Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

torstai 14. helmikuuta 2019

Tien päällä: Alcalá del Júcar


Viikon reissuun mahtui tälläkin kertaa yksi road trip, ja marssimme luottoautovuokraamoomme Centauroon. Ensin saimme vuokralle Datsian, mutta kaupungista ulos ajettaessa aloimme ihmetellä syttynyttä merkkivaloa, ja katsoimme parhaaksi kurvata takaisin vuokraamoon mieluummin kuin jäädä mahdollisesti tien päälle. Ajokki vaihdettiin Fiat 500:n, jollaisella olemme aikaisemmillakin reissuilla huristelleet. 

Tällä kertaa ajelimme pohjoiseen, sisämaahan määränpäänämme  Alcalá del Júcar, jota Rotkokyläksikin kutsutaan. Meitä oli varoiteltu, että sade saattaa täällä tulla lumena, jolloin poliisit eivät päästä autoja alas laaksoon ilman lumiketjuja. Lumipyryjä pakoon oli lähdetty, mutta kun säätiedotus näytti positiiviselta niin reissuun lähdettiin. Ja kyllä kannatti! Erittäin kiva ja suositeltava kohde. Torreviejasta matkaa kertyi n. 190 km. Minä nautin jo pelkästä ajelusta pitkin maaseutua, Timppa joutui tietenkin keskittymään enemmän ajamiseen. Liikennemerkit varoittelivat lehmistä, mutta yhtään kantturaa ei matkan varrella nähty. 

 Alcalá del Júcar sijaitsee Castilia-la-Mancassa, ja sitä on luonnehdittu yhdeksi Espanjan kauneimmista kylistä.  Kaunis se onkin, ja ainutlaatuinen.Talot on kaivettu vuoren sisään luoliksi, ja vain julkisivu näkyy ulospäin. Toki tavallisiakin taloja on. Kapeat ja jyrkät kadut mutkittelevat asumusten välissä.



Alhaalla laaksossa virtaa  Júcar-joki, jonka mukaan kylä on nimetty.


 Jotkut asumukset näyttivät roikkuvan tyhjän päällä.

Täällä vartioin minä!





Ihan turvallista ei luola-asuminen näköjään ole, sillä sortumiakin näimme. 


Kylän huipulla sijaitsee 1100-1200 -luvuilta peräisin oleva maurien linna. Se oli ikävä kyllä suljettu, joten jouduimme ihailemaan linnan muureja ulkopuolelta. Linnan pihalle olisi päässyt myös ajamaan autolla vuoren toiselta puolelta.

Alhaalta laaksosta katsottuna linna näytti pieneltä verrattuna vuoreen jonka päällä se sijaitsi.


Mutta sitten itse luoliin!

Luolissa on tasainen 19-20 asteen lämpötila ympäri vuoden, mikä tekee niistä asuntoina miellyttäviä.
Cuevas de Masagóssa on museohuoneita sekä n. 100 metriä pitkä käytävä toiselle puolelle vuorta.  

 
 Käytävä johtaa vuoren sisälle ravintolaan. 3 euron pääsymaksuun sisältyy vapaavalintainen juoma ravintolassa.


Toinen luolasto, Cuevas del Diablo, paholaisen luola, oli vertaansa vailla. Luolaston on perustanut ja sen omistaa Juan José Martinez Garcia, jota myös El Diabloksi, paholaiseksi kutsutaan. Meillä oli ilo tavata tämä varsin herttainen vanha herra sekä hänen vaimonsa ja koiransa. Perhe ilmeisesti asustelee myös luolastossa. Maksettuamme taas kolmen euron pääsymaksun koira avasi meille oven luolastoon.


Luolan sisällä kulkee käytäviä ja matkan varrella on monia museohuoneita, joiden esineet liittyvät jollain lailla viinin valmistukseen. Oli myös huoneita täynnä vanhoja ompelukoneita, joiden alkuperää ja tarkoitusta emme ihan ymmärtäneet.  


Tämänkiin luolaston perältä löytyi ravintola ja jopa yökerho!




Ravintolan seiniltä löytyi kuvia Diablo-isännästä ja varsin tunnetuista vieraista. Luolastossa olivat vierailleet mm. Salvador Dali ja kuningas Juan Carlos. 

Pääsymaksuun sisältyi taas juoma. Sen nautimme näköalaterassilla, joka tuntui roikkuvan vuoren rinteessä. Terassilta oli kauniit näkymät alas Júcar-joelle, joskin minä korkean paikan kammoisena en kovin reunalle uskaltanut mennä näköaloja ihastelemaan. 

'

Joskus kannattaa heittäytyä ja lähteä suin päin matkaan. Oli ihan loistava viikko, tapasimme vanhoja tuttuja ja uusia, kivoja ihmisiä. Näimme ja koimme paljon. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Totuus tuli vastaan heti lentoparkissa. 


Monta pyryä ehdimme vielä kokea, vaikka vähäksi aikaa karkuun pääsimmekin. Valo onneksi lisääntyy koko ajan, ja viime päivissä on ollut jo aavistus kevättä. Nyt vaan odottelen mökkikautta alkavaksi. Timppa siellä jo kävi katsomassa, että paikat on kunnossa. Hyvältä näytti, mutta lumikenkiä tarvitsi, että mökkipihaan pääsi. Hetki siis on vielä odoteltava lumien sulamista. 



keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Takaisin Torreviejaan


Päivän puheenaihe on nyt mikäs muu kuin lumi. Jokohan sitä olisi tarpeeksi niillekin jotka sitä innokkaasti odottavat kun syksy kääntyy kohti talvea. Anti-talvi-ihminen on ainakin kurkkua myöten täynnä ja niin taitaa olla meidän päätoiminen talonmieskin. 

Meillähän meni hermot jo ensimmäiseen lumimyrskyyn. Timppa oli tehnyt suunnilleen koko päivän hiki hatussa lumitöitä, ja minä kaivanut autoa kinoksesta työpäivän aluksi ja lopuksi. Kotiin tullessa totesin, että eiköhän lähdetä Espanjaan, ja siippaa ei tarvinnut kauaa houkutella. Matka varattiin vielä samana iltana Nyt kun ei ole sesonki päällä, lennot ja majoitus saatiin huippuhalvalla. Tällä kertaa ei ollut mahdollisuus olla perillä kuin viikko. Se viikko sattui alkutalven  pahimpien pakkasien aikaan ja luntakin tuprutti taivaan täydeltä Suomessa, joten ajoitus meni ihan nappiin. 

Miksikö taas Torreviejaan, miksi ei välillä muualle? Kolme ensimmäistä syytä ovat ilmasto, ilmasto ja ilmasto. Torrevieja sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeellä. Alueen sää on hyvin vakaata ja siellä on vuosittain yli 300 aurinkoista päivää. Vuoden keskimääräinen lämpötila on noin 24 astetta. Talvet ovat leutoja lämpötilojen vaihdellessa tammi- ja helmikuussa kahdeksan ja kuudentoista asteen välillä. Heinä-elokuussa on kuuminta ja päivälämpötilat pysyttelevät 28-35 lämpöasteessa.Torrevieja sijaitsee kahden suuren luonnonvaraisen suolajärven ja meren välissä. Seudun suolajärvet ovat Euroopan suurimmat ja toiseksi suurimmat koko maailmassa. Torreviejalla on terveellinen pienilmasto joka pitää fibromyalgiakivut loitolla, ja esim. tähystetyn polveni kuntoutin siellä joulukuun reissulla. Myös astmaatikot, atoopikot, reumaa ja nivelkipuja sairastavat voivat saada apua.

Entäs ne muut syyt? Tuttuus, turvallisuus, rauhallisuus. Pieni mutta kuitenkin tarpeeksi suuri kaupunki. Ihana rantakatu. Fiilis. En sitä osaa sen paremmin selittää. 



Majoituimme taas Airbnb-asunnossa. Tällä kertaa matkustimme yölennolla ja olimme vasta aamuyöllä perillä, mutta se ei haitannut. Facebook-ryhmän kautta löysimme pariskunnan, joka tuli samalla lennolla Alicanten lentokentälle ja sieltä Torreviejaan. Jaoimme taksin heidän kanssaan ja säästimme vähän kustannuksia, busseja kun ei yöllä kulje. Asunnon sijainti keskustassa oli hyvä, ja sieltä oli lyhyt matka joka paikkaan. Tällä kertaa matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, mikä rajoitti tuliaisten ostoa mutta oli toisaalta vapauttavaa, kun tavaraa ei ollut liikaa mukana. 

Rannan ravintoloissa meidät jo tunnettiin, ja kantapaikkaamme Bella Mar Beach -ravintolaan meidät toivotettiin kädestä pitäen tervetulleiksi. Pois lähtiessämme näytimme lumista kuvaa talostamme, ja meidät toivotettiin tervetulleiksi "next week".

Parque de las Naciones eli Kansojen puisto tuli tutuksi ensimmäisellä reissullamme Torreviejaan. Nyt se oli kävelymatkan päässä asunnoltamme, joten teimme sunnuntairetken sinne. Puistossa on kauniita kukkivia kasveja, lampia,  suihkulähteitä ja paljon lintuja. Kukkoja, kanoja, ankkoja, hanhia ja riikinkukkoja. 






Nimi "Kansojen puisto" tulee tästä mini-Euroopasta. Liput sijaitsevat suunnilleen sillä kohtaa, missä kyseinen maa on kartalla. 


Ihana ja rauhallinen paikka piknikille. Tälläkin reissulla vuokrasimme päiväksi auton. Tällä kertaa retkikohteenamme oli Alcala del Jucar, kylä vuoren rinteessä, missä pääsimme kulkemaan sekä maan alla että päällä. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.