myTaste.fi

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kirjastotäti Etelä-Suomesta kirjoittelee omaksi ja toivottavasti vähän muidenkin iloksi. Asustelen maalla ja perheeseeni kuuluu mies ja lapsia kotona ja maailmalla. Tavoittelen ekologista ja humaania elämänasennetta. Elämääni iloa tuovat luonto, mökkeily, puutarhanhoito, käsityöt, kirjat ja keittiössä puuhastelu. Pidän tanssimisesta ja käyn mielelläni teatterissa ja konserteissa. Minussa asuu myös pieni karavaanari. Omat haasteensa päiviini tuo fibromyalgia sekä liuta muita sairauksia. Blogistani löydät juttua ja kuvia minulle läheisistä asioista sekä kaikenlaista pohdintaa maan ja taivaan väliltä. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ihme inha infektio

Hei vaan blogiystävät ja muutkin tänne eksyneet! Heti alkuun varoituksen sana,  tautikertomusta tulossa. Olen miettinyt kovasti, onko fiksua ja järkevää puhua sairauksistaan somessa ja täällä blogissa ja kysellyt vähän kavereidenkin mielipidettä. Olen sitten päättänyt ottaa avoimen linjan tämän sairauskertomuksen kanssa. Itseäni helpottaa, kun ei tarvitse jokaista vaihetta kertoa erikseen kaikille. Ja kun kertoo asioista niin kuin ne ovat, altistuu ehkä vähemmän spekuloinnille ja väärään osuneille arvauksille. Että mikähän sillä on kun lääkärissä ramppaa? Tuskin se sairas on, huvikseen lintsaa töistä. Näkyyhän se jalkeilla olevan ja vaatteetkin päällä. Säälipisteitä en näillä kirjoituksillani hae, mutta päästän välillä vähän höyryäkin ulos kun oikein sapettaa tämä oleminen.

Tiedän että minun itseni lisäksi kovilla on myös perheeni. Paljon hommia jää miehen ja tyttären tehtäväksi kun en vaan pysty enkä jaksa. Ja uskon että huoli on heilläkin melkoinen. Olen valtavan kiitollinen perheelle ja ystävilleni siitä tuesta mitä olen saanut. Tiedän että kovilla on myös työyhteisö, kun yksi lenkki on näin heikko. Tauti iskee aina ihan puun takaa ja silloin kun se iskee, olen täysin poissa pelistä ja muut joutuvat venymään. Olen siitä äärettömän pahoillani ja antaisin aika paljon että voisin olla terveenä töissä ja tehdä oman osuuteni suunnitellusti. 

Missä sitten mennään nyt? Palasin siis Oulusta kahden viikon kuntoutusjaksolta 6.11., ja heti seuraavana yönä kotona heräsin hengenahdistukseen, ja aamulla nousi kuume. Lähdin samantien päivystykseen ja sain lääkekuurin tautihistoriani perusteella, vaikka tulehdusarvot eivät olleetkaan nousseet. Tauti alkoi äkkiä talttua ja pääsin jo seuraavan viikon keskiviikkona töihin.
 Lääkekuuri jatkui, ja lauantaina meille oli tulossa ystäviä kylään. Hain paikalliselta tuottajalta ylämaan naudan paistin, josta tein meille burgundinpataa. Söin hyvällä ruokahalulla pataa itsekin, vaikka en yleensä lihaa syökään. Ajattelin, että kun nauta on saanut elää ja kuolla stressittömästi omalla laitumellaan, niin sellainen liha kelpaa minullekin. Ruokailun jälkeen siinä ystävien kanssa iltaa istuessa alkoi tulla kummia tuntemuksia. Hiljalleen alkoi sormien niveliä särkeä, kipu siirtyi käsissä nivelistä toiseen, ja ajattelin, että Herra Fibro taisi nyt tosissaan suuttua lihan syönnistä.

Seuraavana yönä kamala kipu siirtyi nivelestä toiseen. Sormista ranteisiin ja olkapäihin, selkään ja polviin. Toista päkiää ja isovarvasti poltteli ja särki. Missään asennossa ei voinut olla, kipu oli hirvittävä. Kovilla särkylääkkeillä selvisin kuitenkin aamuun ja sain vähän nukuttuakin. Oli kuitenkin selvää, että pelkästä lihansyönnistä ei näin rajuja oireita voi tulla. Sormet myös turposivat nipuksi nakkeja. Kun sitten iltapäivällä alkoi kuume nousta, niin piti taas lähteä päivystykseen. Siellä todettiin, että tulehdusarvot olivat koholla, mutta kun lääkekuuri oli edelleen päällä niin kehotettiin aamulla hakeutumaan omaan terveyskeskukseen laajempiin verikokeisiin. 

Sain ajan maanantai-iltapäiväksi lääkärille, joka ihmetteli aika lailla oireitani. Hänen mielestään ne eivät oikein sopineet reumaankaan. Myöskään antibiootin sivuvaikutuksissa ei tällaisia oireita ollut lueteltu. Tulehdusarvo oli edelleen noussut sunnuntaista ja kuumettakin oli. Lääkäri kehotti jatkamaan lääkekuuria ja tulemaan seuraavana päivänä labrakokeisiin. Piti mahdollisena, että kyseessä oli nyt jälkitauti, missä bakteeritulehdus oli päässyt niveliin.
Kokeita otettiin nyt todella kattavasti, mm mykoplasma ja keuhkoklamydia testattiin (sillä ei siis ole tekemistä sukupuolitaudin kanssa, vaan on pisaratartuntana tarttuva pöpö). Myös reumakokeita otettiin. Hiljalleen eilisen päivän aikana oireet alkoivat helpottaa, kuume laski ja kivut helpottivat hiukan, joskin selkä oli edelleen todella kipeä, samoin olkapäät. Tänään sain hyviä uutisia, reumatekijä oli negatiivinen, joskin toinen reuma-arvo on vielä tutkittavana. Myös tulehdusarvo oli kääntynyt laskusuuntaan. Kivut ovat edelleen hiukan hellittäneet. Loput koetulokset tulevat aikaisintaan perjantaina, todennäköisemmin ensi viikolla. 

Joten hiukan äimän käkenä tässä edelleen ollaan tämän taudin kanssa. Lääkekuuri oli jo viides puolen vuoden aikana, ja eri antibiootteja on kokeiltu. Onneksi tällä viimeisimmällä lääkärikäynnillä tuli tunne siitä, että nyt käännetään viimeinenkin kivi että pöpö saadaan jäljitettyä ja aisoihin. Ensi viikolla on myös infektiopolille aika. 

Aika lohduton alkaa olotila olla, vaikka kovasti yritän tehdä kivoja asioita voimieni mukaan. Pelkästään se, että liikunta on jäissä, saa mielen matalaksi. Tänään tuli kuntoutuksesta seloste, ja sen kun lukaisin, niin totesin, että olisi niitä vaivoja riittämiin ilman tätäkin kiusaa. Tuntui kyllä todella hyvältä, kun siellä paneuduttiin aisoihin toden teolla ja sanottiin, että ei todellakaan ole syytä polttaa kynttilää molemmista päistä. Voihan olla, että infektiokierre on osittain seurausta vuosien stressistä ja uupumuksesta, kun jatkuvasti yrittää tehdä töitä voimiensa äärirajoilla. Nyt aletaan sitten todella selvittää, minkä verran työkykyä on jäljellä ja mitä sillä voisi tehdä. Ensimmäisenä listalla on tietenkin tämän pöpön nitistäminen. Niin kauan kun se jyllää, on työkyky nolla. 

Antaisin aika paljon, jos saisin olla terve ja töissä ja jaksaa työn lisäksi tehdä vielä muitakin asioita. Olkaa iloisia te, joilla näin on. Se ei ole itsestään selvä asia. Terveyden merkityksen huomaa sitten, kun sen menettää. Sen mukana menee sitten kaikki. Mitään ei voi oikein suunnitella, kaikki asiat pitää sopia tietyllä varauksella. 

Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea! Aika pitkään mietin, ennenkuin painoin julkaise-nappia, mutta päätin että menköön. Ja aion täältä nousta, enkä suostu masentumaan.

7 kommenttia:

  1. Ei voi muuta kuin toivoa, että syy selviä, ja apu löytyy :)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ja mukavaa joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti syy löytyy pian ja saat avun. Tarinaasi lukiessa tuli taas mieleen se, että kaikkien pitäisi muistaa, ettei meidän kaikkien sairaudet näy ulospäin.
    Eikä kenenkään pitäisi yrittää olla liian reipas; kun ei jaksa niin ei jaksa - saa antaa periksi :D Sinullakin on onneksi rakastava ja huolehtiva perhe lähellä.

    Vaikka tuntuu jo väsyttävältä levätä (kuulostaapa hullulta :D), niin koeta levätä, jota pöpö pakenee ja pääset jalkeille.






    VastaaPoista
  4. Huh, onhan tauti. Mutta sanoisin vaan, että jätä nyt työasioiden murehtimisen ja huonon omantunnon potemiset ja alat huolehtia omasta paranemisesta. Joka tapauksessa on tärkeämpää, jotta paranet kunnolla, ennenkuin taas menet töihin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Sun kirjoituksista ei yhtään tule olo että haluisit jotain sääliä, vaan on rohkeaa avautua omista terveysasioistaan ja ties vaikka herättäisi jonkun muun omaan oloonsa. Tosi tosi ikävää että sua näin piinataan! Mutta samaa mieltä kuin Emilie, että pois huonot omattunnot, se vaan jarruttaa toipumista ja lisää stressiä. Kyllä ne siellä töissä pärjäävät, etkähän sä voi sille mitään että tuollaiset pöpöt jylläävät. Lähetän hurjasti parantavia ja voimistavia energioita sulle <3 Ja iso hali <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista ja paranemistoivotuksista. Hyvässä hoidossa olen.

    VastaaPoista
  7. Voi Maija se jos mikään masentaa, kun on kolotusta ja vielä kun ei saada selvää, mistä johtuu.
    Paranemis halit Sinulle ~♥~

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!