpimiä lohileipiä lounaaksi. Kävisivät mainiosti myös ilta- tai välipaloiksi tai vaikka suolapalaksi illanistujaisiin. Ohjetta sovelsin tapani mukaan, mutta tässä summittainen ohje jos haluat kokeilla.

 Lämpimät lohileivät

200-300 g savulohta

2 kananmunaa 

1 pussi juustoraastetta, esim. Emmental

voita tai margariinia

mausteita mielesi mukaan, itse käytin pelkästään yrttisuolaa

8 viipaletta ruisleipää, esim. Puikulaa tai Ruispaloja

Tee näin:

Voitele leivät. Sekoita kulhossa kananmunien rakenne rikki. Paloittele savulohi. Sekoita munat, lohi, ja juustoraaste sekä mausteet keskenään. Suolaa ei tarvitse lisätä, koska lohi on suolaista. Lusikoi leiville. Paista 200 asteen lämmössä 10-15 minuuttia uunista riippuen. 

Sellaista tänään. Huomenna lähdetäänkin mökille pariksi päiväksi. Sinne on kotoa yhtä ja toista vietävää, sellaista mitä ei rivariasuntoon voi viedä. Syystöitäkin siellä olisi, mutta katsotaan nyt mitä sitä inspiroituu tekemään. 

Moikka!

lauantai 3. lokakuuta 2020

Äkäsmylly ja Kesänkijärvi

 Moikka! Palataanpas muuttotouhujen keskeltä Lapin maisemiin.

Huipun valloituksen jälkeen, ennen illan maisema-ajelua lähdimme vielä katsomaan Äkäsmyllyn putouksia. Putouksille on parkkipaikalta noin 500 metrin matka, joten hyvin jaksoi. 

Äkäsjoen juoksun katkaisee myllyn luona monihaarainen putous. 


Vesimylly on rakennettu vuonna 1946 ja olisi edelleen toimintakuntoinen. Paikalla on myös kahvila, mutta se oli ilmeisesti jo keväällä suljettu koronan vuoksi. Onneksi meillä oli mukana omat kahvit ja teet, jotka nautimme kahvilan seinustalla lämpimässä auringonpaisteessa.


 
 Seuraava päivä oli torstai ja loma ehtinyt jo yli puolenvälin. Ilma oli edelleen upea, joten päätimme hiukan patikoida, kuitenkin kipeän nilkkani ehdoilla. Suuntasimme Kesänkijärven laavulle, jonne meni helppokulkuinen polku. Reitti näytti houkuttelevan myös maastopyöräilijöitä tasaisuudellaan, ja hiukan häiritsi kun kovaa ajavia pyöräilijöitä piti varoa ja väistellä. 

Perillä laavulla oli tulet valmiina ja mekin kaivoimme makkarat repusta. 


Kylläpä maistui hyvälle vaikka minä en entisenä vegaanina yleensä lihamakkaraa syö. 

Paikalla oli myös pari Metsähallituksen luonto-opasta neuvomassa. Kyselimme Kesänkijärven kierroksen jatkosta nilkkani kannalta. Opas sanoi, että matkaa on vielä jäljellä aika paljon ja osittain myös vaikeakulkuisessa maastossa, joten päädyimme palaamaan samaa reittiä takaisin. Paluumatkalla istahdimme vielä Kesänkijärven rannalle maisemia ihailemaan ja kahvia juomaan. 


Illalla jaksoimme vielä lähteä Joiku-pubiin, missä karaoke raikasi. Paikka oli loppuillasta tupaten täynnä ja tilanne oli juuri se, mistä nyt korona-aikana on paljon puhuttu. Musiikki soi kovalla ja jos halusi jutella, piti huutaa että tuli kuulluksi. Onneksi mitään altistumista ei tapahtunut. Ylläksellähän noita altistumisia oli heti lähtömme jälkeen mutta me niiltä säästyimme. Mutta tulihan vähän Äkäslompolon yöelämääkin nähtyä. Me emme nykyään mitään baarikärpäsiä ole, joten yksi ilta tätä riehakkuutta riitti.

Vielä oli muutama päivä reissua jäljellä, palailenpa niihin myöhemmin. 

Aurinkoinen viikonloppu tulossa, nautitaan!
 
 
 
 
 
 

lauantai 26. syyskuuta 2020

Ylläksen valloitus

Palataanpa taas ruskan lumoihin Ylläkselle. Pitihän sinne huipullekin päästä jollain konstilla. Ja kun nilkkavaivainen ei oikein kiipeämäänkään pysty, niin ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin gondolihissi. Sekin hiukan kuumotteli korkean paikan kammoista, mutta olikin yllättävän helppo nakki ja gondolista oli mukava katsella maisemia. 

Tällainen hauska näky oli tunturin juurella, Napapiirin sankareista tuttu. Herätti hilpeyttä ja selfieitä.



 Tuuli huipulla yllättää aina, ja hyytävä se oli nytkin vaikka syksyä elettiin. Onneksi oli varavaatteita repussa, kaikki piti pukea päälle. 


Mutta mikäs näissä maisemissa oli värjötellessä. 


Huipulla kulki pieni reitti, jonka varrella kerrottiin laskettelun historiasta Ylläksellä. Siellä oli myös pieni kahvila, jossa kävimme kaakaolla. Omat eväätkin oli mukana, kahvit ja teet termospullossa. Ne nautimme tuulensuojaisella penkillä. 

Illalla halusimme vielä ajella Ylläksen maisemareitin. Pimeää sai odotella aika kauan, mutta valaistut puut kyllä palkitsivat odotuksen. 


Tässä on liikenneympyrä koristettu kauniisti valaistulla keloilla. Reitin varrella oli muitakin puita valaistu, ja ruskan keskellä ne näyttivät sykähdyttäviltä. Kaiken kruunasi valtava punainen puolikuu, jollaista en ennen ole nähnyt.

Sellainen päivä, sitten taas kohti uusia seikkailuja!