Sateisena sunnuntaina mökillä on mukava viipyillä reissumuistoissa, järkkäillä valokuvia ja tutkailla päiväkirjamerkintöjä. Ja siirtää ne sitten tänne blogiin, palailla niihin ehkä talvella, kun tuntuu ettei kesää ole koskaan ollutkaan. Tai vaikka vuosien päästä, uusia reissuja suunnitellessa.
Kuressaareen päästyä meillä olikin sitten jo nälkä. Isäntä tietää, että vatsa tyhjänä olen kurja reissukaveri, joten ensitöiksemme kaupunkiin tultua etsimme parkkipaikan ja ruokapaikan.
Sen jälkeen tutkailimme hiukan kaupunkia.
Nähtävää olisi varmaan ollut paljonkin, mutta tällä kertaa halusimme nähdä merta ja maaseutua, joten lähdimme ajelemaan kohti Saarenmaan eteläisintä niemeä, jossa on yksinäinen Sörven majakka.
Niemellä tuuli niin että tukka meinasi lähteä päästä, mutta tuuli oli lämmin ja merivesi valheellisen kirkasta.
Takaisin kohti Kuressaarta ajelimme pitkin rannikkoa. Poikkesimme kahvilla ja ihailimme karuja rantoja ja tuulimyllyjä. Tie muuttui välillä päällystämättömäksi ja niin kuoppaiseksi, että pelkäsin Lyyli-paran hajoavan kappaleiksi.
Kuressaareen palattuamme olikin aika taas etsiä yöpymispaikkaa. Jostain syystä mitkään kaupungin lähialueen leirintäalueet tai pihamajoitukset eivät napanneet, vaan päädyimme takaisin Vanatoaan. Mantereelle päin olimme kuitenkin matkalla, joten olimme siten lähellä lauttarantaa. Tällä kertaa leireilijöitä ei ollut meidän lisäksemme kuin saksalainen pariskunta, jolla oli sängyt farmariauton takaosassa. Näitä saksalaisten systeemejä tulee aina reissussa päiviteltyä. Totesimme, että kyllä meillä on Lyylissä ruhtinaalliset oltavat, vaikka se ei ihan viime vuoden mallia olekaan. Kiinteät sängyt, ruokapöytä, keittomahdollisuus, jääkaappi, säilytystilaa, jopa WC.
Aamulla, kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, tapasimme suomalaispariskunnan, joka oli tullut katsomaan, millainen paikka Vanatoa on. Heillä oli paljon kokemusta karavaanarimatkailusta Virossa, ja saimme heiltä hyviä vinkkejä. Tässä vaiheessa huomasimme myös, että ihan ilman vaurioita ei Lyyli ollut pompputeiltä selvinnyt, vaan lampun umpion lasi oli rikki. Aina näitä pikku vaurioita reissussa sattuu, ja kun Lyyli on tosiaan sen 30 vuotta vanha niin varaosien saatavuus ei aina ole ihan itsestään selvää. Mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi ja ongelmat ratkaistaviksi. Seuraavana etappina siis varaosaliike ja autokorjaamo!
Kuressaareen päästyä meillä olikin sitten jo nälkä. Isäntä tietää, että vatsa tyhjänä olen kurja reissukaveri, joten ensitöiksemme kaupunkiin tultua etsimme parkkipaikan ja ruokapaikan.
Sen jälkeen tutkailimme hiukan kaupunkia.
Nähtävää olisi varmaan ollut paljonkin, mutta tällä kertaa halusimme nähdä merta ja maaseutua, joten lähdimme ajelemaan kohti Saarenmaan eteläisintä niemeä, jossa on yksinäinen Sörven majakka.
Niemellä tuuli niin että tukka meinasi lähteä päästä, mutta tuuli oli lämmin ja merivesi valheellisen kirkasta.
Takaisin kohti Kuressaarta ajelimme pitkin rannikkoa. Poikkesimme kahvilla ja ihailimme karuja rantoja ja tuulimyllyjä. Tie muuttui välillä päällystämättömäksi ja niin kuoppaiseksi, että pelkäsin Lyyli-paran hajoavan kappaleiksi.
Kuressaareen palattuamme olikin aika taas etsiä yöpymispaikkaa. Jostain syystä mitkään kaupungin lähialueen leirintäalueet tai pihamajoitukset eivät napanneet, vaan päädyimme takaisin Vanatoaan. Mantereelle päin olimme kuitenkin matkalla, joten olimme siten lähellä lauttarantaa. Tällä kertaa leireilijöitä ei ollut meidän lisäksemme kuin saksalainen pariskunta, jolla oli sängyt farmariauton takaosassa. Näitä saksalaisten systeemejä tulee aina reissussa päiviteltyä. Totesimme, että kyllä meillä on Lyylissä ruhtinaalliset oltavat, vaikka se ei ihan viime vuoden mallia olekaan. Kiinteät sängyt, ruokapöytä, keittomahdollisuus, jääkaappi, säilytystilaa, jopa WC.
Aamulla, kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, tapasimme suomalaispariskunnan, joka oli tullut katsomaan, millainen paikka Vanatoa on. Heillä oli paljon kokemusta karavaanarimatkailusta Virossa, ja saimme heiltä hyviä vinkkejä. Tässä vaiheessa huomasimme myös, että ihan ilman vaurioita ei Lyyli ollut pompputeiltä selvinnyt, vaan lampun umpion lasi oli rikki. Aina näitä pikku vaurioita reissussa sattuu, ja kun Lyyli on tosiaan sen 30 vuotta vanha niin varaosien saatavuus ei aina ole ihan itsestään selvää. Mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi ja ongelmat ratkaistaviksi. Seuraavana etappina siis varaosaliike ja autokorjaamo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!