Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Carbonaraa yksikätisesti

Heippa kaikki lukijat ja mukavaa torstai-iltaa! Piti oikein miettiä mikä päivä on, kun tahtoo sairaslomalaisella mennä päivät sekaisin. Käsi paranee hitaasti mutta toivottavasti kuitenkin varmasti, ja joka päivä on hiukan vaikeampaa olla tekemättä mitään isompia juttuja. Apukätenä tuo käsi jo pelittää joten hiukan on elämä helpottunut leikkauksen jälkeisistä päivistä. Tänään oli ystävä ja ihana kummityttöni mieltäni piristämässä, ja töissäkin olen piipahdellut hakemassa lisää lukemista (sitähän kuluu).

Meillä on karppausvuosien jälkeen nuo pastaruoat olleen hiukan aliedustettuina, mutta nyt on pitänyt ottaa käyttöön kaikki keinot saada helpolla suuhunpantavaa. Isännälläkin on omat työnsä, joten ei aina voi olla kyökissä apunani, vaikka kiitettävästi ovat tytär ja mies osallistuneet kotitouhuihin. Eineksiä meillä ei juuri käytetä. Siihen ei ole sen kummemmin mitään periaattellista syytä, emme vaan pidä niiden mausta. Enkä koe niiden käyttöä edes mitenkään tarpeelliseksi, aina sen verran yleensä ehtii ruokaa tehdä ja jos ei ehdi niin voi ottaa vaikka voileivän, parempi sekin kuin nuo lisäainepommit. Puolivalmisteita ja pakasteita toki käytän arjen pikku helpotuksina.

Saakohan kukaan muu vinkkejä ruoanvalmistukseen ihan muista kirjoista kuin keittokirjoista. Dekkareissa usein herkutellaan, ja Läckbergin kirjassa (niitä olen ahminut) tehtiin pasta carbonaraa, joten eikun googlettamaan.

Pasta carbonara (neljälle)

 


500g pastaa (spaghetti tai pennejä)
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
140g pekonia
2 valkosipulinkynttä
4 munankeltuaista
2 dl kermaa
150g parmesaaniraastetta
1 ripaus sokeria
suolaa ja pippuria


Laita pasta kiehumaan reilusti suolattuun veteen. Muista jättää napakaksi - al dente!!!
Laita öljy ja silputtu sipuli pannulle ja kuullota pehmeäksi. Lisää silputtu pekoni, sokeri, suola, pippuri. Paista kypsäksi.
Sekoita kulhossa kerma, keltuaiset ja parmesaaniraaste. Lisää reippaasti pippuria ja silputtu valkosipuli.
Kaada pastasta vedet pois ja lorauta oliiviöljyä sekaan kattilaan. Kaada myös pekoniseos pannulta mukaan.
Kaada kermajuusto-seos kattilaan ja sekoita huolellisesti. Nosta pois levyltä ja tarjoa pasta carbonara heti.
 
Varmaan tuttuakin tutumpi ruoka useimmille, mutta täytyy myöntää että minä kokeilin tätä ensimmäistä kertaa eilen. Ja se saavutti niin suuren suosion, että tänään kokkailin uuden satsin. Hiukan madalsin rimaa ja jätin turhat silppuamiset pois, esim. pekonin ostin valmiina suikaleina ja sipulin laitoin pakastepussista, parmesan oli valmiina raasteena. Sitten tervekätisenä voi tehdä alusta loppuun pitkän kaavan mukaan. 
 
Moni on valitellut kevään viipymistä, mutta onpa ollut aika luksusta, että aurinko on paistanut jo päiväkausia putkeen. Tänään sitten onkin vähän pilvisempi päivä, ja fibroihmiset varmaan tuntee nivelissään että jokin muutos säätilaan on tulossa. Silti toivotan termisen kevään vesisateineen tervetulleeksi! 
 
Kipeä käsi ei ole estänyt ulkona liikkumista, ja olen suunnannut joka päivä tuonne metsään, missä voin päästää koirat irti eikä tarvitse seuhtoa hihnojen kanssa. Hassu juttu, kun on tarpeeksi kävellyt, jalat lähtee ikäänkuin itsestään juoksemaan. Teloin vaan viime kesänä polveni pururadalla, ja se vähän ilmoittelee jos rasitusta tulee liikaa, joten olen yrittänyt  pysytellä kävelyssä pikku juoksupyrähdyksiä lukuunottamatta. Pitäisi saada kädet kuntoon ennenkuin voi alkaa kävellä kainalosauvoilla :). Pahaa pelkään että jossain vaiheessa tuo polvikin pitää tähystää, mutta eipä mennä asioiden edelle. 
 
Tässä vielä pari ihanaa juttua joilla minua on piristetty! Miten nuo väritkin voivat natsata noin hyvin vaikka ovat eri ihmisiltä? Niin keväisiä. Kaunis kiitos asianosaisille!
 
Keväistä loppuviikkoa!

3 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä ruokaa ja aika helppotekoistakin.

    Kiva kuulla että käsi paranee kovaa vauhtia :)
    Ihania tuliaisia olet saanut ♥
    Mukavaa loppuviikkoa Maija !

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas Anneli! Itsekin yllätyin miten helppo sapuska tuo on, alta puolen tunnin on valmista varsinkin kun käyttää noita valmiiksi silputtuja aineksia. Kukat ja kynttilät ovat tosiaan aina ihania ja ajankohtaisia.

    VastaaPoista
  3. Onpa herkullisen näköistä! Blogissasi näyttää muuten olevan hyviä reseptejä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!