On kurjet suon jo jättäneet...

Kuva netistä

...on metsät vaienneet, ja kaupunkien kasvot kylmenneet. Laulaa Hector laulussaan Syyskuu. Mökkitiemme varrella on koko kesän tepastellut kurkipariskunta. Ilmeisesti ne ovat myös lisääntyneet, koska kerran näimme kolme kurkea pellolla tien vieressä. Kerran toinen kurki lennähti puskasta suoraan automme eteen, ja vältimme täpärästi kurkikolarin! Joskus näimme kurkien tepastelevan perunapellolla perunoita nokassaan. 

Parin viime mökkireissun aikana olemme turhaan tähystelleet kurkia, ketään ei ole pellolla näkynyt. Tänään näin ensimmäisen kurkiauran lentävän talomme yli. Syksy on nurkan takana.

Syksy herättää minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Rakastan palavasti kesää, lämpöä, hellettä, nautin lämpimässä järvivedessä uimisesta. Alkukesä on mielestäni vuoden parasta aikaa, kun kaikki vihreä on vielä niin hentoa että se melkein vivahtaa keltaiseen. Sitten kaikki ryöpsähtää yhtäkkiä täyteen kasvuun niin ettei ihmispoloinen meinaa pysyä mukana, vaan on pakahtua kaikesta runsaudesta.

Ja juuri kun alkaa tottua lämpöön ja rehevyyteen, koittaakin loppukesä. Kukinta vaihtuu "heinän rauhaksi", kuten Eeva Kilpi on loppukesää kuvannut. Kaikki tuntuu valmistuvan yhtaikaa, satoa pitäisi korjata talteen ja samalla fiilistellä viimeisiä lämpimiä, tarttua hetkiin, ihastella elokuun kuutamoa.

Miellän itseni kesäihmiseksi, mutta hiukan vastahakoisesti myönnän, että syksyssä on kaiken melankolian ohessa paljon ihanaa. Uskallan taas lähteä metsään koirien kanssa, kesällä en sinne mene, sillä olen nähnyt koiran jota on käärme purrut enkä halua samaa omille koirilleni. Mutta kun ilmat viilenevät, suunnistamme taas tutuille poluille kanttarelleja tähyilemään. Voi sitä keppisulkeisten riemua ja haukuntaa!

Muukin elämä rauhoittuu ja palaa rytmiin. Meillä on vielä koululainen, nyt  jo lukiolainen, ja uuteen kouluun lähtö toi ihan oman hohtonsa tähän syksyyn. Aamulla noustaan ajoissa, syödään ja lähdetään, illalla on taas omat touhunsa ja nukkumaan pitää mennä ajoissa että aamulla taas jaksaa. Tekee taas mieli tarttua neuleeseen ja kirjahylly notkuu ihania syksyn uutuuskirjoja. Viikonloppuisin suunnataan vielä mökille, ja sytytellään kynttilöitä hämärtyvään iltaan. Saunasta pulahdellaan uimaan niin kauan kun järvi ei ole jäässä. Toivon aina hartaasti, että syksystä tulisi pitkä ja lämmin.

Toivon myös kuivia kelejä, ehkä pikku yöpakkasia. En niinkään viime aikojen vesisateita. Syksyn tullen vääjäämättä herra Fibro aktivoituu, ja muutamana aamuna on taas pitänyt ottaa seinistä tukea että pääsee kävelemään. Aamulla tekisi mieli vaan käpertyä sikiöasentoon peiton alle.  Kesällä sai olla aika huoleton syömisten ja liikunnan suhteen, syksyn tullen on taas palattava tässäkin asiassa ruotuun. Hiljalleen, vuosia fibron kanssa taivallettuani olen alkanut oppia kuuntelemaan elimistöni pikku viestejä. Huomaan, mikä ruoka on ei-ei, grillimakkaran syönti on syytä jättää kesään ja  muutenkin punaista lihaa on syytä välttää, jos mielii pärjätä särkyjen kanssa. Myös turhat sokerit ja valkoiset jauhot on hyvä jättää vähemmälle, ja jos haluaa hiukan rentoutua, on punaviini parempi vaihtoehto kuin saunasiideri. Myös säännöllinen liikunta on hyvä ottaa ohjelmaan, zumbailtu on pitkin kesää mutta nyt on taas alkamassa säännöllisemmät zumbat tyttären ohjauksessa. Ja koirien kanssa lenkit pitenevät, kun ei tarvitse enää pelätä niiden läkähtyvän helteeseen.En jää herra Fibron seuraksi kotiin, jos vaan jollain konstilla pääsen sängystä ylös. Yleensä päivän mittaan olo kohenee.

En yleensä lomaile syksyisin, mielestäni se on turhaa jos ei ole johonkin etelään lähdössä. Mutta nyt viidenkympin paremmalla puolella on alkanut tuntua siltä, että pieni huilitauko syksyn ollessa pimeimmillään voisi olla aiheellista. Jaksaa sitten taas sinne jouluun asti. Joulua ajattelen aina hiukan kauhunsekaisin ajatuksin, en ole mielestäni tippaakaan jouluihminen. Joskin viime vuosina  joku pieni joulutonttu minussa on alkanut nostaa päätään, ehkä olen oppinut poimimaan joulun ajasta ne mukavimmat ja itselleni sopivimmat jutut. Viime jouluna jopa mietin, että kyllä talvi olisi pitkä ja ankea ilman joulun tuomaa hengähdystaukoa. Mielipuuhaani silloin on iltaisin lenkkeillä ihastelemassa jouluvalaistuja taloja. Ja mikä parasta, silloin on aikaa nauttia näiden omien rakkaiden seurasta.

En silti voi sille mitään, että edessä oleva vuodenaika hiukan kammoksuttaa. Uusi kevät tuntuu olevan valovuosien päässä. Olen joskus ajatellut, että kun kaikki lapset seisovat tukevasti omilla jaloillaan, voisin kuvitella eläväni vielä yhden osan elämästäni jossain lämpimässä maassa. Eläkeikään on kuitenkin vielä viisitoista vuotta, joten jotain puuhaa pitäisi siellä lämpimässä keksiä henkensä pitimeksi. Varmaan ikävöisin koko ajan lapsia ja mahdollisia lapsenlapsia. Mutta sitten olisi varmaan ihana tulla kesäksi mökille ja tavata Suomi-ihmisiä!

Pohjoisen ihmisen olisi kai vaan syytä oppia nauttimaan joka vuodenajasta. Oikeastaan odotan kovasti syyskuuta. Ei vielä loskaa, ei vielä kamalan pimeää. Toivottavasti kuulaita aamuja ja aurinkoisia päiviä. Sieniretkiä ja kynttilän valoa. Ihanaa syyskuuta meille jokaiselle!