Kuntoutunut - olenkohan?

Terkkusia Oulusta kuntoutuksesta! Viime viikon siellä sain viettää hyvässä seurassa meidän ihanan Rytmiryhmän kanssa. Pääsin valmiiseen pöytään syömään ja liikuntakärpänenkin taisi vähän puraista. Muu kuntoutuksen anti olikin vähän niin ja näin, mutta vertaistuki on ihan parasta ja Rytmiryhmän kanssa ollaan itketty ja naurettu yhdessä. Hotellikuolema ei päässyt yllättämään, vaan retkeilimme iltaisin torilla, kirpparilla, kaupoissa ja vähän terasseillakin vaihtelevista kesäsäistä nauttimassa. Taiteiden yökin sattui viikollemme, ja kävimme kuuntelemassa ihanaa Ellinooraa Rotuaarilla ja tapasimme myös söpön runopoika Danielin, joka esitti kirjastotädeille ihan privaattiesityksen, kun myöhästyimme varsinaisesta esityksestä. 

Koiraikävä vähän helpotti muissa ympyröissä, mutta kyllä kotona edelleen tyhjältä tuntui ja tuntuu nyt kun palasin. Tässä kaksi nuorinta ystävää vielä hyvissä voimissa riehumassa, kaikki tassut tukevasti ilmassa.

Kuva on tässä vieressäni kun koneella istuskelen, ja tämän tästä sitä pitää vilkaista vaikka kuva saakin palan kurkkuuni. Niin ikävä on tuota risupartalaumaa. Veerasta ei olekaan paperikuvaa, sellainen pitää teettää. 

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että olkkari kaipaisi uuden sohvan myötä myös uusia verhoja. Yksivärisiä etsiskelin kirjavien tyynyjen vastapainoksi, mutta kaupoissa kaikki valmisverhot, esim Vallilat olivat levottoman kuviollisia. No, parhaat löydöt olen aina tehnyt kirppiksiltä, niin nytkin. Oikeastaan kuntoutuskamuni ne löysi mutta suostui myymään ne minulle kun niitä niin kovasti halusin. 

Turkoosi on selvästi voimavärini, niin hyvältä tuntui kun ripustin verhot ikkunaan. Niin ja maksuksi riitti yksi terassilla tarjottu karpalolonkero, ja vähän suklaata bonukseksi. 

Hurjan tyytyväinen olen. Hiukan lisäistuimia kaipailtiin, joten toin työhuoneestani nojatuolin tuohon takan ääreen. 

Sitten tietysti työhuone näyttikin tyhjältä, joten roudasin yläkerrasta nämä vaarin vanhat laiskanlinnat sinne. Tietysti sain tämän kuningasajatuksen taas kun olin yksin kotona. Mutta niinkuin tuon pöydänkin, sain kun sainkin roudattua tuolit portaita alas. Muuttoavuksi ei kannata silti kysellä, työasennot olivat sellaiset että jotakuta voisi hirvittää, ja olisi saattanut tulla isompiakin vaurioita sekä seinille että huonekaluille. Puhumattakaan roudaajasta. Onneksi ei ollut ketään kuulemassa kun kiroilin kun katupoika. Mutta siinä ne nyt ovat eli loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Eihän nämä maailman kauneimmat tuolit ole mutta saavat toistaiseksi kelvata. Loppusijoituspaikka näille lienee mökin terassi, jossa sarjaan kuuluva sohva nyt on. Avoimella terassilla nämä eivät ole pitkäikäisiä, ja sitten kun huonekaluista aika jättää, ne on helppo roudata juhannuskokkoon. Tuo edellisen postauksen sininen sohva on sinne jo päätynytkin. Oli yhden kesän terassilla, ja sen jälkeen se olikin valmis poltettavaksi (tai ehkä jo sitä ennen :) )

Pihalla oli viikossa tapahtunut kaikenlaista, kaikki oli kasvanut hurjasti ja karhunvatutkin alkavat kypsyä. 

Vatut ovat nyt hyvässä turvassa kun ymmärsivät kasvaa ruusupuskan keskelle. Nämä herkut kun eivät suostu kasvamaan siellä mihin niitä istuttaa, mutta sitten niitä putkahtelee esille ihan oudoista paikoista. Muu perhe ei näistä välitä, isäntä näille aina kiukuttelee kun ovat tosi tosi piikkisiä. Mutta olen käskenyt häntä pysymään kauempana ruohonleikkurinsa kanssa, ja käyn itse trimmerin kanssa siistimässä puskan ympärystän. Nyt kyllä trimmeri sanoi sopimuksen irti, joten ehkä on siirryttävä niihin kynsisaksiin. Syön nämä suoraan oksasta sitä mukaa kun kypsyvät. Namnam. 

Pikku mahataudin sain Oulusta mukaani, ja olen sitä pari päivää potenut kotosalla. Nyt alkaa kyllä olla vatsa paremmassa kunnossa ja huomenna pääsen jo töihin. Voi olla että vatsa suuttui myös erilaisesta ruokavaliosta. Kun en tuota lihaa pysty syömään, ja kasvisruoat olivat aika outoja. Pääasia että olo alkaa olla taas normaali. 

Eikö muuten ole ihanaa kun tämä lämpö taas palasi! Nautitaan näistä aurinkoisista loppukesän päivistä, kohta onkin sitten syyskuu.