Aurinkoista vappua kaikille täällä pistäytyneille!
Eipä kuulu mitään kummempia. Toissapäivänä vedin kunnon lipat tuossa meidän ohi kulkevalla tiellä. Asvaltissa oli mahtava halkeama, johon onnistuin jalkani kampeamaan. Hiukan asvaltti-ihottumaa tuli ja farkkujakin jouduin paikkailemaan. Luulin että kädelle kävi pahasti, kun otin leikatulla kädellä vastaan, ja se oli aluksi aika kipeä, mutta eipä siinäkään tainnut takapakkia tulla. Kierukkavaivainen polvi oli aluksi aika kipeä, mutta koki jonkun ihmeparantumisen eilen zumbassa. Alkaa jo epäilyttää, voiko polvikierukassa mitään vikaa olla kun on välillä parempi ja välillä taas kipeämpi. Vai onko endorfiiniryöpyllä osuutta asiaan kivunlievityksessä, zumba kun on niin ihanaa? Tytär treenasi taas vetämistä parin kappaleen ajan nuoruuden innolla, ja täytyy sanoa että enemmän hiki tuli niiden kappaleiden aikana kun konkarivetäjän biiseissä. Mutta oli miten oli, pääasia että kipu on nyt erittäin vähäinen.
Vappua vietämme mökkeillen. Jos pääsis talviturkin heittämään. Räjähtänyt sohva olis tarkoitus heittää pihalle (tämä toimenpide vaatii ikkunan irroituksen, se ei mahdu ovesta) ja laittaa kepeitä korituoleja tilalle. Isäntä vähän nikottelee tätä ratkaisua, kun löhösohva pitäisi kuulemma olla, mutta katsotaan nyt miltä näyttää ja tuntuu, ja käveleekö joskus kelvollinen mökkisohva vastaan.
Eilen lenkkeilin koirien kanssa sorakuopalle, ja voi onnea kun talvella lumeen hukkunut lelu löytyi sieltä! Kotimatkalla Veera ahmaisi yli talven marinoituneen oravanraadon, häntä vaan jäi jäljelle. Yökyök! En kertakaikkiaan pystynyt ottamaan sitä illalla viereen nukkumaan, ajatus oravasta ällötti niin paljon. Yöllä sitten piti käydä pari kertaa pihalla yrjöilemässä. Pitänee antaa Veeruskalle uusi matokuuri.
Sateita on kai luvassa vappuaatoksi, mutta nyt ainakin näyttää aika selkeältä. Mökillä on kyllä ihanaa sateellakin. Vielä kerran ihanata Wappua itse kullekin!
♥ Mukavaa Vappua Sinulle!
VastaaPoistaHuh, huh, olipa onni ettei kaatuessa käynyt pahemmin.
VastaaPoistaMukavaa vappua, mökille mekin tultiin heti kun töistä pääsin :)
Toivottavasti ei nyt tuo leikattu käsi mitenkään ala vihottelemaan. Itse olen pelännyt tosi paljon nyt sitä, että kompuroisin ja ottaisin vastaan operoidulla kädelläni. Huh. - Oikein hyvää vappua!
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Kädelle ei tainnut käydä kuinkaan tärskyssä mutta polvi kyllä vihoittelee. Mökiltä kotiuduttu, pitää varmaan tehdä pikapuoliin taas mökkikevätpostausta tänne.
VastaaPoista