Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sormet mullassa


Sunnuntai-iltaa, ystävät! Iso kiitos taas täällä poikenneille, mukavaa kun jaksatte minun pikku juttujani lueskella ja toiset teistä jopa kommentoida! Nyt en ole ehtinyt yhtään vierailla muiden blogeissa, kuva ja otsikko kertovat mikä minut on pitänyt kiireisenä. Mutta yritän ensi viikolla ottaa vahingon takaisin.






Kesäkukkia olen laitellut kotipihalle ruukkuihin, amppeleihin sekä tuohon vanhaan muuripataan. Vesikelkkakin sai jäädä kesäksi portaille kukin koristettuna.



Kukkien väri on tänä vuonna rippilapsen kunniaksi pinkkiä ja syvempää lilahtavaa punaista. Pinkki ei kuulu neidin lempiväreihin, joten sitä tuskin juhlissa juuri muussa muodossa näkyy, mutta kukissa nyt sitten kuitenkin. Petuniaa riippuvana ja tavallisena, pelargoneja (jolle oli keksitty puutarhoilla joku ihme suomennos, oliko se pelakka?), markettaa, eli kovasti perinteisiä lajikkeita. Pitää yrittää aina pidellä itseään kurissa, kun noita kukkia laittelee, ettei ala liioitella. Me kun olemme kuitenkin aika paljon kesällä mökillä ja kukat ovat naapurien riesana tai oman onnensa nojassa. 

Kukkapenkissäkin jo kukkii yhtä sun toista:



Viime syksynä oli erään talon portilla taimilaatikoita ja kyltti: ota tästä. Ja minähän otin! Yhtään en ollut varma, minkä kukan taimista mahtoi olla kyse. Bellistä ainakin, ja kauniin väristä kevätesikkoa. 

Rikkaruohoja olen myös kitkenyt, ja levitellyt puusavotan sivutuotteena syntynyttä purua katteeksi pensaiden juurelle. Ihana, ihana toukokuu! Kyllä näitä ensimmäisiä lämpimiä on odotettu ja pitkän talven aikana ikävöity.

Eilen mökille tullessamme meitä kohtasi lohduton näky:


Tappajajoutsenet näkyivät palanneen, ja Aku ja Iines olivat tällaisessa alennustilassa. Aku parka jouduttiin tuomaan kotiin paikattavaksi, oli saanut niin pahasti siipeensä. Toivottavasti nyt jättävät Iines paran rauhaan kun jäi ilman ylkää mökille puolustuskyvyttömänä. 

Sammakot olivat kadonneet, jättäneet jälkeensä valtavat kutumatot. Nuijapäitä odotellaan! Mikä ihaninta, kaakkurit uiskentelivat taas lammella! Kiikaroimme ja tutkimme lintukirjoja, kunnes illan tullen lammelta kuuluva valittava huuto kertoi, että kotona ollaan. En tiedä pesivätkö meillä vai muualla, mutta mukava kuitenkin oli taas tavata! Onnea pesintään, kaakkurit!

Kukkakukkulalla näkyi myös yhtä ja toista elonmerkkiä:
Kuka tietää tämän sinisen kukkijan nimen? On nimittäin ihan luonnonkukkaa. Selvitin nimen viime kesänä, mutta en enää muista.
Näistä valkoisista narsisseista pidän erityisen paljon.
Vuohenjuuri jo hieman availee nuppujaan, ja kevätesikko kukkii täälläkin.

Viime yönä heräilimme mökillä kunnon jyrähdyksiin, ja hetkessä oli sängyssä kolme enemmän ja vähemmän tutisevaa koiraa. Hyvähermoinen Veerakin pinkaisi jyrkät portaat yläkertaan, minne se ei ikinä muulloin tule juuri noiden portaiden vuoksi, ja rojahti koko neljänkymmenen kilon painollaan iskän ja äipän väliin: Suojelkaa minua! Ronja pelkää ukkosta ihan kuollakseen, ja tärinästä ja läähätyksestä ei meinannut loppua tulla. Aina hirvittää, että ukkonen tulee päiväsaikaan kun koirat ovat keskenään kotona. Voikohan koira kuolla kauhusta?

Tähän keväiseen herkkuun keräilin ainekset saunan nurkalta:


Ihan oikein, nokkoskeittoahan se. Sekaan silppusin myös runsaasti ruohosipulia. Kesältä maistui!

Pitäisi ehtiä jossain välissä istahtaa hetkeksi tuonne työhuoneen pöydän äärenkin. Ylioppilaille on tekeillä kortteja, ja jotain muutakin. Niistä sitten myöhemmin. Rippijuhlakutsut ovat myös lähteneet asianosaisille, joten nekin voin piakkoin täällä esitellä. Olen myös hiukan neulonut, neuleitakin esittelen kunhan on jotain valmista. 

Takkiin tuli sekä jääkiekossa että euroviisuissa, mutta ei anneta niiden masentaa. Meille on viimeisen reilun puolen vuoden aikana tullut kasapäin huonoja uutisia, eikä loppua tunnu näkyvän vieläkään. Se kyllä auttaa asettamaan tuollaiset pikku tappiot omalle paikalleen. Pitää vaan muistaa nauttia joka hetkestä, kun on itse terve ja läheisetkin ovat. 

Viikosta on tulossa kiireinen, ja pikku reissukin on viikon lopulla tiedossa. Mukavaa alkavaa viikkoa, nauttikaahan lämpimistä!

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pikku värkkäyksiä

Kiireisen maanantain jälkeen sain sitten muutaman kuvankin koneelle, ja pääsen niitä teillekin esittelemään. Unisukat valmistuivat sitten viikonloppuna mökillä kaiken lintubongailun ohessa, ja tällaiset niistä tuli:





Nallesta tulee kivan ohuet ja pehmoiset sukat, ja varttakin tuli vähän lisää tuon piparkakkureunan myötä. Nyt onkin sen verran lämmintä, että sukkia ei ole tarvinnut, mutta kyllä minun viluvarpaani kaipaavat usein kesälläkin lämmikettä nukkumaan käydessä.

Tässä sitten nämä äitienpäivämuffinit, mitä eilen väläyttelin:



Ohje on Kinuskikissalta nimellä minttusuklaamuffinit, löytyy täältä. Koristeena on karamellivärillä värjättyä kermavaahtoa pursotettuna ja tähtiströsseleitä.




Löysin myös aivan ihanan leipäohjeen tuolta mahtavasta Hannelen Täyttä elämää -blogista (moneskohan ohje tämä on minkä olen sieltä bongannut?). On pitkälti samanlainen kuin maalaisleipä, jota olen aiemmin tehnyt mutta tämä tehdään uunivuoassa! Nousee hienosti tosi vähällä hiivamäärällä. Laitan tähän ohjeen näkyville, siitä siis kunnia taas kerran Sinulle Hannele, suurkiitos!







Vaivaton ja vaivaamaton leipä
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)
Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon 
ja sekoita taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla 
ja anna kohota 12-18 tuntia.
Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. 
Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. 
(Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) 
Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. 
Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia.
 Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Lisäisin ohjeeseen vielä pikku vinkin, että uunivuoka kannattaa öljytä tai voidella kevyesti, niin leipä varmaan lähtee helpommin irti, minun leipäni jämähti vähän kiinni vuokaan. Suolan määrää voi ehkä myös hieman vähentää, ainakin jos ripottelee leivän pinnalle sormisuolakiteitä, kuten minä tein:






Kohotusaika oli minulla vain noin 9 tuntia, kun olin taas hiukan myöhäisherännäinen tuon taikinan suhteen. Kohottelin siis ihan huoneenlämmössä. Aivan ihanaa ja helppoa, kannattaa kokeilla!

Jäin eilisen päivitykseni jälkeen hiukan miettimään tuota kiireen olemusta. Nyt kun palailin töihin usean viikon sairasloman jälkeen, niin tuntuu tosiaan siltä että hyppäsin takaisin oravanpyörään. Minua on siunattu mielettömän ihanalla työyhteisöllä, jota kaipasin joka päivä kotona ollessani, ja olen myös saanut viikon alkajaisiksi tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin. Työni on myös hyvin hektistä, nyt kun kuntaliitoksen jälkeen hoitelemme kirjastossa myös palvelupisteasioita. Kokonaisuus on paisunut niin laajaksi, ettei se ole enää oikein kenelläkään hanskassa. Usein viikon lopulla kelailee, että onneksi ei maanantaita aloittaessaan tiedä, mitä kaikkea viikko tuo tullessaan. Voisi tulla kiusaus vetää peitto korville ja kääntää kylkeä....

Työkiireelle ei oikein voi mitään, mutta voisiko kotielämää saada jotenkin joustavammaksi? Kolmen koiran perheessä siivoukseen tuntuu menevän kohtuuttoman paljon aikaa. Toisaalta en viihdy likaisessa kodissa, joten olen tehnyt sen valinnan, että sitten siivoan. Kotimme on sisutettu ja järjestetty niin, että siivous sujuu suht helposti. Pihat on tehty mahdollisimman helppohoitoisiksi sekä kotona että mökillä, mutta ainakin nurmikot pitää leikata, vaikka ei mitään muuta tekisikään. Kasvimaasta olen luopunut jo vuosia sitten, koska en jaksa enkä halua viettää kesääni pylly pystyssä kasvimaalla. Toisaalta kaikki kasvattaminen on tosi palkitsevaa ja ihanaa, enkä aio koskaan sanoa sen suhteen että ei koskaan....Näihin juttuihin aiheuttaa rajoituksia se, että terveyteni ei ole hyvä. Herra Fibro on luvannut kulkea kanssani myötä- ja vastamäissä, ja iän myötä on tullut muitakin ongelmia kuten nämä rannekanava-ahtaumat, joita yritetään leikkauksin hoitaa, toistaiseksi melko huonoin tuloksin.

Ja eihän tässä nuoremmaksi tulla kukaan, ja iän myötä hitaus ja saamattomuus tuntuu lisääntyvän koko ajan. Iän myötä olen kuitenkin myös oppinut priorisoimaan asioita, sanomaan ei, keventämään siinä missä voin. Välttelemään ihmisiä, jotka vievät minulta voimia. Ennen kaikkea järjestämään aikaa asioille, mitkä ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Eihän blogin kirjoituskaan välttämätöntä ole, mutta tästä on tullut minulle tärkeä juttu, todellinen Henkireikä. Olen aina ajatellut, että haluaisin harrastaa kirjoittamista jossain muodossa, ja blogin pitäminen on tehnyt sen mahdolliseksi.Ja pakkokos sitä on joka maanantai zumbata, mutta kun se on niin kivaa. Lukemaan pitää ehtiä ja neulomaan. Ja mökille on päästävä, vaikka se tietää jääkaapin sisällön siirtämistä kerran viikossa paikasta toiseen. Ajattelen, että asioiden ei tarvitse olla aina hyödyllisiä. Riittää kun ne tuottavat iloa omaani tai jonkun muun elämään. 

Kai se kiire pitää vaan hyväksyä osaksi sitä elämäntapaa, minkä on valinnut. Kunhan ei päästä sitä niskan päälle. Kiitos taas kun ehdit kiireiltäsi lukemaan!


maanantai 13. toukokuuta 2013

Maanantai-illan selviytymistarina

Kiireisen työpäivän jälkeen, mene kaupan kautta kotiin. Lenkitä koirat, koska isäntä on päivystysvuorossa. Ripusta pyykkiä ja pyyhi vielä hätäisesti pölyt kilpaa kellon kanssa. Vaihda treenivaatteet ja lähde tyttären  kanssa zumbaan. Bailaa, hikoile, nauti, riehu, sydämesi kyllyydestä,iloitse zumbakamujen tapaamisesta, jännitä kun tytär vetää omat biisinsä lavalla (aloitteleva zumbaohjaaja), hoida debriefing kotimatkalla autossa. Ajakaa kotiin kaupan kautta koska zumbaohjaaja on ansainnut jotain herkkuja.

Kotiin tultua pikainen suihku ja kiljuva nälkä, kaiva pakastimesta Rainbow-pizzoja ja heitä uuniin. Leikkaa slice ja paloittele se saksilla annospaloiksi, jotka voit haarukoida suuhun ilman rasittavaa veitsellä paloittelua. Korkkaa kylmä siideri, ota hyvä kirja ja lysähdä nojatuoliin. Hätistä kuolaavat koirat kauemmaksi (ne on kyllä saaneet iltaruokansa joten voit kovettaa sydämesi). Ota vielä jälkiruoaksi äitienpäivästä jäänyt pätkismuffini, joka on tuunattu hienoksi karamellivärillä värjätyllä kermavaahdolla ja nonparelleilla. Totea, että muffini on parantunut jääkaapissa ja ota toinen. Kirjoita tyhmä blogikirjoitus, ilman kuvia, koska et ole jaksanut siirtää niitä kamerasta koneelle. Korkkaa toinen siideri ja mene hyvä ihminen sitten nukkumaan, että jaksat herätä seuraavaan kiireiseen työpäivään. Hyvää yötä!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aito vai muovinen?

Kaunista äitienpäivän iltaa! Toivottavasti olette nauttineet päivästä ja viikonlopusta! Ihanaa kun se kesä vihdoin tuli. Ja tuhannet kiitokset kaikille täällä käyneille ja kiva kun jotkut jaksavat kommenttejakin jättää, ne ilahduttavat kovasti mieltäni. Mukavaa kun olen saanut ihan omia blogiystäviä!

Näin aurinkoinen viikonloppu piti tietenkin viettää mökkeillen. Sammakot olivat vallanneet, lammen, ihan niinkuin viime viikonloppuna aavistelinkin. Niitä oli paikalla varmaan sadoittain, kurnutus oli valtavaa. Ja kutuakin olivat jo saaneet aikaan.



Kyllä taas kohta nuijapäitä riittää. Ja sitten hetken päästä pikkusammakoita. Näitä on aina yhtä lystikästä seurata, kun niitä saattaa olla kymmenkuntakin samassa kasassa.
Koiriakin ihmetytti mokomat otukset:
Ronja metsästää






Pinja tarkkailee



Veeraakaan ei enää vatsapöpöt vaivanneet, ja oli ihan entisellään kun pääsi taas mökkimaisemiin.


Mikäs oli mättäillä kelliessä?


Vesi oli jo "uimalämpöistä". No, ainakin lämpimämpää kuin jäiden sekaan pulahdellessa. 

Olenkohan koskaan esitellyt mökin yläkertaa, nukkumaparvea? Tässä muutama kuva sieltä:


Meidän vanhempien "makuuhuone", oven takana tuuletusparveke. Tilkkutäkki kirppikseltä, verhot omaa designiä. Nuo kolmionmuotoiset ikkunat olivat aika haastavat verhojen suhteen. Päädyin tuollaisiin vuoritettuihin purjemalleihin, mitkä voi nostaa päivän ajaksi kulmista ylös ja yöllä sitten pudottaa kulmakin ikkunan peitoksi.



Portaiden toinen puoli on tyttären käytössä.Toisen päädyn oven takaa löytyy sitten ihan reilun kokoinen parveke, joka on vaan valitettavasti turhan vähällä käytöllä ja jotenkin "unohduksissa". Enimmäkseen aikaa vietetään terassilla ja pihalla.



Kaikki vermeet viihtymiseen pitää tietysti olla että teinin saa houkuteltua mökille. Tänne mahtuu kaverikin nukkumaan. Kun yötkin lämpiävät, niin yleensä yöpyvät saunakamarissa, jos on kaveri paikalla. Siellä myös vieraat viihtyvät, pitääpä sekin esitellä tässä joskus.


Kaakkureita ei surukseni näkynyt. Tämä sorsapariskunta uiskenteli ilonamme, kuten myös pari telkkää. Kaakkureiden huutelut kuuluivat jostain kauempaa, ilmeisesti ovat menneet naapurilammelle pesimään.

Tässä ovat muovijoutsenet Aku ja Iines vielä pahaa-aavistamattomina aitan portailla odottelemassa venematkaa lammelle. Varsinainen spektaakkeli alkoi sitten tänä aamuna, kun istuin kaikessa rauhassa mökin terassilla aamuauringossa kahvia juomassa. Alkoi kuulua kaakatusta ja siipien havinaa, ja sydämeni jo vähän pomppasi, josko kaakkurit...kunnes totesin että tässä on kyllä kyse hieman isommista siivekkäistä. Taivaalta syöksyi joutsenpariskunta kuin hävittäjäohjukset suoraan muovijoutsenten kimppuun! Säikähdin ihan kuollakseni, ja karjuin isännän ja tyttären hereille. Pelkäsin että elävät linnut jäävät kiinni naruihin, joilla muovijoutsenet on ankkuroitu pohjaan. Onneksi näin huonosti ei sitten kuitenkaan käynyt. Näytelmä toistui vielä useamman kerran.
Varo vaan, kilpakosija, täältä sitä tullaan!
Törmäys täydessä vauhdissa...
Mä tapoin sen...
Sinne jäi kyljelleen. Ottakoon opikseen.

Välillä piti käydä soidinmenoja, pörhistellä kaulaa ja räpytellä siipiä. Ihmisistä sen paremmin kuin räyhäävistä koiristakaan eivät välittäneet mitään. Pinja innostui riehumaan niin paljon, että se piti vähäksi aikaa teljetä sisälle mökkiin. Sen seurauksena alkoikin pitää joutsenia tosi vaarallisina (mitä ne olivatkin, uhkailivat Ronjaakin, joka vähät välitti), eikä tullut moneen tuntiin ulos mökistä vaan lymyili tuolin takana ja pöydän alla.

Kun Aku-parka oli pariin kertaan käyty veneen kanssa pelastamassa takaisin pystyyn, joutsenet päättivät, että toisen pariskunnan on syytä vaihtaa maisemaa, ja lennähtivät tiehensä. Ilmeisesti näitä taisteluita on käyty lammella muinakin kesinä. Joskus, kun ollaan tultu mökille, joutsen on kellunut kyljellään, kerran oli pääkin irronnut ja ajelehtinut vastarannalle. Luulimme tuulen tekosiksi, mutta nyt olemme viisaampia, kun pääsimme näkemään tämän jännitysnäytelmän.

Varsinainen luontoviikonloppu siis oli. Isäntä onnistui näkemään huuhkajankin lentävän mökin yli. Onneksi se liikkuu öisin, muuten voisi meidän pikkuinen Ronja olla vaarassa. Yöllä on yleensä turvassa sisällä mökissä. Lepakoita lenteli ja lehtokurppa kurnutti lentäessään. Myös kaikissa linnunpöntöissä näkyi olevan asukkaita.

Eiköhän tämän viikonlopun jälkeen taas jaksa aloitella uutta viikkoa työn merkeissä. Aurinkoista jä kesäisen lämmintä viikkoa toivottelen!

torstai 9. toukokuuta 2013

Heleätä helatorstaita!

Kaunista pyhäpäivää! Pikkunarsissit innostuivat kukkimaan kukkapenkissä. Nämä ovat niitä, mitä pääsiäisen aikaan myydään kukkivina kaupoissa. Kukkivat uudestaan monena seuraavana keväänä, kun laittaa sipulit maahan. Ja ovat aikaisempia kukkijoita, kuin nuo ihan perinteisestä sipuleista kasvavat narsissit.



Krookuksetkin jaksavat vielä vähän aikaa, kukinta alkaa kyllä olla jo lopuillaan. Tulppaneja odotellessa, ja helmihyasintteja! Myös idänsinililjat kukkivat tuolla koivuangervojen alla, mutta niitä ei tullutkaan kuvattua.

Eilen olikin oikein aurinkopäivä. Silloin harvoin, kun tässä kotiterassilla ehditään olemaan, kaipaisi jotain näkösuojaa kun tie kulkee tuosta pihan ohitse. Meillä on ollut sellainen paviljonki tuossa, mutta kangasta ei oikein koskaan voi pitää paikoillaan, kun tuulet sopivat tähän paikkaan niin hyvin. Keksittiin sitten viritellä paviljongin ritilät kulmauksen muotoon, osa on köynnöstukina, ja tuohon tien puolelle virittelin bambuverhot, jotka ostin facebookin kirppariryhmästä yhteensä 15 eurolla.


Yhden kesän juttuhan ne tuossa taivasalla ovat, mutta eipä ollut sijoituskaan suurensuuri. Ja nyt on näkösuojaa, ja vähän tuulensuojaakin. Tuo terassi on vähän ongelmallinen, valokatetta siihen ei voi laittaa, koska katolta putoavat lumet rikkoisivat sen, ja nuo paviljongit eivät tosiaan tahdo kestää tuulia ja sateita. Ainoa vaihtoehto olisi markiisi, joka tulisi maksamaan kolmisen tonnia, joten antaapa olla toistaiseksi...todella harvoin tässä ehditään  istuskelemaan, kun useimmiten kesäviikonloput ollaan mökillä, jossa katettua terassia riittää. Joten hyvin on pärjätty näinkin. 

Tänään on sadellut, ja tuntuu että joka puolella puhkeaa vihreää, niin hentoa vihreää että se vivahtaa keltaiseen. Tämä on mielestäni ihan parasta aikaa, sitten jossain vaiheessa kaikki vihreä suorastaan "hyökkää silmille" ja kaikki kukkii ja versoo niin vauhdikkaasti että eihän siinä hämäläinen tahdo pysyä mukana. Mutta kyllä rakastan kesää, erityisesti tätä alkukesää, kun kaikki ihana on vielä edessäpäin. Toki elokuun illat ovat myös ihania, mutta niissä on jo havaittavissa luopumisen haikeutta.

Minulle on tänään aurinko paistanut sateesta huolimatta. Eilinen oli kurja päivä, meidän reipas Veeruska oli kovasti kipeänä. Oksentaminen alkoi aamuviideltä ja sitä kesti koko päivän, edes vesi ei pysynyt sisällä. Ruokaa oli yleensä niin ahneelle koiralle turha tarjota, ei huolinut edes mitään herkkupalaa. Soittelimme moneen kertaan useammalle eläinlääkärille, mutta meitä kehotettiin vaan odottelemaan ja katsomaan, nämä suolistotulehdukset ovat kai varsin yleinen riesa tässä keväällä kun koirat popsivat kaikkea mahdollista ulkoa (kuten Veera niitä oravanraatoja).Illalla iski sitten vielä ripuli, mutta vettä meni reilusti ja se alkoi jopa pysymään sisällä. Yöllä ei Veera enää oksentanut ja aamulla oli tuttuun tapaan kärkkymässä ruokaa. Varovasti ollaan nyt syömisiä aloiteltu ja lääkkeetkin saatu menemään alas ja pysymään sisällä, eilen oli turha edes yrittää. Äsken teimme pienen lenkinkin, mutta kovin hitaasti nousi Veeruskan jalka, arvaahan sen että heikoksi vetää tuollaisen totaalityhjennyksen jälkeen. 

Kahden menetetyn koiran jälkeen olen ihan suhteettoman huolissani, kun joku tästä kolmikosta sairastaa. Siksi olin ikionnellinen, kun ruoka alkoi taas Veeralle maistua, tuolle kiltille ahmatille kun syömättömyys on todellakin sairauden merkki. Eilisen hermoilun jälkeen olen tänään ollut itsekin ihan voipunut, ja nautin nyt tästä hiljaiselosta.

Huomenna on sitten edessä pehmeä lasku työelämään pitkän sairasloman jälkeen. Käsi ei ole mitenkään teräkunnossa, mutta olen kuitenkin toiveikas että se työnteon kestäisi. Olen jopa pystynyt hiukan neulomaan:


Tästä ovistopparista piti tulla alunperin tyynynpäällinen, mutta minulla oli vaan yksi kerä tätä Kelo-lankaa, ja lisää en löytänyt mistään. Ilmeisesti sitä ei ole enää saatavana. Niinpä tyyny jäi puolikkaaksi. Eilen, kun katselin ovistoppariksi laitettua tiiliskiveä, keksin ommella puolikkaan pussiksi ja tyrkkäsin tiiliskiven sisään. Täydestä menee ja asiansa ajaa, eikä kolhi ovea niin kun pelkkä tiili. Vaikka meidän ulko-ovet ovatkin koirien jäljiltä aika heikossa hapessa muutenkin.

Lankakopasta löytyi mustaa ja pinkkiä Nallea, ja päätin aloittaa uudet unisukat itselleni, kun vanhoista aika jätti. Kuten näkyy, toinen on jo valmiina ja toistakin aloitettu. Teen sukan etuosaan tuollaista helppoa pitsineuletta, sitä on myös tuossa jalkaterän päällä, vaikka se ei tuossa mustassa niin hyvin näykään. Varsi jäi vähän lyhyeksi, kun en ollut varma tuon langan riittävyydestä, mutta ajattelin virkata tuohon vielä sellaisen piparkakkureunan. Olisikohan se sitten musta vai pinkki?

Sellaista tänne! Rentoutukaa te, joilla on pitkä viikonloppu. Huomisen työpäivän jälkeen ajattelin suunnistaa mökille katsomaan, mitä kaakkureille kuuluu, ja joko sammakot on vallanneet lammen. Leppoisaa loppuviikkoa ja mukavaa äitienpäivää!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kaakkurit tulivat

Meillä on alkamassa kolmas kesä nykyisessä mökkipaikassamme. Mökki on ainoa lajissaan pienen, suorantaisen, hyvin syvän metsäjärven rannalla. Muutaman kymmenen metrin päässä laituristamme on pikkuruinen saari, jossa edellisten omistajien mukaan on vuosikausia pesinyt kaakkuripariskunta.



Kaakkuri on melko harvinainen pesijä, ja uhanalaisuutensa vuoksi tarkkailun alaisena. Se on pesäpaikalleen uskollinen ja palaa vuosi vuodelta takaisin samaan paikkaan juuri tällaisten pienten suojärvien rannoille. Ensimmäisenä mökkikesänämme täällä saimme muutaman kunnon sätkyn, ennenkuin totuimme lintujen valittaviin ja ulvoviin huutoihin lammella. Tuona ensimmäisenä kesänä kaakkurien munille kävi huonosti, tekivät pesän liian lähelle saaren rantaa ja munat pyörivät veteen eikä poikasia tietenkään tullut.

Viime kesänä huomasimme suruksemme, että toinen kaakkureista oli yksin, mitä lie puolisolle tapahtunut muuttomatkalla. Kauaa se ei sitten yksin "meillä" viihtynytkään vaan jatkoi matkaa ties minne. 

Eilen, kun tulin koirien kanssa mökille, en ollut uskoa korviani, kun kuulin tutun, kaakattavan lentoäänen. Hiippailin kiikarin kanssa pitkin rantapöheikköjä ja yritin pitää koirat hiljaisena. Melkein itku pääsi, kun sain kiikarin tähtäimeen kaakkuripariskunnan! Uusi puoliso oli löytynyt, ja sille nyt esiteltiin vanhoja pesimäpaikkoja.


Tämä kuva on netistä, pidin tällä mökkireissulla lomaa kuvaamisesta ja jätin kameran kotiin. Ja tuskin olisin päässytkään tarpeeksi lähelle nuortaparia kuvaamaan. Illan mittaan ja aamuyöstä kuulin sitten useampaan kertaan tutun, selkäpiitä karmivan soidinhuudon, ja se teki minut kovin iloiseksi!

Millään en olisi malttanut tänään lähteä mökiltä kotiin. Olin suunniltani huolesta aina kun kaakkureita ei näkynyt, vaikka tiedän, että ne lentelevät kalastusreissuillaan pitkienkin matkojen päähän. Nyt ei auta kun odottaa ja katsoa, kelpaako vanha pesimäpaikka vai jatkaako pariskunta matkaansa johonkin muualle. Toivon, että tuo huutelu tarkoittaa sitä, että pesintä on suunnitteilla. Missään nimessä se ei ole kaunista kuunneltavaa, mutta korvissani se soi kuin kaunein linnunlaulu.

Lintujen laulua kyllä sai sitten kuulla ihan toden teolla, sitä kauniimpaakin. Se on yksi tämän kevään ja alkukesän ihanimpia juttuja. Sitten juhannukselta laulanta alkaa hiljentyä. Myös yksittäistä kurnutusta oli kuultavissa, kohta kuuluu lammelta taukoamaton kurnuttaminen ja sammakoita saa väistellä kun pulahtaa uimaan. 


Kuva on viime kevätkesältä. Juhannuksen aikaan sitten siivilöidään nuijapäitä saunavedestä.Onpahan kaakkureilla evästä, nehän herkuttelevat kalojen lisäksi pikkusammakoilla.

Vaikka maalla asummekin, niin mieluusti aina tänne luonnonhelmaan lähden kun vaan on tilaisuus. On niin ihanaa päästä seuraamaan mitä kaikkea tuolla lammella ja sen rannoilla tapahtuu kevään, kesän ja syksyn aikana.

Käsitöistä sen verran, että se trikookuteesta virkkaaminen ei sitten vielä alkuunkaan onnistunut. Ranteeseen pullahti patti, jota sitten alkoi särkeä. Eikä sen puoleen onnistunut ihan tavallinenkaan virkkaus, kun tuota isoäidinneliöpeittoa yritin jatkaa. Tuleekohan se ikinä valmiiksi? Ajattelin vielä kokeilla pystyisinkö neulomaan, mutta ehkä en ihan vielä sitäkään. Pitää tyytyä lukemaan ja värkkäilemään sytykeruusuja, ne sentään onnistuvat. Vai pitäisikö yrittää kiinnostua tuosta jääkiekosta? Isäntä voisi olla siitä hyvillään. Minä en oikein pysty matseja katsomaan, saan rytmihäiriöitä Suomen peleistä. 

Mutta näillä mennään mitä on annettu. Ensi perjantaina pitäisi aloitella työt. Olen siitä hyvilläni, kaipailen aikuista seuraa ja kivoja työkavereitani. Keskiviikkona menen jo kahvittelemaan työpaikalle, sinne tulevat myös äippälomalainen ja vuorotteluvapaalla oleva työkamu. Eli tapaamisiin! Ja kaikille teille ihanille mahtavan lämmintä ja kesäistä tulevaa viikkoa!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Vanhainkotivisiitti


Mainitsinkin tuossa jokin aika sitten, että suunnitteilla oli "keikka" vanhainkodille, ja tänään sen sitten toteutimme. Tytär soitteli pianoa ja lauloi, ja Veera piti muuten vaan seuraa mummoille ja papoille.
Soitot ja laulut menivät hienosti, ja Veerastakin tykättiin kovasti, mutta silti jäi vähän apea fiilis tuosta käynnistä. Hoitajat olivat ystävällisiä ja puitteet uudet ja kauniit, mutta silti vanhukset - tai osa heistä - olivat jotenkin kovin apean ja flegmaattisen oloisia. Ei kai laitoshoito, vaikka kuinka hyvä, ole koskaan sama asia kuin kotihoito. Oma isäni oli myös aivoverenvuodon jälkeen vuosia kykenemätön asumaan yksin ja oli lähes kymmenkunta viimeistä vuottaan laitoksessa. Aina oli vähän kurja olo, kun oli käynyt isää katsomassa ja piti lähteä ja jättää vanhus ikävöimään. Mutta nämä ovat niitä asioita, joita on kai pakko hyväksyä. Nykyajan hektinen elämä ei anna mahdollisuuksia huolehtia vanhuksista heidän omissaan tai jälkikasvun kodeissa. Eli onneksi meillä on hyviä ja kodinomaisia laitoksia ja välittäviä hoitajia.

Hannes-pappa ei huonokuuloisuuden vuoksi voinut musisoinnista nauttia, ja niinpä hän - suurena eläinten ystävänä - keskittyi seurustelemaan Veeran kanssa. Ilme on paljonpuhuva:



Rakkaus oli molemminpuolista, Veera kävi lopulta Hanneksen jalkoihin makoilemaan ja kun alettiin tehdä lähtöä, niin katseli vaan, että ei kai tässä mihinkään ole kiire....

Ihan hyvä mieli kuitenkin että tuli poikettua, ja toivottavasti aika antaa myöten mennä uudestaan, tänne tai johonkin muuhun laitokseen. Veera kun kyllä pärjäilee kaikenlaisten ihmisten kanssa, vauvasta vaariin. Ja olihan tytöllekin tosi hyvä saada kokemusta esiintymisestä. 

Sain sitten tämän violetinkin pitsihuivin valmiiksi. Tätä ajattelin pitää ihan farkkutakin kanssa (joskin ensi viikolla on tulossa KESÄ, joten takkiakaan ei taideta tarvita!).



Lanka oli kyllä hiukan viallista, pitsi oli irti verkosta noin metrin matkalta, joten jouduin katkaisemaan langan välillä ja ottamaan pätkän pois. Laitoin terveiset langan valmistajalle, että näin on käynyt. Eipä sitä valmiista huivista kyllä huomaa.


Huomenaamulla kuskailen riparilaiset viikonloppuleirille ja livistän sitten koirien kanssa mökille, isäntä jää puuhommeleihin ja menee sunnuntaina omiin töihinsä. Pussillinen trikookudetta huutelee päästä mukaan, pitänee tänä iltana kokeilla joko käsi kestää kuteen virkkausta. Jos ei, niin sitten jatketaan isoäidinneliöpeittoa, joka onkin ollut pitkään huilaamassa. 

Viettäkäähän ihana viikonloppu, nautitaan lämmöstä ja auringosta kun sitä on niin kauan odotettu!

torstai 2. toukokuuta 2013

Maija Myöhäisen Munkit


Vappu tuli ja meni ilman simaa ja muutaman kaupan munkin voimin. Ajattelin, etten mitään munkkeja paista, kun olimme mökillä, tyttö omissa riennoissaan eikä ketään tulossa käymään. Mutta taas kerran eksyin tuonne Hannelen mainioon Täyttä elämää -blogiin ja löysin ihanan ohjeen, jota piti sitten tottakai testata. Laitanpa ohjetta tähänkin, voihan munkkeja tehdä vaikka helluntai- tai juhannusheilalle:

Kuohkeat munkit
5 munaa
3 dl sokeria
8 dl maitoa
2 hiivapalaa
1.5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
reilu 1.5 kiloa vehnäjauhoja
250 g marg/voi sulatettuna
1.5 litraa rypsiöljyä paistamiseen
sokeria pinnalle
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, liota siihen hiivat ja lisää munasokerivaahtoon.
Heitä sekaan mausteet ja jauhot (ei ihan kaikkia) ja sula rasva. 
Tee taikina käsipelillä, saa jäädä aika löysäksi.
Anna turvota.n. 20 min lämpimässä paikassa.
Jaa taikina esim kolmeen osaan. Kaulitse osa levyksi, n. parin kolmen sentin paksuiseksi.
 Muista jauhottaa alusta hyvin ettei tartu kiinni!
Paina jauhotetulla lasinpohjalla pyörylöitä levystä, tee reiät sormilla. 
Tämä tapa säästää kovasti aikaa ja vaivaa!
Kuumennä öljy isossa kattilassa ja paista munkit kullanruskeiksi. 
Sokeroi kuumana.
 
 

 Olikin muuten ihana mainio ohjeistus tuo että kaulitaan levy josta otetaan pyörylöitä, jotka sitten rei´itetään. Paljon helpompaa kun pyöritellä tankoja ja tehdä niistä renkaita. Näitä tuli reilu satsi, joista osa lähti lämpimäisinä naapuriin, osa meni sokeroimatta pakastimeen, ja varsin reilusti jäi meidän kolmen syötäväksi. Poikaa ja miniää yritin houkutella munkkien voimalla iltakylään, mutta heilläkin oli työesteitä. Koiratkin saivat osansa, kun muutama munkki paistui vähän turhan tummiksi. 

Harmi kun aamukahviseuranikin poikkesi niin aikaisin, että munkit olivat vasta suunnitteluasteella. Ovikelloani soitteli varsin raamikas nuorimies, jota olisin mieluusti munkeilla kestinnyt. Tosin esiliinana ollut äitinsä olisi ehkä ollut toista mieltä, nuorukaisella kun oli ikää vasta kolme kuukautta. Varsinainen hurmurinalku, jäntevä ja ihanan vauvantuoksuinen, joka jo hiukan väläytteli hampaattomia hymyjään täti-ihmiselle. Terkut vaan Päiville ja tomeralle Tarmolle!

Sellaista mukavaa ohjelmaa oli tänään, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Toivotaan, että aurinkoa, ja ehkä vähän vähemmän tuulta.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Talviturkki lähti


Aurinkoista vappupäivän iltaa! Näin kauniisti kukkivat krookukset mökillä, josta iltapäivällä kotiuduimme. Olkoon nämä myös kiitoskukkasina lukijoilleni. Kiitos taas ihan valtavasti käynneistä ja kommenteista ja tervetuloa uudelleen!

Vietimme vappua ihan kahdestaan mökillä isännän kanssa, tytär meni kaverilleen vapunviettoon. Tai viisihän meitä oli, eihän koirakolmikkoa sovi unohtaa. Vappuaaton pikku projektina oli saada divaaninräyskä, johon olen totaalisen kyllästynyt ja hermostunut, mökistä pihalle. Se tuli ostettua torista mutta oli fiasko jo ostettaessa, likainen ja kangas hajoili sieltä sun täältä. Ei edes hyvä nukkua, vaikka vuodemekanismikin siinä on. Ongelma oli se, että kun sohva tuotiin sisään, piti ikkuna irroittaa, eikä sitä tietysti uloskaan saanut ilman vastaavaa projektia. Isäntä sitten puuhasteli, minusta käsivaivaisena ei ollut muuhun kun pitämään sohvan kulmasta kiinni. Mutta kahtena kappaleena sohva tuli kuin tulikin pihalle. Olemme etsineet uutta sohvaa, mutta sopivaa ei ole vielä kävellyt vastaan, joten nämä korituolit tulivat nyt väliaikaiseksi (tai ehkä pysyväksikin) ratkaisuksi:




Nuo päälliset ja tyynyt olen väkästänyt muutama vuosi sitten. Kylläpä tuli tilaa ja valoa, mutta eiväthän nämä tietysti yhtä mukavat ole kuin kunnon sohva. 

Vanha divaani saa toistaiseksi palvella terassisohvana:


Ajattelimme, että joskus kun on enemmän porukkaa paikalla, punnerramme tämän parvekkeelle, mutta tuntuikin toimivan tosi hyvin tällä paikalla! Pöytäkin piti paikalle saada, että päästiin vappupiknikille:


Tuulista ja sateista oli vappuaaton sää, mutta onneksi oli katto suojana ja viiniä lämmikkeenä:


Piknikeväinä ihan retrosti lämpimiä voileipiä.

Koirat olivat hiukan ihmeissään, kun tuttu nukkumasohva häipyi ulos. Mutta ei hätää, koirille laitettiin petejä ihan lattiatasoon. Mutta eihän tämä taas ihan mennyt niinkuin oli suunniteltu:


Ronja pienenä ja vikkelänä ehti valtaamaan isomman korin, ja Pinja ressukan piti ahtautua pienempään. Aika ahtaalta näyttää, vai mitä:


No mutta Pinja on ainoa koirista, joka uskaltaa kiivetä jyrkät portaat mökin yläkertaan, ja pääsee siitä hyvästä mamman jalkopäähän nukkumaan kuten kotonakin.

Veeralla oli rappujen alla kivasti tilaa ja lokoisat oltavat:


Menkööt nyt hetken aikaa näin, sohva on kyllä edellen etsinnässä, mutta hyvää kai kannattaa odottaa.

Illalla tietysti lämmitettiin sauna, ja laiturin edusta oli sulanut sen verran, että pääsi sen talviturkin heittämään, kuten perinteisesti on vappuna meillä tapana.


Vesi kyllä oli ihan niin kylmää miltä näyttääkin, mutta neljä kertaa tänne piti pulahtaa. Välillä tietysti kunnon löylyt!

Raparperin alla sammakolla koti oli kultainen...

Jokakeväiseen tapaan myyrät olivat jyränneet nurmikkoa.


Onneksi nämä käytävät oli helppo tasoitella haravalla.

Kukkakukkula on heräillyt kevääseen:


Tuo betoniruukku on viime kesän kokeilujani, kuten myös nuo raparperinlehdet. Eipä vaan ollut betonityöt käsivaivaisen heiniä, tai ainakin pitäisi olla joku hyvä kone millä massaa sekoittelee. 

Edellisessä postauksessani kehuin zumbanjälkeisissä endorfiinihuuruissa, että polvi on hyvässä kunnossa, mutta eipä ole enää. Kyllä se kierukan pahus taitaa olla sökönä. Käsi ei onneksi kellahduksestani tykännyt kovin huonoa, puutuilee kyllä edelleen, joten ilmeisesti toinenkaan leikkaus ei tuonut toivottua tulosta. Näiden kanssa pitää nyt vaan opetella elämään, ja käsivoimia pitäisi yrittää jollain lempeällä keinolla vahvistaa. Punttisalille minua ei saa, ja muutenkin olen sitä mieltä, että liikunnan pitää olla kivaa ja mieluista, että sitä jaksaa pitkällä tähtäimellä tehdä. Harmittaa kyllä, kun polvi alkoi temppuilla juuri kun aloin päästä juoksemisen makuun, nyt on kävelykin aika tuskaa. 

Mutta valitus seis, aurinko paistaa joten kohti loppuviikon metkuja! Nautitaan keväästä!