Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pohdintaa ruoasta ja maailmanmenosta

Eksyin tässä jokin aika sitten monelle varmaankin tuttuun Kemikaalicoctail-blogiin. Sittemmin käteeni sattui myös ko. blogin kirjoittajan Noora Shinglerin kirja Marjoja & Mascaraa. Kosmettiikkapuoli on varmaan luku sinänsä, mutta enemmän on nyt käynyt mietityttämään, mitä kaikkea sitä ruoan mukana saa elimistöönsä.
 Natriumglutamaatista on kohistu viime aikoina paljonkin, eikä ihan turhaan.
Sitä on vaikea välttää, jos käyttää valmisruokia, lihaleikkeleitä ja valmiiksi marinoitua lihaa ja kanaa.Se on aromivahvenne, joka tuo ruokaan ns. umami-maun. Natriumglutamaatilla on huono maine, sillä se saattaa aiheuttaa monenmoisia oireita, mm päänsärkyä, allergisia oireita (hengenahdistusta ja ihottumaa), ja sen on sanottu aiheuttavan myös riippuvuutta. Sitähän on runsaasti erilaisissa perunalastuissa ja muissa naksuissa, ja jokainen tietää, mitä tapahtuu kun on kerran kätensä työntänyt tällaiseen pussiin. 

Natriumglutamaatti sisältää nimensä mukaisesti myös natriumia, joka on suolan verenpainetta nostava ainesosa. Tällä myös johdetaan kuluttajia harhaan, eli kun elintarvikkeen suolaprosentti ilmoitetaan prosentteina, se ei välttämättä sisällä  natriumglutamaatin osuutta. Natriumglutamaattia on joissain ruoissa myös luontaisesti, mutta jostain syystä luontainen natriumglutamaatti ei aiheuta allergiaoireita.

Nitriitti on myös eräs vältettävä aine. Pieni lapsi saa viikon nitriittiannoksen täyteen jo kahdesta nakista. Liikaa käytettynä nitriitti aiheuttaa vatsavaivoja, päänsärkyä ja allergiaoireita. Entäs sitten nämä atsovärit, jotka jo kertaalleen Suomessa kiellettiinkin? Käsittääkseni ne ovat EU:n myötä jossain määrin palanneet sallittujen aineiden joukkoon, joskin ovat (onneksi) Suomessa harvinaisia. Tässä taanoin lueskelin tuoteselostetta vaahtokarkkipussista, jonka tyttö nappasi Prisman kansainvälisten ruokien hyllystä. Pussin kyljessä oli varoitus, että tuotteen sisältämät aineet saattavat aiheuttaa lapsilla ylivilkkautta. Pussi oli kuitenkin varsin värikäs ja houkuttelevan näköinen, ja varmasti lähti monen lapsiperheenkin ostoskärryyn Joten ei tuo tuoteselosteiden lukeminen ihan turhaa touhua ole.
 Ja melkoista salatiedettä on, jos haluaa jotain ainetta välttää. Kun tajusin, että lähes päivittäisessa ruoanlaitossa käyttämäni lihaliemikuutiot sisältävät runsaasti tuota E621-aromivahvennetta, ajattelin olla fiksu ja ostin Reformin luomu-lihaliemikuutioita. Kunnes totesin, että ne sisältävät hiivauutetta, joka on sama aine.Olen myös aikaisemmin käyttänyt paljon hunajamarinoitua broileria, koska tuo marinadi on mielestäni hyvänmakuinen ja on maistunut hyvin muullekin perheelle - umami-makua sekin.

Ja nämä kaikki edellämainitut ovat siis Suomessa täysin sallittuja lisäaineita, vaikka ne selvästi aiheuttavat haittaa ainakin osalle ihmisistä. Jostain luin, että Migreeniliitto suosittelee migreeni-ihmisiä välttämään E621-lisäainetta, mutta tämä on siis toisen käden tietoa.

Lihan syömistä olen miettinyt paljon viime aikoina. Punaista lihaa olen välttänyt jo jonkin aikaa, koska olen huomannut sen lisäävän fibrosärkyjä. Kanaa ja kalaa olen syönyt ihan huoletta, myös broileri- ja kalkkunaleikettä. Joissakin näissä paketeissa lukee isolla: ei sisällä natriumglutamaattia. Mutta lukaiskaapa, mikä on broilerin/kalkkunan alkuperämaa. Brasilia. Kaupan eineslihapullia ei kai saisi edes lihapulliksi nimittää, koska niiden pääraaka-aine ei ole liha. Joku onkin ehdottanut uudeksi nimitykseksi "lounaspyöryköitä". Nämä sisältävät runsaasti esim. jauhettua broilerinnahkaa. "Broilerinnahkapyörykkä" kuulostaisikin tosi houkuttelevalta. 

Eettinen puoli ja hiilijalanjälki on lihansyönnissä alkanut myös mietityttää. Luomuliha olisi kai hyvä vaihtoehto. Kyselinpä tuossa viime viikolla luomujoulukinkun hintaa: kilohinta oli yli kaksikymppiä! Vähän nyt näyttää siltä että meille tulee tänä(kin) jouluna ihan perinteinen S-marketin kinkku, kotimainen kylläkin. Luomu olisi kai kohtalaisen turvallinen vaihtoehto, hiukan tosin mietityttää ostaako ihan kotimaista tomaattia vai maapallon toiselta puolelta rahdattua luomusellaista. Ja monta kertaa valinta osuu ei-luomuun tuotteeseen jo pelkästään hinnan vuoksi. Eilen ostin reilun kaupan luomubanaaneja, ja täytyy sanoa, että maku ja rakenne oli ihan erilainen (=parempi) kun tavallisissa banskuissa. Ja oletteko koskaan käyneet popsimassa mansikoita luomutilan pellolta? Minulla on mökillä oma luomumansikkamaa, ja ne muutamat marjat mitä se on tuottanut, ovat kyllä olleet herkullisia. 

Herää kyllä kysymys, että kun luomusta tykkään, niin miksi puutarhurin tytär ei viljele itse perunoitaan ja juureksiaan. Kolmen hengen perheessä käyttö on kuitenkin niin vähäistä, että mielestäni ei maksa vaivaa. Ennemmin ostan kaupasta sen luomupussukan ja maksan siitä vähän enemmän.

Luku sinänsä on tuo koirien barffaus, jonka puolesta olen hehkuttanut kovastikin. Silkkaa liharuokaa siis, eikä varmastikaan luomua! Voisi vaan miettiä mitä tulisi maksamaan koirien luomubarffaus....lohduttaudun sillä, että nuo koirien barf-ruoat ovat pitkälti lihateollisuuden sivutuotteita, jotka menisivät roskiin, jos ei niitä koirille syötettäisi. Broilerin kauloja, kalkkunan selkärankoja, rustoluuta, mahalaukkua, sisäelimiä...

En ole päässyt mihinkään lopputulokseen näissä ruokapohdinnoissani. Henkisesti voisin olla kasvissyöjä, mutta arkinen kiire ja "normiruoan" helppous ovat toistaiseksi vieneet voiton. Hiukan olen silti alkanut katsoa, mitä sitä itselleen ja perheelleen syöttää. Tänään söimme poroa, joka tiettävästi on juossut vielä jokin aika sitten vapaana tunturissa. Nuorempi poikani sitä ystävällisesti hankki suoraan pohjoisesta ja toimitti meille pakastimeen, eli hänelle suurkiitos! Lapakäristyslihat muhivat hiljalleen leivinuunissa lähimetsän suppiksien ja sipulin kanssa kermaan upotettuna, syötiin mökin saunan takaa kerätyistä puolukoista itse keitetyn hillon kanssa. Ei parempaa herkkua voi edes kuvitella!

Herkullista viikkoa itse kullekin, viikon päästä on jo ensimmäinen adventti! Ja tänään tasan kuukausi jouluaattoon! Terkuin se anti-jouluimmeinen!


9 kommenttia:

  1. Hienoa pohdintaa Maija! Tuo on kyllä tarkemmin ajateltuna sellainen suo, josta on vaike löytää hyvää reittiä perille. Mä jätin natriumglutamaatin pois jo jotain viisi vuotta sitten ja sen jälkeen olin puolisen vuotta migreenitön, joskin ne sitten palasivat...mutta selkeästi natriumglutamaatti aiheutti mulla allergisia reaktioita. Samoin päätin jättää väliin kaiken missä on keinotekoisia makeutusaineita, aspartaamikin luokiteltiin myrkyksi 60-luvulla kun se kehiteltiin...ja nykyään sitä on vaikka missä...huh-huh. Kasvissyöjä mä olen ollut jo yli 18 vuotta, mutta mulle se oli helppoa kun liha ei ole ikinä mulle edes maistunut. Käytän aika paljon luomuhärkäpapurouhetta proteiininlähteenä ja jauhelihan 'korvikkeena', helppoa ja hyvää. Aika paljon tilaan ruokaa meidän ruokapiiristä jossa ne ovat läheltä ja luomua. Näin pienillä tuloilla ärsyttää että luomu ja terveempi vaihtoehto on usein kovin kallista, siksipä esim talvella en osta tomaattia enkä kurkkua, vaan lähinnä juureksia ja aina kauden tuotteita. Oho, tulipas vuodatus, mutta tämä aihe on tosi lähellä minunkin sydäntäni ja paljon on tullut sitä pohdittua :) Sullakin on Maija, hieno uusi ilme täällä blogissa - kivaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Minä pohdin ja pohdin enkä tule mihinkään lopputulokseen - ehkä tässäkin asiassa hiljaa hyvä tulee. Aspartaamia olen myös paljon pohtinut ja jättänyt paljon light-tuotteita pois. Luomuhärkäpapurouhe kuulostaa hyvältä, mistähän sitä saisi? Ruokapiiri olis kyllä hyvä homma, sellaista ei täälläpäin käsittääkseni toimi - oikaiskaa joku jos tiedätte paremmin. Joululaatikot tilasin tänä vuonna lähitilalta, käsittääkseni tekevät omista juureksistaan. Tuskin kuitenkaan luomua ovat...Mutta pikkuhiljaa kohti terveempää elämää ja parempaa oloa.

      Poista
  2. Totta mate, elintarvikkeet ovat ehkä enemmänkin kuolintarvikkeita...vähän kärjistäen sanottuna. Sylttytehdas migreeniin voi hyvinkin olla tuo E621. Toki muitakin voi olla, monille esim. tumma suklaa ja punaviini. Oma "luomutila" taitaa olla ainoa ratkaisu!

    VastaaPoista
  3. Ensiksi ihanaa, sinäkin "uskalsit" laittaa oman kuvasi, kivaa :)
    Minä tykkään broilerista ja kalasta, mutta kun aina nuo ohjeet muuttuu. Joskus joku on myrkkyä ja hetken päästä se onkin terveellistä. Olen lopettanut lukemasta ja syön paljon mustikoita, kukkakaalia ja kesäkurpitsaa olen popsinut niin, että kohta sitä tulee jo korvistakin :)
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta että järjenkäyttö on ruoka-asioissa sallittu. Yritin tuota kuvaa jo aikaisemmin laittaa. Silloin en onnistunut saamaan kuvaa näkyviin mutta nyt sain tyttäreltä apua niin sain naaman näkyviin.

      Poista
  4. mä oon jo vuosia opetellu kattomaan mitä paketit sisältää ja esim.marinoituja tms lihoja en osta lainkaan.Puhdasta se on,lihaliemikuutiot on jääny kans kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös vastaisuudessa jää kaupan marinoidut ostamatta. Kiva kun tää aihe on herättänyt keskustelua!

      Poista
  5. ♥tosi kivaa, että kaunis kuvasi on esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka! Kuva on tyttären rippijuhlapäivänä otettu, joten hiukkasen ollaan tälläytyneitä ;).

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!