Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mökkeilijä - luonnonystävä vai häirikkö?

En tiedä minkälaisina häirikköinä meitä mökki-ihmisiä nykyään pidetään. Ennen on kai elellyt käsitys cityihmisistä, jotka pilaavat rannat rakentamalla, metelöivät muskeliveneillä ja vesiskoottereilla, roskaavat ja saastuttavat surutta. 

Oma luontosuhteeni on kuitenkin mökkeilyn myötä syventynyt. Rakennukset olivat paikalla valmiina kun osaksemme tuli onni päästä kesäasukkaiksi noihin maisemiin. Erityisen raskaana vastuu ympäristöstä painaa harteitamme, kun olemme pikku järven ainoat mökkeilijät. 


Meillä ei juurikaan biletetä. Juhannuksena joskus on ollut koolla enemmän porukkaa, josta toki ääntäkin lähtee. Meillä on mökkirannassa järvikulkuneuvoina soutuvene ja kanootti. Joskus meillä laulaa konesaha, kun isäntä tekee välttämättömiä polttopuita. Voipa joskus kuulua vähän vasaran paukettakin, kun tontille on rakenteilla "uusi" grillikota, joka kyllä tehdään lähes täysin kierrätysmateriaalista. Koiran haukuntaakin saattaa joskus kuulua, tosin vähemmän nyt kun yksi on joukosta poissa. 
 Meillä on mökillä pieni mansikkamaa ja tämän kesän uutuutena myös pikku perunamaa! Sekä hiukan salaattia, tilliä ja persiljaa. Lannoitteena käytämme kompostorivessan materiaalia sekä joskus vähän kanankakkarakeita. 

Kun mökkiläisiksi ryhtymistä suunnittelimme, oli sitä mieltä että mitään pihahommia en mökillä halua tehdä. Vaan kuinkas kävikään....



Häiriköimme myös viikoittain noin tunnin verran leikkaamalla nurmikkoa polttomoottorikoneella. Se nurmikkokaan ei suunnitelmiimme kuulunut, mutta kun se siinä oli niin sitä on hoidettu. Hyttysetkin viihtyvät huonommin kun nurmikko on lyhyt.

Sammakot kyllä viihtyvät, ja nyt eletään niitä aikoja kun lampemme on täynnä nuijapäitä. Niillekin annamme mahdollisuuden ja siivilöimme järvestä otettavat saunavedet.
Kaakkuripariskunta on alkanut viihtyä järvellä yhä pidempiä aikoja. Nyt kävi niin, että Aku ja Iines evakuoitiin maihin (varsinkin kun toinen heistä oli pahasti haavoittunut ja melkein hukkunut). Elättelemme pientä toivonkipinää, että kaakkuriparilla olisi vielä pesintäsuunnitelmia, joskus nimittäin tekevät kaksikin pesintää kesässä. Eivät sitten ainakaan säiky muovisia joutsenia. Edelleen on mysteeri, mistä tuo pariskunta tulee, ovatko jo pesineet ja missä. Yleensä viipyvät päivän verran lammellamme ja illan tullen suunnistavat muihin maisemiin. 


Hellettä ennakoiden parturoin Ronjan ja Veeran, ettei olisi olo niin tukala jos/kun säät tästä vielä lämpenevät. 

Terassin vanha nahkasohva on koirienkin mielestä mainio tähystys- ja päiväunipaikka. 

Olimme pari viikkoa ennen juhannusta mökiltä pois, ja sillä aikaa oli luonto tullut sananmukaisesti ihan nurkalle:
Mustarastas oli tehnyt pesän tähän pihavalon päälle.
Hys, se hautoo!

Eli nyt sitten hiippaillaan ja kierretään kaukaa tätä nurkkaa, yritetään pitää koiratkin pois sieltä. Ihan tekisi mieli pyytää anteeksi, että taas mökille tultiin. Joskus on ihan ristiriitainen olo, kun haluaisi olla koko ajan näissä maisemissa ja nähdä mitä tapahtuu lammella ja sen ympäristössä (järvelle kiikarointi on ihan ykkösmökkiharrastuksemme). Toisaalta melkein pyytelee anteeksi alueen alkuperäisväestöltä eli juurikin näiltä linnuilta ym. että taas tultiin ja aiheutetaan tahtomattammekin vähän häiriötä koirinemme.
Syöttekö siellä jotain?


Saunavahti sammui rantapusikkoon....

Nalle Kukkaketo -lankaa oli tarjouksessa ja mitäpäs niistä syntyikään (anteeksi kun nyt toistan itseäni)...
Tossuja on nyt joutuisa tehdä kun en tarvitse enää ohjetta edes henkiseksi tueksi. Olen myös vähän pienentänyt ohjetta, kun tossut venyvät kuitenkin. Nalle-kerästä tulee kahdet tossut! Voipi olla että pitää joulun alla hommata myyjäispöytä tossuille...no enpä usko sentään, kyllä näille on ottajia ja itsekin pidän tossuja iltasella kesät talvet. 

Tänä viikonloppuna on sitten päästy ihan oikeasti kesän makuun. Uskotaan ja toivotaan, että tämä ilo jatkuu!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Uutta kotipihalla

Heippa! Kiitos kaikista paranemistoivotuksista, joita olen monelta suuntaa saanut. Eilen sain hyviä uutisia lääkäriltä, tulehdusarvo oli laskusuunnassa. Vielä pitää ensi viikolla käydä arvoja mittailemassa ennenkuin heltiää lupa lähteä töihin. Tänään loppuu lääkekuuri, joten sitten aika äkkiä näkee onko tauti ohi vai ei. Toinen kierros on ottanut vielä kovemmalle kuin ensimmäinen, vaikka tauti ei tällä kertaa sairaalaan asti vienytkään. Uupumus on todella massiivista, osittain varmaan johtuu tuosta lääkekuuristakin joka on nuoren lääkärin sanoin aika "stydi". Fyysistä rasitusta pitää välttää vielä ensi kuun puoleenväliin saakka, jolloin keuhkot kuvataan vielä uudestaan.

Tässä sitten on ehtinyt tehdä kaikenlaista suunnittelutyötä. Tosin tämä oli isännän idea, jota minäkin olen kyllä mielessäni miettinyt. Isäntä tämän nyt joutui sitten toteuttamaankin, kun minusta ei nyt ole multaa kärräämään.
Tässä kohtaa pihaa risteilivät ennen laudoilla rajatut hiekkakäytävät. Sinänsä ihan kivat "x-files" -käytävät, mutta hankalat hoitaa. Nyt kun nurmikkoa ajetaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla, noita pikku ruohikkoplänttejä tuntui olevan liikaa ja homma hankaloitui. Sen lisäksi käytävät kasvoivat jatkuvasti rikkaruohoja, kun ei alla ollut suodatinkangasta. Myrkkyjä en halua kotipihassa käyttää, joten toinen vaihtoehto olisi ollut lapioida hiekat pois, laittaa suodatinkankaat alle ja hiekat takaisin. Päädyimme kuitenkin laittaa koko tämän osan pihasta nurmikoksi, jota on sitten helppo ruohonleikkurilla hurrutella poikki.
Multaa oli iso kasa pihassa valmiina, joten ainoaksi investoinniksi jäivät nuo nurmikonsiemenet. Nyt sitten vaan odotellaan että ruoho kasvaa!

Toinen juttu, mitä odotan kovasti, on pionien kukinta, josta on tänä vuonna tulossa todella upea, joskin myöhäinen. Hyvää ja kaunista kannattaa odottaa!
Terassin vesikelkassa kukkii tänä vuonna lumihiutale.
Luulen, että alan sitä suosia kesäkukkana tulevina vuosina. On todella kiitollinen ja helppohoitoinen. 

Aurinkoa loppuviikkoon ja viikonloppuun!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannusvieraita

Miltäs näyttää juhannuksenjälkeinen elämä? Ilmeisesti hiukan lämpimämpää tiedossa, eikä haittaisi yhtään. Juhannus oli ainakin tuolla mökkihuudeilla aika lailla sateinen. 

Otsikon juhannusvieraat olivat tällä kertaa kutsumattomia. Ensimmäinen jopa erittäin ei-toivottu, kun juhannusaaton aamuna löysin taas itseni sairaalan päivystyksestä. Yöllä alkoi kova hengenahdistus ja nousi kuume. Keuhkopöpöhän se siellä taas nosti päätään, ja onneksi menin ajoissa apua hakemaan niin ei päässyt kovin pahaksi ainakaan heti. Ja onneksi olin vielä kotona, mökille oli tarkoitus lähteä vasta aattoaamuna. Pessimistinä pakkasin sairaalakassinkin autoon mukaan, mutta pääsinkin lähtemään kotiin ja sain jopa lähtöluvan mökille lääkekuurin kanssa. Onneksi tällä kertaa oli tarkoitus viettää juhannusta ihan perheen kesken niin en pöpö päässyt pilaamaan kenenkään juhannussunnitelmia. Ja kun ilma tosiaan oli mitä oli, niin ei haitannut vaikka suuri osa juhannusviikonlopusta kului sängyn pohjalla. 

Tätäkään vierasta ei ollut kutsuttu, mutta sen tulosta emme pahastuneet ollenkaan.

Yksinäinen joutsen lennähti tekemään tuttavuutta meidän muovijoutsentemme kanssa. Tämä oli aivan ystävällismielinen. Jotkut teistä ehkä muistavat, että joskus on lammella käyty koviakin taisteluja muovijoutsenten ja lihaa ja verta olevien kesken. 

Tämä yksinäinen lintu sensijaan kujerteli kauniisti muovisille Akulle ja Iinekselle, mutta kun totesi, että noista ei ole seuraksi, kohosi siivilleen ja jatkoi matkaa. Tuo äärimmäisenä vasemmalla oleva on siis ihan oikea lintu. 

Kaakkuripariskuntakin viihtyi taas  pitkään lammellamme. Mysteeri on, ovatko ne pesineet ja missä. Tuskin meidän lammellamme kuitenkaan. Kaakkurihan voi lennellä pitkiäkin matkoja kalastelemaan pois pesimälammeltaan. Meitä vaan ihmetyttää, kun liikkuvat pariskuntana, kun voisi kuvitella että toinen heistä on hautomassa. Ehkäpä pesintä on epäonnistunut. Mietimme myös Akun ja Iineksen osuutta asiaan, ja ajattelimme, että ensi kesänä laitamme ne uimaan vasta juhannuksen jälkeen. Lammellamme on saari, jossa kaakkurit ovat aikanaan pesineet ja se olisi erittäin otollinen niiden pesinnälle. Jospa ne ensi vuonna uskaltautuisivat jälleen pesimään kun ei joutsenia olisi.
Saaren rannassa ovat kaakkurit joskus pesineet.


Tänään oli taas komento lääkärin vastaanotolle, enkä saanut kovin hyviä uutisia. Tulehdusarvo oli perjantaista noussut vaikka lääkekuuri on ollut päällä. Sairaslomalla olen nyt ainakin kuun loppuun ja keskiviikkona pitää taas kontrolloida tulehdusarvoja. Pitäkää peukkuja, että olisivat laskusuunnassa!
Kokkoja sai tänä vuonna polttaa koko maassa.



Tässä vielä muutama väkerrys viime viikoilta. Sukkakortin tein neulomista rakastavalle työkamulle. 
No niin, ja taas näitä tossuja. Mutta kun näille on kysyntää. 

Aurinkoista viikkoa!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kuplivaa viikoloppua

Nämäkin muuten tässä taannoin valmistuivat.


Kohta päästään kilistelemään erään ystävättären kunniaksi! Tässä sankarin kukkaset:
Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Patiolla

Tulipa vihdoin sellainenkin ilta, että ehdin - ja tarkenin - viivähtää hetken patiolla kotikotona. Kaikki kasvaa niin hurjaa vauhtia, että piti äkkiä hakea kamera ja tallentaa juuri tämä ilta!

Viime kesän tulokas alppikärhö ilahduttaa kukinnallaan:


...ja aina yksi vainukoira mahtuu kuvaan!

Viiniköynnöksen kanssa meinaa joka kevät tulla uskonpuute, kunnes hups! Kuolleen näköisiin rankoihin alkaa putkahdella lehtiä. Yllättäen oli jo paljon kukkanuppujakin! Osaisinpa nyt hoidella ja leikellä köynnöstä niin että saataisiin niitä rypäleitäkin.
Viimekesäinen amppelimansikka on myös talvehtinut hyvin, ja kukkii ruukussa täyttä häkää.


Tykkään sammakoista...ihan elävistäkin! Ja tämä ruosteinen lyhty alkaa olla jo rumankaunis.

Tässä vielä "keittiöpuutarhani":
Entisessä hiekkalaatikossa on muuten perunakin jo taimella! 

Iso ja pieni kuonolainen toivottelevat hyvää viikonloppua! (Näyttää muuten olevan molemmat kuonot siistimisen tarpeessa - pihalla on tongittu juu!)


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesäihmisen valoisat yöt



Elän valosta ja kesästä. Varsinkin alkukesästä jopa nukkuminen tuntuu hukkaanheitetyltä ajalta, niin tarpeellista ja toivottavaa kuin se onkin. Toivoisin selviäväni kesän kokonaan ilman unta.

Talvisin voisin sensijaan hyvin nukkua talviunta. Tai lennähtää etelään, palata Suomeen kun talvi on väistynyt. Olen yrittänyt muuttaa tätä ajattelutapaa, opetella nauttimaan joka vuodenajasta. Syksy onkin usein ihanaa, runsauden aikaa joskin hyvin kiireistä jos/kun yrittää saada satoa säilötyksi sen pitkän talven varalle. Silloin kuitenkin väistämättä mieleen alkaa hiipiä suru ja haikeus, kun kesä on ohitse ja edessä on pitkä, pimeä, usein ei-mikään-vuodenaika.

Lumesta en välitä. Ymmärrän lapsiperheiden ja talviurheilulajien harrastajien innostuksen, kun lunta sataa. Saatanpa itsekin ihastella joulukorttimaisemia, napsaista muutaman valokuvankin. Mutta selviäisin hyvin ilman niitä pilkkopimeitä aamuja, kun päivänsä saa aloittaa kaivamalla auton lumihangesta (auto on välttämätön työmatkojani varten). Myöskin joulun voisin hyvin skipata. Onhan se valopilkku tuon pimeän ajan keskellä, ja "vuosikelloni" kääntyy siitä kohti kevään odotusta. Mutta pärjäisin hyvin ilman sitä kaikkea hössötystä. Olenkin yrittänyt viime vuosina poimia joulusta mukavia asioita, käsillä tekemisen iloa ja ystävien ja sukulaisten tapaamista.

Tiedän, että näillä kymmenillä ei oikein enää voi elää "sitku" -elämää, vaan ajattelu pitäisi muuttaa hetkessä elämisen taidoksi. Tässä hetkessä on niin paljon hyvää. Keuhkokuume ja pikku sairaalareissu avasivat taas paljon silmiäni. Sinänsä koomista, että piti päätyä sairaalaan keuhkotautien osastolle, ennenkuin ymmärsin olevani hyvin terve ihminen. Herra Fibro on ikävä kanssakulkija, mutta ei vie henkeä eikä vammauta. Osastolla tapasin ihmisiä, jotka tuskin elävät tämän kesän loppuun saakka. Minä pääsin kotiin parin päivän päästä, paljon oli heitä joilla asiat eivät olleet ollenkaan niin hyvin. Olen terve ja läheiseni ovat terveitä. Voin suunnitella tulevaa kesää, odottaa lomaa, nauttia mökkeilystä ja suunnitella pieniä kotimaan automatkoja yhdessä mieheni kanssa. Olen onnekas.


Herra Fibro kuitenkin kurjistaa elämääni siinä määrin, että joskus haaveilen, että voisin elää vielä yhden osan elämästäni jossain ikuisen kesän maassa. Olen kuullut, että moni on oireeton esim. Välimeren ilmastossa tai Kanarialla. Olen leikitellyt ajatuksella, että kun mieheni pääsee eläkkeelle, voisimme viettää talvet etelän lämmössä ja kesät Suomessa mökillä. Varmaan kuitenkin jokin toimeentulon lähde pitäisi olla, vaikka kuinka halvalla ja yksinkertaisesti yrittäisi elellä.


Olen myös miettinyt, olisiko tuo oikeasti sitä unelmaelämää, vai kaipaisinko liikaa lapsia, mahdollisia lapsenlapsia ja muita läheisiä Suomessa. Ja mitä muuta kaipaisin Suomesta, pedanttina ihmisenä manana-meininkiin tottuminen voisi ottaa lujille. Meillä on kuitenkin moni asia täällä varsin hyvin, vaikka tällä hetkellä kaikki näyttää menevänkin siihen suuntaan että niin hyvin kuin asiat ovat nyt, ne eivät tule enää ikinä olemaan.

Ehkäpä hommaa pitäisi testata, ottaa vaikka vuorotteluvapaata sitten kun aika on ja lähteä  rutusakin (etelässä talvehtivien karavaanareiden) joukkoon katsomaan, miltä meininki tuntuisi.

Tällä hetkellä kuitenkin nautitaan Suomen suvesta. Eletään hetkessä. Odotettavissa on iloisia juhlia, paljon mökkeilyä ja vähän sitä karavaanarielämääkin.


 Tällä hetkellä myös Herra Fibro on ollut jonkin aikaa varsin hiljaa. En tiedä enteilivätkö ennen keuhkokuumetta olleet rajut oireet taudin puhkeamista, vai olivatko uusien lääkkeiden sivuvaikutusta. Pääasia että ovat poissa, ja pärjään vähemmällä lääkityksellä. Myös pitkään hukassa olleet unet ovat taudin myötä löytyneet uudelleen, ja herään enää ehkä kerran yössä. Ehkä tämä on osittain seurausta myös siitä, että jätin lihan syönnin lähes kokonaan jokin aika sitten. Syön ainoastaan vähän luomujauhelihasta tehtyjä ruokia silloin tällöin. Olen pärjännyt varsin hyvin ilman grillimakkaroita ym. "herkkuja" mitkä ovat ennen kuuluneet kesään. Mitään lihanhimoa ei ole ollut missään vaiheessa. Onhan tässä vähän soveltamista ollut, kun en tietenkään perheeltä vaadi lihattomuutta. Teen heille ihan tavallisia ruokia, joskin syömme nykyään paljon kalaa ja kasviksia, sekä mahtavia Vaahteramäen Frida -ulkokananmunia. En ole lihan suhteen absolutisti, enkä esim. sairaalassa vaatinut mitään erityisruokavaliota. Tosin leivänpäällisleikkeleet eivät menneet alas, sen verran olen lihasta vieroittunut. Sairaalassa onneksi suosittiin kasviksia, millä pysyin varsin hyvin pari päivää hengissä. Varsinkin kun tauti (lääke ?) vei ruokahalut aika tehokkaasti. Lihattomuus on ollut myös henkisesti hyvä ratkaisu, vaikka ei tee minusta parempaa ihmistä niin omatuntoni on ehkä hiukan hiljempaa.

Jopa työnteko on kesällä ihan erilaista. Ihmiset ovat lomalla työstä ja opiskeluista, lainaavat erilaisia, vähän kepeämpia kirjoja kuin talvisaikaan. Ja kun se loma on edessäpäin, niin mikäs tässä on kesää elellessä!