Netflix-sarjoja, syön purkista

Huomenta, no sikäli harhaanjohtava otsikko, että purkista en syö vaan teen itse ruokani. Nirso kun olen. Telkkaria olen huono katsomaan. En jaksa tälläytyä telkkarin ääreen tietyllä kellonlyömällä katsomaan tiettyä ohjelmaa. Mutta parin viime vuoden aikana, kun olen paljon sairastellut, ensin selkää ja nyt polvea niin ruutuaika on kyllä lisääntynyt. Lukulampun valossa -blogiani lukevat tietävät, että dekkarit, etenkin pohjoismaiset, ovat herkkuani. Ja rikossarjoja on tullut katseltua paljon myös netistä. 

Nousuvesi nousi viime talvena ylitse muiden, ja melkein itkin ilosta, kun kuulin, että tänä syksynä alkaa uusi tuotantokausi. Luin aikanaan kaikki Cilla & Ralf Börjlindin kirjat Olivia Rönningistä ja kumppaneista. Kirjoista vain ensimmäinen on nimeltään Nousuvesi, mutta koko tv-sarja on nimetty sen mukaan. Sarja tulee myöhään sunnuntai-iltaisin, ja minulle maanantain huipennus on uusi jakso Nousuvettä Areenasta. 

Toinen lempisarjani on Netflixistäkin löytyvä Sorjonen , josta myös alkoi uusi kausi tänä syksynä. Sorjosesta on myös kirjoitettu kirjoja, joskin käsittääkseni jälkeenpäin käsikirjoitusten perusteella. Kirjojen tekijänä on J.S. Ilves. Tämän salanimen taakse kätkeytyy kaksi suomalaista tunnettua dekkaristia, joiden oikeita nimiä ei ole paljastettu. Olen miettinyt pääni puhki, keitä he voisivat olla, ja minulla on oma aavistukseni...saatanpa olla ihan väärässäkin. Sorjosesta ollaan montaa mieltä, itselleni se kolahtaa kovastikin. Ville Virtasen esittämä Kari Sorjonen on särmikäs poliisi, jonka muisti ja päättelykyky on omaa luokkaansa. Sosiaaliset taidot sen sijaan aika olemattomat. Sorjosen vaimo ja tytär ovat myös isossa roolissa. Lempihahmoni taitaa kuitenkin olla Lena Jaakkola, Sorjosen työpari, jota esittää Anu Sinisalo. Esimies Taina repii usein hiuksiaan Lenan tempauksien vuoksi, ne kun usein ylittävät poliisin toimivallan ja saattavat Lenan itsensä sekä usein myös hänen läheisensä vaaraan. Katsoin koko toisen tuotantokauden lähes putkeen. Viimeinen jakso päättyi siten, että varmaan jatkoa seuraa. Vieroitusoireet olivat sen verran kovat, että katsoin aika monta jaksoa vanhempaa tuotantokautta, jotka kestävät hyvin toisen katsomisen.

Toinen kotimainen sarja, mikä myös löytyy Netflixistä, on iki-ihana Karjalan kunnailla, josta viime talvena katsoin kaikki tuotantokaudet. Ihanat Karjalan maisemat ja ikuinen kesä! Tuotantokausi kestää yhden kesän, mutta talven aikanakin on tapahtunut asioita. Jokaisen jakson johdantona on Isä Antton (Hannu Virolainen) monologi, missä hän hiukan päätään pudistellen mutta kuitenkin hyväksyvä pilke silmäkulmassaan kertoilee kylän ja sen asukkaiden asioista. Melkein itkin, kun viimeinenkin tuotantokausi oli katsottu loppuun. Vaikka olen sarjan aikanaan tv:stä katsonut, toisella katselukerralla sain enemmän irti Miikkulan kylän asukkaiden asioista ja keskinäisistä suhdesotkuista. 

Joskus tulee katsottua myös satunnaisesti valittuja elokuvia Netflixistä. Isänsä tytär on ihana ja harmiton ihmissuhdekomedia. Rachel on hyvin työorientoitunut uranainen, jonka sulhanen jättää hänet alttarille juuri tuon ominaisuuden vuoksi. Häihin tulee kuokkimaan Rachelin isä, joka on jättänyt perheensä Rachelin ollessa pikkutyttö. Rachel on katkera isälleen, mutta jotenkin he päätyvät baariin, juovat itsensä humalaan ja päätyvät yhdessä Rachelin varaamalle häämatkalle loistoristeilijälle. Selvittyään Rachel uhoaa jäävänsä laivasta seuraavassa satamassa ja lentävänsä takaisin kotiin ja työn ääreen, mutta kuinkas kävikään?

Toinen elokuva, mikä ei ole ollenkaan harmiton, on Norjan terrori-iskuista kertova 22 July .

Senkin katsomisen aloitin ihan sattumalta, kun Netflix sitä tarjosi. Elokuva on näytelty, ja siinä puhutaan englantia, mutta se perustuu liiankin tarkasti Utoyan ja Oslon tapahtumiin. Tapahtumia seurataan yhden perheen näkökulmasta. En ole varma, onko tuolla perheellä vastinetta todellisuudessa. Anders Behring Breivikin näytteljä esittää rooliaan liiankin hyvin, ja tuli jopa uniini. Sarjan perhe asuu Huippuvuorilla, ja maisemat tuovat oman säväyksensä elokuvaan. On sanottu, että tätä elokuvaa ei olisi pitänyt tehdä, tai että se on tehty liian aikaisin. Voin vain kuvitella, miltä tapahtumissa mukana olleista je ehkä niissä läheisensä menettäineistä tuntuu. Elokuva on todella hyvä, mutta myös raadollisen todentuntuinen. Katso jos pystyt.

Kun Sorjonen oli kaluttu loppuun, mietin, että mitähän sitä nyt katselisi iltojensa iloksi. Löysinkin sarjan, josta katsoin heti kaksi jaksoa. Sarja on nimeltään Midnight sun ja se sijoittuu Kiirunan maisemiin, joskin välillä poiketaan Pariisissakin. Viime kesän matkailuautoreissulla poikkesimme Kiirunassa, ja nuo Pohjois-Ruotsin maisemat ovat mieluista katseltavaa. Kiirunan sydän on malmikaivos, ja siitä tekee mielenkiintoisen myös se, että kaupungin keskustaa ollaan siirtämässä pois kaivoksen tieltä 3 km sivummalle. Taloja puretaan ja uusia rakennetaan, jotta kaivostoiminta voisi jatkua. Kuulostaa uskomattomalta mutta on ihan totta.  Sarja ei ole kaikilta osin kaunista katseltavaa, siinä tapahtuu erittäin epätavanomaisella ja raa´alla tavalla tehtyjä murhia, ja välillä joutuu kyllä kääntämään katseensa muualle. Toinen jakso antoi jo viitteitä, että tulossa on shamanismia ja magiikkaa, ja aion varmasti katsoa lisää tätä sarjaa.

Mutta tänään on maanantai ja Nousuvesi-päivä. Olen vielä sairaslomalla. Perjantaina otettiin tikit pois, mutta harmikseni polven haava on alkanut hiukan vuotaa. Pitää sitä nyt hoidella ja paikkailla, ettei mitään takapakkia tulisi.

Hyvää alkavaa viikkoa!