Jouluihminen...vai ei?

Tänä aamuna, kun kello pärähti kuuden maissa soimaan, päässäni oli vain yksi ajatus: tämän huushollin jouluvalojen kunto on välittömästi tarkistettava. Näin sitten tapahtuikin ennekuin ryhdyin mihinkään muihin aamutoimiin. Nyt luulette varmaan, että täysi joulufriikki täällä kirjoittelee. Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan noin selkeä, vaan minulla on varsin ristiriitainen suhde ko. vuodenaikaan. Jokin aika sitten tein facebookissa (erittäin luotettavan) testin, jonka mukaan en ole ollenkaan jouluihminen, vaan vietän sitä ainoastaan, koska niin kuuluu tehdä. Eräs vanha joululaulu kuvaa hyvin joulutunnelmiani.

Mistä tuntee joulun?
Sen sanoa voi sanoin muutamin.
Lapset jätti koulun,
ja talossa on kaikki sekaisin.
Eilen hukkasin jo ostoslistan kolmannen,
on kinkku tilaamatta, vielä ehkä ehdin tehdä sen...
Joulutähtikin on ostettava kuusehen,
piilopaikat uudet keksittävä lasten lahjojen. 

Joskus syyskuussa se alkaa hiipiä mieleen, mutta työnnän sen vielä päättäväisesti taka-alalle. Onhan vielä aikaa...toisaalta voisi jo kaivaa puikot esille ja tehdä muutaman lahjan, hyvissä ajoin. Ihan salaa silmäilen joulukorttimalleja. Joskus olen jo syyslomalla ryhtynyt toimeen ja alkanut värkätä joulukortteja. Joka joulu en niitä itse tee, vaikka kortteilu onkin mielipuuhiani. Tämä syksy on ollut kiireinen ja ostin kortit sovinnolla kaupasta, vaikka vähän harmittaakin, kun on löytynyt monta kivaa ideaa kortteihin.

 Siitä tuntee joulun,
kun öisin unta rauhaisaa ei saa.
Siitä tuntee joulun,
kun aina täytyy mieliin muistuttaa:
mikä Elma-tädin lahja oli viimeinen?
Me hälle annoimmeko kirjan vaiko purkin avaimen?
Onko tyttö vaiko poika lapsi Virtasen;
kuinka lahjan sopivan mä keksin kun mä muista en? 

Yksi asia, mistä en joulussa niinkään välitä, on tuo lahjarumba. Aina päätän, että tänä vuonna en lähde kilpavarusteluun mukaan. Mutta toisaalta halu muistaa rakkaita on suuri. Yritän panostaa itsetehtyyn (tänä syksynä ovat käsivaivat rajoittaneet, joten itsetehtyä tulee vähemmän :(.), ruokalahjoihin, lahjakortteihin, elämyksiin, välttäen turhaa krääsää mitä kaikilla on nurkat pullollaan ja mitä itsellenikään en toivoisi.Toisaalta tietty määrä krääsääkin kuuluu jouluun, ainakin lapsilla, ja ainakin kummilapsille haluaisi aina keksiä jotain ihanaa muistamista. Omat ovat jo isoja, ja vaikeampia lahjottavia...ideoita otetaan vastaan!

Siitä tuntee joulun,
kun sula lakka poltti kynnet taas.
Siitä tuntee joulun,
kun radiosta kuuluu: " Rauha maas' !"
Missä joulukorttilista viime vuotinen,
mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen
- mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien...?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen! 

Entä sitten ne asiat, mitä joulussa rakastan? Tietyt joululaulut saavat aina vedet silmiini, niin on jo käynyt tänäkin vuonna, kun tyttö on aloittanut joululaulujen harjoittelun pianon säestyksellä. Viime vuonna suosikikseni nousivat "Tulkoon joulu" ja "Taivas sylissäni". Pidän kovasti myös Adamin Jouluyöstä ja Ave Mariasta. En käy ikinä kirkossa "Kauneimmat joululaulut" -laulutilaisuudessa, koska vanhoissa joululauluissa on monia sellaisia puhkikulutettuja, joita en kestä kuulla ollenkaan. Tähän sarjaan kuuluvat esim. Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu, On hanget korkeat nietokset, En etsi valtaa loistoa...nöyrä anteeksipyyntöni teille jotka näitä lauluja rakastavat. 

Koristeita laittelen varsin säästeliäästi. Punaisen olen heivannut jouluväreistä jo muutama vuosi sitten, sitä näkee mielestäni muualla ihan tarpeeksi. Kotiini en sitä halua. Kuusenkoristeetkin päivitimme tyttären kanssa muutama vuosi sitten sinisiksi ja hopeisiksi. Kuusi on ollut jo useita vuosia elävä sellainen, yleensä mökkimetsästä haettu. Niin tulee olemaan tänäkin vuonna. Saas nähdä kokeeko joulunpunainen comebackin jonain vuonna meille. Jouluvaloja tykkään viritellä, ja eläviä kynttilöitä rakastan. Joskin nuo kolme hännänheiluttajaa asettavat omat rajoitteensa kynttilöiden polttamiselle. 

Leipominen on ihanaa. Vuodesta toiseen piparien leipominen ja koristeleminen on minun ja tyttöseni mielipuuhaa. Teen taikinan itse, ja sitä pitää riittää myös sellaisenaan syötäväksi! Leivon myös pullaa, torttuja, taatelikakkua, joululimppua....niistä läheskään kaikkea ei ehditä eikä jakseta joulun aikaan syödä, mutta onneksi meillä on joulun jälkeen myös synttäripippaloita, missä tuhotaan loput leivonnaiset. 

Ruoanlaitosta en niin välitä. Ja yhtään en kestä sitä joulunpyhien ruokarumbaa, kun yrittää saada kaikki laatikot yhtaikaa lämpöisinä pöytään, ja sitten jälkeenpäin yrittää survoa niitä pullistelevaan jääkaappiin. Tapaninpäivänä jouluruokia tulee jo korvista ulos, ja tekisi mieli tilata pizzaa, jos se ei olisi niin syntistä, kun joka paikka pullistelee ruokaa.

Varmaan tuonkin touhotuksen voisi jotenkin välttää. Yksinkertaistaa. Jättää jotain pois. Mutta mitä? Kun yksi rakastaa perunalaatikkoa, toinen syö ainoastaan maksalaatikkoa, kolmannen mielestä makaronilaatikkoakin olisi kiva olla. Porkkanalaatikkoa nyt ainakin. Kinkkua tietenkin, ja savukalaa. Mieluusti myös graavilohta, ja silliä. Rosollia ehdottomasti. Rosollia syömättömille jotain muuta salaattia. Piparijäädyke on must! jälkiruoka, vaikka ei sitä kukaan jaksakaan syödä. Loppuja kinkkuja sitten pakastetaan ja keitetään hernekeitoksi. Taas otetaan vinkkejä vastaan! Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että näin ei tarvitse olla. Mutta mistä lähdetään oikaisemaan? Laatikkojen teon olen monena vuonna jättänyt jonkun toisen tehtäväksi, silloin niitä ei tule tehtyä niin valtavia määriäkään. Tänä vuonna ainakin vaan pieni kinkku (ja pienin mikä kaupasta löytyy on tietysti kahdeksan kilon köntsä)!

Ruoan jälkeen tulee tietysti joulupukki! Meillä kun ei ole pieniä joulunviettäjiä, niin oikeaa pukkia ei ole enää näkynyt. Meillä on sitten käynyt valepukuinen muori, joka esiintyy pukkina. Pimputtaa vimmatusti ovikelloa, eikä anna lahjoja ennenkuin kaikki aikuiset ihmiset ovat pyörineet piirissä ja laulaneet "Joulupuu on rakennettu". Koirat ovat aina seonneet ihan täysin tuossa vaiheessa. Kuka ihme on tuo meluisa partainen olento, joka tuoksuu etäisesti tutulle? Ja mihin se emäntä katosi?

Joulusaunassa käydään jo iltapäivällä. Olen täälläkin esitellyt tuon ihanaisen, vanhan pihasaunamme. Siellä saunotaan aina jouluaattona, ja se tuo joulunviettoon ihan oman fiiliksensä. Myös haudoilla käyn jo aattoaamuna. Sinne on myös ihana tehdä pieni iltalenkki ruokailun jälkeen.

Niin paljon en joulua rakasta, etten voisi sitä joskus jättää väliinkin. Yhden mainion joulunajan vietimme Lanzarotella. Lapset olivat silloin sopivan ikäisiä, tyttö ei vielä tajunnut jouluhössötystä ja pojat olivat jo niin isoja, että ymmärsivät "lahjattoman" joulun pointin, siis sen että matka oli koko perheen yhteinen joululahja ja muita lahjoja ei ostettu. Toki lahjoja tuli sitten jälkeenpäin kummeilta ja sukulaisilta, ja reissussakin jotain kivaa ostettiin. Mutta yhtään ei haitannut, kun aatonaattona käänsin kylkeä uima-altaalla. Sitä fiilistä en olisi kinkunpaistoon vaihtanut.

Jouluateria syötiin sitten meren äärellä samettisessa etelän illassa. Ruoka maistui, kun kukin sai tilata listalta sitä mitä halusi. Pojat taisivat syödä mustekalaa.

Ja perheen pienimmälle spagetti maistui!

Kuvien laatu ei päätä huimaa, kun on paperikuvasta kuvattu, mutta tunnelma varmaan välittyy.

Yksi loistava joulu vietettiin myös tunturin kupeessa, kun eräänä vuonna matkasimme isolla jengillä Luostholle lusthinpittoon. Mukana olivat pojat ja tyttöystävät, tytär, mieheni ja minä sekä pari koiraa. Pinja oli silloin alle puolivuotias pentu ja aiheutti oman säpinänsä reissuun (oppi mm sillä reissulla katselemaan maisemia ruokapöydällä seisten, ja homma toimii vieläkin). Hiihdettiin, lasketeltiin, kinkkukin paistettiin. Ja koko jengi oli kiltisti joulukirkossa, kipakassa pakkasessa ja viimassa tunturin juurella joulupäivän aamuna klo 7.00!

Nyt on vuorossa ihan perinteinen kotijoulu, sen tarkkaa miehitystä en vielä tiedä. Juhlan tuo, kun saa näitä rakkaitaan maailmalta mahdollisimman monta kerralla saman pöydän ääreen. Silloin ruoanlaittokin on pelkkää juhlaa.

  Siitä tuntee joulun,
kun kadonneet on voimat ihmisen.
Siitä tuntee joulun,
kun kiire saapuu ylivoimainen.
Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen,
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen...
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras, juhla juhlien!