Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syystunnelmia

Lokakuu on tosiasia, jota en nyt oikein edes jaksaisi ajatella. Onneksi vielä ollaan saatu nauttia mukavista syyssäistä. Pimeys kuitenkin lisääntyy, sille ei voi mitään. Hiukan olen nyt allapäin, koska syksy on tuonut taas särkyjä tullessaan. Käsien vuoksi hipsin vihdoin lääkäriin, kun tuntui että enää ei ole kyse "pelkästä" fibrosta. Sain uusia särkylääkkeitä, jotka hiukan auttavatkin, ja ensi viikolla on tiedossa monenlaista tutkimusta: kädet kuvataan ja ensimmäistä kertaa tutkitaan se reumatekijäkin verikokein. Ja sitten "pääsen" taas siihen ihanaan  hermoratatutkimukseen, missä selviää onko uusia tukoksia ranteissa. Ensimmäistä kertaa lääkäri vihjaisi, että tukos saattaakin olla kaularangan alueella, jolloin kyseessä voisi olla oireyhtymä nimeltä TOS (silloin rannekanavia olisikin turhaan availtu). Mutta ei nyt aleta tekemään omia diagnoosia, vaan katsotaan mitä tutkimuksissa selviää. 

Mutta se sairaskertomuksesta, ja nyt iloisempiin asioihin! Nämä syksykuvat ovat viime viikonlopun mökkireissulta.
Mitä lie kantosieniä? Paljon niitä ainakin oli!

Vanha laituri taitaa olla pohjassa kiinni, kun ei ole kokonaan uponnut. Koirien on pakko päästä sinne aina kun kuljetaan ohi.


Veera täyttää tässä kuussa jo 9 vuotta, eli on jo aikas ikäneito. Mutta kun metsään pääsee niin menee kuin viitajänis eikä ikä juuri paina.
Välillä on hyvä levähtää pehmeillä sammalilla. Meidän metsäreissuilla ei ole kiire. 

Pikkuinen Ronja syysvarpujen seassa:
Mökkipihakin oli saanut ihania syysvärejä:


Kyllä, on tässä syksyssä paljon ihanaa, vaikka kesäihmisenä itseäni pidänkin. 

Yhdet uudet kuppikakut tuli kokeiltua. Nämä ovat tuosta Sanna Kiisken ihanasta kuppikakkukirjasta, alunperin Kinder-kuppikakut mutta tein nämä ihan perinteisestä Fazerin sinisestä. Hyviä tuli!

Olen ihan koukussa näihin viiden lehden tossuihin, näissä koristeena virkatut englanninkukat.
Kädet eivät nyt hirveästi anna neulomiselle myöten, pari kerrosta silloin tällöin ja taas taukoa. Mutta näillä mennään.

Kynttilänvaloa lokakuuhun!

10 kommenttia:

  1. ♥ihania kuvia, herkkuja,tossuja... :) Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia taasen! Se vanha laituri on oikeit kuvauksellinen ja hurjan kaunis! Kurja noita sun käsiäsi - toivottavasti tutkimuksissa selviää mikä aiheuttaa noi kivut. Tsemiä niihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni, munkin mielestä tuo laituri on ihana - joskaan ei kovin turvallinen. Onneksi se on syrjässä mökkirannasta, metsässä oikeastaan niin ei houkuta pieniä vieraita kokeilemaan sen kestävyyttä. Kyllä mä nää säryt vielä selätän!

      Poista
  3. Upea syksy on kyllä ollut ja uskomattoman lämmin.
    kaunis ruskapiha sinulla siellä.
    Voi miten ikävää, että kivut on palanneet.
    Toivottavasti saadaan pian selville mistä ne johtuu, ja saat kunnon avun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kyllä ruskassa on oma taikansa, vaikka se onkin vähän alakuloista. Jep, pärjäilen, mutta tosiaan olisi kiva saada selitys särkyihin niin olisi helpompi niiden kanssa elellä.

      Poista
  4. Ihania tunnelmia. Toivottavasti vaivojen perimmäisen syy selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummo! Jos ei noissa tutkimuksissa selviä niin ihme on. Tai sitten on kyse "vaan" fibrosta joka ei näy missään tutkimuksissa.

      Poista
  5. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteista, ihan hämmästyin kun tulin tänne ja näin ketä kaikkia oli poikennut täällä - kiitos myös teille jotka poikkeatte muuten vaan puumerkkiä jättämättä <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Mate! Minullakin leikkaus auttoi puutumiseen, tosin lääkäri teetti sellaisia juttuja käsillä että "sai" ne taas tikuttelemaan. Mulla on taipumus saada leikkauksissa runsaasti kiinnikkeitä, voipi olla että siitä on tälläkin kertaa kyse. Odotellaan mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!