Pahoittelen parin viime päivän blogipäivityksiä. Salasanani on hakkeroitu ja blogiini käyty kirjoittelemassa perättömiä juttuja minusta ja perheestäni sekä paljastettu tarkoin varjeltuja perhesalaisuuksiamme. Pihallemme on jokin aika sitten ilmestynyt outo lumikasa, jota epäilemme vieraan vallan lähettimeksi. Minulla ei siis ole mitään tekemistä tuon kasan kanssa, saati että olisin sen rakentanut kuten blogissa on valheellisesti väitetty. Harkitsemme syytettä kotirauhan rikkomisesta, herjauksesta ja kunnianloukkauksesta.
Koneet ja salasanat on nyt suojattu, kamerat ja mikrofonit kaivettu esiin ja tuhottu ja vastedes osaamme varoa paremmin hakkereita. Onneksi nyt on luvattu föhn-tuulia ja lämpöasteita, ja toivon otukselle (joka valheellisesti kutsuu itseään muumimöröksi) pikaista valumista mahdollisimman haisevaan viemäriin. Ensi talvesta toivon mahdollisimman vähälumista. Ja silläkin uhalla, että minua syytetään laittomasta uhkauksesta, totean että hämähäkit vessanpytyssämme eivät ole ikinä olleet pitkäikäisiä. Tulevana keväänä aiomme vetää vessaa entistäkin ahkerammin, ja ekologiset pesuaineet vaihdetaan mahdollisimman tappaviin myrkkyihin.
Itse olen siis ollut täysin pimennossa blogipäivityksistä, istunut takan ääressä ja neulonut sydämiä ja kissimirrejä pienille ja isoille ystävilleni. Tässäpä siitä todisteita:
Toivottavasti tämä välikohtaus unohtuu pian sekä meidän perheeltämme että blogini lukijoilta ja voimme jatkaa asialinjalla. Mukavaa päivää!

Pöllö kyllä jää vähän kaipaamaan sitä mörköä, ehti vähän kiintyä siihen... ;) No, ehkä jossain tavataan vielä.. Laskiaiseen ei ole pitkä aika...hmm.... Jos se vaikka tulis laskemaan mäkeä meidän kanssa... Möröistä kun ei tiedä...
VastaaPoistaMutta niistä hämähäkeistä ei Pöllökään tykkää, vaikka joku ehkä luulee niin.. ;)
Mukavaa talvipäivää teillekin!
Onpa kivoja sukkia syntynyt. Mutta voivoi, ei tässä enää tiedä ketä uskoo ja mitä uskoo :D
VastaaPoista