Tien päällä: Alcalá del Júcar

Viikon reissuun mahtui tälläkin kertaa yksi road trip, ja marssimme luottoautovuokraamoomme Centauroon. Ensin saimme vuokralle Datsian, mutta kaupungista ulos ajettaessa aloimme ihmetellä syttynyttä merkkivaloa, ja katsoimme parhaaksi kurvata takaisin vuokraamoon mieluummin kuin jäädä mahdollisesti tien päälle. Ajokki vaihdettiin Fiat 500:n, jollaisella olemme aikaisemmillakin reissuilla huristelleet. 

Tällä kertaa ajelimme pohjoiseen, sisämaahan määränpäänämme  Alcalá del Júcar, jota Rotkokyläksikin kutsutaan. Meitä oli varoiteltu, että sade saattaa täällä tulla lumena, jolloin poliisit eivät päästä autoja alas laaksoon ilman lumiketjuja. Lumipyryjä pakoon oli lähdetty, mutta kun säätiedotus näytti positiiviselta niin reissuun lähdettiin. Ja kyllä kannatti! Erittäin kiva ja suositeltava kohde. Torreviejasta matkaa kertyi n. 190 km. Minä nautin jo pelkästä ajelusta pitkin maaseutua, Timppa joutui tietenkin keskittymään enemmän ajamiseen. Liikennemerkit varoittelivat lehmistä, mutta yhtään kantturaa ei matkan varrella nähty. 

 Alcalá del Júcar sijaitsee Castilia-la-Mancassa, ja sitä on luonnehdittu yhdeksi Espanjan kauneimmista kylistä.  Kaunis se onkin, ja ainutlaatuinen.Talot on kaivettu vuoren sisään luoliksi, ja vain julkisivu näkyy ulospäin. Toki tavallisiakin taloja on. Kapeat ja jyrkät kadut mutkittelevat asumusten välissä.

Alhaalla laaksossa virtaa  Júcar-joki, jonka mukaan kylä on nimetty.

 Jotkut asumukset näyttivät roikkuvan tyhjän päällä.

Täällä vartioin minä!

Ihan turvallista ei luola-asuminen näköjään ole, sillä sortumiakin näimme. 

Kylän huipulla sijaitsee 1100-1200 -luvuilta peräisin oleva maurien linna. Se oli ikävä kyllä suljettu, joten jouduimme ihailemaan linnan muureja ulkopuolelta. Linnan pihalle olisi päässyt myös ajamaan autolla vuoren toiselta puolelta.

Alhaalta laaksosta katsottuna linna näytti pieneltä verrattuna vuoreen jonka päällä se sijaitsi.

Mutta sitten itse luoliin!

Luolissa on tasainen 19-20 asteen lämpötila ympäri vuoden, mikä tekee niistä asuntoina miellyttäviä.

Cuevas de Masagóssa on museohuoneita sekä n. 100 metriä pitkä käytävä toiselle puolelle vuorta.  

 

 Käytävä johtaa vuoren sisälle ravintolaan. 3 euron pääsymaksuun sisältyy vapaavalintainen juoma ravintolassa.

Toinen luolasto, Cuevas del Diablo, paholaisen luola, oli vertaansa vailla. Luolaston on perustanut ja sen omistaa Juan José Martinez Garcia, jota myös El Diabloksi, paholaiseksi kutsutaan. Meillä oli ilo tavata tämä varsin herttainen vanha herra sekä hänen vaimonsa ja koiransa. Perhe ilmeisesti asustelee myös luolastossa. Maksettuamme taas kolmen euron pääsymaksun koira avasi meille oven luolastoon.

Luolan sisällä kulkee käytäviä ja matkan varrella on monia museohuoneita, joiden esineet liittyvät jollain lailla viinin valmistukseen. Oli myös huoneita täynnä vanhoja ompelukoneita, joiden alkuperää ja tarkoitusta emme ihan ymmärtäneet.  

Tämänkiin luolaston perältä löytyi ravintola ja jopa yökerho!

Ravintolan seiniltä löytyi kuvia Diablo-isännästä ja varsin tunnetuista vieraista. Luolastossa olivat vierailleet mm. Salvador Dali ja kuningas Juan Carlos. 

Pääsymaksuun sisältyi taas juoma. Sen nautimme näköalaterassilla, joka tuntui roikkuvan vuoren rinteessä. Terassilta oli kauniit näkymät alas Júcar-joelle, joskin minä korkean paikan kammoisena en kovin reunalle uskaltanut mennä näköaloja ihastelemaan. 

'

Joskus kannattaa heittäytyä ja lähteä suin päin matkaan. Oli ihan loistava viikko, tapasimme vanhoja tuttuja ja uusia, kivoja ihmisiä. Näimme ja koimme paljon. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Totuus tuli vastaan heti lentoparkissa. 

Monta pyryä ehdimme vielä kokea, vaikka vähäksi aikaa karkuun pääsimmekin. Valo onneksi lisääntyy koko ajan, ja viime päivissä on ollut jo aavistus kevättä. Nyt vaan odottelen mökkikautta alkavaksi. Timppa siellä jo kävi katsomassa, että paikat on kunnossa. Hyvältä näytti, mutta lumikenkiä tarvitsi, että mökkipihaan pääsi. Hetki siis on vielä odoteltava lumien sulamista.