Sunnuntain mietteitä, ja vähän piirakkaa

Ihan ekaksi haluan kiittää täällä poikenneita ja toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi! On kun saisi ison lämpimän halauksen, kun uusi kommentti putkahtaa ruudulle tai uusi lukija on ilmoittautunut. Halauksia teille kaikille!

Rakastan kinuskia, ja löysin Hannelen Täyttä elämää  -blogista helpon kinuskipiirakan ohjeen, ja pitihän sitä kokeilla kun tänään on nuorisoakin paikalla . Taka-ajatuksena oli, että josko tätä täytettä voisi käyttää myös täytekakun päällä, kun olen huono tekemään "oikeaa" kinuskia. Ja varmaan menee täydestä. Hyvää on piirakkakin, joten laitan ohjeen tähän, kiitos siitä kuuluu Hannelelle.

KINUSKIPIIRAKKA

Pohja:

3 munaa

3 kkp sokeria

4,5 kkp vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

1,5 kkp vettä tai maitoa

200 g sulatettua voita

Munat ja sokeri vaahdotetaan, kuivat aineet sekaisin ja ne lisätään vaahtoon nesteen kanssa vuorotellen lusikalla sekoittaen, lopuksi sulatettu voi. Kaadetaan pellille ja paistetaan 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Päällinen:

75 g voita

2 dl kinuskikastiketta

4 dl tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon kinuskikastike ja tomusokeri. Levitä pohjan päälle ja koristele esim. nonparelleilla. Ja herkuttele!

Sitten vähän ikävämpää aihetta. Olin eilen 15-vuotiaan tytön hautajaisissa, ja arkku on ollut silmissäni koko viime yön. Kuten myös tuo pikku tyttö iloisena leikeissään, sitten sairauden eri vaiheissa, näkönsä menettäneenä, pyörätuolissa. Elämä ei ole reilua. Pappi osasi kovin kauniisti puhua, mikä oli tämän lyhyen elämän tarkoitus, ja se oli rakastaa ja tulla rakastetuksi. Taas piti raskaimman kautta todeta se, että joka ainoa päivä pitäisi olla onnellinen näistä rakkaistaan. Elävistä ja terveistä. Kun terveys menee, menee kaikki. Enkä tällä tarkoita meikäläisen pikku kremppoja, joita kai jokaiselle alkaa tulla kun neljänkympin pyykki on ohitettu.

Toinen oppi oli, että kannattaa käydä katsomassa vanhuksia, sairaita, kuolevia, silloin kun on vielä aikaa ja mahdollisuus. Ettei sitten olisi arkun äärellä huono omatunto, kuten minulla on ollut näissä tähän puoleen vuoteen mahtuneissa kolmissa hautajaisissa. Tulee mieleen Veikko Lavin laulun sanat: Myöhäistä on hälle polttaa kynttilää, kun hautakumpu umpeen luotu on....

No jopas meni synkistelyksi. Mutta hyvä näidenkin asioiden äärelle on joskus pysähtyä. Lakata hetkeksi valittamasta pikkujutuista. Nautitaan läheistemme seurasta tänäkin sunnuntaina!