Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

torstai 1. marraskuuta 2018

Kukkakuume kohoaa

Eilen sitten kävimme siellä Plantagenissa. Mikä ihana vihreys! Harmi kun en sieltä huomannut ottaa kuvaa, mutta jokainen siellä poikennut tietää mikä runsaudenpula siellä iskee. Paljon oli hyviä tarjouksiakin. Oli tarkoitus ostaa maltillisesti, mutta aika reilusti vihreää sieltä kuitenkin tarttui mukaan.
 Puolustaudun, että kaiki nämä eivät ole minulle tulossa, vaan osa lähtee tyttären mukaan. Hiukan kävi kukkapöytä jo ahtaaksi, ja urbaani viidakko alkaa muodostua. Lasitölkit joutuivat väistymään kirstun päälle portaiden alle kukkien tieltä.
Ja kukkapöytä näyttää nyt sitten tältä: 
Tuossa yläpuolella on seinähylly, ja Plantagenissa oli aika hauskoja ratkaisuja, mm sellainen millä saa kukat kiinnitettyä hyllyn alareunaan. Näin saisin tuohon vielä kolmannen kerroksen kukkia. Nyt ei oiken mahdu lisää, paitsi amppeleihin rokkumaan. Sikäli kun saan nämä pidettyä hengissä. Melko halpoja nuo Plantagenin kasvit ovat, joten ei hirveästi harmita, vaikka joku näistä kuolisikin. 


Mutta esitelläänpäs heidät nyt yksi kerrallaan. 

Varjoviikuna on hauskan bonsaimainen. Bonsaipuuta olen aina havitellut. 
Viirivehka on tuttu "vanhan ajan" kukka. Näitä on ollut minulla aikaisemminkin, joskin harvoin olen saanut niitä kukkimaan. Viherkasvinakin kyllä kiva. 
Aiemmin Prismasta ostamani palmuvehka, jonka pitäisi olla hyvin helppohoitoinen kasvi.
Aloe. Ilmaa puhdistamaan. Vielä pieni, mutta kasvaa kai nopeasti. Näitä pikkukasveja sai kaksi kappaletta viidellä eurolla, joten tytärkin sai erilaisia kasvinalkuja. 
Tokmannilta kultaköynnös neon. Vähän kummallisen värinen, mutta ihan kiva väriläiskä tuolla muiden seassa. 

Peikonlehti on kai nykyään trendikasvi ja jokaisen itsensä kunnioittavan kukkaihmisen kokoelmissa. Tämänkin muistan lapsuudesta/nuoruudesta, vanha hyvä viherkasvi on paikkansa ansainnut!


Ja sitten, myöskin kauan havittelemani ilmakukka! 
"Airplant-kasvit eli ilmakasvit ovat seurallisia pikku kasveja, jotka ovat sisäkasveista helppohoitoisimpia ja kestävimpiä. Ne puhdistavat ilmaa ja vievät vain vähän tilaa." (Lainaus Plantagenin sivuilta).

 Tälle oli todellinen tilaus, sillä tuo lasipallo roikkui jo valmiiksi ikkunassa. Tuikkukynttilää olen siinä polttanut, mutta nyt sai tärkeämmän tehtävän ilmakukan kotina. 

Eilen meillä oli multaa siellä täällä pöydillä ja lattialla, kun vähän vekslasimme ruukkuja ja suojaruukkuja. Mutta kyllä tämä ilo on pikku siivoamisen arvoista!

3 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea ja hyvä kasvua kukillesi! Pari mehikasvia mullekin on kulkeutunut Ikeasta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maija haasteesta joka taisi mennä ohi korvien ja silmien. Tietokoneemme ei ole toiminut lähes koko kesänä, enkä ole päässyt edes päivittämään blogia saati saati innostunut haasteista. Nyt on uusi kone ja uusi ohjelma joten jospa tämä tästä lähtisi käyntiin. Nämä isoäidin kiireetkin kun vievät aikaa ja ovat varsinkin sitä parasta ohjelmaa elämässä.
    no entäs Plantagen sitten. Huh, sellainen putiikki jossa innostuu joskus vähän liikaakin. Keväällä tehtiin retki lähimpää, eli Porvooseen ja kotiintuomisia oli lähes takakontillinen;) Viimeisin ihastukseni on synttärilahjaksi saatu oliivipuu jota vaalin rakkaudella. samoin valkoiset orkideat valtaa olkkarin ikkunalaudan kokonaan. Paras löytö oli kun ihmettelin kesällä miksi kukkavanassa pilkisti joku pikkiriikkinen vihreä sykerö ja juurenpätkiä. Lähempi tarkastelu paljasti pienen vauvaorkidean joka oli innostunut kasvamaan kukavanaan. Nyt se kasvaa pontevasti omassa ruukussa ja sai nimekseen Pekka (Pekanpäivälöytö). Ihanaa viikonloppua Sinulle ja mahtaville kukillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoäidin kiireet ovat kadehdittavan ihania. Oliivipuu kuulostaa mahtavalta. Ja hienosti olet onnistunut orkideaharrastuksessa. Minulla yksi ainoa jonka sain kukkivana, saas nähdä saanko sen uudestaan kukkimaan. Harmillisia nuo tietokoneongelmat.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!