Kelit kohdillaan?

Hei vaan! Helteet on tiessään, mutta uskon vahvasti ilmojen lämpiämiseen. Ensi viikon jälkeen nimittäin alkaa kesälomani ja viimeistään silloin sitä hellettä taas pukkaa! Tänään on juhlittu erästä nuorta ammattimiestä, ylioppilasjuhlia ei tänä vuonna olekaan tiedossa, mutta toivotaan viikonlopun juhlijoille parempia kelejä. Eli ihan valtavasti onnea kaikille teille, jonka ahkeruus nyt palkitaan! Minusta on muuten upea juttu että ammattiin valmistuneitakin on alettu juhlia ihan kunnolla, he jos ketkä ovat juhlansa ansainneet. Meillä on myös yksi tärkeä merkkipaalu saavutettu, kun tyttärellä on edesään viimeiset päivät peruskoulua. Meillä ei sen kummempia juhlia ole, sillä kesälaitumille nuoret kirmaavat ihan oman joukon voimin. Ehkä jossain vaiheessa ihan oman perheen voimin tapausta juhlistetaan vaikka käymällä yhdessä syömässä. 

Siitäpä tulikin aasinsilta, tein nimittäin tänään erästä netistä löytämääni ohjetta mukaillen melkoisen makoisaa broilerpastaa.

Kypsensin pannulla pari pakettia broilerin paistisuikaleita, yhden paprikan ja yhden sipulin. Hauduttelin kypsäksi ja lisäsin purkin Creme Bonjour Cuisine -sipuliseosta. Keittelin simpukkapastaa ja laitoin koko hoidon uunivuokaan, sekoittelin ja lisäsin sekaan ja päälle juustoraastetta. Puoleksi tunniksi uuniin pariinsataan asteeseen (ei kannata paistaa liian kuivaksi). Hyvä ruoka kohtalaisen vähällä vaivalla, kokeilkaapas! Luulen että tämä kelpaa vähän nirsommallekin mukulalle ;). 

Raparperipehkoni on kasvanut komeaksi, ja siitä innostuinkin piirakan tekoon, ohje täällä.

Ajattelin, että kun piirakkaan tulee rahkaa ja kermaviiliä, se ei kummempia lisukkeita kaipaa, mutta eipä tuo olisi pahastunut lorauksesta vaniljakastiketta tai siivusta vaniljajäätelöä. Hyvää oli ihan pelkiltäänkin. 

Jos jossain kesäkadulla tapaatte naisihmisen, jonka vasemman solisluun alapuolella on tällainen kuva, niin se olen sitten minä:

Monta vuotta on tehnyt mieli tatuointia, mutta kun olen kipuherkkä niin en ole koskaan uskaltanut. Nyt sitten äitienpäiväkortissa oli lupaus sponssata tatska, niin ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Kipu ei ollut ollenkaan niin paha kuin etukäteen pelkäsin, iho turtui äkkiä ja loppuajasta jo torkahtelin tatuoijatytön tuolissa. Kuvaan etsin netistä prototyypin, ja tatuoijatyttö suunnitteli siitä minulle ihan oman kuvan. Sen kummempaa symboliikkaa kuvalla ei ole, jotain herkkää halusin ja päädyin sydämeen, koska kuva on lahja omilta rakkailta.

Loppuun vielä eräs joka osaa ottaa rennosti. Tätäkö varten viime keväänä virkkasin viikkotolkulla isoäidinneliöitä yhdistettäväksi??? Tytär myös tykkää nukkua peiton alla päikkäreitä, olenkin luvannut testamentata peiton hänelle (voipi olla että kuitenkin jossain vaiheessa virkkaan hänelle ihan oman peiton).

 Nytpä ei sitten muuta kuin odotellaan aurinkoa esiin! Tsemppiä kaikille juhlia järjestäville ja muille muuten vaan mukavaa loppuviikkoa!

Malja ystävyydelle

 

Ystävyys on iso ilo. On ihmisiä, joita tapaa vain harvakseltaan, ehkä kerran vuodessa. Mutta mitään alkukankeutta ei ole, juttua jatketaan siitä mihin edellisellä kerralla on jääty. Minulla oli ilo viettää viikonloppu tällaisten ihmisten seurassa, kun sain mökille vieraaksi työkavereita vuosien takaa. Vaivat ja krempat meillä jokaisella lisääntyvät, muutama ryppy tulee lisää silmäkulmiin (ne naururypyt!), vartalokaan ei ole ihan sama kuin silloin ennen. Raskaista ja vaikeita elämänvaiheita on käyty läpi itse kukin tässä vuosien varrella. Mutta ilo, se pysyy! Harvoin on Lehmiksellä raikunut niin iloinen nauru kuin tänä viikonloppuna. Ilmojen haltijalta oli tilattu kaunis, aurinkoinen viikonloppu.

Itse menin mökille jo perjantaina, kun sain viettää vapaapäivää. Uskomatonta miten paljon voi viikossa tapahtua luonnossa näin keväällä ja alkukesästä! Kukkakukkulakin oli heräillyt henkiin, kun oli saanut uutta multaa ja pikku annoksen kanankakkaa:

Narsissien kukinta pysähdytti, muutama narsissi on tällä paikalla aikaisemminkin kukkinut mutta nyt niitä oli kukassa enemmän kuin koskaan aikasemmin. Tämä valkoinen narsissi on erityinen suosikkini.

Meillä oli ohjelmassa pikku visailua ja tietenkin syömistä ja kahvittelua:

Myöhemmin illalla sitten tietysti myös saunomista ja uintia, sekä makkaranpaistoa. Ainoa varjopuoli oli joka paikassa lilluva siitepöly, mutta emme antaneet senkään häiritä, vaan huiskimme harjalla isoimmat siitepölyt sivuun ennen uimaan pulahtamista. Vesi oli lämmennyt jo yli 20-asteiseksi! Lehmiksen pohjan lähteet tekevät pikku ylläreitä uimareille, kun yhtäkkiä osuukin jääkylmään lähdekohtaan.

 Mökille tullessani pesin letkulla sekä terassin että parvekkeen siitepölystä, ja siinä samalla huuhtelin auton päältä pölyt pois ja kastelin kukkakukkulan. Ja sitten kävikin sellainen juttu mitä ei ole ennen tapahtunut, nimittäin kaivosta loppui vesi! Onneksi vesipulaa ei kauaa kestänyt, vaan hetken päästä sitä taas tuli iloisesti hanoista. Ihan hyväkin välillä saada kaivo tyhjäksi ja vesi vaihtumaan siellä.

Ruoka- ja juomakassien lisäksi tulijoilla oli ihana mökkituliainen, joka löysi heti paikkansa kukkakukkulan kupeesta. 

Onkos iloisempaa veijaria nähty?

Kiitos Ihanaiset tästä viikonlopusta, tällä ilolla mennään taas pitkälle!

Hetkeen en ole jaksanut blogia päivittää, sairastuin nimittäin varsin ikävään vaivaan reilu viikko sitten. Sain huuleeni rakkulan, jota luulin ensin herpekseksi (jota minulla ei ole ollut 20 vuoteen!), mutta rupi lähtikin siten leviämään ja turvotti kaularauhasia, joten lääkäriin piti lähteä. Hän oli sitä mieltä että kyseessä olikin vyöruusu. Kovalla lääkekuurilla sekin saatiin taltutettua, mutta aikamoinen näky olin eikä juuri tehnyt mieli ihmisten ilmoille lähteä. Onneksi lääke puri nopeasti ja nyt olen taas ihan kunnossa. Muutamat tossukat tuli tehtyä sairastellessa:

Pinkki-mustat otin heti käyttöön ja valkoiset pitsikuvioiset säästelen pikku lahjaksi jollekin. Lanka on Nallea joten menee kesäiltoinakin ihan täydestä. 

Nytpä sitten vaan jännittävää illan jatkoa kaikille, älkää huutako ääntänne käheiksi!

Sammakoiden vallankumous

Hei, hyvää äitienpäivän iltaa! Pikku sade tekee kesää. Meillä ainakin alkaa jo nurmikko olla leikattavassa kunnossa. Mökillä huomasi, että sata kilometria pohjoiseen todella näkyy, puissa oli pienenpienet lehdet ja nurmikko ei ollut vielä kovinkaan vihreä. Sammakot olivat nousseet Lehmiksestä kuivalle maalle, ja niitä kuljeskeli kasoissa pitkin nurmikkoa.

Laskekaapas montako sammakkoa kuvassa näette! Yksittäisiä sammakoita sai väistellä, ettei astunut päälle. Muutama viikko ja sammakoita ei enää näy missään, nuijapäitä vaan saa siivilöidä saunavesistä. En kyllä ymmärrä mihin tuollainen sammakkomäärä yhtäkkiä voi kadota. 

 

Pinja ei vieläkään ymmärtänyt näitä mönkiviä kasoja, vaan yritti haukkua ne lyttyyn.

Pinjanen hoiteli hommiaan myös myyräkoirana, kuten kunnon snautserin pitääkin. Yhden myyrän se sai kiinni ja isäntä joutui lopettamaan sen lapiolla ja hautaamaan maahan. Pinja ei väistynyt vähään aikaan saalistuspaikaltaan, odotti kai että myyrä vielä heräisi henkiin.

Kukkakukkula oli toipumaan päin ja sai vähän uutta multaakin. Eiköhän sade ja lämpö tee tehtävänsä ja saan ihastella kukkulan kukintaa tulevanakin kesänä.

Yksi pieni koira aina mahtuu kuvaan, tässä Ronja. 

Kukkulan viereen, vanhan kukkamaan paikalle olen istuttanut vuorenkilpeä. Keksin viime syksynä rakentaa järvestä nostetuista puupökkelöistä aidanteen erottamaan vattupöheikköä ja kukkapenkkiä. Rakennusprojektini jäi kuitenkin yritykseksi, olin yksin mökillä ja voimat ei vaan riittäneet juntata tolppia maahan. Mies sitten väsäsi aidanteen parissa minuutissa, ja tällainen siitä tuli:

Nyt sitten varmaan ihmettelette, mistä vattupöheiköstä on kyse. Ja kävikin niin että samalla vauhdilla innostuin nyhtämään koko pöheikön maasta juurineen, ja kaivoin vielä mahdollisimman paljon ruohonjuurakoitakin penkasta pois. Totesin, että joskus vuosia sitten tässä on ollut jotain hoidettua puutarhaa, maan uumenista nimittäin löytyi vihreää kasvien tukilankaa ja joitakin muovisia kasvikylttejä. 

Minulla on joskus ollut villi haave, että jatkaisin vuorenkilvillä koko rinteen vähän kerrassaan, mutta aina on järki voittanut ja olen ajatellut, etten mökillä halua pelkästään olla pylly pystyssä kukkapenkkiä kitkemässä, rikkaruohoa tuohon nimittäin aivan varmasti kasvaa. Jotain tekisi mieli paikalle istuttaa, maa on tosin aika hiekkaista joten en tiedä mitä siinä voisi kasvaa. 

Kunnes sitten yöllä heräsin ja tiesinkin samantien, että teen tuohon kukkkedon! Heittelen siihen kesäkukkien siemeniä hujanhajan ja katson mitä kasvaa vai kasvaako mitään. Muutaman saniaisen juurakon jätin paikalle, toivottavasti ne jaksavat nousta kasvuun. Isäntä tyhjensi tähän vielä kompostorivessan alustan, ja ajattelin tuoda seuraavalla käynnillä säkillisen tai pari multaa, ja katsotaan minkälaisen kukkakedon saamme aikaseksi. Kompostorivessalle taas ylistyslaulu, tavara on täysin maatunutta ja sen voi laittaa suoraan kukkapenkkiin. Hajuhaittoja ei ole nimeksikään. Tosin koirien herkkiin kuonoihin jotain sulotuoksahduksia taitaa tulla, ne kun tykkäävät käydä tuolla pyörimässä. 

Veera viihtyi laiturilla:

Toinen häntä on Pinjan, joka tarkkailee vedessä lilluvia sammakoita.

Näissä tunnelmissa viivähtäen toivottelen teille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

Halkosirkus

Moi taas! Meillä on ollut tänään sitten tällainen päivä:

Onneksi näitä ei sentään ihan kirveellä ole tarvinnut pilkkoa, vaan oli miehet ja koneet töissä:

Tästä seuraavasta kuvasta varmaan vähän saa hajua, millainen määrä tuota puuta oikeasti on:

Nyt saa pistää pökköä pesään ainakin parina talvena, koivua vielä niin lämmittää hyvin. Meillä talo lämpiää pitkälti takka-leivinuunia lämmittämällä. Puissa on oma hommansa, mutta sitä kannattaa kyllä ottaa vastaan silloin kun ilmaiseksi saa, sähkössä säästyy sitten pitkä penni. Minä olen vielä päässyt tästä hommasta kuin koira veräjästä, tänään selvisin paistamalla suolaisen piirakan työmiehille, ja katselin hommia kameran linssin läpi. Voipi olla että pinoamisessa en ihan niin vähällä pääse...

Tossukat sitten valmistuivat:

Ihan kivat tuli, ehkä  himpun verran suuret omiin jalkoihini. En tiedä päätyvätkö itselle vai lahjaksi. Reunaan virkkasin tuollaisen pykäreunan:

Lanka on tuttua Seiskaveikan Nostalgiaa, ja sainkin upotettua tossuihin melkein kaikki loput tätä väriä. Nyt aloitin tekemään Nallesta pienemmillä puikoilla ja isommalla silmukkamäärällä. Vähän ajattelin nipistää pituudesta, niin saan omiin jalkoihini sopivamman koon. Myös tuota kärkea ajattelin hiukan muokata erilaiseksi. 

Huomenna mökille, ihanaa ihanaa ihanaa! Huilitauko on isännällekin tarpeen tuon puusirkuksen jälkeen. Teille ihan jokaiselle toivottelen ihanaa äitienpäivää, minä jo ruusuni sain!

Tätivihreä

Heippa, ja kiitos Heinäsaari-jutun lukijoille ja kommentoijille. Mukava huomata, että teitä oli paljon ja kommentit aina ilahduttavat. 

Minua ilahdutti pari päivää sitten kovasti myösViherpeukaloilta tullut paketti.

Työhuone pursuaa nyt vihreää, amppelitomaattia, parveketomaattia, ruukkupaprikaa sekä mansikkaakin on amppelitaimena. Ja mikä ihaninta, mansikka jo kukkii ja siinä on jopa raakileita!

Myös tomaatintaimissa on kukkia ja paprikatkin näyttävät hyvinvoivilta. Nyt pitää vaan odottaa ilmojen lämpenemistä, että taimet pääsevät ulos laatikkoonsa. Laatikossa on jo muhevat mullat odottelemassa.

Viikonlopun leirintäreissulla tuli neulottua Raita-Olgat valmiiksi. Räväkät tuli!

Sukkia on kevään kuluessa koriin kertynyt jokunen pari, yhdet miesten sukat jo pääsivät isännän varpaita lämmittämään. Näitä on kiva sitten korista napata kun on pikku lahjalle tarvetta. Tai ehkäpä jo odottelevat ensi joulua.

Nyt piti alkaa tehdä pikku tossukoita itselleni, näistä kun on krooninen pula. Käytän tossuja kotona ja mökillä aina iltaisin, joten niitä kuluu jokunenkin pari vuodessa. Onneksi jämälankoja on taas reilusti, niitä on hyvä näihin upottaa. Tämä on helppo "kansakoulumalli", mutta hyvä jalassa:

Siinä se kaveria odottelee. Nyt on neulomiset vähän tauolla, kiertäjäkalvo olkapäässä on taas kovasti ärtsynä, ja tänään työterveyslääkäri tuikkasi siihen kortisonia ja käski ottamaan loppuviikon iisisti. Pitänee totella...uusia kujeita miettien toivottelen mukavaa ja aurinkoista jatkoa viikollenne!

Heinäsaari

Joskus mökkihöperössäkin nostaa päätään pieni karavaanari. Syksypuolella esittelin hankkimamme vanhan kulkupelin, matkailuauton, jota on hartaudella korjattu tässä talven aikana, ja nyt se alkaa olla siinä kunnossa että sillä uskaltaa tien päälle lähteä. Kun Herra Fibro alkoi hiukan hellittää otettaan, ehdotinkin isännälle, että olisiko aika jo kokeilla miten tuo kulkuneuvo käytännössä toimii. Ystävämme kausipaikkailevat vaunuineen Heinolassa, ja olivat pyytäneet meitä "kylään", ja päätimme että matka on sopiva yhden yön reissulle. Lauantaina töistä päästyäni sitten hurautimme tunnin matkan Heinolaan.

Ystäviemme vaunupaikka on valtavan hienolla paikalla ihan veden ääressä, ja maisemat ovat huikeat joka suuntaan. Meille oli varattuna viereinen paikka ihan rantaviivan tuntumassa.

Ei tuota autoa ihan puuta päin ole ajettu vaikka vähän siltä näyttääkin...

Näin hienot olivat näkymät leiripaikaltamme. Koirista pääsivät tällä kertaa mukaan Veera ja Ronja. Pinjan kanssa on erittäin haastavaa olla leirintäalueella, joten se jäi tällä kertaa kotimiesten hellään hoivaan. 

Sää oli vaihteleva, välillä aurinko paisteli siniseltä taivaalta, välillä tuli räntää ja rakeita taivaan täydeltä. Pipot ja toppatakit olivat tarpeen, kun järvenselältä kävi kylmä viima. Kauaa emme pihalla värjötelleetkään, vaan ahtauduimme koko poppoo ystäväperheen vaunuun koirinemme (kavereilla myös käppänä). Välillä grillailtiin ja jutustelua jatkoimme myöhään yöhön. 

Veera pääsikin sitten yökylään terapiakoiraksi. Leirialueen emäntä oli joutunut alkuvuodesta luopumaan koirastaan, jota Veera kovin muistutti, ja hän mieluusti otti Veeran mökkiinsä vierihoitoa antamaan. Veera oli kyllä hiukan kaipaillut meitä, vaikka olivat illan mittaan tutustuneetkin emännän kanssa. 

Auto pelasi iäkkyydestään huolimatta varsin hyvin, siellä oli mukava nukkua ja lämmityslaitekin onneksi toimi pakkasyössä, ettei tarvinnut änkeytyä koko poppoon yhteen asuntovaunuun. Mielestäni autossa oli varsin viihtyisää myös neuloa ja kahvitella, kun apukuskin penkin sai käännettyä pöytäryhmään päin. 

Heinäsaari oli vielä kovin hiljainen, mutta vaikutti todella viihtyisältä paikalta. Näköalat olivat vertaansa vailla, kun vesi ympäröi aluetta joka puolelta. Mökitkin näyttivät mukavilta, joskin hiukan pitäisi Heinolan kaupungin satsata ehkä niiden fiksaukseen.

Aktiviteettiakin löytyy, minigolfkenttä on hyvässä kunnossa, ja kuulemma kesän tullen kahviosta saa myös pizzaa ym pientä purtavaa, ja hanoista tulee olutta ja siideriä. Oma Heinäsaari-siiderimerkkikin paikalla on, ehkäpä sitä pääsen kesän tullen maistelemaan!

Retkivuorokausi kului nopeasti viileässä säässä mutta lämpimissä tunnelmissa. Veera ja Ronja olivat menomatkalla hiukan hermostuneita auton kyydissä, mutta takaisin tullessa selvästi rauhallisempia. Veera makaili auton takaosassa sängyn päällä katsellen ikkunasta takanatulevia autoja, ja Ronja löysi itselleen hyvä paikan pöytäryhmän alta, johon laitoimme sille muutaman tyynyn ja peiton.

Ensimmäinen reissumme autovanhuksella oli siis varsin positiivinen kokemus, ja kotimiehetkin olivat pärjäilleet hyvin. Nyt sitten vaan kartat esiin ja kesän reissuja suunnittelemaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan että kelit vähän lämpenisivät!