Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viikonloppuherkkuja

Moi vaan! Olen viime aikoina viihtynyt kovasti tuolla kirjablogin puolella joten päivitelläänpä vähän kuulumisia täälläkin. On ollut ensimmäinen viikonloppu moneen kuukauteen, minkä olen viettänyt ihan kotikotona. Eilen oli työpäivä, joten mökille ei lähdetty. Tänään kyllä suunnataan kalamarkkinoille!

Viime viikolla sain sitten sen odotetun pneumokokkirokotteen. Mitään sivuvaikutuksia siitä ei tullut ja toivottavasti vaste on hyvä! Samalla reissulla tuli myös toinen kortisonipiikki kantapäähän. Hetken koipi tuntui parantuneelta, mutta kipuilee taas. Katsotaan miten käy. Viime viikolla laitoin myös kuntoutushakemuksen menemään. Päätöstä odottelen jännityksellä! Jos se on myönteinen niin loka-marraskuun vaihteessa vietän kaksi viikkoa Oulussa.

Lauantain iltaherkuksi tein pellillisen merellistä herkkupizzaa.

MERELLINEN HERKKUPIZZA (UUNIPELLILLINEN)

Pohja:
2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa tai 15 g tuorehiivaa
n. 4 1/2 dl vehnäjauhoja
2-3 tl ruokaöljyä
Täytteet:
tomaattipyreetä
oreganoa tai pizzamaustetta
1 tlk tonnikalaa 
1 tölkki ananasta
100 g jäisiä katkarapuja
75 g Auramurua
juustoraastetta
Sekoita 42-asteiseen veteen suola ja hiiva (jos käytät tuorehiivaa, käytä kädenlämpöistä vettä). Lisää jauhot käsin sekoittaen tai monitoimikoneessa. Lisää lopuksi öljy. Anna taikinan seistä hetki ja kauli sitten leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi.
Levitä pohjan päälle tomaattipyreetä. Lisää täytteet, ripottele pinnalle Aura ja juustoraaste sekä pizzamauste. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Eilen metsälenkillä löysin sattumalöydöksenä piirakan verran kanttarellejä. Joten tänään aamupalalla päästiin herkuttelemaan kanttarellipiirakalla. Ohje on äitini Margitin niiltä ajoilta kun suolaiset piirakat olivat uusinta uutta ja hottia. Täytteeseen voi käyttää melkein mitä tahansa. 
 KANTTARELLIPIIRAKKA

Pohja:
150 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
1 dl juustoraastetta

Täyte:
Kanttarelleja (määrää en nyt osaakaan sanoa)
1 sipuli
suolaa, pippuria
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
75 g auramurua
2 munaa
 2 dl kermaa tai maitoa
Sekoita voi ja vehnäjauhot käsin tai yleiskoneessa. Lisää joukkoon vesi ja juustoraaste. Painele taikina matalan vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225 asteessa 10 minuuttia.
Ruskista pannulla hienonnetut kanttarellit ja sipuli, mausta. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada seos tortun syvennykseen. Paista vielä n. 15 minuuttia kunnes piirakka on saanut kauniin värin.
Makoisaa ja aurinkoista sunnuntaita!

2 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!