Minäkinkö bujoilemaan?

Bujo, bullet journal on varmaan jo monelle tuttu. Se on siis eräänlainen kalenterin, päiväkirjan ja muistikirjan sekoitus, jota täytetään käsin ihan tavalliseen vihkoon tai muistikirjaan. Olen katsellut ihaillen toinen toistaan hienompia bujusivujen kuvia blogeista ja Instagramista. Joskus on käynyt mielessä ajatus, että jospa minäkin, mutta olen painanut sen saman tien taka-alalle. En osaa, en jaksa, en ehdi. Kunnes töissä kirjastossa hyllyttäessäni käteeni osui tämä kirja, jota jäin selailemaan, ja koin aikamoisen silmien avautumisen.

Bujo ei olekaan - tai ainakaan sen ei pitäisi olla - mikään aikavaras, päinvastoin. Se on paikka, mihin voi kirjata ylös kaiken mahdollisen, ja unohtaa epämääräiset muistilaput, joilla on taipumusta kadota. Voi suunnitella elämäänsä vuosi-, kuukausi- ja viikkotasolla. Tehdä listoja, kirjoittaa päiväkirjaa, suunnitella asioita isoista kokonaisuuksista pieniin murusiin. Tavoitteita, haaveita, mielihyvän lähteitä...ihan mitä itse haluaa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole, eikä bujo voi olla vääränlainen, jos se on käyttäjälleen toimiva. Se on eräänlaista oman elämänsä KonMaritusta. 

Mutta ne sivut, joita netissä näkee...ne ovat niin kauniita, harmonisia ja hienosti tehtyjä. Tähänkin kirjassa oli selvä ohje: älä yritä tehdä hienoa. Yritä tehdä toimiva. Aluksi kannattaa miettiä rakennetta ja pysyä yksikertaisessa, myöhemmin voi sitten tuunata niin paljon kun haluaa.  Kun bujon saa toimimaan omalla kohdallaan niin, että siitä on iloa ja hyötyä, bujo on saavuttanut tavoitteensa. Tässä kohtaa lukiessa pienet kellot alkoivat soida korvissani. Sivujen ei tarvitse olla julkaisukelpoisia. Ne voivat olla ihan millaisia vaan, kunhan niistä on itselle iloa ja hyötyä. En osaa piirtää, ja nykyään, kun käsin ei kirjoitetaa muuta kuin kauppalappuja, käsialanikin on mennyt huonoksi. Mutta se ei haittaa. 

Kun olin päättänyt alkaa bujoilemaan, minua ei pidellyt mikään. Kyselin ja sain hyviä vinkkejä konkareilta, niistä iso kiitos! Tein harjoitusversion ruutuvihkoon, ja eilen ostin pisteellisen muistikirjan tähän tarkoitukseen. 

Ennenkuin aloitin koko hommaa, mietin, että helppo ratkaisu voisi olla sellainen, missä olisi vähän valmista kalenteripohjaa alkajaisiksi. Niinpä tilasin Adlibrikseltä vuoden 2019 bujoilukalenterin. Katsotaan, onko se sellainen kuin ajattelin, jos ei, niin jatkan tällä "tyhjällä kirjalla". Aluksi tyhjät sivut kauhistuttivat. Kirjan ja blogimallien avulla lähdin rakentelemaan mallia, missä edetään isoista kokonaisuuksista pienempiin. Eilinen ilta meni suunnitellen ja toteuttaen. Totesin, että tähän hommaan ei mikään kirjoituspöytä riitä ja siirryin sovinnolla keittiön pöydän ääreen.

Ihan ensimmäiseksi sivut numeroidaan ja tehdään  sisällysluettelo, jota täytellään sitä mukaa kun sivuja tulee lisää. Näin tarvittava tieto löytyy helposti, eikä tarvitse selata koko kirjaa.  

Sitten tulevaisuudennäkymiä puoleksi vuodeksi. Tähän voi kirjoitella isompia ja myös suurpiirteisempiä juttuja, jotka tarkentuvat sitten myöhemmin. Ja nyt kun näitä sivuja alkaa tulla, niin muistakaa että olen aloittelija :)

Tein kuukaudet post it -lapuille, jotka sitten teippasin kirjaan. Monta lappua meni hukkaan, ja aikamoista sotkua olisi syntynyt, jos olisin tehnyt suoraan kirjaan. Juuri tällaiseen kaipaan valmiita kalenterisivuja. Vaikka varmaan näitäkin oppisi tekemään kauniimmin.

 

Yhden epäkohdan huomasin heti tuossa kirjassa, se ei oikein tahdo pysyä auki ja tuolle vasemmanpuoleiselle sivulle on vaikea kirjoittaa. Varmaan helpottuu kun sivuja täyttyy lisää.

Kirjan alkuun tein myös tällaisen symbolilistan. Moni bujoilija tuntuu käyttävän symboleja, itse niitä vähän vierastan, enkä tiedä tulevatko ne käyttöön ollenkaan.

Seuraavaksi sitten kuukausinäkymä. Vähän tyhjältä näyttää kun aloitin homman vasta näin loppukuusta.

Oikealle sivulle kirjoittelin marraskuussa muistettavia asioita. Osan niistä siirrän sitten joulukuulle kuun vaihteessa. 

 Sitten hypättiin kuluvaan viikkoon.

Tässä vaiheessa huomasin taas yhden epäkohdan. Joko tussini ovat huonoja tähän tarkoitukseen, tai kirjan sivut liian ohuet. Ikävästi tuo tussin jälki kuultaa läpi sivujen. Kehityksen paikka. 

 Tähän väliin sitten jo kirjoittelin kaikenlaisia listoja. Niitä tulee lisää sitä mukaa kun tarvetta on. 

Listasin, mitä sarjoja ja elokuvia haluan katsella, sekä asioita, mitä pitäisi tai haluaisin hankkia. Täältä maalta kun lähtee ihmisten ilmoille kaupoille, niin kotona taas muistaa mitä olisi pitänyt ostaa. Olen myös suunnitellut kipu- ja mielialapäiväkirjoja. Sivuja voi lisäillä sitä mukaa kun tarvitsee, ne löytyvät sitten sisällysluettelosta, kun ne vaan muistaa heti merkitä sinne. Kauppalistat raapustan edelleen keittiössä pikkulappusille, jotka  voi sitten hukata tai unohtaa kotiin. 

Ajattelin, että teen myös päiväkirjasivuja. Kirjoitan niitä sitä mukaa kun on aikaa ja fiilistä. Parasta varmaan onkin, että voi tehdä sivuja omien tarpeidensa ja tuntemustensa mukaan. Koen myös vahvasti, että bujo tulevaisuudessa auttaa minua järjestelemään päänsisäisiä asioita ja toimii muistin tukena.  Ja hienoa, kun voi ruksailla hommalistasta hommia tehdyksi. Jos ei ehdi tai jaksa tehdä, voi homman siirtää sovinnolla seuraavalle listalle. Tai yliviivata, jos homma ei tunnukaan kovin tarpeelliselta.

Entäs sitten kun koko elämä on näissä yksissä kansissa ja kirja hukkuu tai tuhoutuu? Nimilehdelle laitoin yhteystietoni, että bujo löytää takaisin luokseni, jos unohdan sen johonkin. Toivotaan, ettei tule mitään maanjäristystä mikä nielaisisi kirjani. 

Jaan aika paljon elämääni blogeissa ja muualla somessa. Ajattelin, että bujosta tulee ihan oma, yksityinen juttuni, ja nämä olivat luultavasti ainoat bujosivuni, jotka täällä julkaisen. Paitsi tietenkin, jos tulevaisuudessa saan aikaiseksi huippuhienoja sivuja, joita haluan välttämättä esitellä koko maailmalle.

Ruoalla leikkimistä

Mitenkäs viikonloppu on sujunut? Harmaa ilma onneksi muuttui kirkkaammaksi,  ja kylmempääkin taitaa olla tulossa. Meillä on ajeltu vielä kesärenkailla mutta tänään vaihtui talvirenkaat alle. Aivan ihana viikonloppu ollut, perjantaina saimme yllättäen liput Raskasta Joulua -avajaiskonserttiin Lahtihalliin. En ole aiemmin näissä konserteissa ollut, ja nautin joka hetkestä. Raskasta oli, mutta myös herkkää, ja hienot efektit ja pyrotekniikat.  Suosittelen, vaikka et heavymusiikin diggari olisikaan. Tavallisia tallaajia siellä oli sali täynnä, nuorta ja varttuneempaa. 

Eilen kävimme katsomassa Puhallus-näytelmän Lahden kaupunginteatterissa. Teatterissa käynti on aina elämys, vaikka tämä kappale ei ihan top kymppiin kategoriassani yltänytkään. Hienoja näyttelijäsuorituksia, ja Lahdessa lavastus on ihan omaa luokkaansa. Illan kruunasi ihana ruoka viikinkiravintola Haraldissa. 

Joskus - siis melkein aina - sitä haluaa ruoanlaitossa päästä mahdollisimman helpolla. Nyt kun olen sairastanut, niin olen mennyt yli siitä missä aita on matalin. Nyt viikonloppuna olen sitten vähän hifistellyt. Netin uumenista hyppäsi silmilleni video Tastyn Scalloped Potato Roll

eli perunarulla, joka näytti sen verran päättömältä, että piti kokeilla. Kokonaan en uskaltanut reseptiä veganisoida, vaan käytin oikeita juustoja. Sen verran suuritöinen ruoka tämä oli, etten uskaltanut ottaa riskiä, ja joskus sitä voi vähän joustaa. Ricottajuustoa en löytänyt, joten käytin Koskenlaskija Ruokaa. Aurajuusto olisi varmaan sopinut myös hyvin. Jauhelihan korvasin Elovenan kauramurulla.

 Öljysin leivinpaperin hyvin, ripottelin sille parmesania ja sitten ladoin perunaviipaleet lomittain pellille. Päälle vielä parmesania ja sitten uuniin 300 asteeseen (kyllä!) noin puoleksi tunniksi. 

Paistoin pannulla paprikasuikaleita ja punasipulia sekä kauramurua, maustoin hyvin ja lisäsin vielä tomaattipyrettä kiinteyttämään. Toisella pannulla paistoin pehmeäksi pussillisen babypinaattia ja lisäsin sen sekaan puoli purkkia Koskenlaskijaa. 

Nämä sitten perunapedille. 

Eniten jännäsin tuota rullausta, mutta ihan sievästi perunalevy rullautui leivinpaperin avulla.

Juustoraastetta päälle ja käärö vielä uuniin vartiksi. 

Eli jos on tylsää niin tämän rullan parissa saa hyvin kulumaan tovin jos toisenkin. Syöminen on sitten joutuisampaa. 

Tänään hifistelin vielä lisää, kun bongasin Kinuskikissan  blogista piparitorttujen ohjeen, alkuperäinen ohje täällä. 

Ohjeessa kehotettiin laittamaan luumuhillo pursotinpussiin, mutta minullapa olikin ostettuna tätä putkilomallia, joka sopikin hyvin tarkoitukseen. 

Hillo ei ensin meinannut millään tulla ulos putkilosta, joten käytin vähän voimaa. 

No minäpä en olekaan Kinuskikissa eikä nyt olla Strömsössa joten kävi näin.

Mutta kun pääsin tositoimiin niin piparitortut onnistuivat ihan hyvin. 

Muutaman jutun tekisin toisin jos uudestaan alkaisin tekemään näitä. Piparisuikaleet saisivat jäädä vähän paksummiksi, nyt torttutaikina ei ehtinyt kypsyä ihan niin paljon kuin olisi pitänyt, ennenkuin piparireunus alkoi kärähtää. Luumuhilloa laitoin aika säästeliäästi, jotta rullaus olisi helpompaa. Sitä olisi voinut olla reilummin.

Mutta jos on paljon ylimääräistä aikaa - kuten kai meistä useimmilla on tässä joulun alla - niin ei kun vääntämään näitä. Itse en varmaan pipareita leivo tänä jouluna, kun ollaan joulu muilla mailla. Mutta näin sain vähän piparin tuoksua taloon. Ja työkavereille viemisiä, kun huomenna lähden pitkän sairasloman jälkeen töihin. 

Kovaa vauhtia aika rientää ja reissuun lähtö lähenee. En tunnustaudu vieläkään jouluihmiseksi, mutta yleensä poimin rusinat pullasta eli joulusta itselleni ne mieluisimmat asiat. Täytyy sanoa, että Raskasta Joulua oli ihan mahtava joulukauden aloitus! Vielä on tiedossa vähän pikkujouluilua. Ja kun perhejoulua ei tänä vuonna vietetä, vietämme itsenäisyyspäivänä juhlahetkeä lasten, heidän kumppaneidensa ja perheidensä kanssa. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

Marrasmietteitä

Marraskuu, sataa sataa ropisee. Minä vietän eläkepäiviä, töihin pitäisi palata tämän viikon torstaina. Sairasloma loppui jo viime viikolla. Sitä olisi varmaan lisääkin herunut, mutta mieli tekee jo ihmisten ilmoille. Työterveyslääkäri tulkkasi ortopedin tekstiä, eikä se ollut kivaa kuultavaa. Rustopinnat polvessa ovat ohentuneet eli nivelrikkoa on. Poistettu kierukan osa oli jauhautunut muruiksi. Lääkärin selitys tähän oli, että kierukalla on nivelrikon vuoksi liian vähän tilaa ja se voi aiheuttaa tällaista. Polvitaipeessa on kookas Bakerin kysta, mille ei oikein voi tehdä mitään. 

Luulin olevani jo paremmassa kunnossa, ja mieli teki kovasti mieli Lehmikselle fiilistelemään syksyä. 

 Pimeys tuli Keski-Suomessa vielä aikaisemmin kuin täällä etelämmässä, sikäli kun tuo päivä nyt valkenee ollenkaan. Pelkkää hämärän hyssyä olleet viime päivät.

Kotiin jäänyt isäntä kielsi menemästä metsään, mutta uskoinkos tuota?

Lähimetsäänhän sitä piti nilkuttaa, ja suppiksia oli niin paljon että hirvitti. Niitä tuntui putkahtelevan maasta sitä mukaa lisää, kun sain niitä kerättyä.

Loppupäivä mökillä sujui sitten rattoisasti sieniä putsatessa, pilkkoessa ja paistaessa. Monta pussillista sain pakastimeen. 

Siinä sienihurmoksessa kivut unohtuivat, mutta totuus paljastui, kun en illalla meinannut päästä saunan lauteille. Jäinen Lehmis helli kipeää polvea, mutta takapakkiahan tuosta reissusta tuli. Lääkärit kirjoittavat hyvin mieluusti nivelrikkoon Arcoxiaa, josta ei kyllä minulle ole suurta apua ole ollut. Sen lisäksi ei saisi muuta tulehduskipulääkettä käyttää, ja heitinkin koko tropit nurkkaan ja siirryin takaisin Burana-Panacol -komboon, josta on vähän enemmän apua. 

Vähän tuli jo uskonpuute, kun viisi vuotta sitten toisen polven tähystyksen jälkeen oli hetikohta kunnossa ja kivuton, nyt polvi on edelleen kipeämpi kuin ennen tähystystä. Onneksi tapasin ystävän, jolle oli sama homma aikanaan tehty. Hän kertoi, että kipu oli jatkunut useita viikkoja, mutta polvi oli tullut niin hyvään kuntoon, että meni seitsemän vuotta, ennenkuin piti alkaa keinoniveltä suunnittelemaan. Eli yritän edelleen olla optimistinen, että tästä vielä polvi tulee. 

Kukkani ovat edelleen ihan hyvissä voimissa, ja hankin niille kukkalampun pimeitä päiviä valaisemaan. Kovasti tekisi mieli niiden kanssa puuhastella, mutta näin pimeänä aikana pitää antaa kasvien levätä aika rauhassa ja kastella maltilla. Muutenkin on jo vähän valoja viritelty pimeyteen. Sen kummempia jouluvalmisteluja meillä ei tänä vuonna tehdä, sillä joulun vietämme tänä vuonna Espanjan Torreviejassa, joka on jo parilla reissulla tullut tutuksi ja havaittu hyväksi paikaksi. Perhejoulut ovat ihania, mutta jouluhössötys muuten ei ole oikein minun juttuni, joten tämä ratkaisu tuntuu nyt oikealta.

Eilen vietettiin isänpäivää. Meillä oli kylässä pari pientä pyörremyrskyä, ja vietimme laatuaikaa tutkimalla vaarilan romukomeroita, jonne on arkistoitu suunnilleen kaikki kotoa lähteneiden lasten lelut ja kirjat vuosien varrelta. Tässä kohtaa voi tosiaan todeta, että toisen romu on toisen aarre, kun pikkuneidit pääsivät penkomaan tavaroita. Kaikkea mahdollista oli säästetty, vanhoista pullonkorkeista lähtien. Pitää toivoa, että polvi ja selkä jossain vaiheessa taipuisivat sen verran, että saisi noita röykkiöitä vähän raivattua. Näin käy kun talossa on paljon säilytystilaa, tavarat ovat poissa silmistä ja poissa mielestä, kunnes totuus paljastuu. 

Isänpäiväksi tein porkkanakakun, ohje Chocochilin Sadepäivän porkkanakakku löytyy täältä.

Luulenpa, ettei muulla ohjeella tarvitse porkkanakakkua enää tehdä. Porkkanan raastaminen on tuossa se isoin homma, mutta siihenkin käytin konetta apuna. Kakun päällä tomusokerissa pyöriteltyjä karpaloita. 

Viimeisenä muttei mitenkään vähäisenä kuulumisena, mulla on uudet rillit!

Jossain aikaisemmassa päivityksessä kerroinkin takuuaikana hajonneista silmälaseistani. Toimitusajaksi luvattu pari viikkoa venyi sitten viideksi, mikä ajan jouduin sitkeilemään toinen sanka teipattuna. Linssien hionnassa oli tapahtunut joku kömmähdys, ja siksi toimutusaika venyi. Minulle ei tietoa viivytyksen syystä tullut, ennenkuin otin Nissenin korkeammalle taholle yhteyttä. Sitten alkoikin tapahtua ja lasit tulivat parissa päivässä. Halusin vaihteeksi tällaiset "hengettömät", ja ne ovatkin niin kevyet ettei muista laseja päässä olevankaan. Vähän hirvittää niitä pestäkään. Ja hukkuvat helposti. Voipi olla että joskus unohdan ne päähän nukkumaan käydessä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Netflix-sarjoja, syön purkista

Huomenta, no sikäli harhaanjohtava otsikko, että purkista en syö vaan teen itse ruokani. Nirso kun olen. Telkkaria olen huono katsomaan. En jaksa tälläytyä telkkarin ääreen tietyllä kellonlyömällä katsomaan tiettyä ohjelmaa. Mutta parin viime vuoden aikana, kun olen paljon sairastellut, ensin selkää ja nyt polvea niin ruutuaika on kyllä lisääntynyt. Lukulampun valossa -blogiani lukevat tietävät, että dekkarit, etenkin pohjoismaiset, ovat herkkuani. Ja rikossarjoja on tullut katseltua paljon myös netistä. 

Nousuvesi nousi viime talvena ylitse muiden, ja melkein itkin ilosta, kun kuulin, että tänä syksynä alkaa uusi tuotantokausi. Luin aikanaan kaikki Cilla & Ralf Börjlindin kirjat Olivia Rönningistä ja kumppaneista. Kirjoista vain ensimmäinen on nimeltään Nousuvesi, mutta koko tv-sarja on nimetty sen mukaan. Sarja tulee myöhään sunnuntai-iltaisin, ja minulle maanantain huipennus on uusi jakso Nousuvettä Areenasta. 

Toinen lempisarjani on Netflixistäkin löytyvä Sorjonen , josta myös alkoi uusi kausi tänä syksynä. Sorjosesta on myös kirjoitettu kirjoja, joskin käsittääkseni jälkeenpäin käsikirjoitusten perusteella. Kirjojen tekijänä on J.S. Ilves. Tämän salanimen taakse kätkeytyy kaksi suomalaista tunnettua dekkaristia, joiden oikeita nimiä ei ole paljastettu. Olen miettinyt pääni puhki, keitä he voisivat olla, ja minulla on oma aavistukseni...saatanpa olla ihan väärässäkin. Sorjosesta ollaan montaa mieltä, itselleni se kolahtaa kovastikin. Ville Virtasen esittämä Kari Sorjonen on särmikäs poliisi, jonka muisti ja päättelykyky on omaa luokkaansa. Sosiaaliset taidot sen sijaan aika olemattomat. Sorjosen vaimo ja tytär ovat myös isossa roolissa. Lempihahmoni taitaa kuitenkin olla Lena Jaakkola, Sorjosen työpari, jota esittää Anu Sinisalo. Esimies Taina repii usein hiuksiaan Lenan tempauksien vuoksi, ne kun usein ylittävät poliisin toimivallan ja saattavat Lenan itsensä sekä usein myös hänen läheisensä vaaraan. Katsoin koko toisen tuotantokauden lähes putkeen. Viimeinen jakso päättyi siten, että varmaan jatkoa seuraa. Vieroitusoireet olivat sen verran kovat, että katsoin aika monta jaksoa vanhempaa tuotantokautta, jotka kestävät hyvin toisen katsomisen.

Toinen kotimainen sarja, mikä myös löytyy Netflixistä, on iki-ihana Karjalan kunnailla, josta viime talvena katsoin kaikki tuotantokaudet. Ihanat Karjalan maisemat ja ikuinen kesä! Tuotantokausi kestää yhden kesän, mutta talven aikanakin on tapahtunut asioita. Jokaisen jakson johdantona on Isä Antton (Hannu Virolainen) monologi, missä hän hiukan päätään pudistellen mutta kuitenkin hyväksyvä pilke silmäkulmassaan kertoilee kylän ja sen asukkaiden asioista. Melkein itkin, kun viimeinenkin tuotantokausi oli katsottu loppuun. Vaikka olen sarjan aikanaan tv:stä katsonut, toisella katselukerralla sain enemmän irti Miikkulan kylän asukkaiden asioista ja keskinäisistä suhdesotkuista. 

Joskus tulee katsottua myös satunnaisesti valittuja elokuvia Netflixistä. Isänsä tytär on ihana ja harmiton ihmissuhdekomedia. Rachel on hyvin työorientoitunut uranainen, jonka sulhanen jättää hänet alttarille juuri tuon ominaisuuden vuoksi. Häihin tulee kuokkimaan Rachelin isä, joka on jättänyt perheensä Rachelin ollessa pikkutyttö. Rachel on katkera isälleen, mutta jotenkin he päätyvät baariin, juovat itsensä humalaan ja päätyvät yhdessä Rachelin varaamalle häämatkalle loistoristeilijälle. Selvittyään Rachel uhoaa jäävänsä laivasta seuraavassa satamassa ja lentävänsä takaisin kotiin ja työn ääreen, mutta kuinkas kävikään?

Toinen elokuva, mikä ei ole ollenkaan harmiton, on Norjan terrori-iskuista kertova 22 July .

Senkin katsomisen aloitin ihan sattumalta, kun Netflix sitä tarjosi. Elokuva on näytelty, ja siinä puhutaan englantia, mutta se perustuu liiankin tarkasti Utoyan ja Oslon tapahtumiin. Tapahtumia seurataan yhden perheen näkökulmasta. En ole varma, onko tuolla perheellä vastinetta todellisuudessa. Anders Behring Breivikin näytteljä esittää rooliaan liiankin hyvin, ja tuli jopa uniini. Sarjan perhe asuu Huippuvuorilla, ja maisemat tuovat oman säväyksensä elokuvaan. On sanottu, että tätä elokuvaa ei olisi pitänyt tehdä, tai että se on tehty liian aikaisin. Voin vain kuvitella, miltä tapahtumissa mukana olleista je ehkä niissä läheisensä menettäineistä tuntuu. Elokuva on todella hyvä, mutta myös raadollisen todentuntuinen. Katso jos pystyt.

Kun Sorjonen oli kaluttu loppuun, mietin, että mitähän sitä nyt katselisi iltojensa iloksi. Löysinkin sarjan, josta katsoin heti kaksi jaksoa. Sarja on nimeltään Midnight sun ja se sijoittuu Kiirunan maisemiin, joskin välillä poiketaan Pariisissakin. Viime kesän matkailuautoreissulla poikkesimme Kiirunassa, ja nuo Pohjois-Ruotsin maisemat ovat mieluista katseltavaa. Kiirunan sydän on malmikaivos, ja siitä tekee mielenkiintoisen myös se, että kaupungin keskustaa ollaan siirtämässä pois kaivoksen tieltä 3 km sivummalle. Taloja puretaan ja uusia rakennetaan, jotta kaivostoiminta voisi jatkua. Kuulostaa uskomattomalta mutta on ihan totta.  Sarja ei ole kaikilta osin kaunista katseltavaa, siinä tapahtuu erittäin epätavanomaisella ja raa´alla tavalla tehtyjä murhia, ja välillä joutuu kyllä kääntämään katseensa muualle. Toinen jakso antoi jo viitteitä, että tulossa on shamanismia ja magiikkaa, ja aion varmasti katsoa lisää tätä sarjaa.

Mutta tänään on maanantai ja Nousuvesi-päivä. Olen vielä sairaslomalla. Perjantaina otettiin tikit pois, mutta harmikseni polven haava on alkanut hiukan vuotaa. Pitää sitä nyt hoidella ja paikkailla, ettei mitään takapakkia tulisi.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Kukkakuume kohoaa

Eilen sitten kävimme siellä Plantagenissa. Mikä ihana vihreys! Harmi kun en sieltä huomannut ottaa kuvaa, mutta jokainen siellä poikennut tietää mikä runsaudenpula siellä iskee. Paljon oli hyviä tarjouksiakin. Oli tarkoitus ostaa maltillisesti, mutta aika reilusti vihreää sieltä kuitenkin tarttui mukaan.

 Puolustaudun, että kaiki nämä eivät ole minulle tulossa, vaan osa lähtee tyttären mukaan. Hiukan kävi kukkapöytä jo ahtaaksi, ja urbaani viidakko alkaa muodostua. Lasitölkit joutuivat väistymään kirstun päälle portaiden alle kukkien tieltä.

Ja kukkapöytä näyttää nyt sitten tältä: 

Tuossa yläpuolella on seinähylly, ja Plantagenissa oli aika hauskoja ratkaisuja, mm sellainen millä saa kukat kiinnitettyä hyllyn alareunaan. Näin saisin tuohon vielä kolmannen kerroksen kukkia. Nyt ei oiken mahdu lisää, paitsi amppeleihin rokkumaan. Sikäli kun saan nämä pidettyä hengissä. Melko halpoja nuo Plantagenin kasvit ovat, joten ei hirveästi harmita, vaikka joku näistä kuolisikin. 

Mutta esitelläänpäs heidät nyt yksi kerrallaan. 

Varjoviikuna on hauskan bonsaimainen. Bonsaipuuta olen aina havitellut. 

Viirivehka on tuttu "vanhan ajan" kukka. Näitä on ollut minulla aikaisemminkin, joskin harvoin olen saanut niitä kukkimaan. Viherkasvinakin kyllä kiva. 

Aiemmin Prismasta ostamani palmuvehka, jonka pitäisi olla hyvin helppohoitoinen kasvi.

Aloe. Ilmaa puhdistamaan. Vielä pieni, mutta kasvaa kai nopeasti. Näitä pikkukasveja sai kaksi kappaletta viidellä eurolla, joten tytärkin sai erilaisia kasvinalkuja. 

Tokmannilta kultaköynnös neon. Vähän kummallisen värinen, mutta ihan kiva väriläiskä tuolla muiden seassa. 

Peikonlehti on kai nykyään trendikasvi ja jokaisen itsensä kunnioittavan kukkaihmisen kokoelmissa. Tämänkin muistan lapsuudesta/nuoruudesta, vanha hyvä viherkasvi on paikkansa ansainnut!

Ja sitten, myöskin kauan havittelemani ilmakukka! 

"Airplant-kasvit eli ilmakasvit ovat seurallisia pikku kasveja, jotka ovat sisäkasveista helppohoitoisimpia ja kestävimpiä. Ne puhdistavat ilmaa ja vievät vain vähän tilaa." (Lainaus Plantagenin sivuilta).

 Tälle oli todellinen tilaus, sillä tuo lasipallo roikkui jo valmiiksi ikkunassa. Tuikkukynttilää olen siinä polttanut, mutta nyt sai tärkeämmän tehtävän ilmakukan kotina. 

Eilen meillä oli multaa siellä täällä pöydillä ja lattialla, kun vähän vekslasimme ruukkuja ja suojaruukkuja. Mutta kyllä tämä ilo on pikku siivoamisen arvoista!