Mäyräkoiramysteeri

Koirakuva Pinterestistä eikä liity tarinnan


Tässä kevään korvalla eräänä perjantai-iltana ajelimme Ronjan kanssa kahden mökille. Olin päässyt myöhään liikkeelle ja Kylämän tielle päästyämme alkoi jo hämärtää. Onneksi ei ollut vielä pilkkosen pimeää, sillä silloin minulta olisi jäänyt huomaamatta keskellä tietä jolkotteleva pötkylä. Iskin jarrut pohjaan ja sain kuin sainkin auton pysähtymään ajoissa. Nousin autosta katsomaan, mikä elikko halusi välttämättä päästä hengestään.

Otus oli maantien värinen eikä sitä totisesti ollut helppo erottaa tien pinnasta. Pysähdyttyäni totesin eläimen mäyräkoiraksi. Vanhaksi sellaiseksi. Koira vaikutti ystävälliseltä, mutta ei ilmiselvästi tajunnut, miten vaarallista on juosta keskellä pimeätä tietä. Olen kuullut, että koirakin voi dementoitua. Tässä oli nähtävästi sellainen yksilö. Sillä ei näyttänyt olevan mitään määränpäätä, vaan se pysähtyi siihen keskelle tietä heiluttaen hiukan epävarmasti häntäänsä, kun sitä kutsuin.

Vahinkojen minimoimiseksi ajoin auton tien reunaan ja laitoin hätävilkut päälle. Mäyris oli ihan muissa maailmoissa, joten nostin sen etupenkille lähempää tarkastelua varten. Ronja protestoi raivokkaasti kuljetuskopassaan auton perässä, se selvästi haistoi ja havaitsi, että nyt on joku tunkemassa sen reviirille. Mäyris heilutti nyt entistä iloisemmin häntäänsä, oli selvästi ilahtunut autoon pääsystä. Ei pantaa, tietenkään. Nyt olikin tuumaustauko tarpeen. Ilta alkoi todenteolla pimentyä, eikä yhtään taloa näkynyt mailla eikä halmeilla. Olisi aika toivotonta alkaa etsiskellä koirapolon omistajaa. Minulla ei ollut harmainta hajua, mihin seudun löytöeläimet tulisi toimittaa. Missään nimessä koiraa ei voisi enää päästää hortoilemaan tielle, seuraavan auton alle se jäisi varmasti, kun itsesuojeluvaisto näytti olevan olematon.

Totesin, että iltapimeässä ei ollut paljoakaan tehtävissä, joten päätin säilöä koiruuden mökille aamuun asti. En päässyt hämärissä selville sen sukupuolesta, joten nimitin mäyriksen mielessäni Hilma-Oskariksi. Se istuskeli tyytyväisenä etupenkillä vieressäni. Ronja jatkoi protestointia kopassaan mökille asti. Sen suhtautuminen ei tiennyt hyvää tulossa olevalle yhteiselle yöllemme, mutta päätin toivoa, että sopu antaisi sijaa.

Mökkipihassa päästin Ronjan kopastaan. Se ei suunnannutkaan tavanomaiselle haistelukierrokselleen, vaan jatkoi raivokasta haukkuaan auton vieressä. Ronja ei ole mikään rauhaa rakastava koira vieraiden koirien ollessa kysessä, vaikka se ihmisille onkin aina ystävällinen. Toivoin hartaasti, että Hilma-Oskari olisi pelkkä Oskari, jolloin se olisi helpompi hyväksyä mökkivieraaksi. Varovasti avasin apukuskin oven ja päästin Hilma-Oskarin hyppäämään ulos. Samantien tajusin tehneeni todella ison virheen, sillä samalla sekunnilla kun mäyrispolon jalat koskettivat maata, sen kurkussa oli kiinni kääpiösnautseri selvästi tappamistarkoituksessa. Hilma-Oskari ei jäänyt toimettomaksi, vaan päästi vertahyytävän murinan ja näytti koko ihailtavan hyvässä kunnossa olevan purukalustonsa.

Silloin tein jotain, mitä ei koskaan pitäisi tehdä eli menin tappelevien koirien erotuomariksi. Siinä olisi voinut saada reikiä käsiinsä, mutta onnistuin nappaamaan Ronjaa niskavilloista kiinni ja telkeämään sen puuvajaan. Hilma-Oskari lensi kaaressa takaisin autoon. Pikasilmäyksellä totesin, että isompia vaurioita ei ollut päässyt syntymään. Vasta sitten pysähdyin miettimään seuraavaa siirtoa. Ilmiselvästi emme voisi viettää yhteistä yötä mökissä rauhanomaisesti rinnakkain nukkuen. Harkitsin, että olisin vienyt Ronjan yläkertaan ja jättänyt Hilma-Oskarin alakertaan. Ronja ei osaa tulla rappuja alas, mutta mitään takeita ei ollut etteikö Hilma-Oskari olisi osannut kiivetä rappuja ylös, jolloin verilöyly olisi ollut valmis. Raivoisa haukku kantautui sekä autosta että puuvajasta.

Seuraavana siirtona kiikutin Ronjan vajasta mökkiin. Mietin, mitä ihmettä mäyriksen kanssa tekisin, ja päädyin siihen lopputulokseen, että se saisi yörauhan turvaamiseksi viettää yönsä autossa. En voisi päästää sitä hortoilemaan yönselkään. Aamulla selvittäisin, mihin sen voisi toimittaa omistajaansa odottamaan. Käytin koirapolon pissalla, annoin sille vähän iltapalaa, levitin auton takapenkille huovan ja laitoin penkin nurkkaan vesikupin. Hiukan sydän syrjällään lukitsin auton ovet, mutta Hilma-Oskari käpertyi tyytyväisenä nukkumaan penkin nurkkaan. Vihdoin pääsin itsekin iltapalalle ja yöpuulle. Saunan lämmitystä en tämän hässäkän jälkeen enää edes suunnitellut.

Yö meni rauhallisesti, ja aamulla heräsin anivarhain ennen auringon nousua, ettei Hilma-Oskarille tulisi tukalat paikat autossa. Kipaisin katsomaan, miten autossa jaksetaan. Näin takapenkillä huovan ja vesikupin, mutta mäyräkoiraa siellä ei ollut. Vaan sixpack.

 No, itseasiassa olen aina ollut vähään tyytyväinen.

Jälkisanat: Tämän tarinan henkilöt ovat todellisia, joskin Hilma-Oskari on pelkkä Oskari. Tarina perustuu tositapahtumiin. Vastuu on kuitenkin lukijalla.