Sipulitietä Tallinnaan - tien päällä 2019

Paluumatkaahan emme olleet varanneet, vaan luotimme siihen, että saamme paluulipun meille ja Lyylille sitten kun siltä tuntuu. Hiukan alkoi jo matkaväsymys painaa, ja illalla leirintäalueella aloimme katsella laiva-aikatauluja. Alkumatkasta tapaamamme pariskunta antoi meille vinkin uudesta Muuga-Vuosaari -reitistä, jota Tallink-Silja ajaa Sea Wind -rahtialuksella. Myös Eckerö kulkee tuota reittiä M/S Finbo Cargo -rahtialuksella. Reitti on huomattavasti halvempi kuin Tallinna-Helsinki, ja Vuosaaresta pääsee helposti kehäkolmoselle ilman että pitää ajaa kaupungin läpi. Mutta eipä tuolle reitille ollut enää paikkoja lähipäiville, ja päädyimme varaamaan liput Silja Europalle Tallinnasta Helsinkiin vähän kalliimmalla hinnalla.

Peipsjärven rantatie

Olimme kuulleet, että Itä-Virossa Peipsjärven rannalla on hienoja hiekkarantoja, ja niinpä lähdimme ajamaan rantaa pitkin ylöspäin. Täytyy myöntää, että reitti oli pienoinen pettymys. Peipsjärvi vähän pilkotti sieltä täältä, enimmäkseen reitti oli pusikkotaivalta. Ilma oli vähän kolea ja sateinen, hyvällä ilmalla olisi voinut olla ihan toisenlainen fiilis, kun olisi voinut poikkeilla rannalla. Nyt ei tullut edes kuvia otettua. 

Sipulitie

Ihmettelimme tien varressa sipulia ja muita vihanneksia myyviä 100-vuotiaan näköisiä mummoja ja pappoja. Myös "suitsukala"-kojuja oli tien varressa paljon, joten Peipsjärvi taitaa olla varsin kalaisa järvi. Vasta illalla leirintäalueella netissä surffaillessani tajusin, että olimme ajaneet kuuluisaa Sipulitietä. Peipsjärven rannalla pienissä kylissä elää ortodoksiperinteitä hartaasti kunnioittavia Viron vanhauskoisia. Vanhauskoiset ovat yli 300 vuotta sitten Venäjältä kirkkouudistuksen myötä vainoja paenneita ortodokseja - tai siis heidän jälkeläisiään. He ovat tunnettuja rehellisyydestään ja ahkeruudestaan, sekä varsinkin sipulinviljelytaidoistaan! Peipsjärven rantojen maaperä on otollinen ryvässipulin kasvattamiseen, ja järven muta oivaa lannoitetta. Nämä sipulit ovat kuuluisia pehmeästä ja hienosta maustaan. Sipulin viljely ja myynti ovat merkittävää tuloa köyhän maankolkan asukkaille. 

Ja me ajelimme vaan ohi! Emme pysähtyneet valokuvaamaan, emme ostamaan sipuleita emmekä savukalaa! Kulttuurikohteitakin tien varrella olisi ollut. Mitä tästä opimme: kannattaa perehtyä vähän paremmin siihen missä kulkee, niin saa reissustaan enemmän irti. Jos vielä joskus kuljen Sipulitietä, lupaan ostaa sipulia joka mummolta ja kalaa joka kojusta.

Toila Camping

Päädyimme yöpymään Toila Camping -leirintäalueelle. Alueella oli joku saksalaisten matkailuautokokoontuminen, ja meitä ja Lyyliä katseltiin vähän ihmetellen, mutta emme antaneet sen häiritä. 

Suomen leirintäalueilla ollaan tarkkoja neljän metrin turvaetäisyydestä, mutta Virossa ei olla niin turhan tarkkoja... leirintäalueen vieressä oli hieno Toila Spa -kylpylä, mitä kävimme illalla vähän ihmettelemässä.

Tallinnaan

Matkaähky alkoi vaivata yhä pahemmin. Mietimme, poikkeaisimmeko vielä Narvassa, mutta päädyimme sittenkin seuraavaksi illaksi ja yöksi tuttuun ja turvalliseen Tallinnaan. Näin olisimme lähellä satamaa seuraavan aamun paluumatkaa varten. Ihmettelimme vähän yöpymispaikan kanssa, ja kävimme tsekkaamassa Pirita Harbour Camping -leirintäalueen tai oikeastaan matkaparkin Piritan satamassa. Alueella autot ja vaunut olivat niin kiinni toisissaan, että hyvä jos oven olisi saanut avattua, ja suihkustakin olisi joutunut maksamaan eri hinnan. Päädyimme yöksi Tallinna City Camping -alueelle, joka oli oikeastaan vain parkkipaikka, mutta vältti yhden yön majoitukseen. Hinta oli kyllä suolainen, mutta olipa sijaintikin suotuisa, ja suihkuunkin pääsi samaan hintaan. 

Ilta oli lämmin ja kaunis, ja niinpä hurautimme taksilla viettämään reissun viimeistä iltaa Tallinnan vanhaankaupunkiin. Väkeä oli paljon ja tunnelmaa riitti. 

Juhlimme pizzalla, ja juomiakin nautimme, kun Lyyli oli turvallisesti parkissa ja Timpan ei tarvinnut ajaa. 

Pizzat  olivat kohtuuhintaisia, mutta muuten hintataso yllätti. 

Olde Hansan terassilla lasi (pahaa) talon viiniä maksoi 9 euroa. Pitihän tuon legendaarisen ravintolan terassille kuitenkin mennä yhdet ottamaan. En tiedä johtuiko omasta väsymyksestäni, mutta olin pettynyt myös palveluun monessa paikassa. Toki väkeä oli paljon ja tarjoilijat kovilla. Yhdessä paikassa joutui odottamaan vartin, ennekuin tarjoilija tuli edes kysymään mitään. Toisessa paikassa emme saaneet vaihtorahoja ollenkaan. Tarjoilija pyöritteli vaan silmiään, kun niitä kyselimme. Kyse oli ainoastaan muutamasta eurosta, jotka olisimme luultavasti jättäneet pöytään juomarahaksi. Mutta olisimme halunneet tehdä päätöksen itse. 

Kaikesta huolimatta Tallinnan vanhakaupunki on ihana, ja oli mahtavaa vaan fiilistellä lämpimässä illassa.

Kotiin!

Aamulla olimme hyvissä ajoin odottamassa laivaa. Saimme seurata aika mielenkiintoista näytelmää, kun poliisi penkoi erään laivalta tulleen auton läpikotaisin. Jopa takakontin verhoilut purettiin. En tiedä mitä etsivät ja löytyikö mitään, mutta hiukan on käryä mistä oli kyse. 

Luulimme, että matka kestäisi sen pari tuntia, mutta kyseessä olikin risteilyalus ja matka kesti 3,5 tuntia. Aluksi harmitti, koska mieli paloi jo kotiin. Mutta matka meni kuitenkin mukavasti, söimme vähän ja kuuntelimme hassua virolaista tanssibändiä, joka yritti laulaa suomeksi. 

Reissussa on ihanaa, mutta aina nuo matkat uuvuttavat ja on ihana palata kotiin. Seuraavat päivät kuluivatkin sitten pyykkiä pesten ja naapureiden kanssa herkutellen. Ja kun vielä saimme viettää pari päivää mökillä rentoillen, niin kohta mieli paloikin taas uuteen reissuun. Mutta se onkin sitten ihan toinen stoori. 

Kiitos kun olet ollut matkalla mukana!