Hae tästä blogista

Tietoja minusta

Oma kuva
Elämäniloa ja maailmantuskaa. Valosta varjoon - ja takaisin. Tervetuloa matkalle mukaan!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Lattiaremppaa ja muuta pientä

Mitäs kuuluu? Minulle väsymystä, siksi täällä blogissakin on ollut vähän hiljaista. En ole jaksanut juurikaan kommentoida muidenkaan blogeja, vaikka niitä kyllä olen käynyt lukemassa. 

Selkävaiva on vienyt paljon voimia. Olin pitkään sairaslomalla selästäni, nyt olen palannut osa-aikatyöhöni. Töissä on kivaa, mutta töiden jälkeen en sitten edes yritä tehdä mitään muuta. Liikunnatkin on jääneet harmillisen vähäisiksi. Hiukan masentaa tieto siitä, että selän tilanne tuskin paranee, luultavasti se menee ajan myötä huonompaan suuntaan. Vertaistukipalstat ovat aika lohdutonta luettavaa, harva on työkykyinen selkänsä kanssa. Luudutusleikkaus ja hermojuurien avartaminen ovat ehkä joskus ajankohtaisia, mutta ne ovat isoja leikkauksia ja leikkaustulokset epävarmoja. Eilen vähän siivoilin pihalta myrskyn heittelemiä risuja, ja totesin että pihatyötkään eivät enää luonnistu kovin hyvin. Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Yksi kiva joskin rasittava juttu on keittiön lattiaremontti. Laminaatti oli mennyt huonoon kuntoon, listat irvistelivät ja pieniä kolhuja oli siellä täällä. Meillä on samaa laminaattia keittiön lisäksi myös olkkarissa ja eteisessä, ne ovat ikäänkuin samaa suurta tilaa. Aiheutti siis hieman päänvaivaa, miten homma pitäisi tehdä ja minkälainen materiaali lattiaan pitäisi valita. Päädyimme edelleen laminaattiin edullisuuden ja helppohoitoisuuden vuoksi. Emme edes yrittäneet saada väriä yhtenäiseksi muiden huoneiden kanssa, vaan valitsimme ihan erivärisen. Vanhat lattiat ovat koivunvärisiä, keittiöön tuli vaalea kuultolakatun näköinen, joka natsaa kivasti samanvärisen keittiön pöydän kanssa. Ja keittiöstä tuli ihan oma kokonaisuutensa, joka erotetaan metallilistoilla muista huoneista. 
Aikamoisen mylläkän pienikin remontti saa aikaiseksi. Pölyäkin tuli, kun vanhat laminaatit revittiin pois ja rälläköitiin laminaatteja poikki vaihtumiskohdista. Mieheni teki yksin koko rempan, eli hänelle kaikki kunnia.
Keittiöstä tuli valoisa. Kovin hyvin en väriä saanut kuvaan tallentumaan, mutta hiukan tästä saa osviittaa. Vanha matto näytti tietysti nuhraantuneelta ja värikin oli väärä, joten se sai lähtöpassit. Aluksi ajattelin, että en halua peittää lattiaa matolla, mutta tuossa vaaleassa näkyy turhan hyvin roskat ja vähän kylmänkalseakin laminaatti on jalan alla. Nyt on sitten Jotexilta tilattu uusi matto, toivottavasti se natsaa paremmin.

Selkävaivaisen ei ole hyvä istua pitkään neulomassa, mutta eihän sitä voi olla puikkoja heiluttamatta. Jostain syystä into kirjoneuleisiin on jatkunut, vaikka aina takkuan ja kiukuttelen kuvioiden kanssa. Ja puran. Mutta lopputuloksiin olen ollut tyytyväinen, ja hiljalleen neulominen ja ohjeiden lukeminen on alkanut sujua paremmin. 

Tällaiset ruususukat valmistuivat eräässä koulutuksessa, ja kyllä, neulon bambupuikolla joten kilinä ei häiritse muita. 
 Metsäretki-sukat ovat Novitan sukkalehdestä. Tässä vartta aloitettuna.
Miesten sukat ovat kyseessä, ja kuvio jatkuu tästä vielä nilkkaa kohti. Lanka on Nallea ja kavennuksiakin varteen tuli. Näiden kanssa takkusin erityisen paljon, mutta monen purkamisen jälkeen varret ovat valmiit. Terät teen sitten myöhemmin kun tarvitsen aivot narikkaan -neulomista. 

Arvatkaapas mitä tässä on tekeillä!
Vaatekaapin siivousta? No ei, vaan jotain paljon mukavampaa. Mutta siitä lisää myöhemmin. Hyvää viikonloppua!

1 kommentti:

  1. Jaaha, matkalle taidat lähteä :) Hieno lattia on tullut, kyllä se piristää kun saa valmiiksi, vaikka hankalaa onkin.
    On myös kauniit sukat.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa, kiitos siitä!