Käsitöitä, joista kädet ei tykkää

Pitihän sitten nuo rakkaat risuparratkin saada hyvään kuosiin, kun joulu kerran tekee tuloaan. Tavoitteena välttää lumipaakkujen tarttuminen tassuihin (tosin lumi alkaa jo olla muisto vaan) sekä hidastaa kodin karvaantumista. Snautserin turkistahan ei pitäisi oikein hoidettuna lähteä karvaa, ja vähäistä kai meidän kodin karvaisuus on moneen muuhun koiratalouteen verrattuna. Siitä tietää kuitenkin, että trimmausvälineet on syytä kaivaa esiin, kun karvoja alkaa olla nurkissa. 

Yleensä meidän koirat trimmaa ammattilainen, koska minun käteni eivät hommasta tykkää ja taidotkin ovat puutteelliset. Tosin meidän koirat eivät mitään näyttelytähtiä ole, joten lopputulos ei ole niin ratkaiseva. Viime sunnuntaina jostain syystä voimani tunnossa aloin itse puuhaan. Ronjasta muistin napata pari ennen-kuvaakin.

Jostain syystä pikku linssiluteemme onnistuu aina työntämään kielensä näkyviin kuvissa.

Jälkeen-kuvat otettiin sitten oikein "pöydällä poseeraten", ja lopputulos on nähtävissä:

Karvojen vähenemisen kuitenkin kuvasta näkee. Snautserihan on nypittävä kaksi kertaa vuodessa, jotta turkki pysyy hyvässä kunnossa. Nyppiminen ei satu koiraa, kun sen tekee oikeaan aikaan, jolloin karva on valmiiksi irti. Käsille se on kyllä kovaa hommaa. Hullua sinänsä kuoria koira karvoistaan keskitalvella, kun turkkia kipeästi tarvittaisiin, mutta meillä tuo toinen nyppiminen ajoittuu aina joulun alle. Toinen kerta onkin sitten sopivasti kesäkuussa. Siinä välissäkin turkkia siistitään. Jaloissa kuuluisi käppänällä olla kunnon tehtostekarvat, mutta koska ne juuri sitä lunta keräävät, niin meillä ne on vedetty ihan lyhyiksi (kun ei tarvitse sitä näyttelytuomarin silmääkään miellyttää). Hiukan tuo homma Ronjaakin uuvutti, ja sen jälkeen oli kiva päästä sohvalle uinumaan.

Veeraa en ole enää nyppimällä stressannut, ikäneitonen kun on, vaan se ajellaan kauttaaltaan koneella. Hyvin on Veeruskan turkki sen kestänyt ja pysynyt säänkestävänä. 

Kahden koiran trimmauksen jälkeen kodinhoitohuoneessa näytti tällaiselta:

Aikaa sain hommaan kulumaan kolme tuntia / kaksi koiraa, ja tunti vierähti jälkiä siivotessa. Eli sunnuntai oli jo iltapäivän puolella kun lopettelin, ja totesin että jätän homman tästedes ihan sovinnolla taitavalla trimmaajallemme. Itse voin humputella kaupungilla kun koirat ovat parturoitavana, ja karvat saa trimmaaja kaupanpäällisiksi. Ja kädet säästyvät. Tämän session jälkeen leikatut ranteet huusivat hallelujaa koko alkuviikon.

Tästä kaikesta johtuen Pinja päätyikin sitten Päivi-trimmaajan hellään huomaan, ja lopputulos on oikein kaunis koira:

Päivin luona Pinja myös käyttäytyy mallikkaasti, toisin kun kotona missä se piiloutuu portaiden alle heti kun otan trimmauspussukan esiin, ja pistää homman aikana hanttiin kaikilla keksimillään keinoilla. Kuten joskus aikaisemmin olen todennut, Pinjan kanssa ei mikään homma ole liian helppoa...

Eipä sitä heti uskoisi kun näihin ruskeisiin silmiin katsoo.

Muutama pikku neuletyökin on valmistunut. Lapaset ihan itselleni Novitan Rosesta:

Ja vielä yhdet pitsisukat pukin konttiin:

Koristenapit ovat Karnaluksin tuliaisia.

Valitettavasti nyt oli pakko pistää sekä neulomiset että trimmaukset jäihin, niin kovasti ovat leikatut ranteet kiukutelleet. Kävin tänään työterveyslääkärin kanssa juttelemassa käsien tulevaisuudenkuvasta, joka on kuitenkin hämärän peitossa. Ranteet särkevät, sormet ovat taas alkaneet puutua öisin ja käsiä palelee esim. hiirellä pitkään työskennellessä. Selvää on, että käsiä ei enää leikata, kun lopputulos on jäänyt huonoksi. Ilmeisesti noista pahuksen kiinnikkeistä on taas kysymys. Sain nyt ajan työfysioterapeutille, joka katsoo, olisiko hänellä keinoja käsien ja pois paikoiltaan olevan selkänikamani varalle.

Mutta kuten niin monta kertaa olen todennut, näillä mennään mitä on annettu, ja turha on murehtia asioita, joita ei kenties koskaan tapahdu. Krempoista huolimatta voin tehdä paljon asioita, joista nautin, vaikka puikoista luopuminen surettaakin aika lailla. Pidetään lippua korkealla, paljon huonmminkin voisi olla!