Tunnelmapalasia mökiltä

Tiistaina pääsin vihdoin käden tikeistä eroon, ja saunomaan teki jo kovasti mieli. Olimme viettäneet tyttären kanssa cityviikonloppua, joten maaseudun rauhakin houkutteli. Niinpä lastasin koirat autoon ja köröttelin mökille. 

Tavaroiden purkamisen jälkeen piti heti laittaa sauna lämpiämään.

Uimaan ei kyllä ollut vielä asiaa, mutta eipä kestä kauaa kun tuolta laiturin päästä pääsee pulahtamaan jäiden sekaan.

Jäälle ei ollut enää asiaa, heikolta näyttää.

Ronjan piti silti käydä kokeilemassa. No, 7-kiloisen koiran se kyllä sentään kantoi.

Pikku saaremmekin näyttää odottavan jäiden lähtemistä. Pääsiäisenä olimme vielä saaren kupeessa pilkillä.

Aitta oli vielä lumen saartamana.

Joutsenetkin tähyilivät aitan ikkunasta järvelle päin: joko ne jäät kohta lähtevät että pääsee uimaan?

Isäntä oli tehnyt minulle parempaa järvinäköalaa. Sivutuotteena saunapuita.

Sekä juhannuskokon ainekset.

Betoniset raparperinlehteni olivat kestäneet hyvin talven pakkaset.

Uusvanhaa:

Sekä oikeasti vanhaa tavaraa. Olen puutarhurin tytär, ja näillä punnuksilla on puutarhallamme aikanaan puntaroitu kurkkuja ja tomaatteja.

Pyyheliinateline on myös lapsuudenkodistani. Vanha öljylamppu on pelastettu naapurista.

Feikkiovi

Ronjaa ei tassujen kastuminen haitannut.

Veera tarkkailee

Pinja ja Ronja

Kiire on, mihinköhän?

Onko siellä metsässä joku?

Taistelu kepistä. Ronjaa ei pieni koko haittaa, periksi ei anneta!

Usko nyt, olet pieni etkä pärjää!

Tästä alkaa mökkitie.

Kukkakukkula heräilee lumen alta.

Kyllä se kevät sieltä tulee. Kotona oli parissa päivässä lumet sulaneet todella paljon. Ja karu totuus paljastui: koiranläjiä on takapihalla jokakeväiseen tapaan julmetusti. Yritin niitä keräillä haravan ja lumikolan kanssa, mutta käsi ei ole vielä ollenkaan kunnossa, ja isäntä joutui hoitelemaan homman loppuun. Tai eipä se vielä lopussa ole ollenkaan, vielä on lunta pihassa, ja lumen alta löytyy yhä uusia kasoja...no, hiljalleen ne sieltä hävitetään.

Cityviikonloppumme oli tyttärelle merkityksellinen, hän teki haaveesta tavoitteen, ja tavoitteethan on tehty toteutettavaksi. Kahden rankan kurssipäivän jälkeen neidillä on zumbaohjaajan lisenssi takataskussa! Ei hullummin 15-vuotiaalta tytöltä. Pääsi jo näyttämään kyntensä yhden biisin verran maanantain zumbassa, ja sai kovasti kehuja ja kannustusta. 

Kurssin rankkuudesta kertoo se, että me cityladyt olimme lauantai-iltana kahdeksalta hotellin pehmeissä sängyissä matkalla unten maille. Minä vietin aikaani vaeltelemalla Ikeassa, jonne sain tällä kertaa tuhlattua peräti 50 euroa. Siitä 20 euroa meni tyttären huoneen lamppuun. En ole oikein noita Ikea-ihmisiä...sunnuntaina, kun tyttö jatkoi hikoilua, minä kahvittelin synttäreillä ja tapasin kivoja sukulaisiamme.

On niin mielettömän hienoa, kun lapset löytävät vahvuutensa, tietävät mitä haluavat ja tekevät sitten tavoitteistaan totta raivaten esteitä tieltään. Tie ei aina ole ruusuinen, mutta kun on matkalla kohti unelman toteutumista, niin pikku vastoinkäymiset muuttuvat haasteiksi. Pojat ovat sen jo osoittaneet, ja sisko näyttää tulevan perässä kovaa kyytiä.

Keväistä loppuviikkoa!