Hei pitkästä aikaa!
Mihin nämä päivät ja viikot hurahtelevat? Ihanaa kun täällä on käynyt vanhoja tuttuja ja ihan uusiakin tuttavuuksia, olkaatten kaikki tervetulleita!
Useita meitä yhdistää herra - tai ehkä veljessarja - nimeltä Fibro(myalgia). On aina hyvä kohdata kanssakulkijoita ja -kärsijöitä, vaikka moni meistä mieluusti sanoutuisi irti tästä seurasta. Mutta asiat, joille ei mitään voi, pitää vaan hyväksyä, yrittää elää tästä ikävästä seuralaisesta huolimatta täyttä elämää niin pitkälti kun se on mahdollista.
Uskon että herra Fibroja on useita veljeksiä, niin monen luona se tuntuu näin syyskosteilla viihtyvän. Minunkin kyljessäni on yksi tyyppi kyhjöttänyt, niin yksipuolinen kuin tunnesiteemme onkin. Yöt ovat olleet särkyisiä ja katkonaisia, päivät sumuisia. Erityisesti leikattuja ranteitani tuntuu fibron poika rakastavan, ja useana yönä on tuntunut siltä kuin kämmeniä revittäisiin ranteista irti.
Viime viikonloppuna vierailimme veljeni uudella, ihanalla mökillä, ja tein pari hyytävää pulahdusta Päijänteeseen. Seuraava päivä oli ihanan kivuton ja särytön. Pitäisi elvyttää tuota harrastusta, ja käydä pulahtelemassa useammin. Mökkikausikin on ohitse, vaikka toki sinnekin voisi mennä viikonloppuisin käymään. Saamattomuus, jaksamattomuus, uupumus...syitähän löytyy. Vaikka pitäisi jaksaa tehdä kaikki temput säryttömän elämän puolesta. Liikunta onneksi auttaa, kun pysyy kohtuudessa. Tänään on zumbailtu, ja endorfiiniryöppy karkoittaa kivut aina hetkeksi aikaa. Pakkasia odotellessa!
Mutta jotta ei ihan valitusvirreksi menisi, niin ilokseni olen taas jaksanut/pystynyt hiukan neulomaan! Keväällä ostin Keskiseltä halvalla Silmu-lankaa, ja kesällä aloittelin autokäsityönä kaulaliinaa ko. langasta. Kunnes onnistuin hukkaamaan toisen puikon, ja työ jäi kesken. En ostanut uusia puikkoja, koska päätin, että jostain sen puikon on löydyttävä. Yläkerran jätkät kai vieneet. Koko tekele unohtui moneksi viikoksi, kunnes puikko yllättäen löytyi, kun koiranruokapakastin siirrettiin terassilta sisätiloihin. Olin kai heittänyt käsityöpussin pakastimen päälle, kun etsin avaimia laukusta, ja puikko oli tipahtanut pakastimen taakse. Oi onnea, sain tikuteltua kaulaliinan valmiiksi, ja tällainen siitä tuli:
Saapa nähdä kenen kaulaa tämä jatkossa lämmittää.
Sukkamalli on tuttuakin tutumpi, helppo pitsikuvio. Näistä pitkistä sukista on pidetty kovasti, joten ajattelin niitä muutamat pukinkonttiin värkätä. Tänä syksynä sukkatehdas käynnistyi käsileikkauksen vuoksi kovasti myöhässä, joten kovin paljoa valmista ei ole jouluksi odotettavissa. Jotain ehkä kuitenkin.
Nappi- ja nauhavarastoon sain Karnaluksista täydennystä, mistä Päiville suurkiitos!
Nyt on piirakkasukat aluillaan, saas nähdä miten malli toimii Nostalgia-langassa. Ajattelin kokeilla, kun ko lankaa löysin edullisesti paikallisesta Siwasta.
Mutta nyt nukkumatti kutsuu zumbailijoita. Mukavaa loppuviikkoa, ollaan taas kuulolla!
Nyt vähän hämää tuo sukan pitsikuvio, onko kärjestä aloitettu malli? Olen usein suunnitellut kokeilevani, miten sellainen kärjestä aloitettu sukka oikein syntyy, mutta kokeilun suunnittelu näyttää vievän ajan ja energian. Sukulaistytöltä kuulin, että olisi ihan simppeli juttu.
VastaaPoistaHienot on sukat anyway.
No eipä kyllä ole kärjestä aloitettu, siihen en pystyisi. Tässä linkki ohjeeseen: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93076 Pitääpä myöntää että itsekin aluksi takkusin tuon mallin kanssa, mutta nyt kun olen useammat sukat tehnyt niin on tosi simppeli ja kiva malli.
PoistaSukkatehtaalta on valmistunut komiat sukat :)
VastaaPoistajaksuja sinne <3
VastaaPoistaKiitokset Matelle ja Suville poikkeiluista! Kyllä täällä jaksellaan, ystävien vierailut aina piristävät - livenä tai virtuaalisesti.
VastaaPoista