myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Äiti ja vaimo, henkinen hippi, viherpiipertäjä, mökkihöperö, lukutoukka, lankahörhö, kipuilija, metsässäkulkija, ilon ja valon etsijä

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivänä

Huomenta!

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pyhäinpäivä, olittepa sitten viettäneet sitä hartaudella tai halloweenmeiningillä. Meillä on ollut vähän kumpaakin teemaa ohjelmassa.

Haudoilla käynti kuuluu ehdottomasti pyhäinpäivään, ja siellä poikkesin kynttilöitä sytyttelemässä jo perjantaina. Illalla suuntasimme lasten halloween-discoon, missä tytär tanssitti hurjannäköisiin asuihin pukeutuneita discoilijoita zumban tahdeissa. Kuski-äippä seuraili menoa vähän sivummalta, mutta pakostikin tuli hymy huulille lasten hauskanpitoa katsellessa. 

Eilen saimme vihdoin aikataulut natsaamaan ja ystäviä kylään. Vietimme iltaa mukavan jutustelun, viinin sekä suolaisen ja makean purtavan ääressä. Laitanpa tähän hiukan noita ruokakuvia.


Tonnikalasaalaattiin laitoin tonnarin lisäksi raejuustoa, kurkkua, vihreitä herneitä ja kurkkua. Kun laittaa öljyyn säilöttyä tonnikalaa, ei salaatinkastikettakaan
tarvita.









Viime kesänä sain maistaa eräissä juhlissa Waldorfin salaattia, ja nyt kaivoin ohjeen esille ja kokeilin itskin.Waldorfiin tulee selleriä, omenaa, ananasta, viinirypäleitä ja pähkinärouhetta. Kastikkeeksi sitruunalla maustettua kermaviili-majoneesisekoitusta. Minä jätin majoneesin pois ja laitoin pelkkää kermaviiliä.





Maalaisleipää tottakai.










Rieskarullien sisään pyörittelin ruohosipulituorejuustoa ja kylmäsavunaudanpaistia.

Rullateema jatkuu! Lämpimän munakasrullan sisällä kalkkunaleikettä ja tuorejuustoa.

Suolapalana oli myös jauheliha-sienipiirakkaa, josta ei nyt tullutkaan kuvaa otettua.

Kahvin kanssa kaneliomenakuppikakkuja, sekä tämä hyytelökakku, jossa halloweenteemaa toteutettu tuon silmän verran.
Saimme myös ihania tuliaisia. Kauniin lyhdyn kynttilöineen.
Sekä tämän aivan fantastisen upean kukkakimpun:
Kyllä ystävien tapaamisesta tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa, ja kaikki kolotuksetkin hetkeksi unohtuu. 

Sunnuntain ohjelma on vasta suunnitteilla, mökillekö ehkä?

Ihanaa pyhäpäivää kaikille!





7 kommenttia:

  1. Ja nyt tuli nälkä. . . . .njammmm

    VastaaPoista
  2. nams,ves herahti kielelle noita herkkuja ihastellessa :)

    VastaaPoista
  3. Onpas täällä käynyt virtuaalimaiskuttelijoita, kiva juttu! Kiitokset kaikille käynnistä! Olisi kiva joskus kestitä teitä ihan livenä....

    VastaaPoista
  4. Voi mitä herkkuja teillä on syöty. Voin vain kuvitella isänpäivän pöytänne !

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anneli! Isänpäiväksi on kyllä luvassa enemmän perinteistä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!