Heippa, ja kiitos Heinäsaari-jutun lukijoille ja kommentoijille. Mukava huomata, että teitä oli paljon ja kommentit aina ilahduttavat.
Minua ilahdutti pari päivää sitten kovasti myösViherpeukaloilta tullut paketti.
Työhuone pursuaa nyt vihreää, amppelitomaattia, parveketomaattia, ruukkupaprikaa sekä mansikkaakin on amppelitaimena. Ja mikä ihaninta, mansikka jo kukkii ja siinä on jopa raakileita!
Myös tomaatintaimissa on kukkia ja paprikatkin näyttävät hyvinvoivilta. Nyt pitää vaan odottaa ilmojen lämpenemistä, että taimet pääsevät ulos laatikkoonsa. Laatikossa on jo muhevat mullat odottelemassa.
Viikonlopun leirintäreissulla tuli neulottua Raita-Olgat valmiiksi. Räväkät tuli!
Sukkia on kevään kuluessa koriin kertynyt jokunen pari, yhdet miesten sukat jo pääsivät isännän varpaita lämmittämään. Näitä on kiva sitten korista napata kun on pikku lahjalle tarvetta. Tai ehkäpä jo odottelevat ensi joulua.
Nyt piti alkaa tehdä pikku tossukoita itselleni, näistä kun on krooninen pula. Käytän tossuja kotona ja mökillä aina iltaisin, joten niitä kuluu jokunenkin pari vuodessa. Onneksi jämälankoja on taas reilusti, niitä on hyvä näihin upottaa. Tämä on helppo "kansakoulumalli", mutta hyvä jalassa:
Siinä se kaveria odottelee. Nyt on neulomiset vähän tauolla, kiertäjäkalvo olkapäässä on taas kovasti ärtsynä, ja tänään työterveyslääkäri tuikkasi siihen kortisonia ja käski ottamaan loppuviikon iisisti. Pitänee totella...uusia kujeita miettien toivottelen mukavaa ja aurinkoista jatkoa viikollenne!
Onpas pirtsakoita sukkia :) Minäkin oon miettinyt, että pitäsisköhän alkaa neulomaan, kun ei nuo pihahommat luista, kun kylmää. Olen kuitenkin vaan lukenut kirjoja toistaiseksi :) Parenemista olkapäälle! (ihan karmii sekin vaiva, kun välillä tuntuu, juilahdus, senverran pitlkään oli mullakin niissä vaivoja)
VastaaPoistaKiitos Matelle ja Emilielle! Luulin tosiaan että nuo olkapäävaivat olivat taaksejäänyttä elämää, mutta näköjään herkästi uusiutuvat rasituksessa. Edellinen kortisonipiikki piti vaivat pitkään poissa, toivotaan samaa nytkin. Ja toivotaan tosiaan, että ilmat lämpiää ja jotain pystyis pihallakin puuhastelemaan.
VastaaPoistaNoillapa on mukava töppöstellä.Sateenkaareenväriset ja lämpimät.
VastaaPoistaParanemiset olkapäälle!
T.Jaana
Kiitos Jaana käynnistä ja paranemistoivotuksista! Olkapää onkin jo paljon paremman tuntuinen. Itsekin tykkään noista sateenkaariväreistä, sukat taitavat kyllä mennä lahjaksi.
PoistaIhania sukkia, minulla on tuo viimeisten sukkien lanka myös nyt neulonnassa, ihana lanka. Ja tossut on ihania, mie en vaan ikinä onnistu tekemään yhtä hyviä, kuin äitini. Teen varmaan liian pieniä tai jotain?
VastaaPoista