Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Viiden lehden tossut - ja muuta mukavaa

Hei! Pitkästä aikaa viikonloppu, jolloin ei ole mökkeilty. On biletetty! Rakkaan ystävän pyöreitä vuosia on syytä juhlia, ja harvoin olen ollut yhtä railakkaissa juhlissa (sitten nuoruusvuosien jolloin nämä emännät viettivät teinipippaloita yhdessä). Jaloissa tuntuu että on tanssittu ja poskilihaksissa että on naurettu. Lämmin kiitos sinne Taka-Hikiän perukoille, näillä nauruilla jaksetaan taas pitkään! Olipa hyvä syy vähän kortteillakin:
3D-tuotantoa tämäkin. Näihin meinaa tulla taas hinku, pitää ostaa lisää noita 3D-kuvia. Villi ajatus olisi tehdä tällaisia joulukortteja. Aika työläitähän nuo ovat, mutta ehkä muutama...saas nähdä. 

Töissä ystävät ovat neuloneet viiden lehden tossuja, ja minä olen ihaillut. Porukka on vähän takkuillutkin näiden kanssa, joten mietin uskallanko ryhtyä menettämään hermojani näiden kanssa, mutta yllättävän kivuttomasti nämä ensimmäiset sitten valmistuivatkin. Eivätkä varmasti jää viimeisiksi, sen verran koukuttava malli tämä on. 
Lanka on kanervanväristä Nallea vaikka kuvalla näyttää enemmän violetilta. Puikkoina kolmosen pyöröpuikko. Yllättävää, että tähän malliin ei tarvitse ommella yhtään saumaa, vaan lopuksi jää vain kaksi lankaa pääteltäväksi.
Yhdet Olga-sukatkin valmistuivat ruskanvärisestä Seitsemän Veljestä -langasta. Tykästyin väriin niin että ehkä teen samasta langasta vielä jotain muutakin.
Eilen oli vielä kaunis syyspäivä, ja kiertelin hiukan pihalla kameran kanssa. Kaikenlaista on vielä kukassa. Alkukesästä ostamani alppikärhö on alkanut kukkia.
Mikähän se tämä syyskukkija sitten lienee? Tilasin kerran Viherpeukaloilta perennasatsin ja onnistuin hukkaamaan kaikki nimilaput, joten kukkapenkeissäni on varsin mystisiä kukkijoita:
Peikkopäivänkakkarat olivat jo ränsistyneet ja olen korjannut ne aikapäivää sitten pois, mutta yllätys: ne olivatkin siementäneet ja uudetkin päivänkakkarat ovat ehtineet jo kukkaan:
Pallokrysanteemi muuripadassa on etupihan väriläikkä:
Lämmin syksy on tehnyt tepposiaan yhdelle sun toiselle kasville. Pataan kylvin alkukesästä krassin siemeniä, ja heinäkuun helteillä ne kukkivat nopeasti. Pataan on tipahdellut siemeniä, ja krysanteemin kyljestä puskee uusia pieniä krassintaimia! Tuskin ehtivät enää kukkaan....

Paprikatkin alkavat vihdoin kypsyä.
Tomaatteja on yltäkylläisesti. Lehdet ovat jo melkeimpä pudonneet pois mutta pieniä tomaatteja riittää joka päivälle. Pitänee laittaa ensi viikolla harsoa tomaattien ja paprikoiden suojaksi jos tulee jo pakkasöitä.
Muotovalio ja erikoistuneen kasvatustyön tulos ;) : kissatomaatti!
Tänään tein vielä kitkemiskierroksen puutarhassa jättäen samalla jo hiukan jäähyväisiä kukkapenkeille. Ehkä nämä kuvat antavat talven pimeillä hiukan toivoa siitä että uusi kesä ihanuuksineen on tulossa. 

Koirat on lenkitetty, joten taidanpa avata lakupussin (dagen efter ;) ) ja aloittaa uudet viiden lehden tossut. Varoitan jo nyt että näitä saattaa yksi sun toinen löytää joulupaketistaan. Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Sieniretki

Meille tulikin sitten miekkosen kanssa mökkiviikonloppu, vaikka ei pitänyt. Vanhojen varisten pitää joskus ymmärtää poistua huudeilta kun nuoriso kaipaa omaa  rauhaa. Lyhytkin mökkirupeama voi olla ihana. Minä hurautin eilen ZuperZumbailujen jälkeen mökille koirien kanssa ja kotiuduin tänään. Isäntä tuli tänä aamuna työvuorostaan ja jäi vuorostaan koirien kanssa mökille, kun minä palasin kotiin valmistautumaan työviikkoon. Yhteistä aikaa oli sieniretken verran.
Naavapartoja


Sekä yksi häntä
Kukahan täällä asustaa? 
Kallion kupeesta löytyi yllättäen kanttarelleja. Niitä ei ole juuri mökkimetsästä löytynyt. Ehkä ei olla menty tarpeeksi kauas. Nyt sitten tietää että niitä löytyy näiltäkin leveysasteilta.
Jano yllätti metsässä vouhottajan:
Karhuja vai Röllejä?
 Saalistakin saatiin:
Uskokaa tai älkää, en ole koskaan ennen löytänyt mustia torvisieniä, joten olin aivan onneni kukkuloilla. Osa sienistä meni heti pannulle, osa pakkaseen, rouskut matkaavat työkaverille suolasieniksi.

Kyllä näillä eväillä taas jaksaa uuden viikon aloittaa. Iloa viikkoon teille muillekin!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ruokamietteitä

 
 Hei taas! Luultavasti syksyn viimeiset mehunkeitot menossa - omenaa ja aroniaa. Vinkeän makuinen yhdistelmä, kannattaa kokeilla jos aineksia löytyy omasta tai kaverin pihasta.

Kolmen  koiran pedantti mamma joutuu liikuttelemaan imuria aika usein. Minulla on tapana imuroidessa miettiä syntyjä syviä. Viime aikoina olen pohtinut ruokaan liittyviä asioita.

 Viime vuosina olen ollut terve ja onnellínen sekasyöjä. Eineksiä välttelen, en syö niitä mielelläni itse enkä syötä perheellekään. Osittain siksi, etten pidä niiden mausta, osittain siksi että e-koodien määrä tekee huonoa. Olen kuitenkin laiska ruoanlaittaja, en kokkausta suorastaan inhoa mutta se ei myöskään ole intohimoni. Aikaakin on kokopäivätyössä kävijällä rajoitetusti. Vähän hankala yhtälö, kun syödä pitää kuitenkin joka päivä. Sen olen huomannut, että kun on kiire ja kotihommat kaatuvat päälle, niin kannattaa panostaa ruoanlaittoon. Perhe vähät välittää, onko koti siisti jos keittiöstä tulee herkullisia tuoksuja.
 
Olen myös eläinten ystävä. Pidän kaikista eläimistä, poislukien tietyt jyrsijät ja matelijat. Nyt olen huomannut miettiväni jatkuvasti lihansyöntiä, sekä sen hiilijalanjälkeä että tuotantoeläinten asemaa. Olen jo pitkään välttänyt punaista lihaa, fibromyalgian vuoksi, en mitenkään eettisistä syistä. Kana ja kala kuuluu ruokavalioon, enkä ole mikään absolutisti ollut muidenkaan lihojen suhteen. Nyt on kuitenkin lihansyönti alkanut tökkiä kovasti, ja olen käynyt keskusteluja pääni sisällä, mikä olisi ruokafilosofia, mikä ei aiheuttaisi ristiriitaisia tunteita.
 
Olen miettinyt lihansyönnin lopettamista myös perheenäidin näkökulmasta. Olisiko järkeä siinä, että olisin itse syömättä lihaa, mutta ostaisin sitä kaupasta ja valmistaisin ruoaksi perheelle? Jos koko perhe siirtyy lihattomaan ruokavalioon, pitäisi sen kai olla yhteinen sopimus, enkä voi mielestäni sitä muilta vaatia, varsinkin kun olen itsekin epävarma näiden valintojen suhteen.
 
Entä sitten maitotaloustuotteet ja kananmunat? Minkälaiset ovat lypsylehmien elinolot? Onko mitään järkeä olla syömättä häkkikanoja mutta popsia niiden munia? Ovatko onnelliset kanat oikeasti onnellisia? Millä sitten korvaisin näitä puutteita, en välitä soijasta enkä tofusta, siemeniä ja pähkinöitä käytän mutta esim. pavut eivät innosta. Entä sitten kala, miten eettistä on syödä kirjolohta?
 
Olisi tietysti helpointa yrittää nuijia omantunnon ääni hiljaiseksi ja jatkaa elämää sekasyöjänä kuten tähänkin asti. Nyt vaan tuntuu siltä, että en enää tule juttuun näiden päänsisäisten huutojen kanssa tässä asiassa. Olen jo pitkään suosinut luomutuotteita, silloin kun se on ollut mahdollista. Olenkin miettinyt siirtymistä eläinkunnan tuotteissa luomuun. Tämä olisi varmaan se ratkaisu, jolla saisin solmittua laihan sovun omantuntoni äänen kanssa, ja luulen että perhekin olisi tyytyväinen. Luomun hinta ja saatavuus täällä maaseudulla pistää vaan miettimään. Toisaalta teen kerran kuussa koiranruokien hakureissun kaupunkiin, ehkä siihen voisi yhdistää ruoanhaun ihmisille.
 
Tuo koiranruoka onkin luku sinänsä, meidän koirathan barffaavat eli syövät juurikin sitä lihaa - raakana. Koirasta ei voi kasvissyöjää tehdä, se on ilman muuta lihansyöjä. Olen ajatellut asian niin, että koiramme syövät pääasiassa tuotannon sivutuotteita, esim. luita ja sisäelimiä, jotka muuten menisivät jätteeksi. Niille ne ovat oivaa ravintoa.
 
Luomusta minulla on kyllä sellainenkin ajatus, että jos vierekkäin ovat lähipuutarhan tomaatti tai ulkomailta tuotettu luomutomaatti, niin valitsen kuitenkin sen lähitomaatin. Lähiruokaa olisi mukava suosia myös tuossa lihansyönnissä. Meidän kylällä laiduntavat kyyttölehmät ja ylämaan karja, biisoneitakin löytyy. Hinta kuitenkin on aikamoinen. Viime jouluna kyselin kauppahallista luomujoulukinkkua. Saatavuus oli huono ja hinta tähtitieteellinen, joten ihan taviskinkkuun päädyttiin. 
 
Ajatuksen tasolla olen siis tuon luomun kannalla, ja voisin harkita lihansyönnin lopettamista kokonaan. Ne maitotuotteet voisivat olla kovempi pala, juustoista luopuminen viimeinen kompastuskivi. Tekojen tasalla on vielä kehittämistä. Sillä mitä teki tämä äippä ihan tavallisena keskiviikkona töistä päästyään, kun meni uupuneena kauppaan, ja tiesi että pian tulee pieni nälkäinen linnunpoikani pitkän koulupäivän jälkeen kotiin, kuten myös työn raskauttama mieheni. Osti paketin tarjousjauhelihaa ja teki pikaisen soosin, jota sitten yhdessä hyvällä omallatunnolla popsittiin. Tomaatit hain sentää omasta pihasta. 
 
Kuulisin mielelläni teidän lukijoiden mielipiteitä tästä aiheesta. Mitä mieltä olette? Mitä eettisiä valintoja olette itse tehneet ruoan ja muunkin elämän suhteen? Onko sinun tai minun lihansyönti tai luomuun siirtyminen yhtä tyhjän kanssa tässä katastrofissa? Vaikuttaisiko esim. luomutuotteiden hintaan kysynnän kasvaminen? Kommentoikaa, kritisoikaa.
 
Syödään hyvin, kukin parhaaksi katsomallaan tavalla

tiistai 9. syyskuuta 2014

Sukkasatoa

Huomenta! 

Neuleita täällä ei ole näkynytkään pitkään aikaan. Kesän automatkoilla olen vähän puikkoja heilutellut ja jotain pientä on  syntynyt, joskin aika hiljaista on neulerintamalla ollut. Nyt neulontaito osoittaa taas elpymisen merkkejä, varma syksyn merkki! 

Tässäpä näitä.
Piirakkasukat valkoista Seiskaveikkaa.
Miestensukat Seiskaveikan Safari-lankaa, näistä tuli mielestäni aika hauskan raidalliset, kun lakritsijäätelöä.
Tossukat Nallea, edestakaisneuletta ja kärjissä vähän pitsineuletta.
Samasta Nallesta kummitytölle pitsisukat kokoa 33.

Jotain uutta on taas puikoilla, ihanaa lankaakin. Siitä lisää kun valmistuu. Aurinkoista päivää!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Henkireikä numero yksi

Hei vaan!
Olette jo varmaan ihan kyllästyneet mökkijuttuihin (onneksi lukeminen on vapaaehtoista). Mökki on minulle ja miehelleni niin rakas paikka, etten voi olla palaamatta mökkimaisemiin myös kirjoittamisissani tämän tästä. Myös lapset kumppaneineen viihtyvät mökillä silloin kun sinne kiireiltään ehtivät - no teini-ikäinen nyt ei niinkään mutta on jo onneksi tarpeeksi kypsä pärjäilläkseen kotona yksin tai oman kullan kanssa. Varmaan koittaa aika, kun tyttökin tuonne taas ilomielin tulee.

Moni varmaan miettii, mitä me mökillä teemme kun on  pihaa kotonakin ja uimarannatkin lähellä. Sitä on vaikea selittää. Elimme vuosikausia karavaanarielämää kierrellen tätä kaunista Suomenmaata, kausipaikallakin viihdyttiin pari vuotta. Sitten astui herra Fibro vankkureiden kyytiin mukaan, ja aloimme miettiä vaihtoehtoista kesänviettotapaa. Mies taisi heittää läpän, kun oikein valittelin vaivojani, että ehkä pitää alkaa harkita mökin ostoa. Useinhan nämä läpät kääntyvät kohti totuutta, ja niin kävi tässäkin tapauksessa. 

Ensimmäinen mökkimme oli pikkuruinen, sähkötön ja kaivoton saunamökki Savon sydämessä. Laitoimme sitä rakkaudella kuntoon, ja viihdyimme erinomaisesti. Yli 200 km:n mökkimatka vaan tuntui lohkaisevan liian ison siivun viikonlopusta, joten aloimme katsella hiljalleen mökkiä lähempää. Nykyinen mökkimatkamme on 90 km, mielestämme juuri sopiva. Mökille mennään rauhassa olemaan ja viettämään aikaa, ja matkaan menee reilu tunti. Toki joskus olen miettinyt, että voisi olla kiva jos mökillä voisi poiketa vaikka iltasella vain saunomassa, mutta ehkä on kuitenkin hyvä näin.Nykyisessä Piilopirtissämme on myös valoa ja lämpöä, vesi tulee ja menee ja on jopa wc ja suihku sisällä. Nämä seikat mahdollistavat ympärivuotisen käytön, ja olemmekin mökillä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Talvellakin poiketaan ainakin kerran kuussa katsomassa että paikat on kunnossa.

Mökin vaihto kyllä mietityttikin kovasti. Mökki oli varsin edullinen, mutta siinä oli yhtä ja toista epäilyttävää. Esim. kattohuovat olivat valahtaneet katolta alas. Ystävämme, "alan miehen" kanssa kävimme paikkoja tutkimassa, ja hän totesi että kosteusvauriota ei ollut joten uskalsimme tehdä kaupat. Onneksi mieheni on varsin kätevä käsistään, ja laittoi samantien katon kuntoon. Olemme muutenkin tehneet aika lailla töitä lähes nollabudjetilla että olemme saaneet paikkoja kuntoon ja mieleiseksemme. Myös ympäristöä olemme raivanneet, ja minä olen täysin hurahtanut pihan laittamiseen. Tästä mieheni jaksaa aina vitsaillakin, kun kuulemma olen joskus todennut, että jos meillä joskus mökki on niin piha saa sitten olla luonnontilassa. No, asiat voivat muuttua. 
Kyllä sitä luontoakin riittää ihan mökkipihaan asti. Suurin luksusjuttu mökillämme on oma rauha, Lehmiksen rannalla ei ole muita rakennuspaikkoja joten saamme olla ihan omissa oloissamme. Koska kummatkin teemme töitä ihmisten parissa, on mukava vapaa-aikana olla rauhassa. Toki meille silti vieraatkin ovat tervetulleita! Koirat saavat vaellella vapaasti ilman että niille hihnaa näytetäänkään.
 

Pinjan lempipaikka on istua laiturin päässä tähystämässä. Olisiko vaikka sorsia jossain...?
Tänäkin viikonloppuna tietysti mökkeltiin kun ilmakin suosi. Tällä kertaa piti ottaa ihan peräkärry mukaan, kun taas oli suunnitteilla kaikenlaista pikku projektia. Minä kaivoin kotipihasta kuunliljoja ja vuorenkilpiä mukaan. Kesäkukkaniitylläni vielä kukkivat auringonkukat ja krassit, mutta niiden ympärille sitten istuttelin noita perennoja. Tarkoitus olisi että tämä kohta
(assari taas tietysti paikalla)
alkaisi näyttää tältä:
Nämä istutin tähän muutama vuosi sitten, ja silloin tyttäreni ihmetteli miksi minulla on auton perä täynnä "kuolleita lehtiä". Siitä ne lähtivät kasvamaan, ja nyt tämä osio alkaa olla varsin helppohoitoinen, kun tuonne ei enää juuri rikkaruohoja sekaan mahdu. Visiona olisi laajenta vuorenkilpi-istutusta koko reunuksen levyiseksi.

Eikös muuten näytäkin hauskalta, kun tämä hopealehtinen kivikkokasvi (jonka nimeä en taaskaan muista) on alkanut luikerrella kivikkoreunaa pitkin alaspäin:
Hassu juttu, kotipihalla en niinkään välitä pihahommista, mutta mökillä upotan sormet multaan heti kun sinne pääsen. 

Peräkärryssä kulkeutui mökille kukkien lisäksi kuormalavoja, niistähän voi tehdä vaikka mitä! Meillä on nukkumaullakolla ollut vaan patjat lattialla, kun tila on matala. Halusimme kuitenkin saada ilman kiertämään patjojen alla, ja samalla nukkuma-alustoihin hiukan lisää korkeutta. Niinpä kätevä mieheni nikkaroi patjojen alle rungon kuormalavoista.
Näistähän tuli ihankuin "oikeat" sängyt, ja korotus helpottaa sängystä nousemista...kun ei tässä enää nuoremmiksikaan tulla. Pitänee tehdä lisää korotusta sitä mukaa kun ikää karttuu ;)

Minä sain kerran ystävältäni hänelle ylimääräisiksi jääneet Ikean tauluhyllyt. En ole aikaisemmin keksinyt niille paikkaa, mutta sitten löysin nämä Enkelin Eväspussin taulut, á 1,50 e Tokmannista. 
Mökkifiiliksiin ihan sopivat (ja sopivan hintaiset) hankinnat, joten tauluhyllykin päätyi sitten mökille:
Siellä ovat enkelit ja nallet sulassa sovussa hyllyllä hyvää mieltä tuomassa!

Ihanaa syyskuista viikkoa!

lauantai 6. syyskuuta 2014

Mustikka-juustokakku

Pikaheipat! Laitan tähän tämän mustikka-juustokakun ohjeen ihan vaan ilman kuvaa kun tätä on kyselty. Ohjeen löysin Kodin Kuvalehdestä ja on muuten ihanaa! Gluteenittoman version saa kun vaihtaa pohjan keksit gluteenittomiksi.

Mustikka-juustokakku

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita
1 1/2 rkl sokeria

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (laiton Viola-vaniljatuorejuustoa ja jätin vaniljasokerin pois)
2 kl kermaa
4 munaa
2 tl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl sokeria

Marmoripinta:
1 dl tuoreita mustikoita
1rkl sokeria

(päälle tuoreita mustikoita)

Murskaa keksit, sekoita joukkoon sulanut voi ja sokeri. Paina keksimuru irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle (varmaan piirakkavuokakin käy). Paista 175 asteesa n. 10 minuuttia, jäähdytä.

Vatkaa tuorejuusto vatkaimella pehmeäksi. Lisää kerma, munat, sitr.mehu, van.sokeri ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. 

Laita kattilaan mustikat ja sokeri. Anna kiehua n. 5 min.niin että mustikat rikkoutuvat ja sokeri sulaa. Siivilöi ja painele mustikoita, että saat kaiken liemen talteen (oikaisin tässä niin että soseutin koko hoidon sauvasekoittimella). Kaada tuorejuusto pohjan päälle. Lusikoi mustikkalientä sinne tänne kakun pintaan, vedä veitsellä marmorikuvioita. Paista 175 asteessa 45-50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä jääkaappikylmäksi.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ihanat kamalat risuparrat

Koirakolmikkomme vilahtelee tekstissäni ja kuvissani tämän tästä. Koirien metkut ovat monille teistä lukijoistani jo tuttuakin tutumpia, mutta koska tänne on eksynyt paljon uuttakin lukijakuntaa, niin ajattelin kertoa taas hiukan näitä iloisia sattumuksia koiraihmisen elämästä.

Meidän laumahan on siitä vähän kummallinen, että meille on kertynyt snautsereita joka kokoa, kaikki mustia. Ensimmäisten snautsereidemme, iki-ihanien käppänä Sirun ja riiseni Bertan tarina päättyi surullisesti, enkä näihin tarinoihin tässä nyt palaa. Muistelen heitä aina lämmöllä ja lähettelen rapsutuksia sinne sateenkaarisillalle. 

Ronja-käppänä tuli meille 11-viikkoisena, pentueensa hurjimpana riiviönä. Olimme miettineet sille kaikkia sivistyneitä nimiä, kuten Nitaa tai Nanaa, mutta jo kotimatkalla autossa päätimme, että tämä tulokas ei ole mikään hieno neiti vaan sai nimensä Ryövärintyttären mukaan. 
Pieni kuin kirppu mutta mikä ego! Pennusta asti se on rakastanut kaikkia mutta ei kunnioittanut ketään. Ihmisille se on maailman ystävällisin otus. Tämä ominaisuus on auttanut sen kotiin myös lukuisilta karkureissuilta. Ronja menee aina ihmisten luo, ja pannassa oleva puhelinnumero on useamman kerran auttanut hätääntyneitä etsijöitä saamaan karkulaisen kotiin. Ronja on mestari luikahtamaan tiehensä kun silmä välttää tai ovi jää raolleen. Mökillä se saattaa kuhkia jossain lähipöpelikössä, eikä lotkauta korvaansa vaikka sitä huutaisi äänensä käheäksi. 
Kuluneen kesän aikana sitä ei muuten tarvinut kertaakaan etsiskellä. Onkohan se kasvanut aikuiseksi nyt 7-vuotiaana? Varma keino saada Ronja paikalle mökillä on heitellä keppiä kahdelle isommalle koiralle. Kun Pinja ja Veera haukkuvat, Ronja kipittää korvat lepattaen paikalle. Leikkiin mukaan! 

Saihan Ronjasemme kaikenlaista aikaiseksi pentuna ollessaan. Äipän silmälasit tuli pureskeltua sekä muutamat kännykät. Jos iskä heitti sen illalla nukkumaan tullessaan tyynyltään pois, se kävi kostoksi lirauttamassa pianohuoneen matolle, väänsipä usein kikkaratkin pianon viereen. Tämäkin tapa on jäänyt viime aikoina pois, tosin Ronjaa ei ole enää viime aikoina sänkyyn huolittukaan, se kun kuorsaa varsin äänekkäästi. 

Tyttäremme on Ronjalle se ykkösihminen. Tytölle Ronja "juttelee"   ihan omalla Ronja-kielellä. Tätä kunniaa ei juuri muille suoda. 

Vuosi Ronjan meille tulon jälkeen se sai "pikkusiskon", keskikokoisen snautserin Pinjan. Siitä lähtien meille ei ole pinjansiemeniä ostettu, ettei vaan kasva uusia Pinjoja.
Pinja on tavattoman kaunis snautseri, mutta luonteeltaan erittäin vaativa. Se on arka ja läheisriippuvainen, ja arkuuttaan räyhää kaikille muille koirille. Tätä remmirähinää ei ole saatu kitkettyä pois, vaan päinvastoin se on tarttunut muihinkin koiriimme. 

Pinja on koko ikänsä ollut minuun liimautunut. Ronja saa tulla lähelleni, kun on ollut talossa ennen Pinjaa, ja perheenjäsenet tietenkin. Kaikkien muiden onkin sitten syytä varoa, ja varsinkin kun talossa on lapsia, pitää olla tarkkana. Pinja on  joskus ärähtämisellään pelästyttänyt jonkun pienen pahanpäiväisesti, kun lapsi on tullut minun ja Pinjan väliin. Pinja ei voi nukkua muualla kuin vieressäni, ja alkuun kehitteli aina jonkun oksennus- tai ripulitaudin kun olin parikin yötä poissa kotoa. Nyt voi jo jäädä muiden perheenjäsenten tai pojan ja miniän hoitoon. 

Pinjan pentuajat olivatkin sitten luku sinänsä. Se järsi pari nahkasohvaa sekä makuuhuoneen seinät, puhumattakaan kengistä ym pikkujutuista. Kaikki ovet se on raapinut syville naarmuille, eli sitä on turha yrittää sulkea mihinkään jos ei halua sen repivän ovea säleiksi. Sillä kesti reilun vuoden oppia sisäsiistiksi, siihen asti se lorotteli huoletta juuri siihen kohtaan missä hätä sattui yllättämään. Laminaatit kupruilevat vieläkin Pinjan jäljiltä. Kun väki on poissa kotoa, Pinja hyppii keittiön pöydälle ja tähystää sieltä tielläliikkujia. Nykyään muistamme useimmiten jo nostaa tuolit pöydälle lähtiessämme, mutta jos ne unohtuvat, niin mustat karvat pöydällä paljastavat touhut.Koirakoulusta Pinja suunnilleen naurettiin pihalle, siellä meitä lohdutettiin että ko. rodun koirat rauhoittuvat 5-vuotiaana. Pinja on nyt 6, ja yhä odotamme tuota ihmettä.

Pinja on väsymätön lenkkikaveri säällä kun säällä. Eräretkeilyä harrastava poikani ottaa usein Pinjan mukaan reissuille, se kun ei kavahda pakkasta eikä vesisadetta eikä sitä saa juoksuttamalla väsymään (tai ainakin se retkeilijä väsyy aikaisemmin).
Pinja tykkää kyllä lämmöstäkin ja viihtyy auringossa ja takan ääressä.

Veera tuli meille aikuisena kodinvaihtajana, 6-vuotiaana. Edellinen omistaja oli kouluttanut Veeran todella mallikelpoiseksi suursnautseriksi. Oli myös harrastanut sen kanssa paljon, esim. tokoa ja agilityä. Mikään näyttelykoira Veera ei ole koskaan ollut. Sillä on upea luonne, tulee toimeen kaikkien koirien ja ihmisten kanssa. Meidän hurjien seurassa se on tosin oppintut kaikenlaisia ei-toivottavia tapoja. 
Veera ei aina muista olevansa hyvin iso koira ja tulee mielellään syliin, sekä änkee itsensä koriin mihin se ei todellakaan mahdu! 

Veera rakastaa ihmisten lisäksi ruokaa. Se ei voi jättää ruokaa syömättä jos sitä on jossain näköpiirissä. Nyt olemme jo oppineet korjaamaan kaiken syötäväksi kelpaavan pois Veeran ulottuvilta, mutta alkuun sattui kaikenlaista pientä hässäkkää. 

Ensimmäisenä jouluna meillä ollessaan Veera söi kokonaisen taatelikakun, jonka olin jättänyt sulamaan kyläreissun ajaksi. Voileivät katoavat mystisesti pöydältä kun selkänsä kääntää. Veeran ensimmäisenä kesänä meillä grillailimme ja teimme pihatöitä samalla. Grillissä paistui 700 g painava, valkosipulihuuruinen lärvilauta. Kun käväisin viemässä roskia kompostiin, oli lärvilauta kadonnut grillistä - raakana. Silloin pelkäsin että Veeralle käy köpelösti, mutta se ei saanut edes ripulia. 

Eräänä iltana olimme tyttären ja miniän kanssa zumbailemassa, ja tein pizzan valmiiksi illaksi nälkäisille liikkujille. Kotiin tullessa oli pellillisestä pizzaa pelkät leivinpaperit jäljellä.

Kerran oli jääkaapin ovi ilmeisesti jäänyt rakoselleen, ja silloin koirilla oli ollut bileet! Veera tuli ilosena ovella vastaan broilerisuikalepaketti suussa. Meidän sängylle oli kannettu avattu koiranruokapurkki, jota oli ilmeisesti hartaasti pyöritelty, että sieltä saataisi kaikki ulos. Juu, päiväpeitto meni pesuun...600 gramman Oivariinipurkki oli nuoltu erittäin puhtaaksi. Ilmeisesti koirilta oli loppunut aika kesken, koska nakki- ja broilerisuikalepaketit oli vaan kannettu olkkariin tarjolle mutta ei vielä avattu. Aukinaiset leikkelepaketit oli kyllä tuhottu. 

Roskikset on levitelty useaan kertaan pitkin keittiötä ja eteistä, jos niissä on ollut jotain hyvälle tuoksuvaa. Kaikkea ei voi muistaa...
 Lurps!

Älkää käsittäkö väärin tätä kirjoitusta. Rakastamme kaikki tätä kolmikkoa valtavasti. Suremme jo nyt sitä, että Veera täyttää jo ensi kuussa 9 vuotta, eikä sillä enää ole parhaassakaan tapauksessa montaa vuotta elonpäiviä edessä. Ronja ja Pinja pienempinä koirina ovat varmaan ilonamme vielä pitkään. Tästä eivät koirat enää lisäänny, vaan saavat nyt vähentyä luonnollisen poistuman kautta.

On silti vaikea kuvitella koiratonta elämää. Kuka meitä sitten lenkittää? Tuleeko lähdettyä metsään kulkemaan tuntikausiksi? Joskus, kun koirat ovat isännän kanssa mökillä ja minä kotona, kuulostelen koko ajan kynsien rapsutusta lattiaa vasten. Koirat ovat läsnä, vaikka nukkuvat eivätkä pidä mitään ääntä. Hiljaisuus on erilaista ilman koiria, jotenkin tyhjempää. Saamme myös paljon juttukavereita koirien kanssa ihmisten ilmoilla liikkuessa, moneen kertaan saa selittää että kukaan ei ole kenenkään pentu ;).

Tänään tämä reipas kolmikko on iloisena ja terveenä kanssamme, ja siitä iloitsen joka päivä. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan....kerronpa siitä sitten taas kun on jotain uutta kerrottavaa!

Nyt omppuja keittelemään, mukavaa viikon jatkoa!