Heippa ja lauantaita!
Arki on nyt sitten alkanut ihan pitkän työviikon merkeissä. Työ on vienyt paljon aikaa ja energiaa, joten kovin paljon valmista ei ole syntynyt, jotain pientä kuitenkin.
Viikonloppu alkoi surujuhlan merkeissä, tyttären kummisedän hautajaiset oli tänään. Juhla oli lämminhenkinen, kaunis ja rakkaudentäyteinen ja siitä jäi kaunis muisto. Kiitokset vielä omaisille.
Härkäviikoissa mennään, mutta meillä ne eivät vielä ole toden teolla alkaneet, siitä nuo otsikon kysymysmerkit. Huomenna saan nimittäin vieraakseni ystävän nuoruusvuosiltani. Ihanaa ja jännää! Kolmisenkymmentä vuotta vierähti niin ettei ole tavattu, mutta facebookin ihmeellinen maailma tuo ystäviä yhteen. Jääkaapissa odottaa porkkanakakku huomista kahvittelua:
Tämä on Kirsin ohje ja niin ihana, että jaan sen tähän muidenkin iloksi:
Porkkanakakku:
4 munaa
2 dl juoksevaa margariinia
4 raastettua porkkanaa
2,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
4 dl vehnäjauhoja
Kuorrutus:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua (oman maun mukaan)
Sekoita munat, juokseva margariini ja paorkkanaraaste. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 30-40 min 175 asteessa, varo paistamasta liian kuivaksi. Sekoita ja pehmeä voi ja muut kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä täysin jäähtyneen kakun pinnalle. Ripottele pinnalle puolukoita koristeeksi.
Puolukat vielä puuttuvat, lisään ne sitten juuri ennen tarjoilua.
Tein vielä suolaisen piirakan, sekä näitä Tytin ohjeella tehtyjä mahtavia suolapähkinäpipareita. Laitahan Tytti ohjetta blogiisi, jos olet sitä mieltä että sen voi jakaa, vai haluatko pitää salaisuutena. Nämä ovat todella suussasulavia:
Neulerintamalla ei ole kovin paljoa valmista tullut. Neuloin ja huovuttelin toisetkin "tontun tumput", tässäpä näitä kaksin kappalein:
Toiset tein vaihtelun vuoksi kaksivärisiksi. Poitsu lupasi tulla huomenna kotiuttamaan toiset näistä, toiset saa posti kuljettaa toiselle pojalle Tampereelle. Tasapuolinen pitää olla!
Nyt olen aloitellut Tytin tilaamia harmaita pitsisukkia, toinen on valmiina, toinen alkutekijöissään.
Eiköhän se toinenkin siitä pikapuoliin valmistu. Näissä on nyt vartta se 30 senttiä, enempää ei oikein näillä silmukkamäärillä voisi tehdäkkään, vaan pitäisi aloittaa varsi isommalla määrällä silmukoita ja kaventaa sitten. Muuten tulisi liian tiukka varsi.
Ensi viikosta on tulossa toivottavasti liikunnallinen. Meillähän on tuo vakkarizumba maanantaisin, sen lisäksi alkaa tässä lähellä torstai-iltaisin zumbatunti, johon ajattelin myös mahdollisuuksien mukaan osallistua. Saas nähdä miten ehtii ja jaksaa, kun iltavuoroakin pitää välillä tehdä. Mutta zumba on kyllä niin mahtavaa, että vaikka lähteminen on välillä tervanjuontia, niin tunnin jälkeen on niin hyvä fiilis että se kannustaa voittamaan väsymyksen ja lähtemään uudestaankin.
Leppoisaa sunnuntaita ja pirteää viikkoa!
Hyvä kun muistutit kekseistä. Tarkoitus on ollutkin laittaa niistä reseptiä blogiin. Taidankin huomenna niitä leipoa tyttösen kanssa.
VastaaPoistaJee, hyvältä näyttää mun tulevat sukat. :)
Laita ihmeessä ohjetta, nuo on NIIN hyviä, nam nam. Hiljalleen sukat edistyy, sain eilen illalla tehtyä taas aika pätkän vartta lisää.
VastaaPoista