Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

lauantai 30. elokuuta 2014

On kurjet suon jo jättäneet...

Kuva netistä
...on metsät vaienneet, ja kaupunkien kasvot kylmenneet. Laulaa Hector laulussaan Syyskuu. Mökkitiemme varrella on koko kesän tepastellut kurkipariskunta. Ilmeisesti ne ovat myös lisääntyneet, koska kerran näimme kolme kurkea pellolla tien vieressä. Kerran toinen kurki lennähti puskasta suoraan automme eteen, ja vältimme täpärästi kurkikolarin! Joskus näimme kurkien tepastelevan perunapellolla perunoita nokassaan. 
Parin viime mökkireissun aikana olemme turhaan tähystelleet kurkia, ketään ei ole pellolla näkynyt. Tänään näin ensimmäisen kurkiauran lentävän talomme yli. Syksy on nurkan takana.
Syksy herättää minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Rakastan palavasti kesää, lämpöä, hellettä, nautin lämpimässä järvivedessä uimisesta. Alkukesä on mielestäni vuoden parasta aikaa, kun kaikki vihreä on vielä niin hentoa että se melkein vivahtaa keltaiseen. Sitten kaikki ryöpsähtää yhtäkkiä täyteen kasvuun niin ettei ihmispoloinen meinaa pysyä mukana, vaan on pakahtua kaikesta runsaudesta.
Ja juuri kun alkaa tottua lämpöön ja rehevyyteen, koittaakin loppukesä. Kukinta vaihtuu "heinän rauhaksi", kuten Eeva Kilpi on loppukesää kuvannut. Kaikki tuntuu valmistuvan yhtaikaa, satoa pitäisi korjata talteen ja samalla fiilistellä viimeisiä lämpimiä, tarttua hetkiin, ihastella elokuun kuutamoa.

Miellän itseni kesäihmiseksi, mutta hiukan vastahakoisesti myönnän, että syksyssä on kaiken melankolian ohessa paljon ihanaa. Uskallan taas lähteä metsään koirien kanssa, kesällä en sinne mene, sillä olen nähnyt koiran jota on käärme purrut enkä halua samaa omille koirilleni. Mutta kun ilmat viilenevät, suunnistamme taas tutuille poluille kanttarelleja tähyilemään. Voi sitä keppisulkeisten riemua ja haukuntaa!

Muukin elämä rauhoittuu ja palaa rytmiin. Meillä on vielä koululainen, nyt  jo lukiolainen, ja uuteen kouluun lähtö toi ihan oman hohtonsa tähän syksyyn. Aamulla noustaan ajoissa, syödään ja lähdetään, illalla on taas omat touhunsa ja nukkumaan pitää mennä ajoissa että aamulla taas jaksaa. Tekee taas mieli tarttua neuleeseen ja kirjahylly notkuu ihania syksyn uutuuskirjoja. Viikonloppuisin suunnataan vielä mökille, ja sytytellään kynttilöitä hämärtyvään iltaan. Saunasta pulahdellaan uimaan niin kauan kun järvi ei ole jäässä. Toivon aina hartaasti, että syksystä tulisi pitkä ja lämmin.

Toivon myös kuivia kelejä, ehkä pikku yöpakkasia. En niinkään viime aikojen vesisateita. Syksyn tullen vääjäämättä herra Fibro aktivoituu, ja muutamana aamuna on taas pitänyt ottaa seinistä tukea että pääsee kävelemään. Aamulla tekisi mieli vaan käpertyä sikiöasentoon peiton alle.  Kesällä sai olla aika huoleton syömisten ja liikunnan suhteen, syksyn tullen on taas palattava tässäkin asiassa ruotuun. Hiljalleen, vuosia fibron kanssa taivallettuani olen alkanut oppia kuuntelemaan elimistöni pikku viestejä. Huomaan, mikä ruoka on ei-ei, grillimakkaran syönti on syytä jättää kesään ja  muutenkin punaista lihaa on syytä välttää, jos mielii pärjätä särkyjen kanssa. Myös turhat sokerit ja valkoiset jauhot on hyvä jättää vähemmälle, ja jos haluaa hiukan rentoutua, on punaviini parempi vaihtoehto kuin saunasiideri. Myös säännöllinen liikunta on hyvä ottaa ohjelmaan, zumbailtu on pitkin kesää mutta nyt on taas alkamassa säännöllisemmät zumbat tyttären ohjauksessa. Ja koirien kanssa lenkit pitenevät, kun ei tarvitse enää pelätä niiden läkähtyvän helteeseen.En jää herra Fibron seuraksi kotiin, jos vaan jollain konstilla pääsen sängystä ylös. Yleensä päivän mittaan olo kohenee.

En yleensä lomaile syksyisin, mielestäni se on turhaa jos ei ole johonkin etelään lähdössä. Mutta nyt viidenkympin paremmalla puolella on alkanut tuntua siltä, että pieni huilitauko syksyn ollessa pimeimmillään voisi olla aiheellista. Jaksaa sitten taas sinne jouluun asti. Joulua ajattelen aina hiukan kauhunsekaisin ajatuksin, en ole mielestäni tippaakaan jouluihminen. Joskin viime vuosina  joku pieni joulutonttu minussa on alkanut nostaa päätään, ehkä olen oppinut poimimaan joulun ajasta ne mukavimmat ja itselleni sopivimmat jutut. Viime jouluna jopa mietin, että kyllä talvi olisi pitkä ja ankea ilman joulun tuomaa hengähdystaukoa. Mielipuuhaani silloin on iltaisin lenkkeillä ihastelemassa jouluvalaistuja taloja. Ja mikä parasta, silloin on aikaa nauttia näiden omien rakkaiden seurasta.

En silti voi sille mitään, että edessä oleva vuodenaika hiukan kammoksuttaa. Uusi kevät tuntuu olevan valovuosien päässä. Olen joskus ajatellut, että kun kaikki lapset seisovat tukevasti omilla jaloillaan, voisin kuvitella eläväni vielä yhden osan elämästäni jossain lämpimässä maassa. Eläkeikään on kuitenkin vielä viisitoista vuotta, joten jotain puuhaa pitäisi siellä lämpimässä keksiä henkensä pitimeksi. Varmaan ikävöisin koko ajan lapsia ja mahdollisia lapsenlapsia. Mutta sitten olisi varmaan ihana tulla kesäksi mökille ja tavata Suomi-ihmisiä!
Pohjoisen ihmisen olisi kai vaan syytä oppia nauttimaan joka vuodenajasta. Oikeastaan odotan kovasti syyskuuta. Ei vielä loskaa, ei vielä kamalan pimeää. Toivottavasti kuulaita aamuja ja aurinkoisia päiviä. Sieniretkiä ja kynttilän valoa. Ihanaa syyskuuta meille jokaiselle!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Väsynyt mutta onnellinen

Tällä hetkellä on fiilis juurikin otsikon mukainen! Viikonloppu on ollut täynnä tunnetta ja tapahtumaa, juhlaa ja rakkaita ihmisiä. Olen ihan ähkyssä tästä kaikesta ihanuudesta. Saman viikolopun aikana kaikki lapseni ihanine kumppaneineen paikalla ja fantastiset juhlat rakkaista rakkaimpien ystävien luona. Perjantaina jo aloiteltiin juhlafiilisten virittely isännän työpaikan juhlissa.  Piti ihan lähteä illan tullen metsään rämpimään koirien kanssa että sain tämän kaiken nollattua. Kun se arkikin kolkuttelee taas nurkan takana...

Palailenpa tässä hetkeksi viime viikonlopun mökkifiiliksiin. Silloin vietimme laatuaikaa siippani kanssa ihan kahdestaan. Isäntä hoiteli pitkälti ruoanlaiton, ja meillä oli oikea gourmet-viikonloppu:
Muikut paistuivat rapeaksi muurikalla.
Sunnuntaina  isäntä testaili tätä grillikatoksen "uutta" puuhellaa, ja paisteli herkullisen kana-kasviswokin. 

Ilmassa oli jo hiukan syksyn tuntua, vaikka aurinko vielä kovasti lämmittikin. Ensimmäinen auringonkukka kurkotteli kohti taivasta. En muistanutkaan kylväneeni myös punaisia!
Saas nähdä joko ensi viikonloppuna näitä on lisää, ehkä myös keltaisia? Tämä nimenomainen yksilö piti tuoda ihan kotiin maljakkoon, kun en raaskinut jättää sitä yksin mökille!

Kukkakukkulalla ei muuta enää kukkinut kuin samettiruusut korissa kiven päällä:
Vielä haluan näyttää teille valmiin version tästä isännän kelopuusta tekemästä aidasta ja kivireunuksesta. Kiva tuli!
Pottakin on taas puhjennut kukkimaan:
Hiukan kortteilin, pitkästä aikaa 3D-kortteja:

Olipas kiva askarrella pitkästä aikaa. Ehkä nyt tulee taas enemmän sitäkin tehtyä kun syksy tekee tuloaan.

Mitäpäs Pinjalla mielessä?
Jotain kaivuutyötä varmaan taas suunnittelee...

Veera tyytyy loikoilemaan varjossa.
Hitokseen on pitkä otsis, kukahan sitä vähän siistisi että näkisi edes eteensä?

Ihanaa alkavaa viikkoa, kohti syyskuuta!

tiistai 12. elokuuta 2014

Kurpitsaylläri

Sain ystävältä (kiitos Taina!) alkukesällä kurpitsantaimen, jonka lykkäsin kasvatuslaatikon nurkkaan. Siitä se lähti kiemurtelemaan pitkin seinustaa, kukkikin kauniisti (ja kukkii edelleen!). Kesäkurpitsaa luulin kasvattavani, mutta tänään kurkkasin lähemmin tulokkaita ja yllätyin:
Nämähän ovatkin jotain ihan muuta! Kertokaas joku, mitä näistä kannattaa tehdä sitten kun vähän kasvavat! Vai onko nämä kenties ihan koristekurpitsoita? Varsin koristeellisen näköisiä ainakin. Ei hullumpi yllätys!

Koiratkin ihmettelevät:
Ronja nuuhkii...
Pinjaa ja Veeraakin ihmetyttää...tosin ihan joku muu juttu: pallohan se siellä!
Kuvista muuten huomaa, miten hurjan näköiseksi osa nurmikostamme on palanut. Onneksi ei ihan koko nurmikko ole näin kuivaa kuitenkaan. Ja tämänpäiväinen sade varmaan vähän auttoi asiaa. Onhan tuota saanut tänä kesänä jo eräänkin kerran leikata, ei oikeastaan pieni palaminen haittaa....

Elämä on ihmeellistä, täynnä yllätyksiä! Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Loppukesän satoa

Hei ystävät rakkaat! Ja tervetuloa uudet lukijat!

Vähän nihkeästi olen blogia päivitellyt viime aikoina. Pihalla ja puutarhassa tapahtuu koko ajan ja mökkeiltykin ollaan vielä viikonloppuisin kun ilmat ovat edelleen mitä kesäisimmät. Ja töitäkin pitää välillä ihmisen tehdä.

Marjapuskissa olen viettänyt melkein jokaisen vapaan hetken, silloin kun en ole mökillä ollut.
Pitäähän näitä ihanuuksia taas saada mehuna talteen talven varalle, vaikka tänä vuonna olen luvannut pyhästi olla stressaantumatta marjapuuhista. Tässä muuten hyvä vinkki laiskoille poimijoille, olen tätä hyödyntänyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa:
Eli vanha lakana (mieluusti puhdas...) puskan juurelle, sinne voi sitten tiputella marjat, kääriä kokoon ja tipauttaa ämpäriin tai suoraan mehumaijaan.Pressu tai muovi varmaan käy myös hyvin tähän tarkoutukseen. Nopeuttaa mielestäni kovasti keräämistä! Eikä niin pientä työmaata ettei yksi pomo ole paikalla. Pomo on perso marjoille, ja vähän väliä pitää muistuttaa että lakanan päältä ei ole lupa syödä, ei myöskään poimijan ämpäristä. Puskista saa hohmia.

Minulla on myös uusi assari, johon olen erityisen tyytyväinen:
Löysin fb-kirppikseltä edullisesti sähkömehustimen, joten olen voinut siirtää tuonkin homman pihalle. Tuolla se pöhisee grillin päällä nytkin. Piuha vaan seinään, eikä tarvi hellaa korventaa näillä helteillä. Loistokapistus!

Mökillä on entisen vattupöheikön paikalle kasvanut monenlaista kesäkukkaa:
Punaista ruiskaunokkia
Kehäkukkaa
Päivänkakkarasekoitusta
Krassia

Joka on hauskasti lähtenyt kiipeämään auringonkukkien varsia pitkin.

Nyt odottelen kovasti, että auringonkukat alkavat kukkia.
Monta kimppua olen jo tästä entisestä pöpeliköstä kerännyt maljakkoon.

Kotipihallakin kukkii:
Krassit riehaantuivat helteillä kukkimaan näin valtavasti. Kukinta oli helteillä hetkessä ohi, ja nyt on krassit heivattu kompostiin. Pitää ostaa vanhaan muuripataan krysanteemi, kunhan ilmat vähän viilenevät. 

Takapihalla viihtyvät ruukuissa samettiruusut.
Niiden vieressä rehottaa tuttuun tapaan viiniköynnös, jota yritän kurittaa leikkaamalla pikku sadon toivossa. Muutama rypäle on tulossa!
Kasvatuslaatikosta olen säilönyt jo tilliä ja persiljaa pakastimeen, lipstikkaa sain juhannuskalan kylkiäisenä pakastettavaksi asti, joten yrttejä on nyt talven varalle.Muutakin satoa on tulossa:

Tomaateista on tulossa huima sato, toivotaan lämmintä loppukesää että ehtivät kypsyä! Yksi paprika on kehitellyt punaista väriä viikkotolkulla, vihreitä on pilvin pimein, mutta saas nähdä ehtivätkö saada väriä pintaan jos ovat yhtä hitaita kuin tämä edelläkävijä:
Mukava kuitenkin kokeilla kaikenlaista, ja voi miten makoisiksi tomaatit avomaalla tulevatkaan! Edesmennyt isäni oli puutarhuri, kasvatti kasvihuoneessa herkullista lajiketta, jota kukaan puutarhuri ei taida enää kasvattaa kun ei ole huippusatoisa lajike. En ole isän eläkkeelle siirtymisen jälkeen löytänyt mistään niin hyviä tomaatteja, mutta näissä avomaalla kasvaneissa on mielestäni jotain lapsuuden makua lähentelevää.

Huomenna onkin sitten jännä päivä kaikille uusille ekaluokkalaisille! Meilläkin on ekaluokkalainen, joka tosin lähtee lukioon, uuteen kouluun kuitenkin uusien kavereiden joukkoon. Vähän taitaa olla perhosia vatsassa koko perheellä. Mitä se sitten onkaan näillä pikkuekareilla ja -eskareilla vanhempineen! Hurjasti tsemppiä kaikille kouluun meneville ja palaaville! Ja iskät ja äidit vilkuttaa iloisesti ja päästää sitten vasta purot virtaamaan kun oma koululainen on kadonnut koulun ovesta sisään. 

Mukavaa ja toivottavasti vielä kesäistä viikkoa kaikille muillekin lukijoilleni!



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Karvaanarimatkailua kesä 2014 osa 4

Helteiset heipat!

Matkakertomuksen rippeet tässä vielä, sitten lupaan siirtyä uusiin juttuihin.

Vihoviimeinen lauttamatka toi meidät Nauvosta Paraisiin. Niin oli ihana saaristo jäänyt tällä erää taakse. Ilta oli jo pitkällä, joten piti taas suunnitella yöpymispaikkaa. Aikaisemmin oli hyväksi havaittu SFC Kuusisto Kaarinassa, ja sinne suuntasimme yöpymään. SFC-alueet ovat karavaanareiden jäsenalueita, joihin ei-jäseniä ei huolita, eivät siis ole yleisiä leirintäalueita eikä niissä ole mökkejä eikä telttapaikkoja. Leirintämaksu on noin puolet edullisemi kuin yleisillä leirintäalueilla. Alueet ovat pääsääntöisesti siistejä ja ihmiset - kaikkien kaverit - ystävällisiä. Kesäaikaan saunat lämpiävät joka ilta ja sauna kuuluu hintaan. Alueet ovat myös varsin turvallisia, meillä on ollut aina auton ja vaunun ovet auki kun sfc-alueella yövytään ja ikinä ei ole mitään hävinnyt. Yleisillä leirintäalueille ei ihan näin uskalla toimia. Yleensä alueet ovat myös varsin rauhallisia, hiljaisuusaikoja noudatetaan. Ohjelmaakin on usein, esim. tanssia tai karaokea.

Nyt kuitenkin vaan saunoimme ja kallistimme päämme tyynyyn. Yöllä vähän sateli, mutta aamu valkeni aurinkoisena - loma läheni loppuaan ja ilma alkoi vasta muuttua kesäiseksi.

Pitkin kevättä oli puhuttu, että Tuusulan Rantatiellä on monta katsomisen arvoista paikkaa. Reissuillamme ei yleensä ole museoita kierretty kaukaa, päinvastoin. Jos mielenkiintoinen kohde kohdalle sattuu niin sinnehän poiketaan. Tuusulassa menimme tuttuun Ainolaan, joka oli kuitenkin tyttärellemme (joka taitaa olla suurin museofani) uusi kohde. 
Sisällä Ainolassa ei saanut kuvata. Mm. säveltäjän hattu ja kävelykeppi siellä oli paikoillaan. Sekä Ainon hieno astiakokoelma. Aino oli myös ahkera ja omavarainen puutarhuri, ja kasteluveden saamisen turvaamiseksi tontilla on seitsemän kaivoa! Ainolan taidekokoelma on myös mielenkiintoinen ja kertoo Rantatien asukkaista.

Säveltäjä ja vaimonsa on haudattu Ainolan puutarhaan.
Toisena kohteena meillä oli Aleksis Kiven kuolinmökki, pikkuinen mökkeröinen, jossa Kivi on asustanut veljensä Albert Stenvallin perheen luona Syvälahden torpassa viimeiset kuukautensa sairaana ja masentuneena. Paikalla oli opas, joka osasi kertoa Kiven viime kuukausista asioita, joita en ainakaan minä aiemmin tiennyt. Kivi oli sairastunut psykoosiin, riehunut joissain häissä ja viety Lapinlahden sairaalaan, josta sitten tuli veljensä luo toipumaan. Uskomatonta, miten veljen perhe ja Aleksis olivat mahtuneet tuohon mökkeröiseen, veljellä kun oli viisi lastakin, joista vanhin tosin oli jo lähtenyt piiaksi. Ei tiedetä, mihin tautiin Kivi lopulta kuoli, siihen aikaan ruumiiavauksia ei tehty. 

Traagiselta kuulosti, että räätäliveli ja vaimonsa oli myöhemmin ammuttu tällä paikalla, veli pihalle ja vaimo sisälle mökkiin.Kyseessä oli ryöstömurha.Albert Stenvall oli v. 1903 myynyt mökkinsä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle, ja varas kai oletti hänellä olevan kaupasta saaneet varat mökissään. Ylioppilaskunta omistaa edelleen Syvälahden torpan.
Kulttuuri 19
Kuva netistä
Koska lämpötila alkoi kohota, ja koiria ei voi pitkäksi aikaa jättää edes matkailuautoon lämpimällä ilmalla (vaikka tietenkin ikkunat olivat auki), jatkoimme näiden nähtävyyksien jälkeen matkaa kohti kotia. Paljon olisi vielä ollut Tuusulan Rantatiellä nähtävää, mm ihana Halosenniemi. Mutta sinne mennään sitten toisella reissulla. 

Nyt alan virittää mielialoja kohti töihin paluuta. Oli kyllä hyvä juttu että sain vielä yhden lomaviikon tähän loppukesään, sain nauttia täysillä mökkielämästä, lämmöstä ja uinnista. Suunnittelin tälle viikolle viinimarjojen keruuta ja keittämistä, mutta en ole katsonut puskiin päinkään. Puoli litraa mustikoita jäi viikon marjasaldoksi. Tänä vuonna en aio mehunkeitosta stressiä ottaa, katsotaan minkä verran mehua pakastimeen syntyy tänä vuonna. 

Hirmuhelteinen viikko tulossa! Nautitaan me jotka helteestä tykätään ja tsemppiä teille jotka siihen olette jo väsyneet!