Kelit kohdillaan?

Hei vaan! Helteet on tiessään, mutta uskon vahvasti ilmojen lämpiämiseen. Ensi viikon jälkeen nimittäin alkaa kesälomani ja viimeistään silloin sitä hellettä taas pukkaa! Tänään on juhlittu erästä nuorta ammattimiestä, ylioppilasjuhlia ei tänä vuonna olekaan tiedossa, mutta toivotaan viikonlopun juhlijoille parempia kelejä. Eli ihan valtavasti onnea kaikille teille, jonka ahkeruus nyt palkitaan! Minusta on muuten upea juttu että ammattiin valmistuneitakin on alettu juhlia ihan kunnolla, he jos ketkä ovat juhlansa ansainneet. Meillä on myös yksi tärkeä merkkipaalu saavutettu, kun tyttärellä on edesään viimeiset päivät peruskoulua. Meillä ei sen kummempia juhlia ole, sillä kesälaitumille nuoret kirmaavat ihan oman joukon voimin. Ehkä jossain vaiheessa ihan oman perheen voimin tapausta juhlistetaan vaikka käymällä yhdessä syömässä. 

Siitäpä tulikin aasinsilta, tein nimittäin tänään erästä netistä löytämääni ohjetta mukaillen melkoisen makoisaa broilerpastaa.

Kypsensin pannulla pari pakettia broilerin paistisuikaleita, yhden paprikan ja yhden sipulin. Hauduttelin kypsäksi ja lisäsin purkin Creme Bonjour Cuisine -sipuliseosta. Keittelin simpukkapastaa ja laitoin koko hoidon uunivuokaan, sekoittelin ja lisäsin sekaan ja päälle juustoraastetta. Puoleksi tunniksi uuniin pariinsataan asteeseen (ei kannata paistaa liian kuivaksi). Hyvä ruoka kohtalaisen vähällä vaivalla, kokeilkaapas! Luulen että tämä kelpaa vähän nirsommallekin mukulalle ;). 

Raparperipehkoni on kasvanut komeaksi, ja siitä innostuinkin piirakan tekoon, ohje täällä.

Ajattelin, että kun piirakkaan tulee rahkaa ja kermaviiliä, se ei kummempia lisukkeita kaipaa, mutta eipä tuo olisi pahastunut lorauksesta vaniljakastiketta tai siivusta vaniljajäätelöä. Hyvää oli ihan pelkiltäänkin. 

Jos jossain kesäkadulla tapaatte naisihmisen, jonka vasemman solisluun alapuolella on tällainen kuva, niin se olen sitten minä:

Monta vuotta on tehnyt mieli tatuointia, mutta kun olen kipuherkkä niin en ole koskaan uskaltanut. Nyt sitten äitienpäiväkortissa oli lupaus sponssata tatska, niin ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Kipu ei ollut ollenkaan niin paha kuin etukäteen pelkäsin, iho turtui äkkiä ja loppuajasta jo torkahtelin tatuoijatytön tuolissa. Kuvaan etsin netistä prototyypin, ja tatuoijatyttö suunnitteli siitä minulle ihan oman kuvan. Sen kummempaa symboliikkaa kuvalla ei ole, jotain herkkää halusin ja päädyin sydämeen, koska kuva on lahja omilta rakkailta.

Loppuun vielä eräs joka osaa ottaa rennosti. Tätäkö varten viime keväänä virkkasin viikkotolkulla isoäidinneliöitä yhdistettäväksi??? Tytär myös tykkää nukkua peiton alla päikkäreitä, olenkin luvannut testamentata peiton hänelle (voipi olla että kuitenkin jossain vaiheessa virkkaan hänelle ihan oman peiton).

 Nytpä ei sitten muuta kuin odotellaan aurinkoa esiin! Tsemppiä kaikille juhlia järjestäville ja muille muuten vaan mukavaa loppuviikkoa!