Marrasmietteitä

Marraskuu, sataa sataa ropisee. Minä vietän eläkepäiviä, töihin pitäisi palata tämän viikon torstaina. Sairasloma loppui jo viime viikolla. Sitä olisi varmaan lisääkin herunut, mutta mieli tekee jo ihmisten ilmoille. Työterveyslääkäri tulkkasi ortopedin tekstiä, eikä se ollut kivaa kuultavaa. Rustopinnat polvessa ovat ohentuneet eli nivelrikkoa on. Poistettu kierukan osa oli jauhautunut muruiksi. Lääkärin selitys tähän oli, että kierukalla on nivelrikon vuoksi liian vähän tilaa ja se voi aiheuttaa tällaista. Polvitaipeessa on kookas Bakerin kysta, mille ei oikein voi tehdä mitään. 

Luulin olevani jo paremmassa kunnossa, ja mieli teki kovasti mieli Lehmikselle fiilistelemään syksyä. 

 Pimeys tuli Keski-Suomessa vielä aikaisemmin kuin täällä etelämmässä, sikäli kun tuo päivä nyt valkenee ollenkaan. Pelkkää hämärän hyssyä olleet viime päivät.

Kotiin jäänyt isäntä kielsi menemästä metsään, mutta uskoinkos tuota?

Lähimetsäänhän sitä piti nilkuttaa, ja suppiksia oli niin paljon että hirvitti. Niitä tuntui putkahtelevan maasta sitä mukaa lisää, kun sain niitä kerättyä.

Loppupäivä mökillä sujui sitten rattoisasti sieniä putsatessa, pilkkoessa ja paistaessa. Monta pussillista sain pakastimeen. 

Siinä sienihurmoksessa kivut unohtuivat, mutta totuus paljastui, kun en illalla meinannut päästä saunan lauteille. Jäinen Lehmis helli kipeää polvea, mutta takapakkiahan tuosta reissusta tuli. Lääkärit kirjoittavat hyvin mieluusti nivelrikkoon Arcoxiaa, josta ei kyllä minulle ole suurta apua ole ollut. Sen lisäksi ei saisi muuta tulehduskipulääkettä käyttää, ja heitinkin koko tropit nurkkaan ja siirryin takaisin Burana-Panacol -komboon, josta on vähän enemmän apua. 

Vähän tuli jo uskonpuute, kun viisi vuotta sitten toisen polven tähystyksen jälkeen oli hetikohta kunnossa ja kivuton, nyt polvi on edelleen kipeämpi kuin ennen tähystystä. Onneksi tapasin ystävän, jolle oli sama homma aikanaan tehty. Hän kertoi, että kipu oli jatkunut useita viikkoja, mutta polvi oli tullut niin hyvään kuntoon, että meni seitsemän vuotta, ennenkuin piti alkaa keinoniveltä suunnittelemaan. Eli yritän edelleen olla optimistinen, että tästä vielä polvi tulee. 

Kukkani ovat edelleen ihan hyvissä voimissa, ja hankin niille kukkalampun pimeitä päiviä valaisemaan. Kovasti tekisi mieli niiden kanssa puuhastella, mutta näin pimeänä aikana pitää antaa kasvien levätä aika rauhassa ja kastella maltilla. Muutenkin on jo vähän valoja viritelty pimeyteen. Sen kummempia jouluvalmisteluja meillä ei tänä vuonna tehdä, sillä joulun vietämme tänä vuonna Espanjan Torreviejassa, joka on jo parilla reissulla tullut tutuksi ja havaittu hyväksi paikaksi. Perhejoulut ovat ihania, mutta jouluhössötys muuten ei ole oikein minun juttuni, joten tämä ratkaisu tuntuu nyt oikealta.

Eilen vietettiin isänpäivää. Meillä oli kylässä pari pientä pyörremyrskyä, ja vietimme laatuaikaa tutkimalla vaarilan romukomeroita, jonne on arkistoitu suunnilleen kaikki kotoa lähteneiden lasten lelut ja kirjat vuosien varrelta. Tässä kohtaa voi tosiaan todeta, että toisen romu on toisen aarre, kun pikkuneidit pääsivät penkomaan tavaroita. Kaikkea mahdollista oli säästetty, vanhoista pullonkorkeista lähtien. Pitää toivoa, että polvi ja selkä jossain vaiheessa taipuisivat sen verran, että saisi noita röykkiöitä vähän raivattua. Näin käy kun talossa on paljon säilytystilaa, tavarat ovat poissa silmistä ja poissa mielestä, kunnes totuus paljastuu. 

Isänpäiväksi tein porkkanakakun, ohje Chocochilin Sadepäivän porkkanakakku löytyy täältä.

Luulenpa, ettei muulla ohjeella tarvitse porkkanakakkua enää tehdä. Porkkanan raastaminen on tuossa se isoin homma, mutta siihenkin käytin konetta apuna. Kakun päällä tomusokerissa pyöriteltyjä karpaloita. 

Viimeisenä muttei mitenkään vähäisenä kuulumisena, mulla on uudet rillit!

Jossain aikaisemmassa päivityksessä kerroinkin takuuaikana hajonneista silmälaseistani. Toimitusajaksi luvattu pari viikkoa venyi sitten viideksi, mikä ajan jouduin sitkeilemään toinen sanka teipattuna. Linssien hionnassa oli tapahtunut joku kömmähdys, ja siksi toimutusaika venyi. Minulle ei tietoa viivytyksen syystä tullut, ennenkuin otin Nissenin korkeammalle taholle yhteyttä. Sitten alkoikin tapahtua ja lasit tulivat parissa päivässä. Halusin vaihteeksi tällaiset "hengettömät", ja ne ovatkin niin kevyet ettei muista laseja päässä olevankaan. Vähän hirvittää niitä pestäkään. Ja hukkuvat helposti. Voipi olla että joskus unohdan ne päähän nukkumaan käydessä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.