Pikku värkkäyksiä

Kiireisen maanantain jälkeen sain sitten muutaman kuvankin koneelle, ja pääsen niitä teillekin esittelemään. Unisukat valmistuivat sitten viikonloppuna mökillä kaiken lintubongailun ohessa, ja tällaiset niistä tuli:

Nallesta tulee kivan ohuet ja pehmoiset sukat, ja varttakin tuli vähän lisää tuon piparkakkureunan myötä. Nyt onkin sen verran lämmintä, että sukkia ei ole tarvinnut, mutta kyllä minun viluvarpaani kaipaavat usein kesälläkin lämmikettä nukkumaan käydessä.

Tässä sitten nämä äitienpäivämuffinit, mitä eilen väläyttelin:

Ohje on Kinuskikissalta nimellä minttusuklaamuffinit, löytyy täältä. Koristeena on karamellivärillä värjättyä kermavaahtoa pursotettuna ja tähtiströsseleitä.

Löysin myös aivan ihanan leipäohjeen tuolta mahtavasta Hannelen Täyttä elämää -blogista (moneskohan ohje tämä on minkä olen sieltä bongannut?). On pitkälti samanlainen kuin maalaisleipä, jota olen aiemmin tehnyt mutta tämä tehdään uunivuoassa! Nousee hienosti tosi vähällä hiivamäärällä. Laitan tähän ohjeen näkyville, siitä siis kunnia taas kerran Sinulle Hannele, suurkiitos!

Vaivaton ja vaivaamaton leipä

7 dl vehnäjauhoja

2 tl suolaa

0,5 tl kuivahiivaa

3,5 dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon 

ja sekoita taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla 

ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. 

Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. 

(Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) 

Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. 

Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia.

 Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Lisäisin ohjeeseen vielä pikku vinkin, että uunivuoka kannattaa öljytä tai voidella kevyesti, niin leipä varmaan lähtee helpommin irti, minun leipäni jämähti vähän kiinni vuokaan. Suolan määrää voi ehkä myös hieman vähentää, ainakin jos ripottelee leivän pinnalle sormisuolakiteitä, kuten minä tein:

Kohotusaika oli minulla vain noin 9 tuntia, kun olin taas hiukan myöhäisherännäinen tuon taikinan suhteen. Kohottelin siis ihan huoneenlämmössä. Aivan ihanaa ja helppoa, kannattaa kokeilla!

Jäin eilisen päivitykseni jälkeen hiukan miettimään tuota kiireen olemusta. Nyt kun palailin töihin usean viikon sairasloman jälkeen, niin tuntuu tosiaan siltä että hyppäsin takaisin oravanpyörään. Minua on siunattu mielettömän ihanalla työyhteisöllä, jota kaipasin joka päivä kotona ollessani, ja olen myös saanut viikon alkajaisiksi tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin. Työni on myös hyvin hektistä, nyt kun kuntaliitoksen jälkeen hoitelemme kirjastossa myös palvelupisteasioita. Kokonaisuus on paisunut niin laajaksi, ettei se ole enää oikein kenelläkään hanskassa. Usein viikon lopulla kelailee, että onneksi ei maanantaita aloittaessaan tiedä, mitä kaikkea viikko tuo tullessaan. Voisi tulla kiusaus vetää peitto korville ja kääntää kylkeä....

Työkiireelle ei oikein voi mitään, mutta voisiko kotielämää saada jotenkin joustavammaksi? Kolmen koiran perheessä siivoukseen tuntuu menevän kohtuuttoman paljon aikaa. Toisaalta en viihdy likaisessa kodissa, joten olen tehnyt sen valinnan, että sitten siivoan. Kotimme on sisutettu ja järjestetty niin, että siivous sujuu suht helposti. Pihat on tehty mahdollisimman helppohoitoisiksi sekä kotona että mökillä, mutta ainakin nurmikot pitää leikata, vaikka ei mitään muuta tekisikään. Kasvimaasta olen luopunut jo vuosia sitten, koska en jaksa enkä halua viettää kesääni pylly pystyssä kasvimaalla. Toisaalta kaikki kasvattaminen on tosi palkitsevaa ja ihanaa, enkä aio koskaan sanoa sen suhteen että ei koskaan....Näihin juttuihin aiheuttaa rajoituksia se, että terveyteni ei ole hyvä. Herra Fibro on luvannut kulkea kanssani myötä- ja vastamäissä, ja iän myötä on tullut muitakin ongelmia kuten nämä rannekanava-ahtaumat, joita yritetään leikkauksin hoitaa, toistaiseksi melko huonoin tuloksin.

Ja eihän tässä nuoremmaksi tulla kukaan, ja iän myötä hitaus ja saamattomuus tuntuu lisääntyvän koko ajan. Iän myötä olen kuitenkin myös oppinut priorisoimaan asioita, sanomaan ei, keventämään siinä missä voin. Välttelemään ihmisiä, jotka vievät minulta voimia. Ennen kaikkea järjestämään aikaa asioille, mitkä ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Eihän blogin kirjoituskaan välttämätöntä ole, mutta tästä on tullut minulle tärkeä juttu, todellinen Henkireikä. Olen aina ajatellut, että haluaisin harrastaa kirjoittamista jossain muodossa, ja blogin pitäminen on tehnyt sen mahdolliseksi.Ja pakkokos sitä on joka maanantai zumbata, mutta kun se on niin kivaa. Lukemaan pitää ehtiä ja neulomaan. Ja mökille on päästävä, vaikka se tietää jääkaapin sisällön siirtämistä kerran viikossa paikasta toiseen. Ajattelen, että asioiden ei tarvitse olla aina hyödyllisiä. Riittää kun ne tuottavat iloa omaani tai jonkun muun elämään. 

Kai se kiire pitää vaan hyväksyä osaksi sitä elämäntapaa, minkä on valinnut. Kunhan ei päästä sitä niskan päälle. Kiitos taas kun ehdit kiireiltäsi lukemaan!