Mökillä tuntui ja näytti jo varsin syksyiseltä. Ihanan viikonlopusta teki se, että sain omia murusiani mökille käymään. Itse vietin hiljaiseloa, sillä sain perjantain kantapäähäni kortisonipiikin. Kantapää on kipuillut pitkään, plantaarifaskian tulehdus on kysessä eikä sille paljoakaan ole tehtävissä. Kortisoni on tietysti tylsä juttu, mutta on usein tuonut avun vaivoihini - toivottavasti nytkin. Ja olen huomannut, että mitä enemmän piikki sattuu, sitä tehokkaammin se tehoaa. Sillä asteikolla kantapään pitäisi parantua pikavauhtia. Lääkärillekin totesin, että varsin tehokkaan tuntuinen piikki ole. "Mitenkähän tuo pitäisi käsittää", lääkäri kommentoi. Mutta toiveikas olen että pääsisin pian taas lenkkeilemään.
Viime viikolla sain muitakin hyviä terveydentilaani koskevia uutisia. Tulehdusarvot ovat normaalit ja keuhkokuvat ok. Goodbye keuhkopöpö! Ja jos takaisin yrittää niin minulla on nyt salainen ase takataskussa eli kohtapuoleen voin ottaa rokotteen keuhkokuumetta vastaan. Jess! Kantapää on pieni vaiva tähän iloon verrattuna.
Viime päivinä suomalaisten mielipiteet ovat jakautuneet jyrkästi kahtia, ja nyt viittaan tietysti turvapaikanhakijoihin. Rasistit vastaan suvakit ym. yhtä kauniita nimityksiä. Itse kuulun kai sitten noihin suvakkeihin, kun meilläkin on pengottu kaapeista tavaraa, jota koemme jonkun muun tarvitsevan enemmän kuin me itse. Tänään poikkesimme mökiltä kotiutuessa viemässä tavaroita hätämajoituspaikkaan. Pihalla oli röykkiöittäin lahjoitettua tavaraa, mutta hurjasti oli myös tarvitsijoita, jotka etsivät niistä itselleen päällepantavaa. Monet heistä t-paidoissa ja varvassandaaleissa. Toisin kun puhutaan ja kirjoitetaan, joukossa oli myös naisia ja lapsia. Pieni tummakutrinen tyttö löysi lahjoitusten seasta vauvanuken ja nukelle turvakaukalon. Voi sitä silmien loistetta! Tänään luin kommetin, jossa pakolaisten arveltiin olevan ISISin sotureita, jotka on lähetetty maahamme ISISin kustannuksella. Aseet ja räjähteet tulevat sitten perässä. Kovin vaaralliselta vaikutti tämä nukella leikkinyt "soturi".
Tämä Annamari Marttisen kirja teki minuun ison vaikutuksen jokin aika sitten, jo ennen tätä pakolaistulvaa. Kirja on fiktiota, mutta sillä on todellisuuspohja. Suosittelen lukemaan. Ja miettimään sitten, kannattaako turvapaikanhakijoita vihata saati kadehtia.
Rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta alkavaan viikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!