Kivulloista oloa

En nyt pyytele anteeksi näitä kipupäivityksiä. Ehkä on ihan hyvä meidän kipupotilaidenkin tulla "suuren yleisön tietouteen" vaivoinemme, eikä aina vaan nuolla haavojamme omissa oloissamme.

Eilen olin taas kerran työterveyslääkärin juttusilla. Lääkitystä on nyt rukattu kovasti ja siitä oli tarkoitus keskustella. Tuon lääkärin luona ei tarvitse yrittää esittää reipasta, ja hän hoitaa koko ihmistä, ei vaan yksittäistä kättä/jalkaa/selkää. Totesin, että unet ovat edelleen hukassa, kivut taas eivät. Lääkäri ei mielipidettäni kysellyt, vaan kyseli koska jään lomalle ja kirjoitti sairausloman siihen saakka, melkein kaksi viikkoa. Siihen sitten viikon loma päälle niin on kunnolla aikaa toipua. Tarkoituksena ja tavoitteena levätä, nukkua paremmin ja antaa elimistölle mahdollisuus korjata itse näitä kipuja. Lääkärintodistukseen oli kirjoittanut sairausloman perusteeksi kolme eri diagnoosia, mikä sekin kertoo mielestäni tuosta kokonaisuuden hoitamisesta. 

En minä niin kipeä ole miltä näytän. Oikeasti olen paljon kipeämpi. Käytän paljon aikaa siihen, että en näyttäisi haudasta noussellta zombilta ilmisten ilmoille lähtiessäni. Työaamuina herätyskello soi reilut kaksi tuntia ennen tavoitteena olevaa töihinlähtöaikaa. Silti en meinaa ehtiä ajoissa, siunattu liukuma. Ensimmäiset puoli tuntia laahustan ympäriinsä, etsin silmälaseja,  valokatkaisijaa, vaatteita...yritän saada ympärilläni innoissaan hössäävät koirat pihalle ja ruokituksi, että pääsen suorittamaan omaa aamuani. 

Voipi olla että laitan koko porukalle puuron hautumaan höyrykattilaan (jos jaksan). Itse laahaudun suihkuun herättelemään jäseniäni uuteen aamuun. Jos oikein pahalta tuntuu, istahdan hetkeksi saunan lauteille ja otan ihan pienet löylyt (tässä vaiheessa voi siunailla heti-valmis -kiuasta). Ja sitten pitäisi saada ne vaatteet päälle Ne on pakko laittaa jo illalla valmiiksi, jos tässä vaiheessä lähtee vaatekaapille ihmettelemään, ei ikinä pääse töihin. Meikki ja hiustenlaitto, ja sitten alkaakin aamu rullata ja perhekin heräillä. Kahvin voimalla liikenteeseen, autossa vartti omaa aikaa. Jos kuulen autoradiosta hyvän biisin, tuo se lisää virtaa aamuun ja uskon, että tulossa on hyvä päivä. Usein kuulenkin. 

Tänään oli siis ensimmäinen sairauslomapäivä. Oli pakko hoidella vähän kaupunkiasioita. Alusvaatetilanteeni oli katastrofaalinen. Koirien ruoat lopussa. Ihmisillekin kaivattiin jääkaapin täydennystä. Rintsikoiden sovittaminen - fibroihmisen lempipuuhia! Uuvuin täriseväksi kaupunkireissulla. En tiedä miten olisin selvinnyt asioiden hoidosta, jos alla olisi ollut kahdeksan tunnin työpäivä. 

Vertaistuki on tärkeää, ja on aina hyvä kuulla miten muut kipupotilaat selviävät ja onko joku konsti takataskussa, mistä voisi itsekin saada apua. Jos tästä suosta pitää hyviä puolia etsiä, niin olen sairauden myötä tutustunut ihaniin ihmisiin, jotka ymmärtävät puolesta sanasta. Minulla on myös ymmärtävä (ja hauska!) työyhteisö, miss you....ja rakastava perhe. Rakkaita ystäviä. Olen hyvien ajatusten ympäröimä.

Aina on kuitenkin ihmisiä, jotka tietävät jonkun joka on parantunut juuri tästä taudista tietyllä lääkkeellä/luontaistuotteella/ruokavaliolla... tässä pätee varmaan se mikä lastenhoidossakin, parhaat neuvot tulevat niiltä joilla ei itsellään lapsia ole. Ja aina joku tuntee jonkun paljon sairaamman ja kivuliaamman joka vaan porskuttaa eteenpäin. Minä olisin mielelläni terve. Tekisin mielelläni täysipainoisesti töitä joka päivä. Monet meistä kipupotilaista hoitavat lapsensa ja kotinsa vaikka haudasta. Kipu on jokaisen yksilöllinen kokemus, sitä ei voi vertailla. Tiedän että on kuolemansairaita ihmisiä ja tiedostan että olen heihin verrattuna varsin onnekas. Silti olen hiukan katkera niistä korteista joita olen saanut. Kun sairaus ei näy päällepäin eikä näy myöskään laboratoriokokeissa, sitä ei kai voi olla olemassakaan? Jotain keinojahan on jo löydetty, millä fibromyalgiakin pystytään ehkä tulevaisuudessa todentamaan "oikeaksi" sairaudeksi. Sitä odotellessa. 

Mielestäni olen tehnyt ne elämäntapamuutokset, joita kohtuudella voi olettaa ihmisen tekevän, oloani ja elämänlaatuani parantamaan. Yritän pitää unirytmini säännöllisenä, joskin joskus jos Nukkumatti sattuu vierailemaan vähän kauemmin luonani, en häntä kyllä häädä pois jos on vaan tilaisuus nukkua kivutonta unta. Harrastan minulle sopivaa liikuntaa, joka ei lisää kipujani. Yritän tehdä asioita, jotka pitävät mielialani hyvänä ja vältellä näin masennusta, joka on monen kipupotilaan ikävä seuralainen (ja sitten se oljenkorsi joka lopulta vie eläkkeelle - silti ei mitenkään tavoiteltavaa seuraa mielestäni). Syön hyvää, kotonatehtyä, mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa. Otan vitamiineja myös purkista. Nyt olen myös ihan tosissani lopettelemassa lihan syöntiä. En pelkästään terveydellisistä vaan myös eettisistä syistä. Absolutistiksi en tässä(kään) suhteessa aio alkaa, ehdottomuus on monessa asiassa huono juttu. En aio esim. kylässä alkaa nipottamaan vaan syön kiltisti kaikkea mitä minulle tarjotaan. Kotona päätän jääkaapin sisällöstä, joskaan en voi muilta perheenjäseniltä vaatia samaa ruokavaliota, joten kyselen myös heidän toivetaan. Stressin välttäminen ei sitten olekaan niin helppo juttu. Juuri siihen lääkäri kai pyrki kun tämän saikun kirjoitti. 

Vaikka joskus kivulloisuus ottaakin voiton, moni asia on elämässäni todella hyvin ja olen onnekas. En tietääkseni sairasta mitään tappavaa tautia, myös läheiseni ovat terveitä. Lapsiin on hyvät suhteet, mutta he ovat jo niin itsenäisiä, että ensimmäistä kertaa uusperheen kuvioiden jälkeen meillä on mieheni kanssa mahdollisuus viettää aikaa myös kahdestaan (no pari risupartaa on kyllä aina varjona perässä). Minulla on työ josta pidän kovasti, ja ihan mahtava työyhteisö! Terveyttäkin on kuitenkin sen verran, että pystyn tekemään kivoja juttuja, vaikka joissain asioissa pitääkin hiljennellä. Kiva koti ja rakas mökki! Eli eiköhän vaaka heilahda kuitenkin positiiviselle puolelle, jos puntaroimaan aletaan.

Ettei ihan valitusvirreksi menisi, niin esittelempä tässä muutaman niistä kivoista jutuista, mitä olen lähiaikoina saanut aikaiseksi. 

Kesäiset tuikkukortit (joulun aikaanhan näitä väsäsin jouluisista materiaaleista). Kortin taskuun voi sujauttaa vaikka teatteri- tai konserttilipun ja tagikorttiin kirjoittaa terveiset ja onnittelut.

Popcornkakku voisi olla lastenjuhlien hittiainesta, joskin herätti riemunkiljahduksia vähän isommassakin mukulassa ;)

Ohjetta tässä:

Popcornkakku

1 1/2 pussia mikropoppareita

4 dl Smarties- tai muita suklaarakeita

N. 1 dl murusteltuja suklaapäällysteisiä keksejä

2 dl pieniksi pätkittyjä suolatikkuja

100 g  voita

300g vaahtokarkkeja

Ja näin se tehdään:

Sekoittele isossa kulhossa popparit, suklaarakeet, keksimurut ja suolatikut. Sulata voi kattilassa. Heittele kattilaan sekaan vähitellen vaahtokarkkeja sulamaan, sekoita koko ajan. Kun kaikki ovat sulaneet, kaada koko mössö poppariseoksen sekaan kulhoon, sekoita nopeasti. Laita irtopohjavuokaan jääkaappiin pariksi tunniksi (tai yön yli) jähmettymään.

Vinhan makuinen suolaisenmakea herkku! 

Kivaa (ja kivutonta) viikon jatkoa!