Kesäihmisen valoisat yöt

Elän valosta ja kesästä. Varsinkin alkukesästä jopa nukkuminen tuntuu hukkaanheitetyltä ajalta, niin tarpeellista ja toivottavaa kuin se onkin. Toivoisin selviäväni kesän kokonaan ilman unta.

Talvisin voisin sensijaan hyvin nukkua talviunta. Tai lennähtää etelään, palata Suomeen kun talvi on väistynyt. Olen yrittänyt muuttaa tätä ajattelutapaa, opetella nauttimaan joka vuodenajasta. Syksy onkin usein ihanaa, runsauden aikaa joskin hyvin kiireistä jos/kun yrittää saada satoa säilötyksi sen pitkän talven varalle. Silloin kuitenkin väistämättä mieleen alkaa hiipiä suru ja haikeus, kun kesä on ohitse ja edessä on pitkä, pimeä, usein ei-mikään-vuodenaika.

Lumesta en välitä. Ymmärrän lapsiperheiden ja talviurheilulajien harrastajien innostuksen, kun lunta sataa. Saatanpa itsekin ihastella joulukorttimaisemia, napsaista muutaman valokuvankin. Mutta selviäisin hyvin ilman niitä pilkkopimeitä aamuja, kun päivänsä saa aloittaa kaivamalla auton lumihangesta (auto on välttämätön työmatkojani varten). Myöskin joulun voisin hyvin skipata. Onhan se valopilkku tuon pimeän ajan keskellä, ja "vuosikelloni" kääntyy siitä kohti kevään odotusta. Mutta pärjäisin hyvin ilman sitä kaikkea hössötystä. Olenkin yrittänyt viime vuosina poimia joulusta mukavia asioita, käsillä tekemisen iloa ja ystävien ja sukulaisten tapaamista.

Tiedän, että näillä kymmenillä ei oikein enää voi elää "sitku" -elämää, vaan ajattelu pitäisi muuttaa hetkessä elämisen taidoksi. Tässä hetkessä on niin paljon hyvää. Keuhkokuume ja pikku sairaalareissu avasivat taas paljon silmiäni. Sinänsä koomista, että piti päätyä sairaalaan keuhkotautien osastolle, ennenkuin ymmärsin olevani hyvin terve ihminen. Herra Fibro on ikävä kanssakulkija, mutta ei vie henkeä eikä vammauta. Osastolla tapasin ihmisiä, jotka tuskin elävät tämän kesän loppuun saakka. Minä pääsin kotiin parin päivän päästä, paljon oli heitä joilla asiat eivät olleet ollenkaan niin hyvin. Olen terve ja läheiseni ovat terveitä. Voin suunnitella tulevaa kesää, odottaa lomaa, nauttia mökkeilystä ja suunnitella pieniä kotimaan automatkoja yhdessä mieheni kanssa. Olen onnekas.

Herra Fibro kuitenkin kurjistaa elämääni siinä määrin, että joskus haaveilen, että voisin elää vielä yhden osan elämästäni jossain ikuisen kesän maassa. Olen kuullut, että moni on oireeton esim. Välimeren ilmastossa tai Kanarialla. Olen leikitellyt ajatuksella, että kun mieheni pääsee eläkkeelle, voisimme viettää talvet etelän lämmössä ja kesät Suomessa mökillä. Varmaan kuitenkin jokin toimeentulon lähde pitäisi olla, vaikka kuinka halvalla ja yksinkertaisesti yrittäisi elellä.

Olen myös miettinyt, olisiko tuo oikeasti sitä unelmaelämää, vai kaipaisinko liikaa lapsia, mahdollisia lapsenlapsia ja muita läheisiä Suomessa. Ja mitä muuta kaipaisin Suomesta, pedanttina ihmisenä manana-meininkiin tottuminen voisi ottaa lujille. Meillä on kuitenkin moni asia täällä varsin hyvin, vaikka tällä hetkellä kaikki näyttää menevänkin siihen suuntaan että niin hyvin kuin asiat ovat nyt, ne eivät tule enää ikinä olemaan.

Ehkäpä hommaa pitäisi testata, ottaa vaikka vuorotteluvapaata sitten kun aika on ja lähteä  rutusakin (etelässä talvehtivien karavaanareiden) joukkoon katsomaan, miltä meininki tuntuisi.

Tällä hetkellä kuitenkin nautitaan Suomen suvesta. Eletään hetkessä. Odotettavissa on iloisia juhlia, paljon mökkeilyä ja vähän sitä karavaanarielämääkin.

 Tällä hetkellä myös Herra Fibro on ollut jonkin aikaa varsin hiljaa. En tiedä enteilivätkö ennen keuhkokuumetta olleet rajut oireet taudin puhkeamista, vai olivatko uusien lääkkeiden sivuvaikutusta. Pääasia että ovat poissa, ja pärjään vähemmällä lääkityksellä. Myös pitkään hukassa olleet unet ovat taudin myötä löytyneet uudelleen, ja herään enää ehkä kerran yössä. Ehkä tämä on osittain seurausta myös siitä, että jätin lihan syönnin lähes kokonaan jokin aika sitten. Syön ainoastaan vähän luomujauhelihasta tehtyjä ruokia silloin tällöin. Olen pärjännyt varsin hyvin ilman grillimakkaroita ym. "herkkuja" mitkä ovat ennen kuuluneet kesään. Mitään lihanhimoa ei ole ollut missään vaiheessa. Onhan tässä vähän soveltamista ollut, kun en tietenkään perheeltä vaadi lihattomuutta. Teen heille ihan tavallisia ruokia, joskin syömme nykyään paljon kalaa ja kasviksia, sekä mahtavia Vaahteramäen Frida -ulkokananmunia. En ole lihan suhteen absolutisti, enkä esim. sairaalassa vaatinut mitään erityisruokavaliota. Tosin leivänpäällisleikkeleet eivät menneet alas, sen verran olen lihasta vieroittunut. Sairaalassa onneksi suosittiin kasviksia, millä pysyin varsin hyvin pari päivää hengissä. Varsinkin kun tauti (lääke ?) vei ruokahalut aika tehokkaasti. Lihattomuus on ollut myös henkisesti hyvä ratkaisu, vaikka ei tee minusta parempaa ihmistä niin omatuntoni on ehkä hiukan hiljempaa.

Jopa työnteko on kesällä ihan erilaista. Ihmiset ovat lomalla työstä ja opiskeluista, lainaavat erilaisia, vähän kepeämpia kirjoja kuin talvisaikaan. Ja kun se loma on edessäpäin, niin mikäs tässä on kesää elellessä!