Kesälomalla 2018, osa 2

Keskiviikkona lähdimme hyvin nukkuneina ja innosta puhkuen kohti Norjaa. Pysähdyimme Ruotsin puolella vielä Kiirunassa kaupassa. Parkkipaikalla ihmettelimme veripilkullisia autojen konepeltejä. Kun matka jatkui, alkoi Lyylinkin tuulilasiin napsahdella sääskiä niin, että pian alkoi näkyvyys heiketä. Kiirunan jälkeen on useita "puskaparkkeja" eli ilmaisia yöpymispaikkoja, missä saattaa olla wc ja ehkä kemiallisen wc:n tyhjennyspaikka. Niissä näkyi olevan paljon telttailijoita ja karavaanareita, ja lähetin lämpimän ajatuksen heille sinne sääskien kynsiin. Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen, että arvostan leirintäalueiden palveluita (kuten sähköä!), joten noissa puskaparkeissa ei tullut yövyttyä, vaikka niihinkin oli valmius olemassa.

Norjaan päin oli muitakin menijöitä. Paikallisia asukkaita ei niin vaan ohiteltu, vaan heillä tuntui olevan etuoikeus tien käyttöön ja niinhän sen pitääkin olla. Valtaväestö ennen turisteja. Muutaman torven töräyksen jälkeen suvaitsivat siirtyä pientareelle ja pääsimme jatkamaan matkaa. 

Päivä oli helteinen myös pohjoisessa. Ruokaa tehtiin taas tienposkessa (siunattu kaasuliesi!) ja välillä piti vilvoitella varpaita. Vedet olivat todella alhaalla, varmaan sateisempina kesinä tämäkin virta on kuohunut kunnolla.

Saaria lähestyttäessä tie kapeni ja nousut ja laskut alkoivat olla niin jyrkkiä, että jouduin jo välillä henkäilemään ja puristamaan ovenkahvaa rystyset valkoisina. Illansuussa sitten poistuimme mantereelta sillan yli Vesteråleniin, joka on saariryhmä Lofoottien pohjoispuolella. Monet tämän laskevat jo Lofooteiksi.

 Ajomatkaa oli jo kertynyt melkoisesti, joten aloimme etsiskellä leirintäaluetta yöpymistä varten, mutta sellaistapa ei niin vaan löytynyt. Onneksi olin kirjoittanut muistiin muutamia yöpymispaikkoja, ja muistin, että Loedingin satamassa on matkaparkki. Hetken etsimisen jälkeen löysimmekin Hjertholmenin satamaan. Emme olleet koskaan yöpyneet matkaparkissa, joten olimme vähän sormi suussa, miten täällä toimitaan. Henkilökuntaa ei ollut missään, ja huoltorakennuksen seinässä nökötti kummallisen näköinen maksuautomaatti. Ystävällinen norjalaisrouva opasti meitä, ja saimme parinkympin arvoisen yöpymisemme maksettua. Kuitti ripustettiin auton ikkunaan ja illalla sitten valvoja kiersi katsomassa, että kaikki olivat maksaneet yöpymisensä. Vessat, suihkut ja keittiö olivat kaikki avoinna yöpyjiä varten kuten leirintäalueella. En ole varma, mitkä kriteerit pitää täyttää, että saa kutsua aluetta leirintäalueeksi, mutta ihan näppärää, että näitä matkaparkkeja on nyt tullut. Suomen puolen matkaparkit löytyvät nykyään myös SF-Caravanin leirintäoppaasta. 

Maisemissa jo silmä lepäsi. Eikä ollut sääskiä eikä mäkäräisiä!

Keittovarustuksena meillä oli mukana myös matkagrilli. Kätevin oli kuitenkin mikron kokoinen kiertoilmauuni, jonka olen joskus ostanut Lidlistä. Sillä valmistui iltapalat nopeasti, kunhan sähköä tuli autoon.

Iltaa kohti tuuli voimistui, ja taivaalle alkoi kerääntyä harmaita pilviä. Me painoimme päämme tyynyyn ja uneksimme Lofooteista, johon vihdoin oli tarkoitus päästä seuraavana päivänä.