Viikot vierivät nopeasti, varsinkin lomaviikot. Mökillä oli ihanaa, joskin lunta niin paljon että romulla polvella ei kamalasti ulkoiltu. Umpihankisukset olisivat olleen oikea kulkupeli, potkukelkkakin menetteli paremman puutteessa. Hieman harmittaa, että ulkoilut jäivät polven takia lomaviikolla vähiin, vaikka säätkin olisivat suosineet. Mutta sen verran kipeä kinttu on, että sillä ei lenkkeillä.
Lomaviikolla sain hyviä uutisia. Pari vuotta kestänyt osakuntoutustuki muuttuu 1.4. lähtien osatyökyvyttömyyseläkkeeksi, joten kerran vuodessa pyöritetty paperirumba jää pois. Helpottaa, joskin tuntuu tosi lopulliselta. Turhaan ei näitä eläkkeitä myönnetä, minullakin on moninaisia syitä ja diagnooseja. Ne ovat henkilökohtaisia ja pienen piirin tiedossa. Olen iloinen, että pystyn silti vielä tekemään puolikasta työaikaa.
Aika paljon olen lomalla viettänyt aikaa keittiössä. Tänään sain loputkin keittiökaapeista siivottua, kodinhoitohuoneen kaapit odottavat aikoja parempia. Polvi rajoittaa kovasti näitäkin puuhia, kun ei yhtään tykkää jakkaralle kiipeilystä. Vegaaninen koekeittiö sensijaan voi hyvin. Jaanpa muutaman ohjeen viikon varrelta.
Härkiskastike (perunalle, riisille, pastalle...)
1 pkt Härkistä
1 pieni punasipuli
1/2 paprika
1/2 prk tomaattimurskaa
1/2 purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2-1 purkki kaurakermaa
1 kasvisliemikuutio
mausteita
Paahda Härkis kuivalla teflonpannulla rapsakaksi. Lisää vähän öljyjä ja mausteita mielesi mukaan. Siirrä lautaselle odottamaan.
Pilko punasipuli ja paprika. Kuullota öljyssä pannulla 5-10 minuuttia. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja tomaattimurska, murenna sekaan liemikuutio. Anna muhia pannulla kymmenisen minuuttia. Mausta. Siirrä kattilaan ja soseuta karkeasti sauvasekoittimella. Lisää kaurakerma ja Härkis ja kiehauta vielä.
Vegaaniset korvapuustit
5 dl mantelimaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1,5-2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
15-16 dl vehnäjauhoja
150-200 g sulatettua vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
Väliin sokeria, kanelia ja sulatettua Keijua
Voiteluun Alpro-soijavaniljavanukasta
Päälle raesokeria
Ja ihan tehdään kuten tavallinen pullataikina, ja tuo soijavanukasvoitelu sai pullat näyttämään ihan kananmunalla voidelluilta.
Neulomisten kanssa on mennyt vähän niin ja näin, langat ovat loppuneet ja puikot hukkuneet ja kaikki vähän vaiheessa....mutta tärkeintähän on matka, ei niinkään perille pääsy.
Iloista alkavaa viikkoa ja nauttikaahan lomasta, kellä sellainen alkoi!
Kaunis sukka näyttää olevan puikoilla.
VastaaPoistaHerkullisen näköisiä pullia olet leiponut ja kastike on niin makoisan näköinen. Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle :)
Kovan onnen sukka...purettu moneen kertaan kun ei oikein mikään näyttänyt hyvältä. Nyt on tulossa sitten ihan perusharmaa terä. Mukavaa viikkoa myös!
Poista