Pääsiäisleipomuksia

Olen varmaan ennenkin todennut, että leipominen on mielipuuhiani, rentoudun leipoessani. Ruoanlaitto on enemmän sellainen välttämätön paha, joskin tänään tuli tehtyä ihan mahdottoman hyvää pekoni-jauheliharullaa. Rulla on syöty jo parempiin suihin, mutta ohjetta löytyy täältä.

Juhlapyhät ovat tietysti hyvä syy panostaa leipomiseen. Vaikkakin tällä tietoa vietämme pääsiäistä kahden mökillä miehen kanssa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka seuraakins saisimme. Nyt olisi muuten hyvä hetki ilmoittautua, jos joku meitä haluaa tulla tervehtimään. Muuten voi käydä niin, että leivonnaiset on kotona pakastimessa ja me siellä mökillä....

Uudessa Pirkka-lehdessä oli Kahden suklaan piirakan ohje, jota oli ihan pakko testata. Aikamoista tuhraamista oli tuota tehdä, voikreemin vääntämistä ja suklaan sulattamista. Mutta lopputulos oli kyllä vaivan väärti:

Nämä haastavat kyllä mokkapalat! Kivan näköisiäkin mielestäni, kun tein tuon marmoroinnin valkosuklaalla. 

Porkkanakuppikakut ovat kestosuosikki, joten pitihän niitä taas väsätä:

Porkkanakiehkurat syntyivät tällä porkkanateroittimella, joka on joka kodin välttämättömyystarvike ;) voisin kuvitella että tällä saisi kivannäköisiä koristeita myös voileipäkakun päälle. 

Suolapaloiksi tein pizzakierteitä:

Pääsiäisen menu on vielä mietinnässä, lammasta meillä ei syödä. Ehdotelkaas jotain hyvää!

Pääsiäisruohoa en ole tänä vuonna kylvänyt, joitain ituja kuitenkin:

Yrttejä ja samettiruusuja on tulossa, sametiset jo kivasti taimellakin ja yrtitkin näyttävät alkavan itämään. Etualalla herneitä, joita yritän idättää versoiksi. Tätä hommaa en ole ennen kokeillut, saas nähdä mitä näistä tulee. Herneenversot ovat mielestäni kivan näköisiä ja niitä olisi mukava napsia salaattiin tai leivän päälle.

Tänään pääsen vielä "keikkabussin " kuljettajaksi tyttären laulukeikalle, ja huomiselle päivälle on varattu liput kevätmessuille! Erityisesti mökki- ja luomu- ja lähiruokaosiot kiinnostavat. 

Nyt ei sitten muuta kuin Oikein Ihanaa Pääsiäistä teille kaikille!

Tärähtänyt

Ihan hävettää tunnustaa, että vaikka varvaskaan ei ole vielä täysin parantunut, niin taas olen telonut itseni, ja mukava mökkireissu päättyi sairaalaan ensiapuun. Miähen kanssa mökkeilimme ihan kahdestaan, ja lähdimme lauantain aamulenkille, kun hankikin kantoi hienosti. Järven jäältä oli lumet sulaneet ja totesimme, miten hienoa siinä olisi ollut luistella. No joo, luisteltua tuli. Lähdimme oikaisemaan jään poikki vastarannalla kulkevalle tielle. Minulle jäällä kävely aiheuttaa aina pientä paniikkia, ja vaikka kairan kanssa oli katsottu että jäätä on paksulti ja se on vahvaa, niin jään pauke ja rusahtelu aiheutti spurtin kohti vastarantaa. Muuta ei tarvittu, jalat lähti alta ja lensin takaraivo edellä jäähän. 

Kipu päässä oli järkyttävä, kesti tovin ennenkuin pääsin miehen avustamana takaisin tolpilleni. Hetken aikaa pystyssä oltuani tunsin kipua myös kyynerpäässä, ja siihen olikin noussut aikamoinen patti joka alkoi nopeasti sinertää. Siinä vaiheessa - kun se pääkään ei tuntunut ihan omalta - totesin että kai tässä pitää lähteä tutkituttamaan päänsä ja käpälänsä. 

Lauantai-iltana päivystyksessä saa tietenkin istua tovin jos toisenkin. Huimaus ja päänsärky siinä istuskellessa vaan yltyi. Lopulta pääsinkin lääkärille. Lääkäri totesi, että pystyn puhumaan, kohdistamaan katseeni enkä ole oksentanut, joten kyse on aivotärähdyksestä joka tarvitsee parantuakseen vain lepoa. Käsi kuvattiin, ja  

-jippiajee- , ei murtumaa! Eli kotiin vaan potemaan, sairauslomaa muutama päivä. Lääkäri varoitteli, että tänään tulee sitten olemaan hankala päivä, ja oikeassa olikin. Tärskyn voimasta on kipeänä lihakset joita ei tiennyt olevan olemassakaan, kuten kaulan ja niskan lihakset yltympäriinsä. Takaraivoa ei voi laittaa edes tyynyä vasten. Särkylääkettä kuluu. Mutta hirmuinen säkä kyllä kävi kun pää ja jäsenet ovat ehjinä näitä kolotuksia lukuunottamatta. Käden kipu on alkanut nopeasti helpottaa, mustelma on kyllä komea ja turvotustakin vielä on. 

Muutama mukava asia pitää tähän päivitykseen saada mukaan, ja olkoon ensimmäinen se, että olen oppinut tekemään tällaista kuplasukkaa:

Näitä oli tosi mukava tehdä, ja loputuloksesta tuli mielestäni varsin hauska. Nämä menevätkin lahjaksi eräälle hyvin rakkaalle ihmiselle. Siitä lisää myöhemmin ;)

Ja jos joku kaipailee helppoa ja hyvää juustokakun ohjetta, niin tässä sellainen (ohje on Valion sivuilta). Alkuperäinen ohje menee näin:

Vadelma-Juustokakku

100 g pakastevadelmia

1 dl hillosokeria

397 g (eli 1 tölkki) kondensoitua maitoa

400g Valio Viola vanilja-tuorejuustoa

2 dl kuohukermaa

3/4 dl sitruunamehua

75 g digestive-keksejä

Keitä vadelmia ja hillosokeria kattilassa n. 5 minuuttia. Soseuta kevyesti ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään kondensoitu maito ja huoneenlämpöinen tuorejuusto. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto ja puristettu sitruunamehu.

Kaada täyte leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Lusikoi vadelmasosetta juustokakun pintaan ja vedä puutikun tai veitsen avulla soseen lävitse kuvioita pinnalle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa väh. puolitoista tuntia tai seuraavaa päivään. Murusta keksit kakun pintaan ennen tarjoilua.

Tämä versio on kokeiltu ja hyväksi havaittu. Liivatteen puuttuminen tekee kakusta aika pehmeän ja valuvan. Tein tästä myös perinteisemmän version. Marjoina meillä käytettiin mansikoita, kun niitä sattui pakastimessa olemaan.

Tein seuraavat muutokset tähän toiseen versioon: tein pohjan perinteisesti, puoli pakettia Digestivejä murskattuna ja n. 75 g voita sulatettuna, painellaan vuoan pohjalle. Ostin epähuomiossa vain yhden paketin tuorejuustoa, joten käytin ainoastaan sen. Jotta sain kakusta kiinteämmän, käytin liivatetta. Eli liotin kolme liivatelehteä kylmässä vedessä n. 10 minuuttia, puristin vedet pois ja liuotin ne kiehuvaan sitruunamehuun. Liivateseoksen lisäsin vatkaten juustokakkuseokseen, ja sitten mansikkasose pinnalle ja jääkaappiin jähmettymään. Tästä versiosta tuli vieläkin parempi. Kokeilkaas, jos on vaikka marjoja jäänyt pakastimeen!

Mukavaa alkavaa viikkoa, pysykäähän pystyssä!

Kuunnellaan kun lumet sulaa

Kuva viime keväältä, kun lunta oli paljon vähemmän

Hyvää naistenpäivän iltaa! Viikko on vierähtänyt aika kivuliaissa tunnelmissa, Herra Fibro asettui taloksi niin perusteellisesti että pari päivää piti olla töistäkin poissa. Nyt on olo hiukan kohentunut, jos ei ota huomioon tätä olohuoneen sohvapöytään kolauttamaani varvasta.

Koti voi olla varsin vaarallinen paikka.

Hankalan viikon jälkeen tunsin tarvitsevani pikku irtioton ihan vaan omassa (ja koirien) seurassa, ja kun mies ja tytär olivat järjestäneet itselleen omaa ohjelmaa, niin lauantaityövuoron jälkeen hurautin mökille. Siellä olivat maisemat vielä näin lumiset.

Mukavia sulapaikkoja oli kuitenkin metsässä Veeralle nuuskittaviksi ja kaiveltaviksi.

Lauantaina en jaksanut muuta kuin lämmittää saunan, minkä jälkeen pääsin vähän fiilistelemään (kun ensin olin siivonnut koirien lattialle levittämän roskiksen sisällön takaisin sinne mihin se kuului).

Mun ihan oma naistenpäivän aattoilta!

Kirppikseltä löytyi lisää kaleteripyyhkeitä, ja niitä virittelin tuonne heinäseipään päälle. 

Vanhin pyyhe on vuodelta 1975! Nyt jos näitä vielä löytyy lisää niin täytyy  viritellä toinen heinäseiväs. Meillä oli lapsuudenkodissani joka vuosi uusi tällainen pyyhe, kun uusi ostettiin niin vanha päätyi leivinliinaksi. Ja sitten jossain vaiheessa varmaan matonkuteiksi. Ei sitä silloin ajatellut, että näistä vielä minulle keräilykohde tulisi. 

Aikaisemmin kirppikseltä ostamani taulut saivat siirron kotiseinältä, kun ajattelin että sopisivat hyvin saunakamarin seinälle. Ja niinhän ne sopivatkin, jotenkin natsaavat hyvin väreiltään tuohon paneliseinään.

Koirat aina väsähtävät mökillä, vaikka ei tuolla hankien keskellä paljoa päästy ulkoilemaankaan. 

Veeran oma kolo on rappusten alla. Ja voi onnea kun saa jugurttipurkin nuoltavakseen!

Yhdet Lise-Lottet vauvakokoa olen neulonut. Viiden lehden tossuilla en viitsi enää teitä vaivata, niitä olette nähneet kaikenvärisinä. Taitavat jäädä pysyvästi tuotantoon, niin tykästynyt olen malliin. Itse olen tossukoiden suurkuluttaja. Mutta sukista tuli tällaiset:

Nyt sitten reippaana ja toivottavasti kivuttomana uutta viikkoa aloittelemaan. Ja perjantaista vapaapäivää odottamaan! Kivaa viikkoa kaikille!

Pinjalle, sateenkaarisillalle

  

Hei, miten menee?

Oletko jo perillä?

Onko kaikki hyvin, helpottiko kipu ja paha olo?

Itkin itseni lähes hengiltä kun saattelin sinut matkaan.

Niin vaan piti käydä.

Luulin surun jo muuttuneen haikeudeksi, mutta ei se niin mennytkään.

 

Tuolisi on niin tyhjä, puutut niin paljon.

Vaikka taidatkin vielä joskus kulkea hetken matkaa kanssani.

Ihan kun kuulisin kynsiesi rapinan portaissa perässäni.

Meillä on täällä kaikki hyvin

ikävä sinua

onhan meillä vähän rauhallisempaa

mutta  paljon tylsempää ilman sinua.

                                                

Sinä kun halusit aina ulos ja taas heti sisään

vaadit ruokaa äänekkäästi

rähjäsit kaikille koirille ja useimmille ihmisille

päivystit ruokapöydällä kun kukaan ei nähnyt

nyt ollaan ajateltu hioa ja maalata se pöytä

toisaalta, kynsiesi raapaisut siinä muistuttavat sinusta

                                               

Olit pyörremyrskynä eteisessä vastassa, kun tulin kotiin

vaikka olisin ollut poissa vaan viisi minuuttia.

Tungit pääsi kauppakassiin ("toitko jotain minulle?")

Ystäviesi kanssa kuljemme tuttuja polkuja

muistelemme niitä keppisulkeisia

kyllä me keppejä heitellään vieläkin mutta maltillisemmin

varmaan sinä saat siellä juosta keppien perässä

sydämesi kyllyydestä.

                                                         

Pian mennään mökille

sinä aloit aina vikistä autossa kun käännyttiin mökkitielle

mökki oli sinunkin lempipaikkasi

saavatkohan myyrät nyt olla rauhassa, ja sammakot?

Siellä kuljemme entiset reitit

ensimmäistä kertaa ilman sinua

vai oletkohan kuitenkin mukana

hännänheilahduksena rantakoivikossa

unikoirana

istahdat hetkeksi lempipaikallesi,

laiturin päähän tähystämään?

Hassu, en minä sinua unohda

miten voisin?

Sinusta muistuttaa kuprut lattiassa lätäkköjesi jäljiltä

pureskeltu sohvan reuna, ja se naarmuinen pöytä.

Harva meistä saa koskaan osakseen

sellaista uskollisuutta ja rakkautta

kuin minä sain sinulta.

Meillä oli mahtava yhteinen matka

olen onnekas kun sain kulkea sen kanssasi

no joo, eihän se helppoa ollut

mutta unohtumatonta