Mökkihöperyyttä

Pakkaatko sinäkin jääkaappisi sisällön joka kesäperjantai kylmälaukkuun ja kuskaat sunnuntai-iltana jämät takaisin kotiin? Jos et sitten ole lomalla ja voit viettää korven kätköissä epämääräisen pituisia aikoja. Taidatpa olla mökkihöperö sinäkin.

Nykyihmistä moititaan usein siitä, että mihinkään ei olla tyytyväisiä. Aina pitää saada enemmän, hienompaa, uutta ja uutta. Jokin aika sitten löysin Facebookista ryhmän nimeltä Mökkihöperöt. Siellä ei tuo oletusarvo pidä ollenkaan paikkaansa. Olipa mökki sitten pikkuruinen mummonmökki tai luksushuvila meren rannalla, jokaiselle höperölle se tuntuu olevan se ykköspaikka, jota ei vaihdettaisi mihinkään. Maailman rakkain paikka. Ovatko mökkeilijät sitten keskimääräistä onnellisempaa ja tyytyväisempää porukkaa? Voisinpa väittää niin, ainakin kesäaikaan. 

Mikä meistä sitten teki mökkiläisiä? Meillä on kiva koti ja piha maalla. Kummallakaan, miehelläni eikä minulla ei ole lapsuudessaan ollut mökkipaikkaa. Vuosikaudet vietimme kesäisin karavaanarielämää. Mutta kun on vuosia kiertänyt ja ollut kausipaikallakin, alkoi sekin homma riittää. Nykyään meillä on vanha matkailuauto, jolla teemme kesälomillamme pikku reissuja, eli kokonaan karavaanarielämä ei ole päästänyt otteestaan.

Ensimmäinen mökkipaikkamme oli pikkuruinen saunamökki Juvalla. Remontoimme sitä rakkaudella, ja rakas se olikin. Yli kahdensadan kilometrin mökkimatka alkoi kuitenkin uuvuttaa, ja olemme sen verran mukavuudenhaluisia, että sähköttömyys ja kaivottomuus alkoi rassata. Sitten löytyi Lehmis. The Mökki. Sielunkoti. Juvan mökille löytyi uusi omistaja ja me saimme taas kääräistä hihamme ja alkaa kunnostuspuuhiin. 

Jotkut kutsuvat mökkiään työleiriksi. Meille se on enemmänkin puuhamaa. Pihan hoitoa ja ruohonleikkuuta riittää sekä kotona että mökillä. Kunnostettavaa olisi loputtomiin, ja rahaa saisi palamaan ihan niin paljon kun sitä olisi. 

Mikä sitten saa ryhtymään tähän ja vielä nauttimaan tästä? Ainakin omalla kohdallani ensimmäinen asia on rauha. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta ympärilleni. Vaikka maalla asummekin, asuinalueemme on kuitenkin omakotialuetta, jossa on elämää koko ajan. Lehmiksellä meillä ei ole edes mökkinaapureita, mökkimme on ainoa koko pienen järven rannalla, eikä siellä ole edes rakennuspaikkoja, joten odotettavissakaan ei ole muita mökkejä samoille rannoille. Emme ole veneily- tai kalastusihmisiä, joten tuo pieni lätäkkö ja soutuvene riittävät meille. Ja se, että saunasta voi pulahtaa viileään, lähdepohjaiseen järveen. 

Mökkeillessä myös luonto on muodostunut valtavan tärkeäksi. Rauhaisalla suojärvellä viihtyy kaakkuripari, onpa se aiemmin pesinytkin Lehmiksen pienessä saaressa. Sammakot valtaavat järven joka kevät ja tämä juhannuksen seutu on nuijapäiden aikaa, joten saunavedet siivilöidään. Mökin lähellä on nähty kärppä ja supi, järvellä tappajajoutsenia, jotka kurittivat meidän muovijoutsenet huonoon kuntoon. Viime syksynä Lehmiksellä vieraili kaksi harmaahaikaraa, ja talvella näimme jäällä suden jäljet. Puhumattakaan käestä, korpista, haukasta, kurjista....kaakkureiden ilmestyminen saa aina sydämet sykähtelemään ilosta, ja kun linnut ovat paikalla, meillä ei moottorisaha laula. Ruohonleikkurinkin kanssa on vähän niin ja näin. 

Meillä on mökillä perusmukavuudet, jotka mahdollistavat 

käytön aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Talvellakin poikkeillaan katsomassa, että kaikki on hyvin. Sisällä on wc ja suihku, ja hanoista tulee lämmintä vettä joten tiskitkin hoituvat. Mitään luksusta ei ole, käyttömukavuutta kuitenkin. Pieni, vaatimaton rantasaunamme lämpiää joka ilta ja pääasiassa käytämme kompostorivessaa. Aamulla on kuitenkin mukava päästä lämpimään suihkuun.

Mökille lähdetään joka säällä. Tänä viikonloppuna on lämpö hellinyt, mutta terassilla voi istua kylmällä ja sateellakin, kun on lämmintä päällä.

 Hyvää sunnuntaita ja juhannusviikkoa niemen notkoihin ja saarelmiin sekä kotikoteihin ja työpaikoille! Nautitaan kesästä, jokainen omalla tavallamme!