Elämäntaparemonttia

Tervehdys taas hektisen viikon jälkeen! Olen pahoillani, tästä on tulossa postaus ilman kuvia, eipä ole ollut mitään kuvattavaa. Omat sukat ovat vielä puikoilla eikä niissäkään mitään uutta, samaa pitsimallia mitä parit aikaisemmatkin. Ja vähäksi aikaa ehdottomasti viimeiset sitä sorttia, seuraavaksi jotain ihan muuta! Yhtään kakkua tai muuta herkkua en ole värkännyt vaan olen pysytellyt tiukasti pussiravinnossa.

Nutraus on sujunut mallikkaasti, nälkä, päänsärky tai heikotus eivät ole vaivanneet. Puntari on värähtänyt aavistuksen verran alaspäin, eli suunta on oikea, nutrauksen jälkeisiä lukemia en vielä ryhdy veikkaamaan. Kaksi viikkoa olisi siis tavoitteena tällä erää, sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Kiireiselle pussikuuri on oiva vaihtoehto, lounas ja päivällinen valmistuvat hetkessä, ja kun on päätöksen tehnyt niin ei tule sitten kiireessä napsittua mitään epäterveellisiä välipaloja.

Liikuntaakin on viikkoon mahtunut. Koirien lenkitys on kyllä tällä viikolla jäänyt muiden harteille kiireiden vuoksi, ja tänään oli sen verran pakkasta että kipaistiin vaan pikainen lenkki töiden jälkeen. Maanantaina zumbailtiin tunti vanhassa, tutussa seurassa, eilen sitten starttasi oman kylän viiden zumbatunnin sarja. Täytyy kyllä sanoa, että pikku pettymys oli tämä uusi zumbatunti. Oli ehkä lähempänä perusaerobicia kuin kunnon zumbaa. Tai ehkä meillä vaan on rima liian korkealla, kun ollaan kohta kolme vuotta zumbailtu mahtavan Evattaren tahtiin. Hiki tuli kuitenkin ja hengästyi, ja sehän on pääasia. Luultavasti tuolla toisellakin tunnilla käydään aina kun aika myöten antaa, mutta maanantain tunnista ei kyllä luovuta!

Elämäntaparemonttiani on kestänyt jo pitkään, ja sen tavoitteena on terveys, arjessa jaksaminen ja hyvä olo. Mihinkään missin mittoihin en ole pyrkimässä, se ei olisi edes realistinen tavoite kun olen koko ikäni ollut pyöreä. En kuitenkaan ole pahoillani, jos hyvä olo näkyy myös päällepäin. Fibro pistää polvilleen aina silloin tällöin, kun säryt oikein jylläävät. On ollut päiviä, jolloin liikkumaan lähteminen on ollut sula mahdottomuus, ja pelkkä vessaan meno on ollut kunnioitettava suoritus. Näitä päiviä on kuitenkin ollut viime aikoina yhä harvemmin, ja vaikka kivut ja uupumus rassaisivat lähtiessä, niin yleensä liikkumisen jälkeen on kuitenkin pirteämpi ja kivuttomampi olo. Olen myös iloinen siitä, että joskus seurannassa olleet kolestroli- verenpaine- ja sokeriarvot ovat nyt olleet normaalit enkä ole tarvinnut niihin lääkitystä.

Tänään olin mielestäni hyvinkin reippaana, aamuseitsemältä ennen töihin lähtöä laittamassa petivaatteita pakkaseen tuulettumaan. Mutta naapurin isäntäpä pisti paremmaksi ja lähti avantoon! Minäkin olen muutamia vuosia sitten hoitanut fibrokipuja avannossa, mutta sittemmin se on jäänyt ihan vaan saamattomuuden vuoksi. Mökillä kyllä olen uinut niin pitkään syksyllä ja aikaisin keväällä kuin vaan mahdollista, ja olipa meillä viime talvena siellä vähän aikaa avantokin. Siellä on kuitenkin aina ollut sauna kuumana ja henkivartija laiturilla vahtimassa.  Tänään tuo ajatus ei sitten antanutkaan rauhaa, vaan kypsyttelin sitä pitkin työpäivää. Iltasella sitten puin uikkarit, kylpytakin ja toppatakin päälle, hyppäsin autoon ja huristin joenrantaan, missä kylän avantouintipaikka on. Kokemus oli huikea ja aika pelottavakin. Laituri oli jäinen ja liukas, valkoinen höyry nousi joesta. Pakkasmittari näytti kotona 25,9 miinusastetta. Mutta kun olin sinne asti päässyt, niin päätin etten jänistä. Eikun avantotossut jalkaan ja hyinen pulahdus jokeen. Henki tuntui salpautuvan mutta kyllähän se mahtava endorfiiniryöppykin sieltä tuli. Täytyy kyllä myöntää että kotiin tullessa oli sormet ja varpaat tönkköjäässä, vaikka oli kuivat käsineet ja toppakengät mukana. Olo on nyt raukea ja kuitenkin jotenkin virkistynyt. Luulen että ensi yönä on luvassa hyvät unet. En vielä tiedä jatkanko avantouimarin uraani, luultavasti otan ainakin sen turvamiehen mukaan ja ehkä tuota pakkastakin voisi olla vähän vähemmän. Jännittyneenä odotan nyt, onko jo yhdellä pulahduksella vaikutusta särkyyn. Jos on, niin varmasti jatkoa seuraa. Nyt on ollut kyllä muutenkin vähän helpompi jakso särkyjen suhteen, kun on ollut kuivat pakkassäät kostean kesän ja syksyn jälkeen.

Viikonlopun olen nyt rauhoittanut liialta ohjelmalta. Huomenna tiedossa pientä kyläilyä, sunnuntaiksi ei vielä muuta suunnitteilla kuin lepoa ja säiden salliessa ulkoilua. Voipi olla että teen tänne pitkästä aikaa koirapostauksen. Tuon kolmikon touhuista voisi tehdä ihan oman bloginkin, ihan tavallinen arki niiden kanssa on täynnä hassuja pikku juttuja. Viime yön valvoskelin Ronjan kanssa, paukkuarka reppana oli pelästynyt, kun isäntä käytti koirat pihalla ja pakkanen paukahti sähkötolpassa. Yöllä sitten talo eli ja nurkatkin vähän paukahtelivat, ja sehän oli Ronjan mielestä tosi vaarallista ja vaati ehdottomasti äipältä suojelua. Mutta palaillaanpa näihin ihan kuvien kanssa myöhemmin. Nyt toivottelen Oikein Ihanaa Viikonloppua!