Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ajatuksia joulusta

Ihanan puolukkakranssin ostin naapurilta, jonka miniä tekee näitä.
 Hyvää ensimmäistä adventtia! Meidän kulttuurissamme on vaikeaa jättää joulua viettämättä, välitti siitä sitten tai ei. Oletko miettinyt, mikä on joulun merkitys juuri sinulle? Minä mietin sitä useasti tässä joulun alla. Monille meistä sillä on uskonnollinen merkitys Jeesuksen syntymäjuhlana, ja siihen liittyy läheisesti joulukirkko ja hartaat joululaulut. 

Minä en ole uskonnollinen ihminen. Olen aikoinani leikkinyt uskovaista, partiotyttöaikoina ja rippikouluaikoina. Meissä luterilaisissa tuo tapauskovaisuus istuu tiukassa, uskonto liittyy läheisesti moniin elämänvaiheisiin. Uskon toki johonkin korkeampaan voimaan joka tätä kaikkea pyörittää. Mutta uskonnoltani - jos sellainen pitää määritellä - olen pasifisti ja humanisti, kunnioitan luontoa ja elämää sen kaikissa muodoissa. Ei ole väliä, mitä uskontoa ihminen tunnustaa, vai tunnustaako mitään. Edesmennyt äitini tapasi sanoa, että jokainen on onnellinen omassa uskossaan. Tällä hän tarkoitti suvaitsevaisuutta  kaikkia uskontoja kohtaan. Jouluna en yleensä käy kirkossa, en edes kauneimpien joululaulujen illassa. Jostain syystä en välitä kuunnella Sylvian joululaulua tai Varpusta jouluaamuna. Pidän kyllä monista uudemmista joululauluista, joita sitten saatan kuunnella cd:ltä tai tietokoneelta.

Joulu herättää minussa välillä aika ahdistaviakin ajatuksia. Nykyään entistä vähemmän, kun olen oppinut poimimaan joulusta ne itselleni läheisimmät ja tärkeimmät asiat. Onhan joulu kuitenkin valopilkku tämän pitkän pimeän ajan keskellä, ja sen jälkeen voi ajatukset suunnata kohti kevättä ja kesää. Mietin tässä, että olisinko enemmän jouluihminen, jos joulu olisi kesällä. Rakastan juhannusta, on ihanaa viettää aikaa mökillä läheisten kanssa, tehdä hyvää ruokaa ja leipoa jotain ihanaa, koristella paikkoja koivuin ja kukkasin. Yhden joulun olen saanut viettää perheen kanssa Lanzarotella, ja se oli kyllä yksi elämäni parhaimmista jouluista. Aatonaattona käänsin kylkeä uima-altaalla, ja aattoillan aterian söimme meren äärellä ravintolan terassilla. Lapset olivat pieniä ja jokainen sai tilata ruokalistalta mitä ikinä halusi. Ei tarvinnut äipän pahoittaa mieltään siitä että olisi laittanut kystä kyllä ja mukula ei vaivaudu edes joulupöytään ;)

Tosiaan, nyt kun olen oppinut poimimaan joulusta ne mukavat asiat, voisin sanoa olevani melkein jouluihminen. Kartan tavarataloja ja kauppakeskuksia joulun alla, kuittailen lahjat pitkälti lahjakortein ja itsetehdyin neulein, jota kaikki saavat, halusivat tai eivät :) Jouluaterian suhteen on vielä oppimista, ruokaa tulee tehtyä aina liikaa. Olen yrittänyt toteuttaa jokaisen joulunviettäjän hartaimman toiveen jouluruoan suhteen. Leipomista rakastan ja meillä kyllä joulun alla tuoksuu pulla ja pipari. Valoja on ihana viritellä pimeään, ulos ja sisälle.
Eilen meillä tehtiin mokkapalakuppikakkuja, tänään pipareita.
 En tosiaan ole mikään talvi-ihminen. Kyllähän luminen maa osaltaan sitä joulutunnelmaa tuo, mutta ei minulle ole mikään välttämättömyys. Haaveeni on viettää joskus yksinkertainen joulu mökillä saunoen ja kynttilöitä sytytellen, ruokakin voisi olla jotain tosi pelkistettyä. Toisaalta toivon, että voisin vielä viettää sellaisen elämänvaiheen, että voisin olla talvet poissa Suomesta ja viettää joulut ja juhannukset samaan aikaan kesällä. Sen kalenterijoulun voisi viettää vaikka jossain Espanjan pubissa tapaksia maistellen.
Lahjoja on kiva tehdä itse!

 Tautitilanteesta nyt sen verran, että olen infektiolääkärin hyvässä hoidossa ja tutkimukset jatkuvat. Minulle on tullut paljon hyvää tarkoittavia ohjeita ja tarjouksia esim. luontaistuotteista ja ruokavalioista, kiitos niistä mutta katson nyt ensin mitä koululääketieteellä on tarjottavana. Pitkän "fibrourani" aikana olen kokeillut lähes kaiken mahdollisen ja jos olisin kokeillut kaikkea mitä on avuksi tarjoiltu, en voisi syödä juuri mitään, minulla ei olisi amalgaamipaikkoja hampaissa ja nauttisin päivittäin varmaan sataa eri luontaistuotetta.

 Onhan se rikkaus, että me jokainen voimme viettää joulua juuri sillä tavalla kun itse koemme hyväksi ja tärkeäksi. Ihanaa joulun odotusta!

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjoituksestasi. Yhdyn moniin ajatuksiisi joulusta. Saako kirjoituksestasi lainata somessa nimesi mainitsemalla? ��

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!