Pelkkää nurjaa

Anteeksi kovasti, otsikko kertoo fiilikset tällä hetkellä, eli kovasti on nurjanlainen olo. Ajattelin jättää bloggaamiset kokonaan väliin tältä viikonlopulta, kun ei ole oikein fiilistä kirjoitella. Jotain pientä neuletyötä on valmiina mutta ei niistäkään vielä kuvia.

 Pitkään vihoitellut olkapää äityi sitten maanantaina todella pahaksi, joten työterveyslääkäriä piti lähteä tapaamaan. Olisi laittanut mieluusti käden lepoon pidemmäksi aikaa, mutta koska töissä on nyt hankala henkilöstötilanne niin mentiin yli siitä missä aita oli matalin, eli lääkäri tuikkasi kortisonia olkapäähän ja sanoi, että pari päivää on nyt kuitenkin syytä levätä. Kiertäjäkalvo-oireyhtymä on kuulemma kyseessä. Minä en juuri flunssaa sairasta, mutta nämä nivelet tuntuvat sitten olevan heikko kohtani. Sain lähetteen fysikaaliseen hoitoon, ja meninkin sitten heti sinne kun kortisonin laitosta oli vaaditut pari päivää menneet. Kortisoni tuntui vaikuttavan, ja olkapää oli paljon parempi, mutta fysioterapeutti kaatoi sitten lisää kylmää vettä niskaan. Eli jumissa olen, ja jos ei jumeja saada auki niin oireet tulevat jatkumaan ja pahenemaan. Eli edessä on sitten kuukausien kuntoutus.

Myös tuon tulevan käsileikkauksen osalta antoi aika huonon tulevaisuudenkuvan. Minulle ilmeisesti muodostuu tuota arpikudosta runsaasti, kun ihoon tehdään haava. Luultavasti sen takia oikean käden rannekanava, joka on jo kertaalleen leikattu, on edelleen tukossa. Ilmeisesti suurta apua ei tule olemaan tulossa olevasta leikkauksestakaan, ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä. Olenkin tässä miettinyt tulevaisuudenkuvaani, mikä olisi työ jota voisi tehdä ilman käsiä? Puhetyöläiseksi minusta ei taida olla. Työkyvyttömyyseläkkeellekö viisikymppisenä? Ei oikein innosta tuo ajatus.

Eipä auta muu kuin mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Olkapää ilmoittelee, että neulomiset olisi syytä jättää vähäksi aikaa kokonaan. Onneksi sentään lenkkeillä voi, ja zumbailla. Tänään iloa toi elämään reipas lenkki koirien kanssa ihanteellisessa talvisäässä. Tuon kolmikon saa hyvin väsytettyä, kun heittelee keppiä hankeen ylämäkeen, sitä kun sitten ponnistelevat hakemaan niin väsähtävät ihan erilailla kuin pelkästään tietä pitkin jolkottelemalla. Kotiin tullessa onkin sitten edessä lumipaakkujen sulattelu lämpimässä suihkussa. Sitten vähän ruokaa ja paljon unta. Rauha talossa.

Tänään on myös käyty hakemassa tyttärelle etukäteisrippilahja eli mopo, nyt sitten vaan mopokorttia suorittamaan! Tuon moponkin suhteen olen vähän ilonpilaaja, on niin monta tapausta tiedossa missä nuori mopoilija on telonut itsensä pahasti, jopa menehtynyt, joten en ole ihan turvallisilla mielin kannustamassa tuon harrastuksen pariin. Mutta eihän noita lapsiaan voi pumpulissakaan pitää vaikka haluaisikin. Turha pelätä asioita joita luultavasti ei koskaan tapahdu, mutta minkäs äiti itselleen voi.

Olen pahoillani tästä kovin negatiivisesta postauksesta, nyt on matalapainetta päällä mutta eiköhän täältä taas ylöspäin ponnahdeta jossain vaiheessa. Yritän saada tänne pikapuoliin jotain kuvaakin ja ehkä hiukan positiivisempaa tekstinpläjäystäkin.