Olipas ihana syyskesän viikonloppu. Aamusella maisemat olivat ihan henkeäsalpaavan kauniita! Ja hämärtyvään iltaan oli ihana sytytellä kynttilöitä lyhtyihin ja sitten saunoa kaikessa rauhassa ja pulahdella kieltämättä jo aika viileään veteen.
Kesäkeittiö etenee edelleen ja minäkin sain kantaa korteni kekoon muutenkin kuin valokuvaamalla työn edistymistä. Maalasin näitä nurkkalautoja, maalina Uulan petroliöljymaali.
Ihan loistava maali kaikkeen ulkomaalaukseen, hinnakasta mutta koska peittää jo kerralla niin säästää pitkässä juoksussa aikaa ja rahaa. Ympäristöystävällistäkin kuulemma. Pysyy hyvin myös koiran turkissa.
Ihan loistava maali kaikkeen ulkomaalaukseen, hinnakasta mutta koska peittää jo kerralla niin säästää pitkässä juoksussa aikaa ja rahaa. Ympäristöystävällistäkin kuulemma. Pysyy hyvin myös koiran turkissa.
Nämä seepraraidat eivät taida lähteä kuin parturoimalla.
Metsäretkellä törmäsin tämännäköiseen rinteeseen.
Onneksi oli ämpäri mukana. Puolukat näyttivät ihan kypsiltä, mutta poimiessa paljastui, että vieä olisivat saaneet jäädä kypsymään. Ovat nyt tuolla uunipellillä kypsymässä.
Ronjankin mielestä hirmu hyviä.
"Koskahan äippä leikkaisit tän otsatukan? Olis kiva taas nähdä eteensä."
Metsästä tullessa oli tietysti koiruuksilla hurja nälkä. Ja ulkona ruoka aina maistuu!
Olettekos muuten koskaan pakastaneet uusia perunoita?
Meillä kun on nyt "uudet perunat" parhaimmillaan eli sato aikas myöhäinen, niin kokeilin. Pestyjä perunoita keitetään kaksi minuuttia, minkä jälkeen ne jäähdytetään, kuivatetaan ja pakastetaan. Pakastimesta otettaessa perunat laitetaan jäisinä kiehumaan ja keitetään kypsiksi. Enpä ole kokeillut, millainen on lopputulos, mutta pakastimessa on muutama satsi perunaa odottelemassa.
Ensi viikko onkin tiukka, joten nyt voisi vaikka alkaa valmistautumaan siihen. Ja ehkäpä parturoida nuo koirat! Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Ihania kuvia ja noi mustat otukset on hauskoja.
VastaaPoistaMinä ja "mustat otukset" kiitämme :D
Poista♥onpa todella kauniita luontokuvia!
VastaaPoistaKiitos Riitta Sinikka, luonto oli kaunis mutta kuvat on ihan pokkaritasoa.
PoistaKiitos ma-te! Juu ei ole metsään asiaa ilman marjakavereita! Meidän edesmennyt Pinja pisti vielä paremmaksi ja tuli metsässä syömään mustikoita ämpäristä! Nämä kaksi hurjimusta eivät ole sitä vielä hoksanneet. Kiva tietää että perunoiden pakastaminen on onnistunut, niitä on nyt pakkasessa useampi satsi. Kivaa viikkoa myös!
VastaaPoistaVau miten upeita kuvia!! Näyttää aivan satuisalta paratiisilta! Hurjan iloisen näköisiä metsäkavereita sulla :D Mitä sä meinaat puolukoista tehdä? Mullakin on vähän puolukkaa, mutta en vielä tiedä mitä niille pitäisi tehdä, ne ei oikein mene sellaisenaankaan...mutta ovat hyvää ravintoa! Kivaa viikkoa sulle <3
VastaaPoistaKiitos Ihanainen! Kyllä nuo kaverit on aina iloisia kun mennään metsään :) Survoin puolukat ja pakastin survoksen, katsotaan sitten mitä siitä syntyy. Puolukkarahka on ihanaa ja vispipuuroa pitää varmaan nuorisolle tehdä. Varmaan käyttöön tulevat.
Poista