Ruskaretkellä

Tänä syksynä ei ole Espanjaan asiaa, mutta johonkin mieli paloi. Niinpä päätimme kannattaa suomalaista matkailua, ja lähdimme ruskaretkelle Ylläkselle. Tällä kertaa säästelimme vanhaa Lyyliä ja varasimme majoituksen paikan päältä. Asumuksena oli Lost in Lapland -ketjun pieni saunallinen kaksio. Edullinen ja juuri sopivan kokoinen kahdelle ihmiselle. 

Äkäslompolon kylässä olemme viettäneet yhden uudenvuoden tienoon joskun kymmenisen vuotta sitten, joten kylä oli meille hämärästi tuttu. Matka sinne etelästä oli aika tuskainen, vaikka meitä olikin kaksi kuskia. Tietöitä oli pitkät matkat, ja matka taittui niiltä osin 30 kilometrin tuntivauhtia. Perillä olimme kuitenkin suht ajoissa illalla, mutta koska matkaan oli lähdetty kuuden aikaan aamulla, ei illalla jaksanut muuta kuin syödä vähän iltapalaa  ja painua unten maille. 

Ensimmäisenä Ylläs-päivänä ajelimme vähän ympäriinsä ja tutustuimme paikkoihin. Apuna meillä oli Esteetön retkeily Ylläksellä

-nettisivusto. Tämä siksi, että kipeä nilkkani rajoitti patikoimista ja näkemisen arvoiset paikat piti etsiä lyhyiden kävelymatkojen päästä. 

Iltapäivällä ehdimme vielä tutustumaan Pakasaivoon, joka on Muonion puolella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitseva rotkojärvi. Autolla pääsi lähelle ja nilkka säästyi vielä ensimmäisenä päivänä.

 

 Pakasaivo on Pohjois-Suomen toiseksi syvin vesistö Inarijärven jälkeen. Saivojen on uskottu olevan kaksipohjaisia, ja kalojen välillä katoavan alempiin vesiin. Tiedä häntä, mutta paikka oli mystisen kiehtova. 

Järven pohjoispää on hämmästyttävän pyöreä ja säännöllinen - sitä onkin pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna.

 

Pakasaivon takana kankaalla sijaitsee seitapahta, iso kivi joka on nimetty Kirkkopahdaksi. Se on muinainen palvontapaikka.  Ensin se näytti todella vain isolta kiveltä. 

Mutta kun kiersimme kiveä ympäri, näkyviin tulikin tällaista:

Nämä luurangot tuskin ovat vuosisataisia, ja paikalta löytyi myös poltettuja kynttilöitä. Ehkä joku käy täällä vieläkin uhraamassa ja toivomassa vaikkapa hyvää kalaonnea. 

Reitin varrella, tien vieressä olisi vielä ollut Valkeajärven leimauskämppä, missä kävimme myös tutkailemassa. Ovet ja ikkunat oli kuitenkin naulattu umpeen, joten eipä tuosta tullut hullua hurskaammaksi. Paikalla oli kyltti, jossa varoitettiin juomasta lähteestä korkean radonpitoisuuden vuoksi. Emme löytäneet koko lähdettä, joten ei tullut kiusausta juodakaan.

Siinähän sitä ohjelmaa oli riittämiin ensimmäiselle päivälle. Koska kylälle ei ollut majoituspaikastamme matkaa kuin muutama kilometri, jaksoimme vielä pubiinkin käväisemään. 

Jatkoa seuraa myöhemmin, nyt heipat!