Päätimmepä Timpan kanssa eilen ajella mökille katsomaan miltä siellä kevään tulo näyttää. Mökkikalenteria selatessa huomasimme, että viime käynnistä on neljä kuukautta! Ei mökki silti ihan oman onnensa nojassa ole ollut, vaan poikani on siellä välillä yöpynyt opiskelureissullaan. Ihan hyvässä kunnossa siellä paikat oli, terasseiltakin jo lumi sulanut. Lehmis oli kyllä vielä ihan talvisen näköinen.
Teimme pihakeittiöön tulet ja paistoimme makkaraa ja joimme munkkikahvit. Pala taivasta!
Ennen kotiinlähtöä päätimme vielä kiertää Lehmiksen jäätä pitkin. Poika oli edellisella käynnillään kuvannut mielenkiintoiset jalanjäljet, jotka kulkivat mökin pihan poikki terassin edestä. Silloin pähkäilimme, oliko kulkija ollut ilves vai mikä lie. Mietimme jospa bongaisimme lisää jälkiä. Ja löytyihän niitä.
Jälkiä näkyi useammassa kohdassa. Pieneen saareen johtivat vanhemmat jäljet, joista ei oikein enää saanut selvää. Mutta sitten kohtisuoraan järven poikki kulkivat nämä jäljet, jotka eivät voineet olla viikkoa vanhemmat. Ilvestä edelleen veikkasimme, kun tiedämme että mökin ympäristö on ilveksen asuinaluetta. Näimme myös verijälkiä, jotka vaikuttivat siltä, että joku pienempi eläin oli loukannut tassunsa.
Kotiin tultua aloimme tutkailla jälkia tarkemmin, ja alkoi vaikuttaa siltä, että eipä tainnut kulkija olla sittenkään ilves. Soitto paikallisen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajalle varmisti, että alueella liikkuu 3-5 sutta, eli vaikutti siltä että Canis Lupus oli järven jäällä jolkotellut. Tänään Timppa näytti kuvaa jäljistä työkaverilleen, intohimoiselle metsästäjälle, joka varmisti, että kyseessä mitä todennäköisemmin on ollut susi.
Ensin hiukan kauhistuin. Jos meillä olisi vielä koiria, olisin kauhistunut vielä enemmän. Pieni Ronjamme kun usein viipotti - luvattomasti kylläkin - tuolla lähimetsässä. Olisi voinut joutua hyvinkin suden suuhun. Mutta kun ensijärkytyksestä toivuin, olin enemmänkin innoissani. Toki susilla kuten muillakin luonnon eläimillä on täysi oikeus tuolla kuljeskella, ne ovat siellä olleet paljon ennen meitä. Mökkiläisten on sopeuduttava niihin eikä toisinpäin. Aina on ollut sykähdyttävää nähdä merkkejä uusista lajeista, kuten viime syksynä näkemämme harmaahaikarat. Sudenkin haluaisin nähdä ihan luonnossa - ehkä kuitenkin vähän kauempaa kuin ihan lähietäisyydeltä.Taitaa olla aika pieni mahdollisuus päästä hukkaa näkemään, ne kyllä väistävät ihmistä. Läheisen Isojärven jäällä niistä on kuulemma ihan näköhavaintojakin. Hurjaa ja jännää!
Kova mökkikuume iski kun tuolla kävimme. Mutta lunta on vielä sen verran ettei autolla ole pihaan asiaa, joten ehkä on hyvä vielä vähän odotella. Huhtikuun pari ensimmäistä viikkoa olemme matkoilla - siitä lisää myöemmin - ja sen jälkeen varmaan alkaa olla kevät niin pitkällä että mökkikausi starttaa toden teolla.
Nämäkin sitten valmistuivat.
.
Aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Nyt on mietinnässä mitä sitten seuraavaksi. Jotenkin tuo kirjoneule nyt kiehtoo kovasti joten ehkä sillä mennään.
Tänään kävin selkäasioissa OMT-fysioterapeutin luona. Tältä kyseiseltä fyssarilta olen saanut avun moneen vaivaan. Nyt kävi kuitenkin toisin. Hän aikansa tutki kipupaikkoja ja heijasteita, ja totesi että hermoperäisestä kivusta on kyse,eikä sitä oikein voi hoitaa muutoin kun kipulääkkeillä ja ehkä joskus leikkauksella laajentaa noita hermokanavia. Painelusta ja tutkimisesta hermot ilmeisesti pahastuivat ja loppupäivän olen kärsinyt aikamoisesta hermosärystä.Toivottavasti helpottaa, kun seuraavat kolme päivää olisi töissä pärjättävä. Eikun nappia naamaan ja baanalle. Mukavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!